Oulun Seudun Jousimetsästäjät, OSJM
Keskustelufoorumi => Asian vierestä => Aiheen aloitti: rauno - 01. Maaliskuu, 2011 - 14:07:34
-
Ajattelin perustaa uuden ketjun minne jokainen voi lisätä tarinoita ja tuote esittelyjä viimeisimmästä hankinnasta myös kehut ja haukut sopii tänne. Aiheet voi olla mitä vaan ei tarvitse liittyä välttämättä jousiammuntaan.
Ostin tuossa heräte ostoksena MAGFIRE magnesium firestarter.
http://www.magfire.com/sytyttimet.html
Jotain samanlaista systeemiä käyttivät selviytyjät ohjelmassa. Testasin tuotetta näin kotioloissa ja kyllä sillä ainakin uuniin sai tulet syttymään.
Toki vaatii käytännön harjoitusta että saa kipinä suihkusta täyden tehon irti, ja tämä laite ei sitten kastu eikä jäädy.
Ajattelin heittää repun pohjalle jos vaikka tulee joskus käyttöä.
-
Tuollainen vastaava magnesiumsytytin on toiminut hyvin jahtihommissa. Uunin sytytys yhtä helppoa kuin tikuilla. Itse olen pitänyt syttöjä mukana, mutta uskoisin että naavan ja kuusen alaoksakarahkat saa palamaan, jos survivaltilanteeseen joutuu.
-
Viimesimmät hankinnat olivat Nikon Archers Choice etäisyysmittari kulmakorjauksella ja Viper Diamondback Microtune 6:den tuuman varrella ja 0,10 pinneillä
-
Uusin tuossa jousen; Ragim 55 paunainen Impala. Kaikkein mielenkiintoisinta että mun 27,5" vetopituudella mitattuja paunoja muistaakseni 63 vai oliko se nyt 62. Mutta kun vetopituus vaistolla ampuessa on melkein tuuman pidempi niin mistä noita paunoja oikein kertyy... ;D ;D ;D ;D ;D ;D
Selvisi samalla tuo silmälasit päässä ampuminekin kun Ragimiin ei saa viritettyä Wisker Bisquittia ja runko on sen mallinen (lyhyt ikkuna) että siinä ei tahdo riittää vara kunnolliselle tähtäinasennukselle niin pitää vedellä sitten vaistolla...
-
Selvisi samalla tuo silmälasit päässä ampuminekin kun Ragimiin ei saa viritettyä Wisker Bisquittia ja runko on sen mallinen (lyhyt ikkuna) että siinä ei tahdo riittää vara kunnolliselle tähtäinasennukselle niin pitää vedellä sitten vaistolla...
Se on sitten luonnonsulkien vaihto nuoliin edessä - sikäli kun ne oli muovisulkia tuon Whiskerin kanssa.
Santtukinhan tuossa juuri osoitti, että vaistopyssylläkin voi saada saalista vaikka jo ensimmäisellä riistalaukauksella, eli eihän siinä mitään! Ja taljanhan voi ostaa myöhemmin tuolle kaveriksi halutessaan ja kehittää sitten ratkaisut siihen sillmälasiasiaan - tosin onhan sellainenkin käsite olemassa kuin taljavaisto.
Olenko mainostanut tätä artikkelia vaistopyssyn säätämisestä aiemmin: http://www.jousimetsastys.fi/wp/2007/12/19/vaistojousen-saatamisesta/
-
Uusimmat hankintani tässä alkuvuoden aikana:
1. Primos Eclipse -kyttäyskoju, ks. http://www.cabelas.com/ground-blinds-accessories-primos-ground-max-eclipse-8482-hunting-blind-3.shtml . Erittäin kätevä mekanismi pystyttää ja purkaa. Etenkin pystytys onnistuu sananmukaisesti käden käänteessä. Tässä mahtuu myös ampumaan (talja-)jousella, toisin kuin monissa muissa. Ampuma-aukkoja on kolme kullakin seinustalla, lisäksi kattoon saa yhden ampuma-aukon (tätäkään ominaisuutta ei ole monissa kilpailijoissa). Seinien aukkoja voi avata ja sulkea miten haluaa. Läpiammuttavat verkotkin voi halutessaan irrottaa. Katon rajassa kulkee nauha, johon voi kiinnittää oksia naamioinnin tehostamiseksi. Pari kertaa kerkesin testastata Äimärautiolla. Ajatus on käyttää tätä mm. teeren metsästyksessä ja valokuvaamisessa jatkossa, mahdollisesti kaurisjahdissakin jne. Toivottavasti kestää myös käyttöä.
2. NAP Nitron -leikkurikärkiä: http://www.bowhunting.net/NewProducts/2004/NAP-Nitron.html. Raunolla näin tuollaisia ja kiinnostuin. Kyttäyskojussa on läpiammuttavat ikkunaverkot, joiden kanssa avautuvat leikkurit eivät sovellu. Olen säätänyt leikkuri- ja taulukärjen osumaan samaan pisteeseen, mutta silti on miellyttävä ajatus, että tämä leikkuri lyhyenä mallina ei varmaankaan ole yhtä tarkka jousen säädöistä vaan vastaa paremmin taulukärkeä. Tosin jäi mietityttämään, pitäisikö noista verkoista läpi ammuttavien kärkien olla sittenkin ns. cut-on-contact -tyyppisiä, joissa leikkuupinta lähtee aivan kärjestä. Pitäisi testata vielä. Pakista löytyy esim. Hellrazereita kyllä.
3. Pala visakoivua ja nahkaa jousen kahvan pinnoittamiseen uusiksi (tehty).
-
Ostin tuossa heräte ostoksena MAGFIRE magnesium firestarter.
http://www.magfire.com/sytyttimet.html
Minullakin on repussa tuollainen tai vastaava. Joskus tuli mökillä kokeiltua tuohen sytyttämistä ja kyllähän se kuiva tuohi pienellä harjoittelulla syttyi. Jos tulitikut ovat kuivana, niin toki ne ovat helpommat.
-
No katotaan vielä sitä luonnonsulka hommaa - tällä hetkellä jousessa on paikoillaan muovinen hyllynläpäre ja nuolet vähän velttoja noille paunoille. Joita muuten hieman kummasteltiin Arto N:n kanssa kun mitattiin...yleensähän on niin että enemmän luvataan kuin tosiasiassa on... :o
Jousessa on aika valtava ero 40 paunaiseen eikä kumma onhan niitä yli 50% enemmän.
Mitä tuolla juutupella on katsellut jousiammunta viideoita niin minulle on jäänyt hieman hämäräksi tyyli nimeltään "vaistoammunta" - melkein kaikilla koko laukaisutapahtuma ottaa aikaa yhtä paljon kuin tähtäinjousella eikä se silloin ole mielestäni mitään vaistoammuntaa vaan ihan normia tähtäinammuntaa hieman erilaisilla tähtäystekniikoilla. "Oikeaa" vaistoammuntaa olen nähnyt vain yhdessä videossa kun vanhempi jenkki herrasmies ammuskeli ilmasta kolikoita lommolle ja karkkeja palasiksi hemmetin taitavasti. Vaistojousen laukaus täytyy lähteä yhtä nopeasti ja tappavan tarkasti kuin Morgan Kanen Smith&Swesson Police Special revolverin laukaus eli 1/10 sekunnissa ;D
No ei vaiskaan - treenataan ja treenataan....
-
Mitä tuolla juutupella on katsellut jousiammunta viideoita niin minulle on jäänyt hieman hämäräksi tyyli nimeltään "vaistoammunta" - melkein kaikilla koko laukaisutapahtuma ottaa aikaa yhtä paljon kuin tähtäinjousella eikä se silloin ole mielestäni mitään vaistoammuntaa vaan ihan normia tähtäinammuntaa hieman erilaisilla tähtäimillä.
En ole juurikaan perehtynyt vaistoammuntaan, mutta laukauksen nopeutta en ole ajatellut minkäänlaisena kriteerinä. Vaikkakin mitä minä olen nähnyt, niin vaistoampujat ampuvat yleensä nopeasti, näkemistäsi videoista poiketen.
Karkeastihan vaistoammunnaksi voidaan laskea kaikki ilman tähtäimiä tapahtuva ampuminen, mutta syvemmälle mietittynä voidaan kyllä tehdä eroa sen mukaan, käytetäänkö nuolen kärkeä "tähtäimenä" vai ei. Puhtaimmillaan vaistoammunnassa ei käsittääkseni tietoisesti tuijoteta nuolta (paitsi varmaan sivusuuntaa sentään), vaan pelkästään kohdetta. Ja se tauluammuntapuolella käytetty jänteellä kiipeäminen ei kyllä minusta ole oikein vaistoammuntaa nähnytkään - sehän on harvinaisen selvästi nuolenkärjellä tähtäämistä.
Nahkahanskalta kopioin viime vuonna muistaakseni Fred Bearin kirjasta sivuja, joissa selitettiin vaistoammunnan periaatteita. Jos löydän tuon kohtuudella (ja muistan), voisin heittää sen PDF:nä sikäli kun kiinnostaa.
Varmaan sinulla menee nuolet kokonaan uusiksi, jos paunaero entiseen on noin kova.
-
Itsellä tuli tuossa viime viikolle laitettua käytettynä uudenveroinen Martin Mamba 55# vastakaari ja toisena hankintana tänään Fuse Carbon Blade 10" vakaaja taljaan.
-
Jotenkin mun jääräpäinen ja betoniin ankkuroitu järjenjuoksu sanoo että vaistoammunta jousella täytyy olla suoraan verrattavissa kivenheittoon eli hommassa mennään todellakin vaistolla eikä kikkailemalla erilaisilla tähtäystekniikoilla - miten se onnistuu sitten livenä onkin eri juttu. Olen nimittäin huomannut tuossa pihalla nuolia nakellessa hoksannut että alitajunta alkaa tähtäämään yllättävän näppärästi huolimatta siitä että katse on täysin kiinni täpässä. Ammun 120x120 tauluun ja vaikka katse onkin ainoastaan niissä erikokoisissa ja eri kohdissa maalia sijaitsevissa täpässä niin aina väillä yllätän itseni "tähtäämästä" jollakin kiintopisteellä kuten vaikkapa taulun nurkalla, viereisellä täpällä, tms. Sen välttämiseksi onkin tarkoitus laittaa taulun eteen 3x4m kevytpeite ja siihen sitten nitojalla kiinni jokin täppä mihin koettaa osua. Veikkaan että hajonta kasvaa jos se pressu tulee viriteltyä...
Mutta aiheeseen palatakseni - ei uusia hankintoja ;)
-
Jousiromua ei ole paljoa tullut hommattua kun on kaapit pullollaan ennestään.
- NAP:in spitfire leikkureita. En suosittele.
Mekaniikaltaan epäluottettavia. Sontaa kun jämähtää noihin terien hahloihin, terä ei meinaa pysyä kiinni kunnolla. Vaikea puhdistaa.
Myöskin terät lähtee irti liian helposti hengettömine shimmilevyineen.
http://www.newarchery.com/products/1-12/broadheads/spitfire.html
- 5kpl whisker bisquitin vara-karva tursoja. Kulutustavaraa.
Viimeisimmät muut hankinnat:
- KORG microKONTROL. Monipuolisesti ohjelmoitavissa midikeyboard/kontrolleri. Vähän opettelussa vielä ominaisuudet.
http://www.korg.com/product.aspx?pd=511
- TRAKTOR digi-kontrollerisofta
http://www.native-instruments.com/#/en/products/dj/traktor-pro-2/?src=navi
- Ja rautapuoli softalle
http://www.thomann.de/fi/djtech_imix_reload_mk_ii.htm
Autonpesutuotteita:
- ONR tehokas "vedetön" pesuaine.
http://www.autogeek.net/optimum-no-rinse.html
Yksi markkinoiden parhaita autovahoja.
http://www.zainostore.com/Merchant2/merchant.mvc?Product_Code=Z-2&Screen=PROD
- Dodo Juice. Tätä en ole kokeillut. Kuulemma pätevä "sealant" vahan päälle.
http://www.detailedimage.com/Dodo-Juice-M35/Tropical-Red-Mist-Quick-Detailer-P329/250-ml-S1/
- 50 salibandypalloa ja lisäravinteita säkillinen tarttui kans mukaan tosa yks päivä.
Omega plus, multivitamiini, 500grammaa tauriinia jauheena yms.
-
- NAP:in spitfire leikkureita. En suosittele.
Mekaniikaltaan epäluottettavia. Sontaa kun jämähtää noihin terien hahloihin, terä ei meinaa pysyä kiinni kunnolla. Vaikea puhdistaa.
Tuosta kärjestä oli kritiikkiä myös SJML:n foorumilla. Ei kuulemma avaudu linturiistalla luotettavasti.
-
Fishtail pakoputki AGM Wanda custom-scootteriin.
(http://www.wandamotor.fi/oscthumb.php?src=lMzVwtXM2I7g0NLX1eLM18jbhcnR1NbbxsjZhZSWy97O&w=250&h=188.5&fltr[]=wmt|wandamotor.com|16|C|ffffff|thalea.ttf|40|30|345&f=jpg&q=95&hash=be985009fd093a403d4bdd492af7440a)
Aivan yhtä järjetön hankinta kuin se Wandakin mutta hemmetin hauska peli ajella ja sitä paitsi kun käy ajelulla niin mustinkin päivä muuttuu auringonpaisteeksi :D
-
Tuli hankittua uudeksi metsästysrepuksi eberlestock X2, jousi ja kivääri koteloilla.
http://www.kivelaoutdoor.com/X2.html (http://www.kivelaoutdoor.com/X2.html)
Jos nyt saisi paremmin hiihdettyä jousen kanssa.
-
Veneeseen tuli asennettua painevesijärjestelmän yhteydessä ns. "pillupuhelin" - kukapa teitää mitä tämä skönärislangisana tarkoittaa maakrapujen kielllä ???
-
Veneeseen tuli asennettua painevesijärjestelmän yhteydessä ns. "pillupuhelin" - kukapa teitää mitä tämä skönärislangisana tarkoittaa maakrapujen kielllä ???
Jokakesäisestä purjehdusretkestä huolimatta en tiedä. Pitääpä antaa kapteenille noottia koulutuspuutteesta.
Oma viimeisin hankintani on lankalaukaisin kameraan. Tämä onkin melkoinen mekaaninen viritys, kun kamera ei itsessään sisällä mitään liitäntää moiselle:
(http://www.johncamerastore.com/catalog/Mechanical%20Remote%20Shutter%20Release%20for%20Fujifilm%20Finepix%20HS10-5.jpg)
Käytössä oli ensimmäistä kertaa lauantaina teeren soitimella.
-
Veneeseen tuli asennettua painevesijärjestelmän yhteydessä ns. "pillupuhelin" - kukapa teitää mitä tämä skönärislangisana tarkoittaa maakrapujen kielllä ???
Helppo. sehän on legendaarinen nimitys käsisuihkulle pöntön yhteydessä.
-
Helppo. sehän on legendaarinen nimitys käsisuihkulle pöntön yhteydessä.
Heh, nyt muistankin kuulleeni tuon :D
-
No joo...helppo :-\
Tuosta Arton teerikuvauksesta tuli mieleen että kummisetäni, luontokuvaaja Taisto Kemppainen vuosikymmeniltä "kirvesjakypärä", vei minut syntymäpäivälahjaksi joka kevät teeri- tai metsosoitimelle Ristijärvelle. Mukavia reissuja kaikinpuolin kun reissu oli aina koko viikonlopun mittainen ja samalla käytiin pilkillä ja joskus jopa silmustamassa kutuhaukia suo-ojista. Asumuksena oli Yrjö Kokon ohjeiden mukainen intiaani tiipii.
-
Tuosta Arton teerikuvauksesta tuli mieleen että kummisetäni, luontokuvaaja Taisto Kemppainen vuosikymmeniltä "kirvesjakypärä", vei minut joka kevät teeri- tai metsosoitimelle Ristijärvelle syntymäpäivälahjaksi. Mukavia reissuja kaikinpuolin kun reissu oli aina koko viikonlopun mittainen ja samalla käytiin pilkillä ja joskus jopa silmustamassa kutuhaukia suo-ojista. Asumuksena oli Yrjö Kokon ohjeiden mukainen intiaani tiipii.
Kuulostaapa hyvältä! Metson soidin on itsellä vasta haaveissa, kun en tiedä yhtään paikkaa. Pari tyyppiä mielessä kyllä, joilta voisi ehkä saada vinkkiä.
-
Kyllä ne paikat oli kummisedällä tarkkaan tiedossa ja saatiin hyviä kuvia mutta paras muisto on se kun jäätiin kiinni hietikkoon kaksitahti Saabilla ja sitten se syttyi palamaan ja leiriytmisvälineen meni siinä mukana. Kummisetä ehti pelastaa kamerakalustonsa, ihmistenilmoille patikoitavaa oli jotain 25 kilometriä mutta aika iso osa matkasta meni mukavasti reppuselässä :D
Olin joskus mukana myös kotkahaaskoilla ja kalasääksen pesäkuvauksissa.
Sen verran noista reissuista jäi kipinää että teen yhden jokakeväisen bongausreissun Hailuotoon ja näin keväisin aikaistan töihinlähtöä että saa käydä kurkkaamassa tietyt pistepaikat - tuossapa jonkinsorttista kuvaa sieltä Hailuodosta:
(http://kuvablogi.com/nayta/prev/img3028014.jpg)
(http://kuvablogi.com/nayta/prev/img3028015.jpg)
(http://kuvablogi.com/nayta/prev/img3028016.jpg)
Kamerana mulla on vaan Nikonin möhköpokkari ja nuo kuvat on otettu "duuniasetuksella" eli pc-kuvatilalla jalustan päältä.
-
Komia lintu tuo ristisorsa! Varmaan hyvän makuinenkin ;)
-
Juu, onhan se semmoinen lintumaailman salaperäisesti hymyilevä monalisa - hiukan salaperäinen eläjä, hanhen sukua mutta pesii kuin koskelot...
Mausta en osaa sanoa mutta uskoisin sen olevan aikalailla hanhen makuinen laiduntaja kun on. Nokikanoja on tullut joinakin syksyinä pommitettua enemmältikin ja se on todella hyvänmakuinen riistalintu.
-
Kävin SA-kaupassa ja sieltä tarttui mukaan tämmöisiä:
(http://kuvablogi.com/nayta/prev/img3029861.jpg)
Uusia henkseleitä 1,70€ hintaan, kone- ja lakkauspyyhkeeksi kassillinen kalsareiden resoreita - niille vaimo tosin keksi vaikka mitä käyttöä kyynärpäälämmittimesta pipoon asti, sekä sitten karttatyökalu matkanmittaamiseen.
Ja sitten lähemmin tuo karttatyökalu:
(http://kuvablogi.com/nayta/prev/img3029862.jpg)
Jostain -30 luvulta mutta varsin käyttökelpoinen tänäkin päivänä - semmitenkin kun parille seuraavalle vuodelle on ennusteltu aika rajuja aurinkomyrskyjä joiden odotetaan haittaavan merkittävästi mm. GPS-laitteiden toimintaa - pahimmat skenaariot ovat sellaisia että olisi tulossa 2-3 useamman kuukauden jaksoa jolloin käytännössä koko sydeemi on pimeänä. Merenkulussa noihin häiriöihin on ruvettu varautumaan mutta mites moderni metsästäjä pärjää maastossa... ::)
-
Tuo karttatyökalu on selvästi tosi Skönäreiden kamppeita. Ei mitään hajua toiminnasta, vaikka jonkulaista kokemusta vesillä olosta onkin. Isojen poikien troolilla ja rysällä kalastellut semi-ammattilaisena sekä Suomen lahdella ja kauempanakin turskan ja kampelan pyyntihommia tullut harrastettua.
Varjaagi vois joskus pitää oppitunnin miten moinen karttatyökalu toimii? Alkoi kiinnostamaan, mielenkiintoinen laite. Nimim. "tun huono suunnistaja"
Venehommia täälläkin hankintana. Pilssipunppua tuplana, yks turkasen painava perämoottori ja siihen kikkeet. Lisäksi kaikkea muuta mitä tuomoseen muovikiuluun nyt tarvitaan.
Kaikki toimi lopulta kuten pitikin. Monta päivää tosin vierähti. Voin vain ihmetellä sitä työmäärää, mikä tommosessa Varjaagin isossa puuveneessä on :o
Nyt on kalikka jo hyvässä hapessa. Vesillelaskua vaille.
Edittiä: Onkohan tuo Varjaagin ennustama GPS-systeemin pimeneminen vähän liioiteltua foliohattu-hommaa ;D
-
Edittiä: Onkohan tuo Varjaagin ennustama GPS-systeemin pimeneminen vähän liioiteltua foliohattu-hommaa ;D
Jututin töissä yhtä fyysikkoa ja kyllä tarkkuutta vaivaavat häiriöt ovat hänenkin mukaansa mahdollisia. Kyse ei siis ole mistään lopullisesta vioittumisesta, vaan tilapäisistä häiriöistä.
Lehdissä oli ihan vasta juttuakin aiheesta, tosin ainahan noihin pitää suhtautua varauksella (niin kuin nytkin juttuun alkamaisillaan olevasta pienestä jääkaudesta). Mielenkiintoista oli, miten lennätinasemille oli ennen vanhaan joskus aiheutunut tulipaloja noista aurinkomyrskyistä, kun lennätinpiuhoihin oli indusoitunut korkeita jännitteitä aurinkomyrskyjen aiheuttamien magneettikenttämuutosten vuoksi.
-
Edittiä: Onkohan tuo Varjaagin ennustama GPS-systeemin pimeneminen vähän liioiteltua foliohattu-hommaa ;D
Jututin töissä yhtä fyysikkoa ja kyllä tarkkuutta vaivaavat häiriöt ovat hänenkin mukaansa mahdollisia. Kyse ei siis ole mistään lopullisesta vioittumisesta, vaan tilapäisistä häiriöistä.
Lehdissä oli ihan vasta juttuakin aiheesta, tosin ainahan noihin pitää suhtautua varauksella (niin kuin nytkin juttuun alkamaisillaan olevasta pienestä jääkaudesta). Mielenkiintoista oli, miten lennätinasemille oli ennen vanhaan joskus aiheutunut tulipaloja noista aurinkomyrskyistä, kun lennätinpiuhoihin oli indusoitunut korkeita jännitteitä aurinkomyrskyjen aiheuttamien magneettikenttämuutosten vuoksi.
Okke. Nyt kun tarkemmin muistelen, vuosia sitten oli töissä juttua jostain aurinkotuulten tjsp aiheuttamasta GPS-synkan epätarkkuudesta, joka voi vaikuttaa kaikenlaisiin datasyteemeihin.
-
Tuolla lätkällä "Karttamittari m III" harpataan matkaa kartalla noiden piikkien varassa - siinä on neljä eri käytössä olevaa mittasuhdetta. Myös se merikartan 1:50000.
Harvinaisempana siinä on 6000-jakoiset piiruasteikot ei nyt oikein ole mitään merkitystä siviilihenkilöille. Valmistaja on mielenkiintoinen: Uittokalastus OY AB Helsinki.
Minun mielestä tuolla ei tee normi maastosuunnistuksessa mitään sillä "silimällä mulukasu" on aivan riittävän tarkka pienillä mittakaavoilla patikkavauhdissa mutta merikortista sillä on näppärä zuumailla että paljonkos sitä tuonne ja tuonne on oikein matkaa...
Se on täysi arvoitus miten ja mihin ne nuo aurinkomyrskyt vaikuttaa mutta lentoliikenne ja sotaloordit ovat niihin varautuneet jo pidemmän aikaa. On myös täysi arvoitus miten ne vaikuttavat tietoliikenteeseen ja tietokoneisiin.
Ajoin eilen aamulla Suomenlinnan telakkalaituriin ja sisäänajossa GPS välähti n 5 sekunnin ajaksi pimeäksi ja palasi toimintaan tauon mittaisella viiveellä päivittyen sitten normaaliksi. Sama homma tapahtui muutamalle muulle paraatin veneelle (mutta ei ilmeisesti kaikille) eli kysymyksessä ei ollut laitekohtainen häiriö
-
Quality Archery Designs Ultra HD (altaputoava nuolihylly) lähti eilen tilaukseen ja tulee tällä viikolla. Haluan kokeilla, onko hyllyn vaihdolla vaikutusta tarkkuuteen. Lauantaina Häjy-cupissa käydyt keskustelut antoivat pontta tälle aiempien keskusteluiden lisäksi: Whiskerin tapauksessa nuolella on viimeiseen asti kontakti jouseen, kun taas altaputoavan tapauksessa kontakti ja sitä kautta jousen liikkeen mahdollisesti aiheuttama virhe eliminoituu aikaisemmassa vaiheessa.
Tässä hyllyssä on se "puomi" siinä hyllyn päällä, joten tämäkin pitää nuolen aisoissa Whiskerin tapaan eikä päästä sitä putoamaan.
-
Tuli ostettua Thermacell-hyttyskarkotin kantokotelon kera. Kuulin laitteesta kehuja viimeksi viikonloppuna, saas nähdä. Ei pitäisi riistankaan tätä säikkyä kuulemma.
-
Ostimpa taljajousen Diamond rock 2.0 60-70#
Tähtäin on Extreme archeryltä ja altaputoava hylly
Sais vaan jousen tontille niin pääsis testailemaan.
-
Ostimpa taljajousen Diamond rock 2.0 60-70#
Tähtäin on Extreme archeryltä ja altaputoava hylly
Sais vaan jousen tontille niin pääsis testailemaan.
Hyvä Rane! Jospa suakin alkais taas näkemään radalla vähän enemmän. Joku jousi tuli jo? Milloin mennään testaan? Mikä täihtäin ja hylly?
-
Ei ole jousta näkynyt vielä. Pitää käydä heti radalla kokeilemassa miten karhu kaatuu. Hylly ja tähtäin varmistuu kun saan jousen, jousihan on käytetty mutta täysin ampuma kunnossa oleva.
-
Sain jousen eilen ja muutaman nuolen ammuin kun säädin vetopituutta.
Kyllä ihan mukavasti toimii :)
-
Veneeseen tuli ostettua uusi navigaattori ja siihen riittävästi karttoja: http://www.captainsshop.fi/verkkokauppa/product_catalog.php?c=4
Entinen 5 kautta hyvin palvellut Hakkapeliitta pudotti Kemin reissulla kartalta ja käynnistyminen takkuilee joten perustelutkin olivat ihan pätevät - jopa "perähenkilöllekin"...
Hakkis jää nyt sitten backupiksi.
-
Varmaan xiljoonalla eurolla lasikuitu ja - hiilikuitulaminaattia, 3mm säteettäisesti höylättyä merbaum ja saarni 3x50mm listaa ja muutamia erikoistyökaluaihiota. Tulee muuten niin kallis jousi, siis mikäli se kaavailemani 5 tai 6 versio on tarpeeksi hyvä, Varjaagille että sillä saisi vähintään uuden Custom Black Widowin...
Ja hintaa nostaa sekin että mulla on nyt ylimääräisenä kaksi kipaletta vasenkätistä kahva-aihiota - meni jotenkin kätisyydet sekaisin vannesahan ääressä ;D
-
Varmaan xiljoonalla eurolla lasikuitu ja - hiilikuitulaminaattia, 3mm säteettäisesti höylättyä merbaum ja saarni 3x50mm listaa ja muutamia erikoistyökaluaihiota. Tulee muuten niin kallis jousi, siis mikäli se kaavailemani 5 tai 6 versio on tarpeeksi hyvä, Varjaagille että sillä saisi vähintään uuden Custom Black Widowin...
Ja hintaa nostaa sekin että mulla on nyt ylimääräisenä kaksi kipaletta vasenkätistä kahva-aihiota - meni jotenkin kätisyydet sekaisin vannesahan ääressä ;D
Ei muuta kuin tehdas pystyyn ja Mukkanuolelle kilpailija!
-
Veikkaampa ettei jousitehtailu Suomen markkinoilla ole kovinkaan kannattavaa ennen kuin eläkkeellä ja silloinkin sen verran että että saa sen leivän päälle voita kunhan eläkkeestä on ensin ostanut ne leivät. Kovin on halpoja nuo kaikenmaailman samikit, falcot, ragimit ja mitä niitä nyt onkaan. Kun kävin hakemassa Pediltä nokkeja niin katselin Samickin vastakaaria ja kun kalleinkin maksaa n. 200€ ja on vielä kuulemma suht hyvälaatuinen. Volyymimyynti on tuon hintaluokan jousissa ja kalliimmissa sitten varmastikin liikutaan korkeintaan parhaimmillaankin mutulla 100-200 jousessa jos siinäkään määrässä niin ei siellä ole kovin isoa kakkua jaettavaksi toiselle kotimaiselle valmistajalle kun haittona on kaikenmaailman Fred Bearit ja muut ulkomaan elävät...
Mutta ajankuluksi ja harrastukseksi noita voi jonkun tehdä ja kun painomuotti ei ole kertakäyttöinen niin miksei - siis jos osaa tehdä hyvin toimivan modernin vaistojousen ensin itselle...
Mutta sen näkee sitten joskus tulevaisuudessa.
-
Led Lenser H7R ladattava otsalamppu.
Oli silloin seuranmestaruuskisojen jatkoilla Varjakan saaressa Santun ja Petri O:n kanssa puhetta, että tämä (tai perusversio H7) olisi paras valinta uudeksi otsalampuksi. Olin tyytyväinen, että kerrankin voin tehdä hankinnan ilman omaa tutkimustyötä. Tuossa ehdin kuitenkin jo tuotepaketin avattuani huolestua, että mitenkäs oli vesitiiviyden laita: tuotepaketissa, ohjeissa tai valmistajan sivuilla ei nimittäin oteta asiaan mitään kantaa, mikä on vähintään omituista tai sitten viittaisi siihen, että laitos ei olisi vesitiivis. Sehän olisi silloin jahtikäyttöön jokseenkin kelvoton. No, täällä ainakin väitetään vesitiiviiksi, toivottavasti pitää paikkansa:
http://www.swissknifeshop.com/shop/flashlights/led-lenser-lights/headlamps/led-lenser-h7r-rechargeable-led-headlamp
Olikohan toissa syksynä, kun pudotin Petzlin otsalampun pelto-ojaan illalla teerenkuvaa ripustaessa. Hyvin toimi siellä ojan pohjallakin ja sen jälkeenkin, kun poimin vesitiiviin lampun talteen. Ihan tuon luokan vesitiiviyttä en nyt tältä Led Lenseriltä olisi vailla, kunhan nyt sateen ja normaalin kosteuden kestää.
-
Led Lenser H7R ladattava otsalamppu.
Oli silloin seuranmestaruuskisojen jatkoilla Varjakan saaressa Santun ja Petri O:n kanssa puhetta, että tämä (tai perusversio H7) olisi paras valinta uudeksi otsalampuksi.
Elkääs ukot höpöttäkö keskellä viikkoa ;D Led lenser on pudonnut aikaa sitten jopa halvempien merkkien taakse kestävyydessä, tehossa, painossa yms. Led lenser oli joskus halogeeniaikaan kova sana mag liten ym merkkien kanssa.
mallia esim tuolta:
http://www.zebralight.com/
http://www.zebralight.com/H31-Headlamp-CR123-220Lm_p_25.html
-
Elkääs ukot höpöttäkö keskellä viikkoa ;D Led lenser on pudonnut aikaa sitten jopa halvempien merkkien taakse kestävyydessä, tehossa, painossa yms. Led lenser oli joskus halogeeniaikaan kova sana mag liten ym merkkien kanssa.
mallia esim tuolta:
http://www.zebralight.com/
http://www.zebralight.com/H31-Headlamp-CR123-220Lm_p_25.html
Huomattavasti vakuuttavamman näköinen mekaanisesti ainakin kuin Led Lenser, valotehoa luvataan enemmän ja kestää upottaa veteen. Eikä hintakaan ole paha. No, ostettu mikä ostettu, mennään tällä Led Lenserillä nyt toistaiseksi.
Tällaisen ladattavan taskulampun ostin myös: http://www.varusteleka.fi/product/lamput-ja-lyhdyt/mte-m3-2i-taskulamppu-740-lumenia/_34O0IYQ7V
Ei ole vielä käyttökokemusta. Mekaanisesti ainakin pätevän oloinen ja paljon kirkkaampi kuin tuo otsalamppu.
-
Erehdyin vuosi sitten kysymään että mikäs se on hyvä ja kohtuuhintainen LEd-otsalamppu kaverilta joka harrastaa mm. maastopyöräilyä ja veneilyä. Ammatiltaan hän on jonkinsortin sähköinsinööri työskennellen käsittääkseni erilaisten led-valaistus sydeemien parissa ja vastaus oli semmoinen että meinasin nielaista kielen perseeseen asti: "Jos kohtuu hintaista ja "aika hyvää" katselet niin XxxxxxXxxxxx 235463XYZ on edullinen, vaan vähän reilut viissataa mutta sillä jo sentään tekee jotain ja kestää jonkun verran vettä ja kolhuja. Mutta jos kunnollisen haluat niin samalla merkillä on malli 3456FYRTZX ja se maksaa siinä yhdeksänsadan pintaan..." (- hiukan vapaasti mukaellen...)
Järkytyin koska olen luullut että erittäin hyvä lamppu maksaa siinä 50-100€. Ja minulle ihan riittävän hyvän lampun siinä 30-50€.
-
On tullut ostettua tuohon valmistuvaan jahti autoon kaikenlaista sälää, mutta uusi otsalamppu olis tarkoitus ostaa.
Led Lenseriä olen ajatellut mutta onko olemassa jopa parempia otsalamppuja?
Mikä kauppa Oulussa myy tuota led lenseriä ja mihin hintaan, kannattaako tilata jostain.
-
Mihinkäs te muuten tarvitsette noita suuritehoisia otsalamppuja?
Kokemukseni mukaan ne tuhoavat kerrankin väläytettynä pimeänäön vähintäänkin vartiksi ja riistan etsinnässä liian tehokas ja/tai tunteettoman valkoinen valo ei ole paras mahdollinen. Iso valoteho haittaa myös haavakkoen etsinnässä sillä tapaa että mitä suurempi kontrasti varjon ja valaistun alueen välillä sen epätarkemmin erottaa pieniä yksityiskohtia ja liikettä. Mun vaatimattoman tehoisilla lampuillakin tulee tehtyä niin että valaisin on nyrkin sisällä ja sormia raottamalla säädellään valotehoa tarpeen mukaan.
Merellä kun taas etsitään ylensä ilman heijastimia olevia verkkomerkkejä on paljas silmä kaikkein paras havainnointiväline ja musta lippuväri se joka eroittuu parhaiten. Ja jos etsitään merimerkkejä joissa on heijastimet niin hakuvaloakin vain väläytellään semmoisissa max 3-4 sekkunnin pätkissä ja katse suunnataan aina sivuun valokeilasta. Näin sen takia että hämäränäkökyky säilyy mahdollisimman hyvänä.
-
Jos on valo tehoa reservissä niin on aina mukavampi etsiä esim. majavaa syys sateessa keskellä yötä.
Tuolla näyttäis olevan aika hyviä vaihtoehtoja http://www.taskulamput.fi/
-
Juu, eihän se reservi mitään haittaa kun se vaan on käytössä vain silloin kun on tarvis. Eli noiden suurteholamppujen pitäsi ehdottomasti olla sellasia että niiden valotehon saa pudotettua johonkin 5% maksimista.
Mulla on 6-7 noita Petz Tikka (kahdella eri tuotemerkillä) 4 ja 6 ledin lamppuja pitkin ja poikin autoa, työkalupakkeja ja venettä ja yksi on myös jahtitakin taskussa ja se on ainakin minulle ihan ok lamppu. Riistan haeskeluun heinikkoisesta vedessä siinä on alimmassakin tehoasennossa hiukan liian kirkas valo mutta nyrkinsilmässä sormin valomäärä säädettäessä ihan ok.
Verijäljellehän led ei toimi joten siihen pitää sitten käyttää perinteistä hehkulamppua - tai pärettä ;)
-
Mihinkäs te muuten tarvitsette noita suuritehoisia otsalamppuja?
Led Lenserissä ainakin on portaaton tehonsäätö, sitä en katsonut oliko noissa Nahkahanskan linkittämissä Zebroissa. Tarvittaessa voimakastakin tehoa olen ajatellut tarvitsevani ammutun riistan hakemisessa pimeässä. Se on tiedossa, että LED-valo ei näytä verta erityisen hyvin.
-
On tullut ostettua tuohon valmistuvaan jahti autoon kaikenlaista sälää, mutta uusi otsalamppu olis tarkoitus ostaa.
Led Lenseriä olen ajatellut mutta onko olemassa jopa parempia otsalamppuja?
Mikä kauppa Oulussa myy tuota led lenseriä ja mihin hintaan, kannattaako tilata jostain.
Entä jos ostat minulta tuon vähän käytetyn Led Lenserin Ahvenanmaan reissun jälkeen ja tilaan itse tilalle tuollaisen Zebran :)
-
Aloitanko taas sarvispään muistelun -no aloitanpa tietysti!
Ensinnäkin:
Varjaagin kyselemän tehon suhteen wanha viisaus pätee "200 lumenia on parempi kuin 100 lumenia, koska sen on isompi luku!
Minulla on mennyt tuo fikkareiden kanssa hommat yli niinkuin monessa muussakin hommassa, ja jos melko absoluuttista todellista dataa haluaa niin tuolta lisätietoa
http://www.flashlightreviews.com/index.html
EI montaa merkkilamppua löydy. Wolf Eyes on ollut vielä pätevimpiä näistä perinteisitä merkkivermeistä.
Perusasiat hukassa?
Tuolta suomeksi perusteellinen tietopaketti
http://jauno.nettisivu.org/
tse käytän pääasiassa Fenixin käsituikkuja
http://www.fenixgear.com/flashlight/index.asp#img/nav/photos/1000-x210600.jpg
Military speksit täyttävä täydellä IP-vesisuojauksella ja suht bullet proof, kuten allaolevasta videosta voi jokainen todeta
http://www.youtube.com/watch?v=0WvhJWE3_Oc
Itse olen ajellut Downhilliä, talvienskaa yms maastorymistelyävuodesta 97, joten jotakin tietoa Sarvispäässä myös maastofillarilampuista.
Elieli, jos TOSISSAAN tarvii valoa, on ainoastaan yksi vaihtoheto, Lupine (mieluiten tuplana) Palaa vastaantulevalla maastokuskilla miltei rusketusrajat :o
http://www.lupine.de/web/en/products/helmetlights/betty/12/
Noita testailivat joskus auton normi halogeenia vastaan ja Lupine vei valotehossa 6-0. Hintaa? Not relevant. Eli jos hintaa pitää kysyä, niin sinulla ei ole varaa ;D
Kysykää vain minulta ;D
-
Juu, eihän se reservi mitään haittaa kun se vaan on käytössä vain silloin kun on tarvis. Eli noiden suurteholamppujen pitäsi ehdottomasti olla sellasia että niiden valotehon saa pudotettua johonkin 5% maksimista.
Varjaagi ottaa silmän kouraan ja katsoon esim noita Zebran lamppujen datoja tarkmmin :D
Light Output
High: H1 220 Lm (0.9 hrs) or H2 120 Lm (2 hrs) / 4Hz Strobe
Medium: M1 43 Lm (12 hrs) or M2 24 Lm (23 hrs)
Low: L1 5 Lm (3.7 days) or L2 0.5 Lm (21 days)
-
Niimpä - mutta mihin mää semmoista tarttisin, sen tarpeellisen 5 lumenea saa halvemmallakin ja loppurahat jää vaikka eväs banaaneihin.
Mutta mulla on tiedossa miten ledi näyttää verijäljen ihan yhtä hyvin kuin hehkulamppu tai se perinteinen päre mutta en perskele paljasta sitä koska kikka ei maksa mitään joten sitä ei taideta hienossa kuuklessa mainita missään muodossa. Mutta sen lupaan että jos joku onnistuu kuuklettamaan tuon kikan jostain esille niin...jaa mitähän sitä lupaisi....?
Vaikka...iltalennon muuttoransseille Varjakkasaaren letossa. Viikko aikaa kuukletella - sitten iltalentotarjous päättyy!
-
Entä jos ostat minulta tuon vähän käytetyn Led Lenserin Ahvenanmaan reissun jälkeen ja tilaan itse tilalle tuollaisen Zebran :)
...ja saat tietysti selvästi halvemmalla kuin halvin muualta löytämäsi tarjous toimituskuluineen.
-
Entä jos ostat minulta tuon vähän käytetyn Led Lenserin Ahvenanmaan reissun jälkeen ja tilaan itse tilalle tuollaisen Zebran :)
...ja saat tietysti selvästi halvemmalla kuin halvin muualta löytämäsi tarjous toimituskuluineen.
Pieni varoituksen sana Artolle, kuka on tunnetusti hintatieoinen.
Noi minun linkkaamat lamput syö ihan poskettoman kallita CR123-teho paristoja. Hintaa about 4.5EUR-8EUR per styge, ja niitä menee reppukaupalla.
Itse käytän Panasonicin huippukennoilla tehtyjä paristoja. Parit laturit ja Panasonicin-laatu akutkin löytyy ja ei ole halpoja nekään.
Näissä ei todellakaan kannata säästellä Kiinan zigtsao akkupaketeilla/latureilla. Noi imee poskettoman määrän virtaa piikkinä ja huonot akut/patterit paikoillaan, jotka ei ole valikoituja ja tasapainoisia voi lamppu yksienkertaisesti räjähtää! ja näin on jollekin kotisepälle käynytkin. Käy meinaan pikkusen kuumana tommoinen lamppu normikäytössäkin.
Lisäekstrana sen kun ruuvaat juosten kusten tehdyillä toleransseilla tehdyt CR123-akut paikoilleen lampun ledin yhdeydessä oleva piirilevy menee paskaksi--->entinen lamppu. Tämä johtuu naftista sovitusesta. 0,5mm liian pitkä patteri särkee kiinniruuvattaessa fikkarin taatusti.
edittiä:
Jaaniin. noissa akkuversioissa ei sitten riitä noilla candeloilla lähellekään sitä mitä valmistaja lupaa. AA ja AAA-versiot on heikoimpia tässä vertailussa. Niissä ei vain riitä jerkku noilla tehoilla edes laatupattereilla saatika akuilla. Joten kannttaa varauksella suhtautua amerikan poikien lupauksiin.
OT:
Minulla oli muuten ohtalampuksi kypärään DIY- Hellfire-prototyyppi-versiokin. 2*50W sisustushalogeeni sopivalla keilalla rosterikoteloon sovitettuna. Akku painoi about tonnin mutta painosta viis tai kuus. Lamppua piti käyttää talvella. Lämmpes sen verran, että piti johdotukset laittaa teollisuustason lämpöjä kestävästä kaapelista. Autot vilkutteli pitkiä kun sattui autotien reunassa ajamaan...
-
Jaa niin ne hankinnat. Tommonen ja tämmöstä ovat dynonneet pelkällä airhammerilla 300C:llä. samaa luokkaa about -20hp omassa
Ran a baseline on the dyno last Saturday with only the Airhammer.
371 hp
After the Can 93 tune= 360 hp
Custom tune final was= 386 hp
http://www.300cforums.com/forums/attachments/tuning-cmr-dyno-datalogging-gauges/27743d1203105001-predator-evaluations-performance-data-srt8-dyno-chart.jpg
Tehoahan ei ole ikinä liikaa.
-
Pieni varoituksen sana Artolle, kuka on tunnetusti hintatieoinen.
Noi minun linkkaamat lamput syö ihan poskettoman kallita CR123-teho paristoja. Hintaa about 4.5EUR-8EUR per styge, ja niitä menee reppukaupalla.
Aiheellinen varoitus. Ei kuitenkaan päde kaikkiin malleihin, esim. tämä syö tavallisia AA-paristoja tai -akkuja:
http://www.zebralight.com/H51F-AA-Floody-Headlamp_p_44.html
-
No minäpä ostan sitten tuon Arton LedLenserin halvalla pois kun ne on niin huonoja! Kaks kymppi tarjottu. Ei vaan oikeasti oikeassa elämässä eikä vaan guuglessa testattu nuo ledlenserit vähän kovemmassakin käytössä kuin jahtihommissa. Itse en ainakaan päässä mielellään pitäis tuommoista normaali käsilapun kokoista möhkälettä.
-
No minäpä ostan sitten tuon Arton LedLenserin halvalla pois kun ne on niin huonoja! Kaks kymppi tarjottu. Ei vaan oikeasti oikeassa elämässä eikä vaan guuglessa testattu nuo ledlenserit vähän kovemmassakin käytössä kuin jahtihommissa. Itse en ainakaan päässä mielellään pitäis tuommoista normaali käsilapun kokoista möhkälettä.
Jokseenkin saman kokoinen möntti tulee otsalle tällaisessa Zebrassa kuin Led Lenserissä (8,1 cm pitkä ja 2,3 cm leveä sylinteri):
http://www.taskulamput.fi/tuote/otsalamppu_zebralight_h51fw_160_lm_neutraali_valkoinen/
Painoa on Led Lenserissä yli triplasti verrattuna Zebraan, vaikka rakenne on muovinen ja Zebrassa alumiinia. Johtuu varmaan paljolti siitä, että Led Lenserissä on enemmän paristoja (takaraivolla). Varmaan sen myötä myös pidempi toiminta-aika, mutta Led Lenser ilmoittaa toiminta-ajan niin epämääräisesti, että vertailu on vaikeaa. Valokeilan säätömahdollisuutta ei ole Zebrassa, mutta tuo pätevän oloinen mekaniikka puhuttelee. Led Lenserissä kulkee otsapannan vieressä johto, sekin voi tehdä siitä rikkoontumisherkemmän. Jos vesi/kosteus ei ole kokemuksen mukaan käytännössä aiheuttanut ongelmaa niin ehkä siitä ei kannata olla liikaa huolissaan, vaikka näyttää siltä, että valmistaja ei uskalla luvata asiasta mitään. Ahvenanmaalla tulee sitten käytännön testiä.
Zebraa saa myös lämpimän sävyisemmällä valolla (kuten tuossa linkissä), näyttäisikö se veren paremmin?
-
Vähemmän spekulaatiota, enemmän metsästystä ja käytännön kokemusta. Hyvin sää tolla LedLenserillä näät!
-
Täytyy sanoa että tuohon Santtuun on Puntolla ajaminen vaikuttanut todella positiivisesti. Miehestä on karissut tyhjänpäiväinen pessimisti ja asenne alkaa näköjään olemaan kohdillaan niin kuin metsästäjällä pitää ollakin ;D :D ;D :D
-
Täytyy sanoa että tuohon Santtuun on Puntolla ajaminen vaikuttanut todella positiivisesti. Miehestä on karissut tyhjänpäiväinen pessimisti ja asenne alkaa näköjään olemaan kohdillaan niin kuin metsästäjällä pitää ollakin ;D :D ;D :D
Punto :o ;D ;D ;D
Sori, oli pakko ;D Mutta tottahan se on, että kamat käyttötarkoituksen ja mieltymyksen mukaan.
Wanaha DPM-kuvioinen maastoasu toimii todennäköisesti ihan yhtä hyvin kuin uudet mossy oakit. Ei se elukka osaa noita erottaa, senverran tyhmiä ovat. Auto voi taas olla harrasteauto ja joillekin riittää liikkumisväline pisteestä a pisteeseen b.
Mutta harrastuksille ei kannata laskea hintaa -ikinä.
-
Minä ostin viime syksynä led lenser:n kärkkäiseltä tai sain lahjaksi. Se on riittänyt minulle ainakin aivan mainiosti kun toisena otsalamppuna on suunnistajien käyttämä Silva:n akkukäyttöinen halokeeni valo.
Mutta tosiaan mieluummin kannan mukana led lenser:iä, kun repussa tahtoo olla muutenkin tavaraa kannettavana. :D
-
Minä ostin viime syksynä led lenser:n kärkkäiseltä tai sain lahjaksi. Se on riittänyt minulle ainakin aivan mainiosti kun toisena otsalamppuna on suunnistajien käyttämä Silva:n akkukäyttöinen halokeeni valo.
Mutta tosiaan mieluummin kannan mukana led lenser:iä, kun repussa tahtoo olla muutenkin tavaraa kannettavana. :D
Joo ei minuakaan Led Lenserin riittävyys mietitytä, ainoastaan kestävyys.
-
Ai, meinaatko että hajoaa otsaan jossakin haverissa? Semmoisessa pitää olla sopivan heikkorakenteinen lamppu että toimii ikään kuin turvapuskurina vaimentaen tälliä. Rakenteeltaan liian vahvarakenteinen lamppu voi mennä luusta läpi.... ;)
Ei vaiskaan - miltä osin tuon ledlenserin kestävyys epäilyttää?
-
Ei vaiskaan - miltä osin tuon ledlenserin kestävyys epäilyttää?
- veden/kosteuden aiheuttamat ongelmat, koska valmistaja ei lupaa tästä mitään
- takaraivolta otsalle tuleva virtajohto on aika suojaton
- lampun kallistussarana näyttää vähän siltä, että löystyneekö ajan myötä
- muovinen rakenne ei voi olla yhtä kestävä kuin koneistettu alumiini (vrt. Zebra)
Varmaan enemmän teoreettisia huolenaiheita, mutta samalla rahalla saa siis tuotteen, jossa kaikki em. kohdat näyttäisivät olevan paremmalla tolalla.
-
Mihinkäs te muuten tarvitsette noita suuritehoisia otsalamppuja?
Kokemukseni mukaan ne tuhoavat kerrankin väläytettynä pimeänäön vähintäänkin vartiksi ja riistan etsinnässä liian tehokas ja/tai tunteettoman valkoinen valo ei ole paras mahdollinen.
Ainakin Petzlillä on muuten malleja, joissa on lisäksi punainen LED, joka ei vie hämäränäkökykyä.
-
Jep, tiedetään mutta en ole saanut vielä aikaiseksi ostaa sellaista varsinkin kun tuo otsalampun tarve on niin vähäinen semmoisissa tilanteissa jossa hämäränäön säilyttäminen on tärkeää. Mulla on veneen avotilassa vihreäksi värjätty liiketunnistimella oleva led-valo. Alkuun se oli kirkas mutta kun hoksasin että aamupimeässä karille noustessa on sokea kuin pöllö päivällä niin värjäsin linssin vihreäksi ja homma alkoi pelittämään.
Aletaankos nyt kinaamaan siitä kumpi ompi parempi valo pimeässä - punainen vai vihreä. Molempia käytetään suojaamaan hämäränäköä ja koska itse olen viehättynyt vihreään niin silloin se on ehdottomasti parempi >:(
-
Ei vaiskaan - miltä osin tuon ledlenserin kestävyys epäilyttää?
- takaraivolta otsalle tuleva virtajohto on aika suojaton
Appiukolla jo pari kertaa murtunut kyseisestä mallista tuo virtajohto poikki. Eka kerran sai takuuseen, mutta nyt on kuulemma lampun vaihto eessä. Ehdotin sille tuota zebraa. Ite mahdollisesti hommaan h31w-mallin tai 4sevensin quark mini 123 + fenixin otsapanta -combon.
-
Ja takaisin aiheeseen ::)
Päävirtakytkin veneeseen.
Kytekntä oli isompi savotta ku kuvittelin 3h meni kun unohtui työkaluja. Lisäksi uusi hieno cd-radio niinkikään purtiloon.
Kemiallisia kylmäpusseja ja uudet Damascus psito/viiltosuojahanskat. Huomattavasti paremmat kuin aiemmat verrsot.
http://www.damascusgear.com/gloves.html#ecwid:category=1057171&mode=product&product=4802594
Korkeimmat Ansi standardit täyttävät polarisoidut aurinkolasit. Ei naarmutu vaikka yrittäisi.
http://shop.wileyx.eu/Pages/ProductList.aspx?productlistid=37178
Markkinoiden kevyin ja pienimpään tilaan menevä rotsi
http://www.loeffler.at/en/Material/Jackets/COLIBRI
-
"Ei naarmutu vaikka yrittäisi" - ei muuten pidä paikkaansa, ei vaan ole ollut kunnollisella naarmuttajalla koekäytössä. Rakas vaimoni saisi ne alle viikossa täysin himmeiksi vaikka ei edes käyttäisi niitä päässä...
-
"Ei naarmutu vaikka yrittäisi" - ei muuten pidä paikkaansa, ei vaan ole ollut kunnollisella naarmuttajalla koekäytössä. Rakas vaimoni saisi ne alle viikossa täysin himmeiksi vaikka ei edes käyttäisi niitä päässä...
Sen verran uskon sinua, että en tohdi kyllä siihen testiin 250USD hintaisia mojeveita antaa.
Jokatapauksessa kovaa materiaalia ovatten.
http://www.youtube.com/watch?v=s-DuStfU1ms
http://www.youtube.com/watch?v=pobmfbc6wR8&feature=related
ANSI-standardi
http://www.safetyglassesusa.com/ansiz8712003.html
-
Ostin o.5 l päärynä siiderin kun sain katsastettua tuon http://kuvablogi.com/nayta/3225201/
-
Ostin o.5 l päärynä siiderin kun sain katsastettua tuon http://kuvablogi.com/nayta/3225201/
prkule ko tuli komia! tasi parit arkit peltiä ja lukematon määrä tunteja upota?
-
Ostin o.5 l päärynä siiderin kun sain katsastettua tuon http://kuvablogi.com/nayta/3225201/
prkule ko tuli komia! tasi parit arkit peltiä ja lukematon määrä tunteja upota?
9 neliöö peltiä ja 4 m runko palkkia, 2 vuotta rakentamista josta n.1 vuosi henkistä taistelua että saako koskaan valmiiksi tätä projektia.
-
Ostin o.5 l päärynä siiderin kun sain katsastettua tuon http://kuvablogi.com/nayta/3225201/
Hieno homma, tästä saa kai jo onnitella!
-
Mää oisin ottanut kaks siideriä, on varmaan ollut sen verran kova homma!
-
Sinuna vaihtaisin tuon nyt heti päittäin yhteen vihreään Puntoon. Seki on leimattu vasta ;D
-
Hyvin sää tolla LedLenserillä näät!
Nyt jokunen päivä käyttökokemusta täällä Affenanmaalla ja onhan tuo mukava ja tehokas lamppu käyttää. Säädöt ovat kätevästi toteutetut (kirkkaus ja keilan leveys). Sellainen hölmöys tuosta paljastui, että se vilkuttaa melko kirkasta vihreää lediä ollessaan latauksessa. Valo tulee siitä samasta lamppuosasta kuin valkoinenkin valo. Vilkutus oli häiritsevä pimeässä mökissä, vaikka käänsin lampun alassuin. Fiksumpaa olisi, jos tätä toista lediä voisi käyttää hämäränäön säilyttävänä valona (oli se sitten vihreä tai punainen).
-
Tällaisen ladattavan taskulampun ostin myös: http://www.varusteleka.fi/product/lamput-ja-lyhdyt/mte-m3-2i-taskulamppu-740-lumenia/_34O0IYQ7V
Ei ole vielä käyttökokemusta. Mekaanisesti ainakin pätevän oloinen ja paljon kirkkaampi kuin tuo otsalamppu.
Ei ole pimeäjäljitykseen tarvinnut ryhtyä, mutta mitä nyt muuten olen tätä kokeillut, on kyllä tosi pätevä lamppu. Erittäin tehokas ja valokuvio on tasainen ja yllättävän leveä. Akun kestosta ei ole vielä käytännön kokemusta.
-
tuli hankittua bowmaster:n taskumallin jousiprässi ja split limb adapteri
http://www.prototechind.com/ (http://www.prototechind.com/)
-
tuli hankittua bowmaster:n taskumallin jousiprässi ja split limb adapteri
http://www.prototechind.com/ (http://www.prototechind.com/)
Nyt on hyvä säätää sulla se camien ajoitus kohdalleen.
-
tuli hankittua bowmaster:n taskumallin jousiprässi ja split limb adapteri
http://www.prototechind.com/ (http://www.prototechind.com/)
Nyt on hyvä säätää sulla se camien ajoitus kohdalleen.
Tämä muuten kannattaa jokaisen tsekata jos ei ole operaatiota tehnyt.
Itsellä oli time totaalisen munillaan, kun OJM:n ammattilainen avuliaasti sääteli joustani sisäradalla. Eipä tuota koko asiaaa ollut ajatellutkaan about kahdeksaan vuoteen, kun kuvittelin cam&half-hybridifillareiden pitävän timen kohdallaan. Eikä sitä prässiä ole ollut koppien avaimen puuttumisen vuoksi ikinä käytettävissä.
Ihmeen hyvin tuolla osui ennen säätöäkin. Nuolen lento oli vain rumaa.
Hankintoja: Korjasin roskiksesta löytynneen räkkimallin DVD-polttimen.
Säkillinen CR123-pattereita lamppuihin, veneköyttä, V-power bensaa pitkälti toistasataa litraa, sekä bonuksena sivuristisiteen revähtäminen kovassa pelin laitaväännössä.
Oli ja on muuten kivulias mälli vaikka hyppäsin heti vilttiin ja pidin jäitä 45min. Ei mennyt onneksi (ja toivon mukaan) pahasti. Lääkärin mukaan totaaliselta korkkaamiseslta pelasti se, että muut polven osat hyvässä tikissä.
Neljä peliä putkeen perättäisinä päivinä ja yks cooperin testi kylmiltään tais vaatia veronsa.
BTW:Sairaalan yhteispäivystyksessä meni sopivasti yli 7h odotellessa vastaanottovuoroa kovassa kivussa kärvistellen.
-
Nyt on hyvä säätää sulla se camien ajoitus kohdalleen.
Joo piti säätää kaapeleita. Yksi kierros piti kiristään toista kaapelia.
Nyt alkoi osumaan taulukärjet ja leikkurit samaan paikkaan.
-
Hyvin sää tolla LedLenserillä näät!
Nyt jokunen päivä käyttökokemusta täällä Affenanmaalla
Joko Artsilla on kauris tai kaks Kian peräkontissa? Vai onko reissu mennyt ns"perinteisesti" ;D Olikos tuolla reissussa muita täältä?
-
Taskumallin jousiprässi ???
- vähän niin kuin taskunauris....?
-
- vähän niin kuin taskunauris....?
koko luokka melkein sama, mutta aikaa siitä ei näe. ;D
Ihan kätevä työkalu taljan pikku säätämiseen.
-
Juu, hokasin katsoa tuota laittamaasi linkkiä.
-
Tuommonen tuli hommattua teerenpyyntiin:
http://www.erakala.fi/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=GB1000
-
Veitsikaapin kokoelmiin uus terä. Bökeriä ja tuon mallista ei olekaan vielä.
Tai ei tuo ihan oikea Böker ole, vaan Magnum alamerkillä tehty.
Terä on kyllä hyvälaatuisen oloinen ja terävä ihan pakasta vedettynä jopa Spydercoon verrattuna. Erikoisuutena Spydercon Emerson-opener systeemin tapainen avausmekanismi näyttäisi olevan.
http://www.knifeandtoolreviews.info/boker_stiletto.html
-
tuli hankittua bowmaster:n taskumallin jousiprässi ja split limb adapteri
http://www.prototechind.com/ (http://www.prototechind.com/)
hmm. Tuollaiselle vois olla käyttöä. Mistä hommasit ja paljon makso?
-
tuli hankittua bowmaster:n taskumallin jousiprässi ja split limb adapteri
http://www.prototechind.com/
hmm. Tuollaiselle vois olla käyttöä. Mistä hommasit ja paljon makso?
Hankin sen poikolaisen kaupasta: http://www.jousiammunnanttv.fi/index.php?pageid=78 (http://www.jousiammunnanttv.fi/index.php?pageid=78) Hintaa 55€ + 43€
Minun jousessa pitää käyttää vielä lisävarmennusta, että adapteri pysyy paikoillaan. Olen käyttänyt nippusiteitä tähän tarkoitukseen.
-
Tuli ostettua tikitaalivaaka... nyt se sitten perskeles alkaa lähtemään lapasesta kun on nopeusmittarit yms säleet - vain sorvi puuttuu...
Vaakalla on kapasiteettia 750gn/0.1gn
-
Tuli aika uusia säärystimet kun entiset menivät kovassa käytössä hiuti ja remmit poikki. Varustelekalta löytyi Swiss Armyn surplussana harmaata kumitettua sarkaa olevat vetoketjulliset säärystimet kovanpuoleiseen hintaan 5€ lähetyskuluineen. Suht äänettömät ryynätä kanervikossa ja risukossa eivätkä hikoa. Moderneista materiaaleista tehdyt tahtoo olla semmoista että rapisevat varsinkin kylmällä ilmalla niin maan pirusti. Eli sieltä vaan tilaamaan jos on joskus sattunut suolla tai rämeellä lahje nousemaan marssikengän varrelta ylös ja hieno vedenpitävä goretex-vaelluskenkä täyteen vettä yläkautta...
http://www.varusteleka.fi/product/saarystimet/sveitsilaiset-saarystimet-harmaat-kaytetyt/_2W00V1LNH
-
Vakuutusyhtiön suosituksesta "jouduin" ostamaan Wild Game TC5401NA valvontakameran - huom! siis valvontakameran eikä riistakameraa ;) !
Mutta pitää kysyä jos se joskus joutaisi vaikka lainaan...
-
Härrävärkki oravannahkakaupalla Varjaagilta. Maino laite.
Tuli todistettua samalla se jodenkin epäilemä FMJ:n vääntyminen alumiinikuoren ansiosta. Täysin suoria kaikki ja spine taatusti tasainen joka puolelta. Nuolia on siis ammuttu mm. lankkuihin, kantoihin yms. Ennen katkeaa kuitunuoli väännössä.
-
Härrävärkki oravannahkakaupalla Varjaagilta. Maino laite.
Tuli todistettua samalla se jodenkin epäilemä FMJ:n vääntyminen alumiinikuoren ansiosta.
Lienen ollut yksi epäilijöistä.
-
Härrävärkki oravannahkakaupalla Varjaagilta. Maino laite.
Tuli todistettua samalla se jodenkin epäilemä FMJ:n vääntyminen alumiinikuoren ansiosta.
Lienen ollut yksi epäilijöistä.
Tais olla ja oli niitä muitakin. Petersen Bowhunterissa testasivat oikein labrassa. Kuitu meni säpäleiksi paljon ennen ja FMJ:n sai vääntää viipurin rinkelille ennekun ei enää ihan suoraksi palautunut.
-
Jaa. topikkiin liittyen. Uus teräase kokelmiin. Cold Steelin "concealed weapon"-tyyppinen.
-
floodi jatkuu.
Takokaa joku minulle päähän, että en minä tarvii uutta kelloa kun on ennestään syvänmeren sukellustasoisia.
Polttelee vain nyt harvinaisen paljon. Breitling Aerospace tai jompikumpi näistä
http://www.laatukellot.fi/breitling-navitimer-world-white-dial-bracelet-p-1925.html
Tai sitten jos oikein pillastuu niin Daytona. Tää on kyllä jo vähän hinavanpuoleinen.
Kaikki on tosin suhteellista Esim jos laskee monta baariviikonloppua/alkoon tuhlatttua 5vuodessa säästynyt...
http://www.laatukellot.fi/rolex-daytona-white-dial-steel-oysterlock-bracelet-p-434.html
Hulluutta on monenlaista ja vanha keräilijäkansa-geeni vahvasti mukana.
-
floodi jatkuu.
Takokaa joku minulle päähän, että en minä tarvii uutta kelloa kun on ennestään syvänmeren sukellustasoisia.
Polttelee vain nyt harvinaisen paljon. Breitling Aerospace tai jompikumpi näistä
http://www.laatukellot.fi/breitling-navitimer-world-white-dial-bracelet-p-1925.html
Tai sitten jos oikein pillastuu niin Daytona. Tää on kyllä jo vähän hinavanpuoleinen.
Kaikki on tosin suhteellista Esim jos laskee monta baariviikonloppua/alkoon tuhlattua rahaa näin juomattomalla 5vuodessa säästynyt, niin...
http://www.laatukellot.fi/rolex-daytona-white-dial-steel-oysterlock-bracelet-p-434.html
Hulluutta on monenlaista ja vanha keräilijäkansa-geeni vahvasti mukana.
Älä tuommosiin rahaa tuhlaa. Hommaa Panerai, jos sellaista ei vielä kokoelmista löydy.
-
Takokaa joku minulle päähän, että en minä tarvii uutta kelloa kun on ennestään syvänmeren sukellustasoisia.
Polttelee vain nyt harvinaisen paljon. Breitling Aerospace tai jompikumpi näistä
Onpa jumalattoman kalliita turhakkeita! Breitlingillä oli hieno TV-mainos, ettet vain olisi joutunut sen uhriksi? Jos on keräilyviettiä, eikö kannattaisi kerätä halvempia? Osta vaikka CAT:n kello, niitä saa halavalla ja kyllä nekin sen ajan näyttää
http://www.catwatches.com/catalogue/
;)
-
...tai sitten jos on pakottava tarve päästä rahoista eroon: http://www.sarpanevawatches.com/
-
Takokaa joku minulle päähän, että en minä tarvii uutta kelloa kun on ennestään syvänmeren sukellustasoisia.
Polttelee vain nyt harvinaisen paljon. Breitling Aerospace tai jompikumpi näistä
Onpa jumalattoman kalliita turhakkeita! Breitlingillä oli hieno TV-mainos, ettet vain olisi joutunut sen uhriksi? Jos on keräilyviettiä, eikö kannattaisi kerätä halvempia? Osta vaikka CAT:n kello, niitä saa halavalla ja kyllä nekin sen ajan näyttää
http://www.catwatches.com/catalogue/
;)
No laitetaan vähän taustoja.
Telkkaria en katso, joten mainoksen uhri en ole. Mainosten uhrit ostaa Tag heuerin. "Pakko olla hyvä kun vormulakisoissa näkyy ja kaveritkin kateellisia kun näkevät kalliin vormula-kellon" Itseasiassa Tag on aika peruskello kun aletaan vertailemaan, eikä erityisen arvokaskaan.
Itse hommaan omaan käyttöön, kokoelmaan ja mielellään semmoisen, mitä tavan tallaaja ei erota. Hihan alla nuo nyt muutenkin ovat. Harvoin kukaan kyselee, kellosta kyselijä on yleensä kelloharrastaja. Siksi tuo Rolex tunnettuna merkkinä mietityttää. Daytonan tuo malli on vain hieno ja laadukas.
Breitlingkin sattuu vain olemaan laadullisesti huippuluokkaa ja mm hävittäjälentäjien suosiossa käyttövarmuutensa vuoksi. Myöskin tuttujen kokemukset ovat olleet hyviä.
Sveitsiläistä Torogenia myös taitaa jotkut lentäjät käyttää.
Tuon tason kelloista lienee ei-harrastajalle turha alkaa edes selittämään käsityöstä ja upeasta mekaanisesta rakenteesta.
Kalliita? ei todellakaan.
Patek Philippen kelloissa alkaa olla hintaa. Halvimmatkin useita kymmeniä tuhansia.
http://www.laatukellot.fi/patek-philippe-grand-complications-white-dial-croco-strap-p-13838.html
IWC
http://www.laatukellot.fi/iwc-grande-complication-c-85_146.html
Kellohan voi olla myös sijoituskohde.
Hyvä idea toki halpakellojen keräily. Pääsisi halvalla. On mulla halpakellojakin kokoelmissa.
- Casio Edifice quarz. Toin Teksasista,joten malli hiukka eri kun euroopassa.
- Casion iskunkestävä G-shock
- Timex Ironman-Thriathlon-spesiaalimalli
- Festina
- Citizen Eco-drive titaaninen chrono
- Polar 610i. yms. ja on sitten jokunen kalliimpi. Nyt olis vain on ollut suunitelmissa hommata joku tuon tason chrono.
Paneraitakain olen kyllä katsellut ja kartoittanut. Laatumerkki toki sekin. Ei vain ole minun makuun.
Sarpanevan kellot ihan hirveän näköisiä virityksiä! Ratsastaa nimellä.
Ei oikein kuulosta luotettavalta koruntekijän tekemä kello.
Käyttävät ainakin Soprod A-10 koneistoa. Paremman keskitason perustekniikkaa hiukkasen modattuna. Eli sen puoleen suht laatukoneisto.
http://watchotaku.com/display/swr/Soprod+A-10
Niijoo, näkisittepä minun veitsikokoelman ;) Harva laittaa about 100-200EUR linkkuveitseen.
-
Breitlingkin sattuu vain olemaan laadullisesti huippuluokkaa ja mm hävittäjälentäjien suosiossa käyttövarmuutensa vuoksi. Myöskin tuttujen kokemukset ovat olleet hyviä.
Niin, mutta toisaalta perus-Citizenkin on erittäin käyttövarma. Lisäksi voi kysyä, mikä on esimerkiksi sinun tapauksessasi worst case -skenaario, jos kello hajoaa ;D
Tuon tason kelloista lienee ei-harrastajalle turha alkaa edes selittämään käsityöstä ja upeasta mekaanisesta rakenteesta.
Luultavasti näin.
Kalliita? Ei todellakaan.
Saisihan noiden hinnalla esimerkiksi useamman jousen varusteineen.
Sarpanevan kellot ihan hirveän näköisiä virityksiä! Ratsastaa nimellä.
Niinkö? Minusta monet mallit ovat todella mielenkiintoisen ja hyvän näköisiä ja erottuvat hienosti massasta.
Ei oikein kuulosta luotettavalta koruntekijän tekemä kello.
Taidat sekoittaa isäänsä Pentti Sarpanevaan? Tässä tämän kellontekijä Stepan Sarpanevan taustoja: "Sarpaneva first graduated from the Finnish School of Watchmaking and then moved to Switzerland to further his studies at WOSTEP. In 1994, he began work for several prestigious watchmakers including Piaget, Parmigiani, Vianney Halter and Christophe Claret. During those ten years in Switzerland, Sarpaneva specialised in the crafting of complicated timepieces."
-
Breitlingkin sattuu vain olemaan laadullisesti huippuluokkaa ja mm hävittäjälentäjien suosiossa käyttövarmuutensa vuoksi. Myöskin tuttujen kokemukset ovat olleet hyviä.
Niin, mutta toisaalta perus-Citizenkin on erittäin käyttövarma. Lisäksi voi kysyä, mikä on esimerkiksi sinun tapauksessasi worst case -skenaario, jos kello hajoaa ;D
No ainakin svituttaa oikein tuelta=huoltoon Sveitsiin
Esim. 40km päässä asutuksesta kainuun korvessa maastopyörällä tai enduroprätkällä tuo ei ole mukavaa.
Tätä toki ei tarvi edes miettiä, kun mukana on Laatukello :D
Matkapuhelin ei muuten toimi siellä. Ainakaan joku vuosi sitten ei ollut kenttää. Älysin asian vakavuuden sooloreissulla vasta jälkikäteen, että mille ois alkanut jos ois katkonu jalkansa alamäki-kivikossa...
Tuon tason kelloista lienee ei-harrastajalle turha alkaa edes selittämään käsityöstä ja upeasta mekaanisesta rakenteesta.
Luultavasti näin.
Kalliita? Ei todellakaan.
Saisihan noiden hinnalla esimerkiksi useamman jousen varusteineen.
Kyllä saisi.
Jousien kanssa tuli muuten tilanpuute, vaikka seinällä roikkuivatkin. Siksi myin neljä pois ja jätin parhaan. Tuo riittää noiden osalta.
Samoten voisin periaatteessa ajaa ihan hyvin reilusti alle puolet bensaa ryystävällä parinsadan euron Fiestalla kuin 350hp jenkki urheiluautolla. Mutta käytännössä en tosiaankaan ajaisi.
Sarpanevan kellot ihan hirveän näköisiä virityksiä! Ratsastaa nimellä.
Niinkö? Minusta monet mallit ovat todella mielenkiintoisen ja hyvän näköisiä ja erottuvat hienosti massasta.
Ei oikein kuulosta luotettavalta koruntekijän tekemä kello.
Taidat sekoittaa isäänsä Pentti Sarpanevaan? Tässä tämän kellontekijä Stepan Sarpanevan taustoja: "Sarpaneva first graduated from the Finnish School of Watchmaking and then moved to Switzerland to further his studies at WOSTEP. In 1994, he began work for several prestigious watchmakers including Piaget, Parmigiani, Vianney Halter and Christophe Claret. During those ten years in Switzerland, Sarpaneva specialised in the crafting of complicated timepieces."
Niinpä tein. Kuvittelin Pentti/Timo Sarpanevan tekemiksi kun vaimolla noita koruja on.
Pätevä kelloseppähän tuo onkin. Koneisto silti aika perusrakennetta. Plussanan toki se, että käyttävät mekaanista tekniikkaa.
Kelloissa liian futuristinen desing minun makuun.
edittiä: quotet tais mennä persiilleen. Mutta kommenttini löytyy tuon harmaan alueen väleissä.
-
Ja välillä niitä hankintoja: Uusi Bökerin veitsi tulossa. Samantyyppinen kuin tuo aiempi Cold Steel.
-
Termostaatti jääkaappipakastimeen.
Hetken olin jo tilaamassa ukkoa hakemaan pois ja uuttä tilalle. Mutta päätinpä ropailla ja tutkia vähän. Termari rikki, uus 37EUR vartin vaihtourakka ja taas toimii.
Sattuikin olemaan vielä 2000-luvun niitä malleja, joita voi korjata. Uusissahan on ajastettu hajoaminen ja kun hajoaa, ei muutaku SER-jätteeseen ja uus tilalle. Ei kannata tai edes voi korjata.
Luultavasti niissä jo suunnilleen win 7 pyörii säätelemässä systeemejä.
Kelloprojektia lykkäsin. Pitää nyt kattoa vielä ja zuumailla vaikkapa käytettyjen tarjontaa. Nyt näyttää olevan laatukelloa pupukonttorissa ja myynnissä porukoilla.
-
Kirjataan nyt vielä tännekin:
Hoyt CRX 32 seuraavilla spekseillä:
60 paunaa (mitattu max. 62)
29" vetopituus
Ja tuolle kaveriksi Easton ST Epic -nuolia 400 spinella 29-tuumaisena. Ennen käytin 30-tuumaista nuolta, lyhennysvaraa kuitenkin tuon tuuman verran on ja se mahdollistaa edelleen saman spinen käyttämisen kuin ennenkin, aggressiivisemmista cameista huolimatta (ainakin teoriassa, kohtahan tuo varmistuu).
Lyhennän myös entiset ST Excelit samaan mittaan ja käytän ST Epicissä samaa inserttiä, niin nuolet ovat täsmälleen saman painoisia. Niitä voi sitten käyttää sekä uudessa jousessa että vanhassa Martinissa.
Sitten vain asentelemaan varusteet ja säätämään jousi kohdalleen...
-
Hankintoja lotto-systeemillä
Verkkokauppa.com:in "hullut päivät" webkaupan puolelta.
Tuo 9 tuuman tv/näyttö itselle ja Suunnon sykemittari (kaverille)
Laiteltiin tilausta porukalla toisten puolesta, josko oddsit olis vähän paremmat. Noissahan jokaista tuotetta on muutama kymmenen kpl/liike eli kaupaa arpoo web-"voittajat" Nettitilauksia on varmaan älyttön määrä.
Esim tuo sykemittari on about 200 Eur kampe.
Veikkaan, että 5 oikein lotossa on todennäköisempää. Ihmisethän yöpyi parikin yötä stadin Verkkokaupan edessä, että varmaan saisivat halvan lumilingon tjsp. 200m jono heti aamusta.
Tuo macbook pro kyllä kinnostaisi, mutta tuon normaali hinta ei ole juurikaan kalliimpi. parin satasen ero. Plus se, että 13 tuumaa on itselle näytöksi ihan liian pieni. Miniläppärin tasoa.
Joten jos konetta tässä hommaan, ostan sen isommalla näytöllä olevan. Oiva laite musikki ja kuvankäsittelyyn.
-
Ostin tuossa pariviikkoa sitten Savotan naali-repun. Oikein näppärä reppu, helppo pukea selkään laikaisulaite kädellä jos ampuu oikealta. Eli reppu selkään yhdellä kädellä ja eikä häiritse pätkääkään ammuntaa, reppu vetää vielä vaatteista löysät pois rinnan kohdalta.
Miinuksena varmaan se että kovalla kuormalla painaa olkapäätä kun paino kohdistuu vain toiselle puolelle.
-
Mullla toisen "kotimaisen" valmistaja Haltin "Riekko" reppu (joka mahtaa olla juuri sama kuin Raunolla), hyvä päivärepuksi mutta kuten Rauno arveli ei sovellu kuormien kantamiseen. Viime talvena pakkasin siihen 3 fasua ja kyllä oli loppupäivästä toinen olkapää turrana. Mutta saaliiden painon kanssa ei taida näissä jousihommissa olla isompia ongelmia ;)
Nuolet kulkevat nätisti siinä eivätkä tule yhtä ylös kuin normirepusta.
(tarkistin kuuklella - ei se olekaan sama reppu ja sitä paitsi mun repusta on kauppias nylkenut pois linturihmat jota siihen näköjään kuuluvat ja laittanut sitten erikseen viereen myyntiin. No, ei haittaa minusta ne on ihan perseestä muutenkin, sotkevat vain koiran hajumaailmaa kun pölisevät selässä)
-
Riekko-reppua minäkin hain mutta ei löytynyt "kauppareissulla" ni ostin tuon.
On se näppärämpi kuin Retken pilkkireppu. Onhan mulla sitten Bibleman 3 jalka(istuin) olalla se on kans semmoinen että saa olalle yhdellä kädellä ei tarvitse talvella laskea taljajousta lumelle.
-
Ainakin tuo Riekko on nätti pyöräyttää vyölaukuksi kun taakka kasvaa liian suureksi - taakka onkin sitten pakaroiden päällä mutta siellä se kulkee paremmin.
-
Perskele, Tilasin villen..jostakin actionkameran joka tuli postissa ihan Kiinasta asti - mitähän ihmettä mää silläkin teen ??? ::) ??? ::) ??? ::)
Laadusta en tiedä mutta mainokseen sillä oli kuvattu bikinimisuja vedenalla ja kuvanlaatu oli kyllä tosi hyvä :P
-
Jos se merkki on MYSTERY niin ota nosaa :D Mulle tuli yks kiikari jostain vinku intiasta ja hajos kun otin kotelosta ulos :o
Minulla on ollut jo pitkään hankinta listalla riistakamera jotenka kysynkin raadilta mistä saa hyvän alle 100e maksavan riistakameran?
-
Minä ostin isännälle riistakameran täältä: http://www.eranetti.fi/index.php?act=viewProd&productId=205 (http://www.eranetti.fi/index.php?act=viewProd&productId=205). Oli kyllä vähän kalliimpi kuin 100euroa.
Toimitus oli tosi nopea.
-
Minä ostin isännälle riistakameran täältä: http://www.eranetti.fi/index.php?act=viewProd&productId=205 (http://www.eranetti.fi/index.php?act=viewProd&productId=205). Oli kyllä vähän kalliimpi kuin 100euroa.
Tuolta tilasin Rauno muistaakseni sen minunkin kameran, jota olet pariin otteeseen lainannut.
-
Siellä Villen sivuilla sille oli kyllä hieno merkkikin .. joku Waterproof... mutta laatikossa on merkkinä "Action Camera" ;D ;D ;D ;D ;D ::)
http://www.e-ville.com/fi/133-videokamerat/3814-waterproof-sports-cam--sporttikamera.html
-
Siellä Villen sivuilla sille oli kyllä hieno merkkikin .. joku Waterproof... mutta laatikossa on merkkinä "Action Camera" ;D ;D ;D ;D ;D ::)
http://www.e-ville.com/fi/133-videokamerat/3814-waterproof-sports-cam--sporttikamera.html
onko noi evillen sivut Ddossattu alas ku ei futaa koko saitti???
Jotakin lueskelin, että on noitten aspan kans ollu porukoilla viiveitä viimeaikoina.
-
muutama ruokinta/haaska paikka tuli tehtyä. Pitihä se riistakameraki tilata.
-
Joo määki tilasin riistakameran pitkän harkinnan tuloksena, ja halvimman tietenkin.
http://www.eranetti.fi/index.php?act=viewProd&productId=144
-
Eipä se kamppeen toimivuus liveolosuhteissa ole välttämättä kiinni siitä hinnasta - minä en saa omaa 3x kalliimpaa kameraa pelittämään edes tyydyttävästi. IR-flässin ja liiketunnistimen kanssa on jotakin häikkää yhdessä ja erikseen. Kohta lähtee...
-
Eipä se kamppeen toimivuus liveolosuhteissa ole välttämättä kiinni siitä hinnasta - minä en saa omaa 3x kalliimpaa kameraa pelittämään edes tyydyttävästi. IR-flässin ja liiketunnistimen kanssa on jotakin häikkää yhdessä ja erikseen. Kohta lähtee...
Mikä tuo susimalli on?
-
Ohjekirjan mukaan HunterEye TC5401NA mutta kauppamerkkejä Suomessakin näkyy olevan ainakin puolenkymmentä samalla mallilla ja hinnat myös 199-299€.
-
5 kappaletta tämmöisiä: http://kauppa.savenmaa.fi/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=pakkikeitin
Hintaa tuli 26€ lähetyskuluineen joten halavalla sain :D ...
Keittimet ovat uusia ja poltinosa huomattavasti isompi kuin Trangian vastaava eli näistä on hyvä lähteä tekemään lämmitin blindiin...
Nestekaasulämmitin alkaa kakistelemaan parinkolmen asteen pakkasessa ja kaasupatruunaa on välillä lämmitettävä liekin päällä että palaminen olisi tasaista joten eiköhän noista hurripolttimista tule livenä parempi lämmitin joka toimii myös pakkasessa...
Eräkontilla näkyy olevan myynnissä katalyyttilämmitintä n 80€ hintaan mutta ei sekään voi toimia pakkasessa sen kummemmin - kaaaaaasuaaaa komisario Peppone....
-
Se pyörii sittenkin...:
(http://kuvablogi.com/nayta/prev/img3353564.jpg)
Tuli selattua ohjekirjaa hieman tarkemmin ja sieltähän se syy löytyi - liiketunnistin säädetty liian herkälle...
Mielenkiintoista että ohjekirjassa kameran merkki on HunterEye mutta itse kameran tarrassa WildGame Trail Camera - xittu, ota näistä kinkkirojuista selvää mikä on mikä...
-
Se pyörii sittenkin...:
Tuli selattua ohjekirjaa hieman tarkemmin ja sieltähän se syy löytyi - liiketunnistin säädetty liian herkälle...
Mielenkiintoista että ohjekirjassa kameran merkki on HunterEye mutta itse kameran tarrassa WildGame Trail Camera - xittu, ota näistä kinkkirojuista selvää mikä on mikä...
Kinkkirojut rules! :D Tuon aiemmin kertomani putkivahvistimen lisäksi en ole montaa hinta-laatusuhteeltaan hyvää kinkkikampetta nähnyt. Ja olin sentään 6kk ko. paikassa.
Mutta kyllähän tuolla suht selkeää kuvaa tulee, eli ihan hintaan nähden ok laitos tuo trailkamera?
Veneitä ne ei ainakaan osaa rakentaa niinku Varjaagi -tai suomalaiset yleensä. Tässä kinkkien laivanrakennusmallia ::)
http://www.iltalehti.fi/hullumaailma/2011101314563289_hu.shtml
Uutisointi on paskalehdille tavallista. Kas kun ei Zimbabwen dollareina hintaa mainittu ;D
-
Jaa, hankintoja: Varustelekasta erinäisiä security-kamoja ja sekalaista (tarpeellista?) rojua.
Niinjoo paremman puoliskon polkupyörään sisuskumi. Hämmästys oli muuten suuri, kun hoksasin venttiilin olevan sitä kumiputkimallia ???
Viimeks nähnyt pentuna ja luulin, että noita ei ole 80-luvun jälkeen ole missään. Silloinhan tuli markkinoille ne kehittyneemmät pikaventtillit.
Tuollaisen venttiilin kanssa on poskettoman vaikea saada täytettyä rengasta hyvälläkään pumpulla.
Nykyään pitkälti auton venttiilit fillareissakin. Omassa alamäkirillarissa onkin noilla auton venttiileillä puhkeamattomalla sisuskumilla ja size matters-tyyliin päällysrengas.
http://www.mtb-forum.eu/nokian-gazzaloddi-26x3-0-massiver-downhill-mtb-reifen-t-1482-1.html
Ei muuten menoa haittaa "tappajasepeli" tai terävä kivikko.
Harmi vain kun täälläpäin puuttuu ne mäet...
-
Äläs nyt Sarvis - mm. Grand Banks-veneet tehdään nykyään Kiinassa...on taittu tehdä jo parikymmentä vuotta...
http://www.google.fi/search?q=grand+banks+36&hl=fi&prmd=imvns&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=hzDNTpmoG-nd4QSRqtzhDg&ved=0CDAQsAQ&biw=1366&bih=576
Sinänsä hauska video kun homman nimi ei ole huono laivan(po. lautan-)rakennustaito vaan totaalisen väärin tehty vesillelasku jonka olisi havainnut jo 5-vuotias varjaagilapsonenkin... ;)
Riistakamerakuvan mukaan viime- tai toissayönä olisi ollut pakkasta -6 astetta mikä ei nyt ainakaan pidä paikkaansa tai sitten ne oli kiinalaisia pakkasasteita.
-
Äläs nyt Sarvis - mm. Grand Banks-veneet tehdään nykyään Kiinassa...on taittu tehdä jo parikymmentä vuotta...
Melkein kaikkihan tehdään nykyään Kiinassa.
-
Tehdään toki paljon tuotteita muissakin halpamaissa. Totta se kyllä on, että enenvässä määrin Kiinassa tuotetaan tavaraa, kuten linkin kuvista voi päätellä.
Talvivaaran kemikaalien valuttaminen lähijärviin on vielä melko pientä :(
http://www.chinahush.com/2009/10/21/amazing-pictures-pollution-in-china/
Kiina tais mennäkin just joku aika sitten USA:n ja Japanin ohi talousmahtimaana. Made in Hong Kong-merkki oli aikoinan huonon laadun tae, mutta nykyään esim paremman pään honkkarin elektroniikkavermeet ovat kelpo kamoja varauksin.
Veneen lasku oli kyllä koominen mallisuoritus. Perä upotettiin vinossa jonkun autonrenkaiden päältä suoraan veteen. Ei se aina lähde.
Kopsakan oloisia veneitä nuo Grand Banksit. Sarvispäähän taas uutta tietoa.
-
Kyllä koko Kiina on ihan perseestä tuon saastuttamisen kanssa - jo -80 luvun lopussa laskettiin että jos jokaiseen kiinalaistalouteen valmistetaan siellä jääkaappi se merkitsisi käytännössä maailmanloppua niiden valmistustekniikan ja suojelumääräysten puutteen tai -välinpitämättömyyden takia.
Sinänsä vekkuli maailmanvaloitus suunnitelma kinkeillä siinä mielessä että sehän alkaa omistamaan koko amerikan kun jenkkipöllöt tarvitsevat rahaa millä hinnalla hyvänsä pystyäkseen pyörittämään tyhjään (ainoa realisoitava osa-alue taloudesta on velka) perustuvaa korttitalotalouttaan. Energiantuotanto alkaa oleman jo kinkeillä ja aseteollisuus on menossa hyvää vauhtia erilaisten bulvaanien kautta...
Käsittääkseni Kiinan edustan merialueilla on tuhansien neliökilometrien alueet täysin kuolleita ja mm. kolme suurinta jokea on alajuoksulta 4-500km matkalta myös täysin kuolleita.
-
Riistakamera oli toissa yönä kuvannut kahta rusakkoa joista toinen näkyy olevan varsinainen monsteri; parisen kymmentä senttiä korkeampi istualtaa kuin toinen (näkyy tuolla eo. kuvassa) ja korvien kärjet on hiukan ruokintalaitteen katon harjan yläpuolella... Nyt kamera on kuvaamassa videoita - harmi kun typeryyttäni deletoin kuvan kortilta...
-
Tuli ostettua uusi järkkäri Canon 5D Mark II EF 24-105mm L IS USM obtiikalla.
-
Tuli ostettua uusi järkkäri Canon 5D Mark II EF 24-105mm L IS USM obtiikalla.
Huippukameran olet ostanut ja merkkihän on ainoa oikea. Tuota samaa katsellut kovasti 60D:n tilalle. Tosin omiin kuvaushommiin tuon vanhakin on ihan pätevä kampe.
-
Huippukameran olet ostanut ja merkkihän on ainoa oikea. Tuota samaa katsellut kovasti 60D:n tilalle. Tosin omiin kuvaushommiin tuon vanhakin on ihan pätevä kampe.
Hämärä kuvaus ominaisuudet ovat huomattavasti paremmat, kuin edellisessä digi järkkärissä ja kuin muissakin pienemmän sensorin kameroissa.
-
Hämärä kuvaus ominaisuudet ovat huomattavasti paremmat, kuin edellisessä digi järkkärissä ja kuin muissakin pienemmän sensorin kameroissa.
Onko tuossa täysikokoinen kenno?
-
joo on täysikokoinen kenno.
-
joo on täysikokoinen kenno.
Niin ja tuossa on jo kuitenkin jonkin sortin sääsuojaus. Mikä Canonilla halvemmista malleista puuttuukin. Varmasti hyvä peli.
-
Ostinpa uudet nastakumit srt:hen mallia sirkkelin terä.
Vanhat on jo vähän kärsineen oloiset. Saa nähä onko kapeampana versiona parempi talviajossa.
http://www.rengaskeskus.com/index.php?route=product/product&manufacturer_id=12&product_id=6642
Samalla uusin tämmöiset anturit joka vanteeseen. Jenkeistä itse tilaten.
Marmoritiskillä on muutes pikkusen ylihintaa kyseisillä antureilla. Olikohan +100EUR kalliimmat per kappale. Jenkeistä alle 40 USD.
http://en.wikipedia.org/wiki/Tire-pressure_monitoring_system
Kesärenkaat on tuumaa isommat ja heti kalliimmat. Nekin pitänee uusia ens kesänä kun huimuus iski jonkun kerran tuossa viime kesänä ja pintaa jäi vähän enemmän asfalttiin...
-
Sain hommattua rinnakkaisluvan metsästys kivääriin, enkä joutunut edes suljetulle osastolle :D
-
Ostin tuossa pariviikkoa sitten Savotan naali-repun. Oikein näppärä reppu, helppo pukea selkään laikaisulaite kädellä jos ampuu oikealta. Eli reppu selkään yhdellä kädellä ja eikä häiritse pätkääkään ammuntaa, reppu vetää vielä vaatteista löysät pois rinnan kohdalta.
Miinuksena varmaan se että kovalla kuormalla painaa olkapäätä kun paino kohdistuu vain toiselle puolelle.
Itselläkin tuli tuollainen hankittua (jo) syksyn aikana. Oikeakätiselle ihan asiallinen ostos. Sitten eilen tuli laitettua Falcon Storm tilaukseen. Tuli kuulemma tilaus sopivaan rakoon, kun kohta täytyy Falcolla laittaa suuret toimitukset USA:han.
-
"Vaistolla vai tuurilla - siinä kysymys" :D :D :D ;D
Vastaus on hyvin yksinkertainen; täysin aivottomasti vaistolla ja hieman tuuria mukana niin hyvin osuu livetilanteessa.
Vakavasti ottaen olen huomannut että jos hetkeksikään uhraa mietteen jollekin korolle, sivusuunnalle tai ennakolle ampuessa niin 90% varmasti tulee huti. No hyvä on, hyvä on - puolivakavasti...
-
Ostin uteliaisuuttani Erätukun North Ice lumikengät. Valitsin isommat 34" eikä niilläkään ollut hintaa kuin 59.90. Testailin niitä pikaisesti eilen Äimärautiolla ja tänään sitten vähän enemmän eli nelisen tuntia rantavitkoissa rämpien. Ihan ok kengät, lukot pitävät eivätkä paada pohjiin. Erona toisen lumikenkäpariin on lähinnä se että nämä kantavat huomattavasti paremmin mutta vastaavasti pienemmän pintapaineen takia myös luistavat enemmän. Luistoa on myös sivusuunnassa eli pienen tuunamisen paikka samoin kuin siinä että niitä on saatava hiukan takapainoisemmiksi. Molemmat tuunaukset hoitunevat sillä että painopisteen taakse lisään alumiini turkkilevystä tehdyt kantit kunnon pulteilla kiinni.
Pienemmät lukikenkäparit (siis kahdet) ovat merkiltään Vaeltaja ja ne ovat kyllä palvelleet tosi hyvin kolme aikaisempaakin talvea ja vielä kun vaikuttaisi siltä että North Icen valmistaja on sama niin uskoisin myös niiden kestävä vähintäänkin kohtuullisesti käyttöä. Minulla oli aikaisemmin ns. paremman luokan lumikengät (ovh 350€) mutta ne palautin kun lukot eivät pitäneet jäisinä, muovirunkoinen kenkä luisti ja hienon teknisen rakenteen takia pohja oli melkein jatkuvasti täynnä paatunutta lunta sekä pohjan ollessa puhdas "riivinrautarakenne" takerteli kiinni risuihin ja maapuihin. Vaeltajia uskallan suositella lämpimästi mutta Erätukun kenkiä en ihan vielä... Mutta ylipäänsä suosittelen lumikenkiä - jo ihan kuntoilun vuoksi.
-
Mutta ylipäänsä suosittelen lumikenkiä - jo ihan kuntoilun vuoksi.
Minullakin on lumikengät. Ne olivat aika halvat, mutta rakenne on vastaava kuin useamman sadan euron lumikengissä. Suunnilleen kuin ne sinun kengät, mutta vähän isommiksi ne arvioisin. Toistaiseksi ovat pysyneet kasassa. Tänä talvena ei ole vielä tullut käytettyä.
-
Täällä on ollut lumikengät kovassa käytössä ja jos vertaa viime talvea niin nyt on ollut paljon parempi käppäillä kengillä metässä.
-
Viime talvi vuodenvaihteen jälkeen oli sikäli poikkeuksellinen että lumessa ei ollut kerroksia vaan kaikki oli yhtä ja samaa höttöä. Kokeilin kenkäilyä pariin otteeseen vuodenvaihteen jälkeen ja aina upposi melkein munia myöden hankeen - aattelin että pidä perkele se tunkkis... Neliömetrin lumikengillä olisi voinut jotenkuten pärjätä...
Arto - kumpia kenkiä isommat, näitä uusia sinisiä vai niitä vanhoja punaisia?
-
Arto - kumpia kenkiä isommat, näitä uusia sinisiä vai niitä vanhoja punaisia?
Myös näitä sinisiä isommat.
-
Ohhoh - ompas sitten melkoiset trampparit :o
-
Mulle tuli sähköpostilla lumikenkämainos Varustenetistä - mallit ovat moderneja eli juuri niitä mistä minulla on kaikinpuolin huonot kokemukset ns. miesten hommissa eli metsässä elukoiden perässä rymyämisessä - ne lenkki- ja vaelluspolut on sitten erikseen... Mutta tuossapa linkki - kelpaa niitä katsella ja veikkaampa että ainakin Sarvispään silmää miellyttää...
Hinnat eivät ainakaan ole ihan hirveät kun ovat tulleet näköjään aikalailla alas muutamassa vuodessa.
http://www.varuste.net/tuotteet2.asp?_id=2065&nimi=Lumikeng%E4t
Kuka on käyttänyt noita camoteippejä?
Mun pitäs kuulemma tehdä joitain jousen vaaleille lavoille kun ne vilahtelevat blindin tummasta sisäosasta pihavaloissa - olin tänään pari tuntia aamupassissa kaverin hevostilan aitauksessa ja hän katseli aamukahvipöydästä kun lavat näkyivät aina kun otin aamujumpaksi pieniä virityksia blindissä. Semmonen aamupassihan se oli - 3 rusakkoa silppusi heinää ja pyöritteli paskakokkareita melkein tunnin 35-40m päässä. Ei ampumatilannetta mutta ihan lämmin oli...
-
Kuka on käyttänyt noita camoteippejä?
Mun pitäs kuulemma tehdä joitain jousen vaaleille lavoille kun ne vilahtelevat blindin tummasta sisäosasta pihavaloissa
Jarkko A:n "Hoyt-Countryn" vaaleat lavat olen teipannut camoteipillä ja yllättävän hyvin on kai pysynyt. Ostin Kärkkäiseltä, olikohan se Allenin teippiä. Uusimmassa rullassa oli minusta heikompi liima kuin siinä edellisessä, jolla teippasin nuo lavat. Teipin ideanakin tosin on, että se olisi irrotettavissa.
Kojukäytössähän olisi kai muista teippi paras, kun kojun sisäseinät ovat mustat.
-
Laitoin niihin Motonetistä ostettua irrotettavaa camoteippiä (nimeltään "Metsästysteippi" ;D ) liekkö samaa kamaa kuin Allenilla - eikä investointi kaada vaikka se ei pysyisi kauaa kun hintaa oli 2,5€ rulla.
Mustassa mattacamossa taitaa ainoa vaihtoehto olla jäkisteippi mutta kuten tunnettua sen liima todella tarttuu...
-
Bambukuitualusasu - ei oma hankinta mutta pukki toi.
Kun luin paketin esitteen suhtauduin erittäinkin epäileväisesti suht runsaisiin hyviin ominaisuuksiin mutta pari hirvijahtireissua, useat rysytyt jänisjahtireissut ja passi-istunnot ovat saaneet aikaan sen että pidän tätä "luomu" asustetta ihan yyberinä verrattuna ns. sporttialusasuihin. Kerrassaan ihmeellinen fantomasuste - melkein kuin ilman mutta kuitenkin se on päällä ja toimii...
Myös bambukuitusukista olen kuulut käyttäjiltä positiivisia kommentteja.
-
Itselläkin tuo bambukuituinen alusasu. Joulupukin tuomana. On päällä erittäin miellyttävä.
-
Juu on se.
Kävin äsken muutaman tunnin röysyjänisten perässä (tosin haulikon kanssa kun näillä yli 20 asteen pakkasilla tuppaa olemaan ongelmia laukaisulaitteen kanssa ja jänikset lähtevät röysyistä aina yli 30m päästä) ja painelin välillä ihan hikeen asti. Mitä tuli pidettyä pari kahvitaukoa ja sitten kotimatka kylmässä autossa niin ei iholla tuntunut että alusasu olisi kostea mikä kyllä keinokuituisilla asuilla tuntuu.
-
Oli pakko ostaa transformeriin uusi akku(exide 100ah) kun vanha sanoi työsopimuksen irti >:(
ja ostin myös jäykempiä nuolia vaisto jouseen sekä lisäksi hommasin uuden ammunta hanskan se oli jotain germaani laatua.
-
Mihin ...keleen trasformeriin - onko se joku härrävärkki taljassa?
-
Se on se punainen koppi jossa on renkaat, lapset kuuli auton mallin eka kertaa niin siitähän tuli heti Transformer transporter vw.
Tekisköhän tuolla kojulla mitään, olis ainakin helppo pystyttää ja sais varmaan pidettyä lämpimänä vaatimattomilla laitteilla.
http://www.eranetti.fi/index.php?act=viewProd&productId=138
-
Kait sieltä pitäsi myös pystyä ampumaan jousella...?
-
Tekisköhän tuolla kojulla mitään, olis ainakin helppo pystyttää ja sais varmaan pidettyä lämpimänä vaatimattomilla laitteilla.
http://www.eranetti.fi/index.php?act=viewProd&productId=138
Ei tee. Muoto näyttää jousihommiin kelvottomalta, kun kapenee noin paljon ylöspäin.
-
Niin vähän itsekkin ajattelin että koju sopii parhaiten valokuvaajille.
-
Katoppa Rauno Timon linkin blindejä... olikos se nyt 110€ ja Saksanmaalta eli ei tulleja yms kuluja... Kattoikkuna puuttuu mutta jos ei tarvitse sitä niin miksei...
http://www.sutter-gmbh.de/Hunting-Blinds/Quick-Up-Hunting-Blind-Hunting-Tent-180x180cm::2908.html
-
Tuo olis kyllä aika edullinen, onko kukaan selvittänyt tuota kauppaa että uskaltaako sieltä tilata.
Mahtaako saada yhtään parempaa laatua jos tilaa esim tuolta hieman kalliimman. http://www.eranetti.fi/index.php?act=viewProd&productId=321
-
Tuo olis kyllä aika edullinen, onko kukaan selvittänyt tuota kauppaa että uskaltaako sieltä tilata.
Kohtahan tuon näkee onko ok kauppa.
-
Eli siis tilasit ko. blindin?
-
Tällaisia tällä viikolla:
- jumppakuminauha selkälihasten lajinmukaiseen lämmittelyyn/treenaukseen
- vaimennettu videopää kamerajalustaan (tilasin Oulun Kuvasta, linkissä on kalliimpi): http://www.digitarvike.fi/product_details.php?p=2735
Videopää pääsee testiin viimeistään teeren soitimella sitten kevväämmällä.
-
Ostin taskarikaupasta led päivityksen mini magliteen ja ihan ok.
Lumenia tuli 140 eli paljon tehokkaampi kuin alkuperäinen.
-
Ostin taskarikaupasta led päivityksen mini magliteen ja ihan ok.
Lumenia tuli 140 eli paljon tehokkaampi kuin alkuperäinen.
Saako sieltä siis tosiaan jonkun päivitysosan ettei tarvitse uusia koko lamppua? Minulla on 2 kpl noita halogeenipolttimolla varustettuja.
EDIT: Google löysi tämän helposti: http://www.taskulamput.fi/tuote/mini_maglite_2xaa_led_paivitys_140_lm/
Sen verran on hintaa päivitysosalla, että eipä noita viitsi alkaa huvikseen päivittämään. Tuli kuitenkin ostettua syksyllä se paljon tehokkaampi LED-lamppu, joka ei ole juuri tuota Mini Maglitea isompi, mutta valoteho moninkertainen (myös LED-päivitettyyn verrattuna).
-
Aattelin ostaa huomenna semmosen aivan helevetin ison mustan pulukan...
-
Minulla on 3 mini magliteä ja ajattelin jos ne sais taas käyttöön tuolla päivityksellä ja mielellään nyt ottaa mukaan kun löytyy tehoja.
Ainut miinus tuossa lampussa se että tarvii molemmat kädet lampun päälle kytkemiseen.
Niin ammuin tuossa rusakon iltapäivällä :)
-
Ostin kamerajalan zeppeliinin halpa-hallista oli ale laarissa ja hinta 12,50 e
Riistakameran ajattelin virittää siihen niin voi laittaa kameran vaikka keskelle peltoa.
Harmi vaan kun tuossa mun kamerassa ei ole sitä kierrettä pohjassa, no viritellään.
-
Harmi vaan kun tuossa mun kamerassa ei ole sitä kierrettä pohjassa, no viritellään.
Liekö näistä osista mitään hyötyä virittelyssä:
http://www.digitarvike.fi/product_catalog.php?c=224
-
No tota ajattelin jos laittais L mallisen alumiini kulman siihen jalkaan kiinni ja sitten irtoremmillä kamera.
Valkoisesta lakanasta sitten naamiointi niin sitten pitää ottaa gps koordinaatit että löytää kameran parin päivän päästä.
Kamera on taas passissa ja sain ihan irtoremmillä kameran kiinni kalkaan. Kietaisin valkean lakanan palasen siihen jalan ympärille ja tuli aivan mahottoman hyvä sydemi :D
Nyt sai kemeran semmoiseen paikkaan että näkee hyvin milloin infrapuna ledit syttyy.
-
Lumenpudotin tuli ostettua. En sen takia että talo ei kestäsi lumikuormaa vaan pelkään että koirani Taika jää putovan lumen alle tulevilla suvikeleillä. Emännän piskistä en ole niinkään huolissani... ::)
-
Tuli nyt ostettua Samsung Galaxy Xcover -kännykkä. Eli se sama malli, josta lähti se armoton kännykkäspekulaatioketju liikkeelle tällä foorumilla.
-
Ostinpa lumikengät, Vaeltaja 74cm. Hyvin toimi vaikka sainkin mielestäni edullisesti 39,90e
-
Bowtech Insanity CPXL 70#
-
Miltä boukkari vaikuttaaa? Milläsellä setillä cubkisoihn?. Alahan tulla keväällä radalle..
-
Martin Onza 3, 60#. Tarkoittaa myös, että vajaat 4 kk omistamani Hoyt CRX 32 lähtee myyntiin. Santun ja minun tekemä vertailutesti näistä jousista julkaistaneen Jäkkärässä 2/2012 (ei siis vielä seuraavassa numerossa).
-
Oliko se Höitti sitten niin paska vai onko vaan kyse tuosta kevennyksen jyrkkyydestä josta puhelimessa puhuttiin....?
-
Oliko se Höitti sitten niin paska vai onko vaan kyse tuosta kevennyksen jyrkkyydestä josta puhelimessa puhuttiin....?
Tuosta viime mainitusta oli kyse, eli Hoytin pyörästö ei oikein miellytä minua. Martinin veto käyttäytyy hyvin samanlaisesti lukuunottamatta siirtymää kevennykseen, se on minulle ratkaisevan verran loivempi. Varsin tasavahvoja ovat yleisesti ottaen muuten. Jäkkärän juttuun tulee sitten tarkempaa analyysiä ja mittaustuloksia. Aivan kaikkia mittauksia ei ole vielä tehty.
-
Boukkariin ihastuin ensi silmäyksellä. Muuten en olisi Dartonista malttanut luopuakaan. Kevytvetoinen ja hiljainen. Mukava ampua ja on 7" jänneväli kun Dartonissa oli 6".
Kunhan saa Camleanit yms säädettyä kohdalleen, niin on kyllä mellevä peli
Joo. pitäisi tulla kyllä Cupiin ja haaveilen rata yms talkoista. Välimatka on vaan sen verran paljon että pitää saada itseä niskasta kiinni ja lähteä käymään :D
-
Ostin Canon EOS 550D dikijärkkärin. Tarkotuksena oppia vähän paremmin kuvaamaan
-
Uusin puhelin samaan vanhaan malliin eli Samsungin B2710 Xcoveriin: http://cdon.fi/kotielektroniikka/samsung_b2710_xcover_271_noir_black-11717554 . Mitäs tuota enää alkaa hankkimaan kaikenmaailman läpysköitä kun on löytänyt taatusti toimivan ja kestävän puhelinmallin. Tosin nykyisestä on näytön suojalasi halki katolta kivikkoon pudottamisen takia mutta jääpähän ainakin toimiva varapuhelin varalle. On hiukan ullättävää että puhelin on kaikesta huolimatta vielä vesitiivis vaikka ulkokuori on risa...
Sain päähäni alkaa uusimaan nuolikertaa ja ostin koemielessä tusinan Eastonin ST Exeleitä pykälän notkeampana kuin entiset Gold Tip Hunter Velocityt. Samalla melkein tyhjensin Pedin luonnonsulkavarastot...
-
"Muutamalla" sadalla eurolla laatuvahoja ja puhdistus, kyllästys yms kemikaaleja UK:sta. Veneeseen ja autoon omansa. Myytyä tuli enskaprätkä. Fillarikin meni kaupaksi.
Venetarvikkeita, tankkia, uutta tuulilasia yms on seuraavana ostoslistalla.
-
Se tusina 340:siä Exeleitä oli ihan pikkiriikkisen liian jäykkiä joten lainasin ArtoYyltä 30" nelisatasia. Niillä sitten alkoikin tulemaan mersunmerkkejä ihan liukuhihnalta paperitestissä. Kahdeksasta ammutusta 4 oli täydellisiä ja sitten toiset 4 puoleen tai toiseen just sen verran että niidenkin repeämät jäivät sulkien leikkausjäljen sisäpuolelle. Lukemani mukaan täydellisen mesemerkin ampuminen on sormilaukaisulla muka erittäin vaikeaa... :D :D :D :D :D
Sitten pitikin hakea pediltä ensihätään 2 tusinaa nelisatasia Exeleitä...
Mutta kylläpä tuli aika hintavaksi sormiotteen muutos sormenpäiltä ekan nivelen pohjaan - reilu 40 nuolta muuttui aivan helevetin jäykiksi ja sitten piti ostaa 24 (+ 12),siis näin aluksi, uutta melekein yhtä helevetin paljon notkeampaa nuolta.
Se on tämä vaistojousihomma(kin) näköjään halapaa hupia ::)
Ja sijoitetulla rahalla sain karsittua laukaisuvirheet melkein kokonaan pois
-
Ostin eilen heräteostoksena Käkriäiseltä Averyn "Duck Scient" hajustetta. Pitäisi siis haista vesilinnulta mutta sopii haju sopii myös "upland birds" elikkäs maalinnuille...
No, kokeilemtta se on vielä mutta haju on kyllä ihan aito - tosin ei ehkä vesilinnun haju vaan pikemminkin semmoisen paikan hajua jonka yleensä sanotaan haisevan sillille. Tämä haju on kyllä pitkään käytettynä pesemättömänä olleen "semmoisen" hajua... :P
Tässä vielä arvon että laitanko sitä koulutusdameihin sillä Taikahan voi ehdollistua ihan väärään riistaan.
Santun kaipaileman wiskerin karvoituksen kun sillä hajustaisi niin osumat olivat taatusti varmoja :D :D
No, tosiasiassa en juurikaan luota noihin jenkkien hajusteisiin sillä kaverit on niitä hirviporukassa kokeilleet ja todenneet että eivät todennäköisesti toimi ja jos sattuu pirskahtamaan vaatteille niin haju on kauhea sillä hajuste apinoi kiimahirven kusta...
-
Tuli ostettua teleskooppivarrella oleva nostokoukku, jos tuuri sattuisi kohdilleen majava reissulla.
-
Toivossa on hyvä elää...
Mitä tuolla ipeppikurssilla kuunteli Kulinin Joukon juttuja majavanpyynnistä niin se on tavallaan helppo pyydettävä se kun ei kuulemma juokse eikä lennä karkuun vaan pysyy alueella tiukasti. Tuuri ja taito tulee mukaan kuvioihin siitä että jos ei ole paikkakuntalainen niin onkos se just tämä lauantai- tai sunnuntai-ilta jolloin masse tulee hollille ja onko juuri siinä kenties ainoassa ampumatilanteessa ukko kunnossa.
Paikkakuntalainen voi heitellä keppejä ohi mielinmäärin useampanakin iltana ja kytätä koko jahtikauden samaa massea vaikka joka päivä vuorokaudet ympäriinsä - sattuuhan se tuuri huonollekin jahtimiehelle kohdille ennemmin tai myöhemmin...
Varmasti vähän samanlainen pyydettävä kuin piisami kokoa lukuunottamatta. Ei ne nössinäkään karanneet mihinkään eikä rautoja kannattanut siirrellä jos ei muutamaan päivään ollut astunut rautaan. Ruoskapyynti oli hemmetin jännittävää eli kun sai hätistettyä ruokailevan tai muuten liikkeellä olevan piisamin johonkin koloon niin siihen vaan alatuulenpuolle istumaan pianolankaruoskan kanssa ja odottelemaan. Kohta erotti viikset ja sitten näkyikin jo pää ja viuhhhh!!!! vaan kun se oli vielä liikkeessä ulos... Kun ruoskapyynnin kikkakakkoset oppi niin se tuotti tulosta rautoja paremmin mutta vaati jatkuvaa liikkumista pitkin rantoja...
-
Joo eihän majavat mihinkään omalta lammeltaan lähde.
-
Kävin äsken Taikan kanssa testaamassa "Duck Scent" hajustetta - ja toimiihan se.
Koira käy huomattavasti kuumempana kuin pelkän hajustamattoman damin kanssa ja nappaa alatuulesta (hieman liian kova tuuli hyvään ilmavainutyöskentelyyn nuorelle koiralle) hajusteen hajun herkemmin kuin pelkän damin tuoksun. Kävin myös ensimmäistä kertaa niin että kun salaa heitin yhden damin ojan varren kortteikkoon ja siirryin Taikan kanssa vajaaksi tunniksi pois alueelta ja palatessa kuljin alatuulen puolelta sen kummemmin kehoittamatta koiraa etsimään niin damin perhana oli mulla jalkojen juuressa ilman eri käskyä... Eli kyllä tuossa jotakin aitoakin hajua voi olla...
-
Vanhat puuvilla maastohousut ovat kuluneet ns. hiuti eli persus repeää muustakin kuin rahan puutteesta kohta joten etsiskelin ennen kaikkea miellyttävän utnosia ja mukavia käyttö maasto kuosisia housuja. Tutkailun jälkeen päädyin tämmöiseen ratkaisuun: http://www.varusteleka.fi/product/kaytetyt-maastopuvut/bw-maastopuku-parkalla-flecktarn-kaytetty/_2IF0RJQ4E
Hirvittävään 25 ekun hintaan tuli mukana myös takki tai parka joka on kait tuommoisen puolipitkän pusakan hienompi nimi - tosin housutkin olisi saanut erikseen mutta kun halavalla sai niin otinmyös takin.
Peri saksalaiseen tyyliin kokoa löytyy joka lähtöön, kaikille vyötärön ja rinnan ympäryksille taitaa olla puolen kymmentä eri lahje- ja hihapituutta eli kokotaulukosta löytyy laajasti kokoja eri vartalotyypeille eikä vaan niitä pelkkiä S, M, L, Xl jne... Oma pukuni istuu melkeinpä kuin räätälillä sovitettuna :o
Olen vuosikymmenenten kuluttanut noita hurriarmeijan kamppeita ainakin joukkueen varaston verran mutta kyllä täytyy sanoa että sakemanni tekee laatua joten tästä lähtien bundeswehr on mun käyttökamojen toimittaja. Vaikkakin Saksa on ihan umpi paska maa ainakin jousipyssyjen osalta >:( >:( >:(
-
Vanhat puuvilla maastohousut ovat kuluneet ns. hiuti eli persus repeää muustakin kuin rahan puutteesta kohta joten etsiskelin ennen kaikkea miellyttävän utnosia ja mukavia käyttö maasto kuosisia housuja. Tutkailun jälkeen päädyin tämmöiseen ratkaisuun: http://www.varusteleka.fi/product/kaytetyt-maastopuvut/bw-maastopuku-parkalla-flecktarn-kaytetty/_2IF0RJQ4E
Hirvittävään 25 ekun hintaan tuli mukana myös takki tai parka joka on kait tuommoisen puolipitkän pusakan hienompi nimi - tosin housutkin olisi saanut erikseen mutta kun halavalla sai niin otinmyös takin.
Peri saksalaiseen tyyliin kokoa löytyy joka lähtöön, kaikille vyötärön ja rinnan ympäryksille taitaa olla puolen kymmentä eri lahje- ja hihapituutta eli kokotaulukosta löytyy laajasti kokoja eri vartalotyypeille eikä vaan niitä pelkkiä S, M, L, Xl jne... Oma pukuni istuu melkeinpä kuin räätälillä sovitettuna :o
Olen vuosikymmenenten kuluttanut noita hurriarmeijan kamppeita ainakin joukkueen varaston verran mutta kyllä täytyy sanoa että sakemanni tekee laatua joten tästä lähtien bundeswehr on mun käyttökamojen toimittaja. Vaikkakin Saksa on ihan umpi paska maa ainakin jousipyssyjen osalta >:( >:( >:(
Ovatko paksua kangasta? Tuollaisen vois hommat itellekkin. Ollut jo tovin maastopuku hakusessa.
-
Semmosta keskipaksua - kait...muokkautuneet ja kuluneet juuri oikeilta kohdin sen verran että ovat hemmetin mukavat jalassa.
-
Nuolia Pediarcheryltä. Ovat tilauksessa, pitäisi kuitenkin piakkoin tulla, näin ainakin ilmoitettiin. Blunttikärkiä ei ollut mutta pärjännen ilmankin jonkin aikaa.
-
Nuolia Pediarcheryltä. Ovat tilauksessa, pitäisi kuitenkin piakkoin tulla, näin ainakin ilmoitettiin. Blunttikärkiä ei ollut mutta pärjännen ilmankin jonkin aikaa.
Voisin tilata bluntteja TTV:ltä, siellä niitä ainakin ennen on ollut varastossa. Laitetaanko samaan tilaukseen sinullekin? Entä muille?
Itselle tilaan 100-grainisia lyhyitä malleja.
Millaisia nuolia tilasit? Tuli mieleen, että Henkalla taitaa olla Easton Exceleitä myynnissä 500 spinellä valmiiksi luonnonsulitettuna.
-
Otappa Äyssi mullekkin niitä bluntteja pari paketti jos tilaat tuolta TTV:ltä
-
Millaisia nuolia tilasit? Tuli mieleen, että Henkalla taitaa olla Easton Exceleitä myynnissä 500 spinellä valmiiksi luonnonsulitettuna.
Juuri noita tilasin, 6 kappaletta. Blunttikärkiä voisin 2 kpl tilata, jos ei hinta kovin hirveä ole.
-
Joko Esalla kepit lentelee?
-
Ei vielä(kään). Perjantaihin mennessä piti nuolten tulla, mutta eipä ole mitään kuulunut.
-
Ei vielä(kään). Perjantaihin mennessä piti nuolten tulla, mutta eipä ole mitään kuulunut.
Kannattaa varmaan soitella Paavolle ja kysellä.
-
Joo, soitinkin heti aamusta. Oli puuhaamassa jotain kilpailuja, ehkä peräti SM jos muistan oikein ja minun tilaukseni venähtää ensi viikkoon. Nuolet olivat eilen tulleet mutta eivät vielä valmiita.
-
Tilasin bluntteja oman tarpeeni lisäksi Esalle, Santulle ja Hekolle. Olen reissussa ke aamusta viikon verran, toimitus menee tuon reissun jälkeen.
-
Tilasin bluntteja oman tarpeeni lisäksi Esalle, Santulle ja Hekolle. Olen reissussa ke aamusta viikon verran, toimitus menee tuon reissun jälkeen.
TTV:ssäkään ei kuulemma ole saatu bluntteja pariin kuukauteen! Pitänee kysellä vielä muualta, jos jollain putiikilla olisi noita varastossa.
-
TTV:ssäkään ei kuulemma ole saatu bluntteja pariin kuukauteen! Pitänee kysellä vielä muualta, jos jollain putiikilla olisi noita varastossa.
Ei ollut Arrow Housellakaan = Hunter's Friend. Pakko kai vaan odottaa. Ehdotan siis, että pidetään TTV:n tilaus voimassa. OK?
-
Käy minulle.
-
No voi hitsi, hitsin hitsi... tais tulla ostettu taljajousi vähän niin kuin heräteostoksena... :o
-
Tuli vihdoin ja viimein monen paskapuvun jälkeen hommattua OIKEA mettäpuku eli Härkilä pro hunter takki ja pro hunter active housut. Jos nyt ei sitten tarvi ainakaan seuraavaan 10 vuoteen puku uusia. Oli jopa 5 vuoden takuu puvulla.
-
No voi hitsi, hitsin hitsi... tais tulla ostettu taljajousi vähän niin kuin heräteostoksena... :o
rouningit sulla vaan lisääntyy??
-
No, niinhän siinä piti alunperin käydä mutta rouninki vaihtui yllättäin vauhdista PSE Bruteksi...
-
Kävin Nivalan Artsin luona laitattamassa PSE:tä perussäätöihin...
laitettiin paunat hieman alle kuudenkymmenen ja rustailtiin vetopituutta kohdilleen.
Mutta pitänee kerätä jokusen aikaa rohkeutta että uskallan ampua tuolla helevetinkoneella.
Polte ampumaan olisi kova mutta vetokäden keskari on haavoittunut joten vaistolla ei voi ampua ja taljalla ei (vielä?) uskalla... :-\
No, se tekee hyvää kun kerää painetta alle... 8)
-
sait jousen jo häpisteltäväksi =) hyvä homma.
-
Juu tulihan se mutta stabi taitaa olla vielä jossakin päin Pudista...
-
Ostimpa uuden Sure-Loc Lethal weapon tähtäimen.
http://sureloc.com/index.php?option=com_content&view=article&id=34&Itemid=79
Sis kaiken mitä tähtäimeltä vaaditaan, ja hiukan enenmmänkin. Mikrosäädöt naksuilla ylös ja alas. 3axis säätö. Retinaloc eli no peep. Vatupassi. Rungon pituussäätö yms. Myös pinnien korkeussäätö mikronaksuilla. No suop tuohon hintaan ollakin ominaisuuksia.
Vielä kun tulisi amerikoista uusi nuolihylly. Trophytaker Extreme smacdown pro.
http://www.trophytaker.com/smackdown_pro.aspx
Lisäksi ostin heräteostoksena K'rkkäiseltä pikakasattavan maastokojun mallia popup. Kyttorpin valmistama. Maksoi 99 euroa ja on mielestäni hinta laatusuhteeltaan loistava. Ainakin liiton messuosastolla Riihimäellä oli vastaava näytillä.
Eli siis mitä tästä voimme päätellä??? Kilpavarustelu ei lopu koskaan ;D
-
Jo on jumalauta härrävärkki-raukkaa nimellä paiskattu - tuohon ei kyllä kukaan muu pystyisi kuin jenkit :D
-
Mielenkiintoista, että Sure-loc on lisensoinut tuon retina lockin IQ:lta. Liekö IQ lisensoinut sen sitten Timberline Archeryltä, joka sen alun perin kehitti.
Mitäs teet vanhalle IQ:lle?
-
varjaagi ei se stabi kuulunut pakettiin ainakaan myyntikirjotuksen mukaan:)
"Eli myytävänä otsikon mukainen oikeakätinen onecam taljajousi tarvikkeineen.
mukaan Whisker Biscuit hylly, pse:n 3-pinninen tähtäin, nuoliteline ja pakko-ohjattu peep tähtäin."
-
No, eipä se yhden stabin päälle ole varsinkaan kun se ilmon sisältö oli tuommoinen.
Minäkin laitoin uuden tähtäimen: http://reviews.cabelas.com/8815/417573/g5-optix-me-3-1-pin-sight-029-reviews/reviews.htm
Tähtäin on ArtoYyltä oravannahkakauppana kuten perinnejousimiehelle sopii :D
Jousen mukana tullut halpis PSE oli semmoinen saatanan vänkkyrä että voi vittu... Vanhalla kiväärin avotähtäisäätö sydeemillä pikakohdistus ja kun 5 nuolen osumakeskiö sattui kerralla 20 metristä reilun 5cm päähän vasemmalle ja korkeus oli ok niin siitä se säätäminen vasta alkoi.... :-\ :'( :-[
5cm oikealle olikin 15cm "sinnepäin" ja 10cm "tuonnepäin" ja takaisinpäin säätäessä ihan jotakin muuta.
G5 oli todella helppo säätää kunnon ruuvien ja asteikkojen avulla kohdilleen - ainakin sen verran hyvin että nyt voi säätää jousen ja opetella ankkuroinnin kohdilleen ja sitten lopullinen tähtäimen säätö kun alkaa niputtamaan kunnolla - eli joskus hamassa tulevaisuudessa.
Nyt on ensisijaisesti ohjelmassa vaistolla uuden ankkuroinnin opettelu silmälasien kanssa kisoja ja jahtia varten.
-
kehuvat nuita g5 tähtäimiä kyllä paljon.
joo odottelinkin että pitkänkö aikaa mennee että vaihtuu tähtäin siitä paketista :D ei oo mikään ihanteellisin kapistus :D
-
Vanha kunnon sotaratsu IQ odottaa kohtaloaan. Suunnitelmissa myynti tai asennus mahdolliseen tulevaan majavajouseen?? ;)
-
Kävin hakemassa Pediltä laukaisulaitteen kun ei tuntunut löytyvän käytettyä. Menin ostamaan Martinille merkattua mutta Tru Ballin valmistamaa kaksileukaista caliper-tyyppistä sormilaukaisulaitetta Raunon suosituksesta mutta poistuin sieltä Carterin yksileukainen taskussa... ;)
Oli oikeastaan hyvä kun kävi "kivijalkakaupassa" sillä sain käpistellä rauhassa koko valikoiman läpi ja laukoa värkkejä ihan sitä varten tehdyllä koekapulalla. Miellyin tuohon Carteriin koska se oli eniten kiväärimäinen ja sain tehtyä sillä mielestäni todella puhtaita laukaisuja huolimatta siitä että se laukaistaan keskisormella. Etusormi pitää kiinnin omasta koukustaan ja puristus tehdään kahdella sormella. Siitä ei ole höykäsen pölähtänytta käsitystä onko yksi ja kaksileukaisilla käytännössä eroa kun ammutaan loopilta - mutta kun se Carter tuntui niin hyvältä niin otin sen. Rannelenkki on nahkaa ja kunnollisella soljella eikä millään perkeleen ratisevalla tarrahauhalla eikä hintakaan ollut kuin parisenkymppiä Martinia kalliimpi. Ilmeisesti aika vanhaa vuosimallia kun sitä ei löytynyt edes valmistajan kotisivuilta mutta mitäpä siitä jos kampe toimii.
Wiskeriä joutunee pikkasen säätämään yksileukaisuuden vuoksi.
Ai niin ja ostin myös 9.90 ekun stabin Erätukusta.
-
Hyvä että ostit laadukkaan laukaisulaitteen etkä mitään Martinin lelua! Carter on varmasti yksi laadukkaimpia laitteita mitä markkinoilta löytyy. Ei pitäis yksileukaisuus vaikuttaa millään tapaan whiskerin säätöihin.
-
Hyvä että ostit laadukkaan laukaisulaitteen etkä mitään Martinin lelua! Carter on varmasti yksi laadukkaimpia laitteita mitä markkinoilta löytyy. Ei pitäis yksileukaisuus vaikuttaa millään tapaan whiskerin säätöihin.
Santtu se aina niin nauttii, jos pääsee lausumaan Martinin jotenkin negatiivisessa sävyssä :P Nuo "Martinin" laukaisulaitteet ovat Tru-Firen valmistamia, en minä niitä ainakaan ole leluna tottunut pitämään: http://www.trufire.com/release_guide.html Katsotaanpa sitten lauantaina, kumpi toimii paremmin, minun "lelu" vai Santun ökymalli ;D
Mutta omaa on silti ollut tarkoitus tuunata Scottin buckle strapilla, eli uudella, paremmalla rannelenkillä, kuten on puhuttu. Parempaa tuossa on ruuvikiristeinen kiinnitys leukaosan kiinnityshihnalle - ei ryömi aikaa myöten pidemmäksi, eikä metallisolki hierrä sormea. Valitettavasti Paavolla ei ollut noita varastossa, vaan meni tilaukseen: http://www.jvd.nl/product/26230-scott-buckle-strap.html EDIT: Ja JVD:n varastotkin näyttävät tyhjää, eli tuota saa sitten aikansa odotella.
-
Onkos Santulla muka Höitin laukaisulaite... :o
Ilmeisesti mulla on aika erikoinen valinta laukaisulaitteen malliksi kun ei ole tullut kellään tuommoista vastaan. Mutta päätin ottaa semmoisen mikä mahdollisimman lähellä sitä mihin on tottunut noiden ruutikeppien kanssa.
-
Ostin tuommoisen gps telineen jos nyt ei kepsi touhua omiaan.
http://www.sos-asu.com/product/show/90047/muut-tarvikkeet/3897/gps-pidike
ja samalla lähti mukaan myös tuommoiset.
http://www.sos-asu.com/product/show/90047/muut-tarvikkeet/1733/gaiters-saarystin
-
No voi xittu, kaikkea sitä väsätään. Pitääkö kepsin muka lerpattaa kokoajan rinnalla haittona - mites ruutipyssyhommat ja jousella ampuminen?
Noista säärystimistä että ovat todella hyvät kapineet - keinomateriaalista tehdyt tosin tahtovat rapista maastossa sitä enemmän mitä kylmempi ilma on - osalla on jopa niin rapisevaa mallia ettei juuri tarvi hirviajossa huudella kun rapse kuuluu vähintäänkin 300 metrin päästä - no ei nyt ehkä ihan ;). Oma valinta oli Varustelekasta SWiss Armyn huopapinnoitetut ylijäämä säärystimet.
-
Normi jahti hommissa gps on taskun pohjalla jos sielläkään.
Nyt kun on tullut harrasteltua koiran kans jäljestämis kokeita niin siinähän mennään aika tarkasti karttaan piirretyn jäljen mukaan kun tehdään esim. verijälkeä, ja vaikka askelpareilla kuljettu matka mitataankin niin kepsi on hyvä apu niissä hommissa.
Nuo säärystimet oli lähes äänettömät ja istuivat aika mukavasti minun nilkka pituisiin vaelluskenkiin.
-
Hyvä homma, meillä jahtipäällikkö laittoi Fjälravenin säärystimet ja poltti ne kesken eka reissu tuumaten että tuolla rahalla pojat ois saanut huutonetistä itelle uuden hirvikiväärin. Vanhan "ärräysikolmosen" (9,3x53R) hp oli kuulemma 70€...
Monesti on katseltua pohdiskeltua noita nykyajan "metsästys"varusteita hiukan ihmeissään, varsinkin reput ovat olleet ihmetyksen alla. Kun uusin pari vuotta sitten repun niin etsintään meni melkein viikko ja siitäkin piti vähentää kiinnitysremmejä ja pehmusteita heti uudekseltaan.
Vein muuten PSE:n Teuvolle viikoksi pariksi päivähoitoon - jänteiden virittelyä ja muuta pientä tunikia. Uudella laukaisulaitteella ei ole muuten tullut ammuttua laukaustakaan... ;D
Samalla hain tekemääni kaunistakin kauniimpaan todelliseen custom-jouseen custom-jänteen - kuvia tulee kunhan kuvablokin paska alkaa taas rulettamaan...
-
Ostin tuommoisen gps telineen jos nyt ei kepsi touhua omiaan.
http://www.sos-asu.com/product/show/90047/muut-tarvikkeet/3897/gps-pidike
Minusta näyttää teline sellaiselta, että lähtee garmin astro omalle kiertoradalleen, kun sen ensimmäisen kerran jousta laukaistaessa telineeseen unohtaa. ;D
Minä olen omaa astro:a kuljettanut vasemman puoleisessa rintataskussa ja siinä on hyvin mennyt. Sen saa siitä helposti näkösille, jos tarvii.
-
Noista säärystimistä että ovat todella hyvät kapineet
Sivistätkö vähän, missä mielessä ne ovat hyvät.
Ostin ennen Ahvenanmaan reissua Erätukun säärystimet sillä ajatuksella, että jos niistä saisi punkkisuojan kyllästämällä ne jollain punkintorjunta-aineella, jos ei halua käyttää kumisaappaita. Käytin sitten kuitenkin kumppareita. Säärystimille en ole toistaiseksi keksinyt mitään käyttöä. Talvellakin tulee käytettyä huopakumppareita - kaipa noista muuten olisi apua estämään lumen pääsyn nilkkoihin.
-
Vai että minä sivistäisin.... no mikä ettei... ;)
1. Rymytessä lahje ei välttämättä pysy kengässä tai lahje kengän päällä - säärystin hoitaa homman
2. Suomalaissa maastoissa tahtoo olla soita ja muita veteliä joissa mennä välillä olosuhteiden pakosta ns. munia myöden ja
yhdistettynä tämä kohtaan 1 säästytään paremmin kuivana ja kengät kestävät pidempään sillä suomuta on kalvokengän
sisäosalle myrkkyä
3. Istuva kunnollinen säärystin on äänettömämpi kuin lepattava lahje vaikkapa kanervikossa
4. jos ei aina halua käyttää kalvohousuja niin säärystin suojaa kosteudelta saman mitä kummisaapas mutta on riisuttavissa
pois jos ei enää tarvitse
Passimetsästyksessä säärystimestä ei ole varmaankaan hyötyä kuin siirtymillä ja sekin hyöty riippuu ihan maastosta.
Minä ainakin olen tykännyt ja kun hukkasin ne niin heti vitutti kun ei ollut säärystimiä ja loppusyksystä tilasin oikein 2 paria. Kun on enemmän lunta tai pakkasta niin minäkin käytän huopakumppareita mutta sulanmaan rymyämiseen vaihtelevassa maastossa ne ovat hyvät kamppeet - esim meidän radalla niille ei ole mitään käyttöä
-
Niin ja säärystin nimenomaan toimii kengän kanssa, ei kumpparin kanssa ole mitään hyötyä
-
Varjaagille kiitokset odotettuakin perusteellisemmasta selvityksestä. Ehkä noita pitää joskus kokeilla, kun on kerran tullut moiset ostettua.
-
Kumpparit on tavallaan ihan hyvät, mutta itse kun viime viikonloppuna muutaman kilometrin metsässä rämmin niin olihan jalat ja varsinkin nilkat kipeät kun kumikengissä ei ole mitään tukea ja kenkä muljuu miten sattuun. En tiedä sitten noista vaellus kumppereista miten ne toimii mutta varmasti aika hikiset oltavat niissäkin on, eli mielellään vaihtaa heti toiset kengät jalkaan. Ajattelinkin että vaelluskengät ovat tukevat kävellä ja säärystimilla saa kosteuden kestoa polviin asti ja ne on helppo ottaa pois niin saa paikat tuulettumaan.
-
Mulla jäi tuo Raunon pointti kertomatta...
Mutta kummisaappaista; mulla on vanhat Aiglen kovapohjaiset "luonnonkumi" vaellussaappaat jotka ovat todella hyvät kävellä kun niitä vertaa normikumppareihin koska koko on sopivan tiukka ja nilkkaosa on semmoinen kapea "kortsu" joka jalassa tukee nilkkaa suht hyvin. Siitä vekkulit että hengittävyys alkaa oleman pikkuhiljaa jalkaterää lukuunottamatta hyvä kun varsissa alkaa olemaan murtumia vähän siellä sun täällä.
Nilkkatuellisissa kengissä on vaan semmoinen synkempikin puoli - jos nilkkaa ei rasiteta niin sen nivelsiteet ja jänteet heikkenevät koska ne eivät tee töitä. Ja nilkkatuellinen kenkä on yleensä myös kovapohjainen eikä sekään ole hyvä pitkän päälle. Naps, naps nips sanovat nivelsiteet herkemmin ja herkemmin jos ei ole "tuki" jalassa...
Mun johtopäätös on se että kannattaa kävellä myös "huonoilla" kengillä maastossa... :)
-
Kerran olen ostanut pitkävartiset vaellus kengät ja oli saman tuntoiset kuin laskettelu monot eikä tuntunut oikein hyvältä. Niissä varmasti nilkan jänteet jää aika vähälle käytölle. Onneksi ne alkoivat päästää vettä läpi vuoden päästä ja sain heittää ne kaatiskalle, nyt on saksan armeijan matala vartiset bundit(meindelin tekemä kenkä vipran pohjilla) ja näissä saa nilkatkin jotain tekemistä.
-
Torstai-iltaisesta haukihommasta innostuneena kävin ostamassa Käkriäiseltä 2 kpl kalastusnuolia vaikka olen joskus muinoin vannonut että mun kädet haisee kalalle vain kauniimman sukupuolen lääpiskelystä... ::)
Puolenlitran limsapullosta siimateline, otsalamppu päähän ja pyyntiin...
-
Ostinpa majava kelan retriever 200# narulla.
Täytyy tunnustaa että onpa mukava laite olis pitänyt hommata jo aikaisemmin.
-
Näkyy noita retikoita olevan tarjolla kahta mallia: 310 ja 610. Mitä olennaista eroa niissä on 25-30€ hintaeron lisäksi?
Oikeastaan sama laittaa nyt jo ne majavakamppeet kuntoon hauenpyynnin varjolla - kun tuli vähän niin kuin puolivastuuttomasti luvattua että olen keväällä mukana seuran massejahdissa... :-\
Oikeastaan aika vittumaista hommaa koko tämä jousimetsästysharrastus kun kalastuskin on ruvennut kiinnostamaan - ei taida mullakaan olla enää "kaikki nuolet samassa viinissä"...
Tänään koetin kun hiipiä harvan kortteikon läpi jousihollille ruokailevasta telkästä niin jaloista lähti mitä ilmeisimmin vähintäänkin ylivuotinen niilinkrokotiili. Oli ihan hilkulla että olisin rynnännyt säikähdyksestä Taikan luo maalle turvaan. En päässyt hollille telkästä joten jousikausi on laukausten osalta avaamatta, jousi on kyllä muutaman kerran ollut mukana pussissa mutta nyt otin sen sieltä ekan kerran ulos...
(vanha kunnon Hevosmiesten Tietotoimisto on uutisoinut että karvapäällistä(kin) jousiriistaa on kaatunut jo ainakin Oulunsalossa - miten lie muualla...)
-
Mulla taitaa olla AMS retriever 310 kun löysin laitteesta semmoiset numerot, ja aikaisemmin mainitsemani piisamin häntä onkin ihan ok .
Taisi olla terva offi liikaa kun ei majavat näyttäytynyt eilen, sukelsivat vaan ohi.
Jostakin luin että majavalla olis yhtä hyvä hajuaisti kuin sudella, eli kannattais olla aika hajuton toisaalta tuulensuunta vaikuttaa myös paljon. Eilen ei natsannut mikään.
-
Hain Santulta lainaan samanlaisen 310 Retrieverin. Aika vekkuli se rotanhäntä...
Vetäisin pari kertaa raskaan lasikuituisen kalastusnuolen pakkaan jostain 2-3 metristä - eiköhän ne tarpeelliset treenit ole siinä sitten kun molemmat osumat olivat paikkatäpässä...
Sitten vaan vedenheijastuman arviointia ja Hätälän pakastamosta loppuu tila kesken... :D
-
Tilasin bluntteja oman tarpeeni lisäksi Esalle, Santulle ja Hekolle. Olen reissussa ke aamusta viikon verran, toimitus menee tuon reissun jälkeen.
Bluntit ovat viimein tulleet (24 kpl). Hinta toimituskuluineen 108€ eli 4,50€/kpl.
Eli Esa, Santtu & Heko halusivat myös bluntteja. Muistatteko, millaisista kappalemääristä oli teidän kanssanne puhe - tai montako nyt haluaisitte?
-
Jos niitä pluntteja jää ylimääräiseksi niin olisin kiinnostunut 1 tai 2 pluntista.
Ai niin ostin jollan mikä mahtuu just pakun takaosaan, nyt onnistuu majava passitukset tulva altaalla ja tietenkin tuosta on hyvä heittää myös perhoa.
-
Eli Esa, Santtu & Heko halusivat myös bluntteja. Muistatteko, millaisista kappalemääristä oli teidän kanssanne puhe - tai montako nyt haluaisitte?
Yhdestä taisi olla puhe, mutta jos niitä riittää voisin kaksi ottaa. Olisi vara hukata tai särkeä :(
-
Käkriäisen Sikapäiviltä "Vanhanajan villahousut" - 80% raakavillaa ja 20% polyesteriä - eli melkein aidot "pässinpökkimät". Sikamaiseen 29.90€ hintaan joka ainakin minusta on kohdillaan...
Ja kun ostaa koko sarjan eli lisäksi Vanhanajan villapaidan 39.90€ , just sitä perinteistä mallia, niin vajaalla 70 eurolla saa todella lämpimän väliasun joka myös kutisee melkein kuin aidot pässinpökkimät ohuiden kalsarien läpi... :D
-
24 kpl Gold Tip Pro hunter 7595 nuolia. Blazerin2" sulkia. Arizona EZ-flech mini sulituslaite+ Raunon mainostamaa Zap pikaliimaa 2 purkkia. On muuten mainiota liimaa. Todella helppo annostella tarpeeksi vähän.
-
Suzuki sj410 vm 83. litrasella koneella.
-
Suzuki sj410 vm 83. litrasella koneella.
Tuosta ei jahtiauto parane jos ei tarvi pitkiä matkoja ajaa. Mullakin on ollu tommonenen minkä rakensin kokonaan uusiksi ja nykyään harmittaa kun tuli joku vuosi sitten hävitettyä tuo tilanpuutteen takia. Taian vielä suikan laittaa uudelleen.
-
Vuoden vanha Helkaman sähköpyörä, ei raattinu ihan uutta ostaa. Rouva omi auton kokonaan työmatkoille ja kyllästyin veivaamaan 9 km työmatkaa tavistsykällä. Nyt menee matka kevyesti mutta tulee silti sopivasti ulkoilua ja kuntoilua. Voi ajaa koko matkan isoimmalla vaihteella. Napadynamo ja jousitettu etuhaarukka tuli kaupan päälle, niitä ei eteläsuomalainen myyjä muistanu edes mainita mutta eipä nuo ole haitaksi olleet.
Nykyään saa pyöriin kaikenlaisia (laittomia) napamoottorisarjoja, jo 750 w moottorilla pääsee viittäkymppiä polkematta. Saas nähdä tuleeko näistä uusi villitys johon joutuu virkavalta aikanaan puuttumaan. Aika mukava peli olisi potkukelkkaan asennettu napamoottorirengassysteemi, pilkille yms menoihin. Ennevanhaan on laitettu potkukelkkoihin motskarinkoneitakin. Mutta menisi tehokkaampi sähkötsykäkin mukavan ääneti kevätjäillä.
-
"Ennevanhaan on laitettu potkukelkkoihin motskarinkoneitakin. Mutta menisi tehokkaampi sähkötsykäkin mukavan ääneti kevätjäillä." - Smirgelimies
:D ;D
Velipojalla, hän on varsinainen Pelle Peloton, on hallussaan jalasluokan moottoripotkukelkkojen ME nopeus 143km/h. Moottorina 80cc Tomos tehdas krossikone 36hp/12000rpm. "Jalasluokka" meinaa sitä että kelkkaa on ajettava jalaksilla seisoen ja kelkassa pitää olla istuin sekä kelkan ulkomuodon olla "perinteinen". Tai siis piti sillä noiden helvetinkoneiden kisat kiellettiin luvanmyöntäjien toimesta joskus -90 luvun alussa.
Olen myös kuulut huhua erittäin varmalta taholta että Hailuodon jäätiellä reilut kymmenen vuotta sitten olisi kaksi hullua vedättäneet itseään auton perässä vakkaripotkurilla 130-140km/h nopeuksilla ja säilyneet hengissä mutta ilmeisesti jotakin vaurioita kuitenkin tuli rymytessä kun sama varma taho kertoo että he taantuivat niin paljon että metsästävät nykyään jousilla...
-
"Velipojalla, hän on varsinainen Pelle Peloton, on hallussaan jalasluokan moottoripotkukelkkojen ME nopeus 143km/h. Moottorina 80cc Tomos tehdas krossikone 36hp/12000rpm. "Jalasluokka" meinaa sitä että kelkkaa on ajettava jalaksilla seisoen ja kelkassa pitää olla istuin sekä kelkan ulkomuodon olla "perinteinen". Tai siis piti sillä noiden helvetinkoneiden kisat kiellettiin luvanmyöntäjien toimesta joskus -90 luvun alussa.
Olen myös kuulut huhua erittäin varmalta taholta että Hailuodon jäätiellä reilut kymmenen vuotta sitten olisi kaksi hullua vedättäneet itseään auton perässä vakkaripotkurilla 130-140km/h nopeuksilla ja säilyneet hengissä mutta ilmeisesti jotakin vaurioita kuitenkin tuli rymytessä kun sama varma taho kertoo että he taantuivat niin paljon että metsästävät nykyään jousilla...
Pamauttais potkukelkalla 140 lasissa motarilla tutkaan, niin voisi tulla tutkamiehelle jonkunasteinen luokitteluongelma. Pitkää ikää potkukelkkailevalle veljelle. ;D
http://www.youtube.com/watch?v=1UjDQCqAcDE (http://www.youtube.com/watch?v=1UjDQCqAcDE)
Ruottalaiset väittää oheisen juutuupipätkän höyrypaineella kulkevaa potkukelkkaa maailman nopeimmaksi, mutta ei se kulje kuin vähän yli satasta.
-
Kaksi blunttikärkeä. Kiitokset Artolle.
-
Oikea helvetinkone se tuo hurrienkin potkuri on. Sinänsä nerokas homma kun jo toisella ajolla ajorata on viritetty mahdollisimman nopeaksi - meinaan kun potkurin liuku perustuu samaan kuin pikaluistimenkin eli jään ja jalaksen välissä on kitkan minimiin vähentävä vesikerros...
Onhan tuo varmasti maailman nopein höyrypotkukelkka mutta ei pärjää alkuunkaan velipojan Tomokselle.
-
Aattelin ruveta tappamaan jusseja ihan urakalla eli tilasin 5m pätkän valkoista 2,4m leveää naamioverkkoa Safewayltä. Riittänee kahteen passiin...
-
Tällaiset lähtivät juuri tilaukseen:
- Hunter Safety System Ultralite -turvavaljaat puupassitukseen
- Scott Buckle Strap -rannelenkki laukaisulaitteeseen
Ja hetkeä aiemmin tuli ladattua puhelimeen Karttaselain (maastokartta-/ilmakuvaohjelmisto Android-kännykkään), tosin vielä ilmaisena 1 kk kokeiluversiona.
-
Ostin Pediltä NAPin Thunder Head kiinteitä leikkureita - siksi kun olivat suht halpoja 45€/6kpl. Tällä kertaa onnistuin saamaan suoria leikkureita mutta veikkaampa että ne eivät ole kovinkaan lujia rakenteestan johtuen.
-
Näkyy Bilikassa olevan kemiallisia kädenlämmittimiä hyytävään hintaan 1,19€/kpl
Näppärät kun istua tököttää pasissa pakkasella.
http://www.biltema.fi/fi/Vapaa-aika/Metsastys/Vaatteet-ja-suojavaatteet/Kasienlammitin-45782/
Mulla on ollut vastaavat "Savotta" merkkiset viitisen vuotta ja ovat ihan toimivat kamppeet. Tosin niiden ohjeissa ei ollut mikroaaltouuni "herättelemistä" niin kuin Bilikan vastaavissa...
-
Näkyy Bilikassa olevan kemiallisia kädenlämmittimiä hyytävään hintaan 1,19€/kpl
Näppärät kun istua tököttää pasissa pakkasella.
http://www.biltema.fi/fi/Vapaa-aika/Metsastys/Vaatteet-ja-suojavaatteet/Kasienlammitin-45782/
Mulla on ollut vastaavat "Savotta" merkkiset viitisen vuotta ja ovat ihan toimivat kamppeet. Tosin niiden ohjeissa ei ollut mikroaaltouuni "herättelemistä" niin kuin Bilikan vastaavissa...
Minäkin ostin vastaavat lämmittimet, olikohan Retki-merkkiset. Viime viikon torstaina mökille ajellessa en oikein ymmärtänyt säätyypin muutosta, vaan lämmittimet jäivät kotiin. Ei tullut siis vielä testattua. La aamuna teeripassissa käytin repusta löytynyttä rautajauhetta (?) sisältävää ravistettavaa, kertakäyttöistä käsienlämmitintä. Siinä on aina ollut ongelmana, että reaktio on ensinnäkin vaikea saada käyntiin ja että lämmitysvaikutus tuntuu olevan parhaimmillaan vasta sitten, kun on itsensäkin saanut kämpän lämpöön.
-
Tuli tuo lumicamoverkko Safewayltä. Ihan asiallista kamaa, hinta jäi 2,4x5m palaselle 67.50 ekua eli mielestäni ei pahasti...
-
Uusi puhelin hommattu nokia c6-01 ja latasin siihen karttaselaimen ilmaisohjelman että näkee miten se kartta homma pelittää. Taitaa samsung xcoverista tulla koiralle jäljitys kapula.
Niin nuolia on myös ostettu, niitä ei ole koskaan liikaa ;D
-
Kävin kulkiessani hakemassa Bilikasta noita em. kädenlämmittimiä kokonaista 5kpl...
Vaan ei sitä niissä lämmittimissä mitään mutta heräteostoksena tuli ostettu Bilteman METSÄSTYSPUUKKO http://www.biltema.fi/fi/Vapaa-aika/Metsastys/Veitset-ja-varusteet/Metsastyspuukko-45388/
Näytti vaan jotenkin kädessä hemmetin hyvältä ;) joten kiikutin semmoisen kassalle. Ja mikäs siinä, tukeva ja hemmetin terävä sekä todella hyvä paksunahkainen tuppi.
Tutkaillessani sitä tuli mieleen Argentiinan reissu vuodelta 2002 eli melkienpä päivälleen 10 vuotta sitten. Latinothan ovat tunnetusti machomiehiä ja heillä on totaalinen veitsifetissi. Vähänkin isommissa liikkeissä on omat osastot veitsille ja äijälaadun nahkatavaroille, tietysti puhumattakaan aseliikkeistä joissa em. tuotteet vievät melkeinpä puolet myymälätilasta. Siellä tuli ihmeteltyä mm. nahkaisten varsikenkien ja veitsien hintoja, valikoimaa ja laatua.
Veikkaampa että Bilikan veitsi on jostain sieltä eteläisestä ameriiikasta. Ja sitäpaitsi se ei ole missään tapauksessa puukko vaannimenomaan veitsi jolla ei vuolla teroituksensa takia kauhoja eikä kippoja mutta sillä nyljetään ja rassaillaan kaikkea muuta. Ja pystyy tekemään myös makkaratikkuja...
-
Meni kenkä hommat säätämiseksi niin ostin Muckboot Esk saappaat Kempeleen agrimarketista, kävin tuossa testaamassa muutaman kilsan lenkillä ja hyvältä tuntuivat.
Näytti muuten olevan niitä käden lämmittimiä myös lidlissä 2,50e ja oikein sydämmen muotoisia :)
Ai niin ostin myös pikkulintujen ruokinta automaatin, semmoinen puolimetriä pitkä tötterö. Saa rusakko ruokinnalle tehoja.
-
"Ai niin ostin myös pikkulintujen ruokinta automaatin, semmoinen puolimetriä pitkä tötterö. Saa rusakko ruokinnalle tehoja."
- Rauno
No voi Herrajumala, onko Tupoksessa niin verenhimoisia rusakoita että niille pitää houkutella pikkutirppoja syötäväksi automaatille että pysyvät paikkakunnalla :o :o :o
Jostakin syystä näkyy tuo Bilikka syytävät kaikenlaista metsästykseen liittyvää kamaa myyntiin - hokasin että siellä on jopa kivääribipodeja oikein kahta korkeutta...
-
No tota noin, no ainaski saappaat tuntui hyvältä kävellä ???
-
"Ai niin ostin myös pikkulintujen ruokinta automaatin, semmoinen puolimetriä pitkä tötterö. Saa rusakko ruokinnalle tehoja."
- Rauno
Jostakin syystä näkyy tuo Bilikka syytävät kaikenlaista metsästykn liittyvää kamaa myyntiin - hokasin että siellä on jopa kivääribipodeja oikein kahta korkeutta...
Meitsikin katteli että ihan asiallisen näköisiä metästyskamppeita tullu bilikkaan. Tuommonen puukko pitää käydä ostamassa.
-
Pitäiskö kysyä sponssia biblemasta kun näyttää liikkeen tavarat kiinnostavan ;D
-
Bilikassa on jotakin hyvälaatuistakin/riittävän laadukasta tavaraa mutat useimmissa tahtoo olla se Bilikan logo - tosin se puukko on ilman logoa, joten asiaa tuntemattomien silmissä ei mene heti katu-uskottavuus jos sellaisen hankkii :D
-
Hirveä pienemmät ei puukkoa edes tarvi,iteseltä löytyy sepäntakoma ja perinteinen mora, ei kait sillä merkillä niin väliä. ;D
-
No, ei kait se ole ihan niin että pelkät sormet riittää kaikelle hirveä pienemmälle riistalle... vai onko Arilla unohtunut useammaksi vuodeksi kynnet leikkaamatta... ;)
Meinasi uhohtua; bilikasta tuli samalla otettua tiipussillnen - siis niitä tappeja jonka päähän laitetaan golfpallo ennen kuin suditaan mailalla ohi. 100kpl pussukka jotain 3,95€ - hyviä ja halpoja maaleja joita voi tökkiä kaikenlaisiin taustoihin. Osuminen on sitten eri asia... ::)
-
Tilasin eilen jousimetsästys nimisen filmin, traileri löytyy loimumedian sivuilta 28e hintaa. kesto 60 min 2012 tuotantoa.
-
Tilasin eilen jousimetsästys nimisen filmin, traileri löytyy loimumedian sivuilta 28e hintaa. kesto 60 min 2012 tuotantoa.
Noita on ollut tarkoitus tilata seurallekin 1-2 kpl, mutta ei ole vielä tullut SJML:n kauppaan.Pitääpä kysellä....
-
Tulipa hommattua tuossa "uran" ensimmäinen taljajousipaketti. Martin Exile tilpehööreineen. Paketissa mukana CopperJohnin perus 3-pinninen tähtäin, läpiammuttava Marttin nuolihylly, Trufire patriot laukaisulaite ja puolentusinaa nuolia. Niin ja tulihan sitä haettua vielä Erätukusta jousilaukku+ taulu- ja metsästyskärkiä, jännevahaa ym. Tästä se lähtee..ja erityisen paljon kiitoksia ArtoY:lle korvaamattomasta säätöavusta!
Seuraavana ostoslistalla varmaan lumipuku pupujahtiin, ja pitäsköhän tuo nuolihyllykin päivittää?
-
Nopeaa oli toimitus Loimumedialla, lauantaina tilasin maililla tänään kolahti luukusta Jousimetsästäjä filmi.Tulipa tuo jo katsottua ihan asiallinen pätkä.
-
Menin eilen ostamaan Erätukkuun 59 ekun lumicamo kuoripukua. Sitten hokasin että jos ostaskin lumicamo kalvopuvun ja sitten hokasin että sinne oli vihdoinkin tullut sarkapukuja... Oli näköjään liikaa vaihtoehtoja samalle kertaa joten ostokset jäi tekemättä...
-
Karkasi ns. mopo käsistä ja tuli ostettua ylimääräinen jousi: Rytera Alien Nemesis, 60#, 34 tuuman akseliväli, 7" jänneväli. Ostin kun "halvalla sain", viimeinen kappale oli Bogensportilla tarjouksessa... Ja joku keräilyvietti iski, kun tämä on poistuva, Suomessa harvinainen malli ja mielestäni kiinnostavan erikoinen muotoilultaan. Samoin Rytera merkkinä lakkaa vuoden lopussa olemasta. Ryterahan on Martinin sivumerkki ja tämä jousi on teknisesti varsin samanlainen kuin Onza 3, jolla nykyisin ammun. Hieman pidempi akseliväli, mutta samat lavat ja käytännössä samat camit.
Luultavasti teen tästä ensisijaisen kisajouseni. Ne kevyet nuolet joista kirjoitin tulisivat tähän jouseen.
(http://img145.imageshack.us/img145/7342/nemesisp.jpg)
-
Voi vittu mikä risukasa ;D ;D ;D ;D ;D :o
Ostin heräteostoksena Käkriäiseltä Allenin "Beartooth" 100gn kiinteitä leikkureita vaikkei mulla ole niille ainakaan koirajahdissa mitään käyttöä. Siitä ihmeellisiä ameriiiiiiiiiikanmaan laatutuotteeksi että ovat täysin suoria ja paino oli 0,2gn (suomeksi 13 tuhannesosa gramman :o ) sisällä nimellispainosta. Kärki on mitä ilmeisimmin G5:sen kopio...
-
Voi vittu mikä risukasa ;D ;D ;D ;D ;D :o
Mieluummin risukasa kuin hunajakenno (Mathews) ;)
Ostin heräteostoksena Käkriäiseltä Allenin "Beartooth" 100gn kiinteitä leikkureita vaikkei mulla ole niille ainakaan koirajahdissa mitään käyttöä. Siitä ihmeellisiä ameriiiiiiiiiikanmaan laatutuotteeksi että ovat täysin suoria ja paino oli 0,2gn (suomeksi 13 tuhannesosa gramman :o ) sisällä nimellispainosta. Kärki on mitä ilmeisimmin G5:sen kopio...
Ameriikanmaan? Kai nuo Kiinassa tehdään. Eipä silti, Allenin avautuvahan on luottokärkeni, ne muutamat kanalintuni on kaikki niillä ammuttu. Ohi olen ampunut muillakin kärkityypeillä ;D
-
Hitto, kyllä se on niin että laadusta vastaa joka tuotteen signeeraa merkilleen eli ameriiiiikkalainen Allen...
Herääkin kysymys että onko kinkit parempilaatuisia kuin livenä jenkkilässä tehdyt????
(ne mun läpipaskat Snufferit oli oikein mainostettu oikein tähtilipun kera että "made in The U.S.A."...)
Risukasa, hunajakenno, käärmekasa... ::)
-
Risukasa, hunajakenno, käärmekasa... ::)
...Makkaratikku, harjanvarsi, aavistuslinko.... ;D rakkailla lapsilla on monta nimeä ja olomuotoa
-
Arto ehtiny vielä kokeilla sitä ykspinnistä vai punoitko jo tähän Ryteraan?
-
Arto ehtiny vielä kokeilla sitä ykspinnistä vai punoitko jo tähän Ryteraan?
Sovittelin sitä kokeeksi wanhaan 2003 Martiniin no-peepin kanssa ja näyttää siltä, että kyllä sen ilmeisesti saa pelaamaan (en ole koeampunut). Tosin vesivaaka piti siirtää kehän yläosaan, jotta no-peep mahtuu, mutta hyvä että siinä oli sellainenkin mahdollisuus. Pieni jännitysmomentti on vielä sivusuunnan säätöjen riittävyyden kanssa - silmämääräisesti näyttää, että aika tappiin asti vasemmalle sen joutuu säätämään, kun no-peepin asennuslevy kuitenkin siirtää tuota tähtäimen kiinnitystä muutaman millin oikealle.
Sain Ryteran vasta tänään ja sovittelen näillä näkymin huomenna tuota tähtäintä siihen OJM:n sisäradalla, sitten selviää, voimmeko edetä kaupanteossa.
-
Joo hintaa näky olevan uudella noin 68 usd, elikkä ei mikään kovin kallis tule lopullinen hintakaan olemaan.
-
Tuli sitten ostettua stabillaattori, varmaan siitä saattaa jotain hyötyä olla? useimmillahan sellainen roikkuu jousessa :D
Se varmaan selviää ajankuluessa.. niin Doinker ChubbyHunter 4+3/4 tuumaa pitkä. ja tais olla 6 ozzia painava.
Arto_Y:n Ryterasta hienon näkönen peli mukavan kurvikas..niin ja varmaan livenä vielä hienompi. Mie ainakin tykkään..
-
Hitot niitä mun syksyllä hukkaamia Kamikin lämpösaappaita löytynyt - ei vaikka käänsin maat ja mannut nurin. Varmaa on se että kerran ne ovat olleet hirvijahdissa jalassa mutta siinäpä ne tämän syksyn hvainnot sitten onkin...
Sitten pitikin kirjoittaa pukille että tuoppas tämmöiset: http://www.armyvaatteet.fi/pilkkisaappaat_thermo-saappaat_-40celsius ...
Ja ihan summassa ilman sen kummempaa harkintaa - se tämä nettitilailu kun on niin helppoa. Tosin tuolta armyvaatteista sitä niitä en tillannut vaan jostain muusta pumpusta jossa tarjoushinta oli 59.00 ja toimitus lähiSiwaan 0€
Hyvää kait noissa on se että niissä on huopavuori eikä mitään keinoainetta.
-
Hitot niitä mun syksyllä hukkaamia Kamikin lämpösaappaita löytynyt - ei vaikka käänsin maat ja mannut nurin. Varmaa on se että kerran ne ovat olleet hirvijahdissa jalassa mutta siinäpä ne tämän syksyn hvainnot sitten onkin...
Sitten pitikin kirjoittaa pukille että tuoppas tämmöiset: http://www.armyvaatteet.fi/pilkkisaappaat_thermo-saappaat_-40celsius ...
Ja ihan summassa ilman sen kummempaa harkintaa - se tämä nettitilailu kun on niin helppoa. Tosin tuolta armyvaatteista sitä niitä en tillannut vaan jostain muusta pumpusta jossa tarjoushinta oli 59.00 ja toimitus lähiSiwaan 0€
Hyvää kait noissa on se että niissä on huopavuori eikä mitään keinoainetta.
Aika asiallisen näköiset popot, laitahan kokemuksia sitten kun saat nuo että tekeekö nuo kesän jaloille.
-
Mun kintuille ei mikään kenkä tee kesää mutta sais edes syksyn pysymään sisällä ja talven popojen ulkopuolella.
Mulla oli joskus aikoinaan joskus vuonna miekkajakypärä "skiidut" joissa oli paksu huopavuori ja ne ovat olleet tähän mennessä lämpimimmät kengät mitä mulla on ollut. Intissäkin mulla oli niin isot huopavuorisaapppaat että sinne sopi 2 vuorta ja villasukat...
-
Tuli nuo "pakkaspopot" http://www.armyvaatteet.fi/pilkkisaappaat_thermo-saappaat_-40celsius pitkän odottelu jälkeen ja lähtevät heti huomenna takaisin... ei minkään muun syyn kuin liian pienen koon takia. Tilasin nelineloset joissa laskeskelin olevan varaa vielä kahteen kunnon villasukkaan mutta näinpä ei ollut joten nelivitoset tulee tilalle.
Sinänsä kenkä (muka oikein "made in Germany") vaikuttaa laadukkaalta ja vuori kunnolliselta huopasisäkengältä etuläpällä joka on muuten puuttunut useimmista pakkaspopoista joita olen katsellut.
No, eipä tässä ole ainakaan viikkoon kahteen pakkasi tulossa...
Ai niin, tein "reilun" tarjouksen tämmöisestä Yokon 3x50 Exelon: http://www.veika.fi/index_tiedostot/Page535.htm pimeäkiikarista tutulle kun hän ei kuulemma tarvitse sellaista eikä ole edes avannut joulupaketissa ollutta pakkausta.
Pimeäkiikarin hankkiminen on ollut mielessä jo pidempään kun sitä tulee syksyllä pyörittyä tuolla pimeällä merellä - vaikka onhan tuolla pärjännyt ilmankin tähän asti eli saapa nähdä tarvitsenko minäkään niitä ihan aikuisten oikeasti... ::)
-
Eilen tuli saksasta Ragimin white tiger 60# vastakäppyrä ja lähipäivinä pitäis tulla mukkanuolesta great northernin nuoliviini Ragimin kylkeen plus kaikkia pieniä tarvikkeita vaistojouseen liittyen ;D
-
Täällä Amerikan ihme maalta tuli hankittua itselle pse:n heritage sarjan vastakaarijousi, kun kotiin pääsee niin pääsee paremmin testailemaan mitä tuli hankittua. Jäi tuolta tuolta outdoor kaupasta muutakin metsästyskampetta mukaan.
Kyllä meinasi olla pohjoisen poika ihmeissään outdoor kaupan valikoimasta. ;D
-
Vittu, tänne tartte tulla vouhottaan ameriiiikankamppeilla... ;) :D
-
On näköjään barebow dvd tehnyt tehtävänsä ;D
Teinhän minäkin hankinnan tässä taannoin, ostin sjml pipon.
-
Kyllä tais kipinä jäädä sieltä Varjaagin pihamaalta kun sauna iltaan valmistauduttiin.
Mutta ei dvd:stä haittaa ollut. ;D
-
Toppapuku mallia Venäjän armeija pitäs pärjätä sielläkin missa on s..tanan kylmä ;D ;D
-
Jaa no kun hankinnoista puhutaan. Minä kun tykkään lyhytjousista niin tein vähän tutkimustyötä ja päädyin e.mail keskusteluun Falcon kanssa. Hoksasin kysellä Falcon Storm jousta 51 tuumaisena (eivät myy tätä ns katalogituotteena ollenkaan). Madiksen kanssa muutaman meilivaihdon jälkeen päädyttiin henk koht vetopituudelle räätälöityyn 51 tuumaiseen 50 lbs @ 24,5 inch stormiin tupla hiilikuiduilla lavoissa yms. Koko lysti tulee maksamaan 250 euroa mikä on mun mielestä aika vähän jousesta joka on räätälöity justiinsa käyttäjän mukaan.
Tässä pieni videopätkä Falcon Stormista ja kaverilla lieneen aika hyvä kokemus erilaisista jouskareista.
On pirun pieni ja takuulla räpäkkä pyssy pusikkokytikseen ja muuhunkin.
http://www.youtube.com/watch?v=4o4nS9prPJ8
Oottelen omaani noin 10 viikkoa eli tän kauden jahteihin se ei ehdi, mutta kesän seuranmestaruus yms kisoihin kylläkin :)
-
Toppapuku mallia Venäjän armeija pitäs pärjätä sielläkin missa on s..tanan kylmä ;D ;D
Tätä sanosin järkihankinnaksi :D
-
Jaa no kun hankinnoista puhutaan. Minä kun tykkään lyhytjousista niin tein vähän tutkimustyötä ja päädyin e.mail keskusteluun Falcon kanssa. Hoksasin kysellä Falcon Storm jousta 51 tuumaisena (eivät myy tätä ns katalogituotteena ollenkaan). Madiksen kanssa muutaman meilivaihdon jälkeen päädyttiin henk koht vetopituudelle räätälöityyn 51 tuumaiseen 50 lbs @ 24,5 inch stormiin tupla hiilikuiduilla lavoissa yms. Koko lysti tulee maksamaan 250 euroa mikä on mun mielestä aika vähän jousesta joka on räätälöity justiinsa käyttäjän mukaan.
Tässä pieni videopätkä Falcon Stormista ja kaverilla lieneen aika hyvä kokemus erilaisista jouskareista.
On pirun pieni ja takuulla räpäkkä pyssy pusikkokytikseen ja muuhunkin.
http://www.youtube.com/watch?v=4o4nS9prPJ8
Oottelen omaani noin 10 viikkoa eli tän kauden jahteihin se ei ehdi, mutta kesän seuranmestaruus yms kisoihin kylläkin :)
Juhahan innostu oikeen urakalla laminoiduista jouskareista... ;D Ei siinä kyllä, itselläkin jäi vielä jouskari kuume päälle vaikka pari päivää sitten tuli uus vastakäppyrä. Hämähäkki jouskari se on poltellu jo muutaman vuoden :P
-
Pojat, pojat, pitäkäähän pää kylmänä - varsinkin kun katselette noita mainospätkiä... :D
-
Nooo, mulla nuo laminaattijouskareiden hankinnat näyttäs palvelevan hienosti kahtakin asiaa. a) Ampumaanopettelu teknisesti oikein niinllä on sikapaljon helpompaa kuin itte vuolluilla jousilla, vähemman muuttujia ja takuulla ei ole tilleröinneissä yms tekijanvikaa :D
Toisekseen, niistä saa hirveen hyvää vertailukohtaa puujousiin siittä miten ne toimivat, mikä on hyvää jne. Sitten kun nämä kaksi asiaa pystyy pikkuhiljaa soveltamaan puujousiin niin veikkaanpa että primijousellakin ammunnan tarkkuus kasvaa. Se on vähän silleen että jos osaat ampua hyvin vastakaarilaminaatilla ja olet ampunut useemman vuoden ennen sitä primillä niin hyvin äkkiä sitä pollaa ne jutut mitkä esim ampumatekniikassa voit siirtää primijouselle, ne mitä vähän pitää muuttaa että homma toimii jne.
Pakko sanoa että tuolla Sting Rayllä alkaa nyt päästä sinuiksi ja ammuntatekniikassa kun on parannellut kolmea aika keskeistä asiaa niin se tasasen varmasti näkyy tuolla vitaaliringissä maaliinkin ammuttaessa. Edelleenkään en tykkää jousen pituudesta, se ei toimi optimaalisesti mun vetopituudella,mun jousen tulee olla lyhyt. Falcoa odotellessa. Keihäsrauskulla nyt kuitenkin osallistutaan sisä cup kisoihin ja sijoittuminenkaan ei enää ole mikään mahdottomuus oottelen kisoja mielenkiinnolla.
-
Pojat, pojat, pitäkäähän pää kylmänä - varsinkin kun katselette noita mainospätkiä... :D
MITÄ, eiks netti tv:n ostoskanavalta kannatakkaan hankkii kaikkee mitä ne siellä mainostaa ;D
-
Perskele, Juhalle on täytynyt tapahtua ilmestys jonkin toteemieläimen muodossa - rusakko vai närhi?
Mun toteemieläin on niinkin erikoinen kuin browningin peura ja se on ohjannut toimiani jo vuodesta 1968 - kaikkihan tietää että vaistojousiampuja tarvitsee menestyäkseen toteemieläimen joka ohjaa nuolet maaliin ja opastaa alitajuntaa...
Siis närhi vai rusakko Juha?
-
Elä ny höpäjä, enhän mää omaa toteemielukkaani kehtais ampuu, siis rusakkoa. Kyllä se on kato nuolihaukka se opastava eläin näissä jouskarihommissa ;D
-
Tilasin nokian naali huopakumpparit ja haluan uskoa että nämä kengät kestää vähintään 5 vuotta.
-
Kestää muuten huomattavasti pidempää jos et käytä niitä...
Mulla oli aikoinaan Vikingit jotka kävelin poikki reilussa 10 vuodessa, sitten ostin kotimaiset (ja kalliit) Nokialaiset jotka kävelin poikki 2 tai 3 vuodessa ja sen jälkeen on ollut taas Vikingit kymmenkunta vuotta mutta nyt vaikuttaa että pientä murtumaa kengän nilkkaosassa on havaittavissa...
Nokia muuten noihin aikoihin, siis kun mulla oli ne, tunnusti että sillä oli ongelmia kumiseoksen murtumien kanssa ja sehän muutti kumiseosta ja ilmeisesti myös parempaan suuntaan.
-
No keväällä viimeistään majava passissa saappaat testataan kun vettä on puoleen sääreen. Toivottavasti saan kengät ennen kevättä kun tuo hesa on niin kaukana;)
-
Kestää muuten huomattavasti pidempää jos et käytä niitä...
Mulla oli aikoinaan Vikingit jotka kävelin poikki reilussa 10 vuodessa, sitten ostin kotimaiset (ja kalliit) Nokialaiset jotka kävelin poikki 2 tai 3 vuodessa ja sen jälkeen on ollut taas Vikingit kymmenkunta vuotta mutta nyt vaikuttaa että pientä murtumaa kengän nilkkaosassa on havaittavissa...
Nokia muuten noihin aikoihin, siis kun mulla oli ne, tunnusti että sillä oli ongelmia kumiseoksen murtumien kanssa ja sehän muutti kumiseosta ja ilmeisesti myös parempaan suuntaan.
Minä ostin hiihtorantilliset nahkasaappaat kun appiukko näytti yhen Veki-papan kenkiä jotka on 1950-luvulta ja yhä käytössä. Parkanon talvikas-saappaat hain torilta Kemppaisen kenkäaitasta ja on hyvät! Pidän niitä työmatkapyöräillessä, metällä, hiihdellessä ja pihahommissa. Kumikengät pitää ottaa saarikämpällä jalasta pois mutta näitä ei tartte, ei hikoa takajalat. Pitävät kumipohjat kaiken hyvän lisäksi. Sitten kun laittaa lampaantaljapohjalliset, ni vielä paranee. Nahkasaapas pitää vettä vaikka kuinka hyvin kun vaan rasvaa sillontällön.
Toinen hyvä hankinta oli tänään ostettu heiteltävä rinehartin pallo-maali. Nuolet irtoaa helposti. Santtu kehu joskus rinehartia ja hyvä se on.
-
Kävin laittelemassa privaattipassin kuntoon ja istuskelin nuoli jänteellä puolisen tuntia passissakin mutta sitten alkoi repuntaskussa polttelemaan Yokonin yökiikari ja sen testaus...
Tämmöisten hienompien ja teknisempien laitteiden koekäytössä mulla on yksi pääperiaate: Ohjekirja avataan vasta äärimmäisessä hädässä jos ei kamppeella ole jo ns. heitetty kuikkaa...
Paketista löytyi patteri joka sopi sopivan näköisen kannen alle ja itse kiikarista 2 kytkintä joista toisessa luki että on/off ja toisessa IR eli selvät peli sähköjen osalta.
Etulinssi pyörii kuten myös takalinssi joten niistä tarkennetaan. Ja siinäpä se - etulinssin suojuksessa luki että "tuu not oupen in teilait" eli sekin on selevä homma - eipä kurkita.
Tiirailin kamppeella synkässä kuusikossa ja avoimella rannalla eikä näkemisessä ollut mitään ongelmia. Ei tarvinnut edes kytkeä virtaa päälle sillä valonvahvistinhan toimii ilman sitäkin. Testasin iiärrää ja se on näin lumisena ja pilvistä heijastuvan hajavalon aikana täysin tarpeeton mutta varmasti "mustalla maalla" todella tarpeellinen. Akion tieltä näkyi n 3-350m päästä jäällä töpsöttelevä jänis jota ei paljaalla silmällä erottanut joten näyttää toimivan ihan kivasti. Nyt vaan pitäisi selvittää mitä apua tästä on jousimetsästyksessä sillä meinaan lunastaa kiikarin itselleni.
Valonvahvistin on sen verran tehokas että se sokaisee silmän hämäränäön eli sillä on katsottava huonommalla silmällä jos meinaa kyetä ampumaan jotakin.
Yokon on muuten valkovenäläinen kampe.
-
Toinen hyvä hankinta oli tänään ostettu heiteltävä rinehartin pallo-maali. Nuolet irtoaa helposti. Santtu kehu joskus rinehartia ja hyvä se on.
Mistä muuten ostit ton rinehartin? Ja paljonko köyhdyit?
-
Pediarcheryltä 36 euroa. Kerrankin löyty 3-D jossa on hinta/laatu kohillaan.
-
Siis orkkis Rinehart 36 ekua - onkos se pingispallon kokoinen...?
-
http://www.3riversarchery.com/rinehart+field+target+9%22+ball_i10821_baseitem.html (http://www.3riversarchery.com/rinehart+field+target+9%22+ball_i10821_baseitem.html)
Riippuu pingispallosta. Ei vais, potkupallon kokonen se on.
Se malli taisi ollakin Rinehart X-Bow Unloader, voi olla hieman isompi kuin tuo field target-pallo. Hinnassa ei juuri ole eroa.
http://www.thearcherycompany.com/itemdetail.asp?ID=2473&desc=Rinehart+X%2DBow+Unloader
-
Ai että on mukavan tuntoiset popot :) ja koko oli oikea.
-
Perskele, vihdoin ja viimein tuli ne isommat popot! Koko 45 on just sopiva pakkaspassikenkä tämmöiselle 42 jalalle. Pikkasen harmittaa kun ei ole illalksi -30 mittarissa... ;)
-
Perskele, vihdoin ja viimein tuli ne isommat popot! Koko 45 on just sopiva pakkaspassikenkä tämmöiselle 42 jalalle. Pikkasen harmittaa kunei ole illalksi -0 mittarissa... ;)
Kyllä ilmatieteenlaitos ainakin -15 astetta lupailee joten kengät pääsee heti testiin
-
Ostettin Henkan kanssa kimpassa Doro PMR-puhelimet. Aivan täyspaskoja - toisessa puhelimessa jäi tangentti aina välillä päälle, toinen pudotti lukituksesta huolimatta äänenvoimakkuuden toiseksi allimmalle teholle sekä toinen korvanappi ei toiminut ollenkaan ja toinen jätätti tangenttia päälle. Vuoden takuusta huolimatta puran perkele kaupat >:(
-
Ostettin Henkan kanssa kimpassa Doro PMR-puhelimet. Aivan täyspaskoja - toisessa puhelimessa jäi tangentti aina välillä päälle, toinen pudotti lukituksesta huolimatta äänenvoimakkuuden toiseksi allimmalle teholle sekä toinen korvanappi ei toiminut ollenkaan ja toinen jätätti tangenttia päälle. Vuoden takuusta huolimatta puran perkele kaupat >:(
Minulla taas puhelimesta pimeni eilen tangentti tai lähetyspuoli (Cobra). On nämä kyllä ihan yllättävänkin vikaisia kamppeita.
-
Kuuklettelin varsin PMR puhelimia ja näkyy olevan, aivan kuten arvelinkin, että pro-tason PMR on hinnaltaan siellä +150 ekua/kpl...
No nyt koetetaan siten Henkan kanssa Claesilta Topcomin puhelinparia hinnaltaa 99€ - näkyy olevan muualla pikkasen halvempia mutta ne lähetyskulut...
-
Tarvikkeita Rytera Nemesikseen eli "kisajouseen":
- Trophy Ridge Revolution -nuolihylly
- Tusina Easton Flatline -nuolia
-
12 kg kahvakuula tuli hommattua, kun kävin parin tunnin pikakurssilla viime viikolla.
Asentelin viikonloppuna sen Trophy Ridgen Revolution -nuolihyllyn Nemesikseen, tosin hienosäätö on vielä tekemättä. Kyllähän tuo näytti toimivan. Minusta kapistuksen laatuvaikutelma on päällisin puolin erittäin hyvä, vaikka hintaluokka oli altaputoavaksi edullinen (ovh. n. 55€ Erätukussa). Kestävämmän oloinen tuo rakenne minusta on kuin jossain QAD:n Ultra Rest HD/HDX:ssä. Asennustapa oli myös sellainen, että tuohon laukaisunaruun tulee ylikireyttä, enkä siksi odota törmääväni samanlaisiin ongelmiin kuin QAD:n hyllyn kanssa.
-
Voi paska - perinnejousimetsästäjien liiton sivulla oli myynnissä Samickin Volcano vastakaari. Pituutta 58" ja paunoja 60 eli pituutta lukuuottamatta mun spekseille sopiva jousi. Heitin siitä tarjouksen puolileikilläni ja läpihän se meni... :-\
Koetan saada tuunattua siitä painottamalla vakaamman ammuttavan sillä uskon että mun lyhyellä vedolla jännekulma sormille ei vielä tuo ongelmia laukaisun kanssa. Saas nähdä, voihan se olla aika outo ampua kun mun jouset on olleet 62 tuumaisia.
-
Mege osti camo kalvopuvun, arvaatte varmaan mistä kaupasta 8)
-
erehdystukku
-
Voi paska - perinnejousimetsästäjien liiton sivulla oli myynnissä Samickin Volcano vastakaari. Pituutta 58" ja paunoja 60 eli pituutta lukuuottamatta mun spekseille sopiva jousi. Heitin siitä tarjouksen puolileikilläni ja läpihän se meni... :-\
Koetan saada tuunattua siitä painottamalla vakaamman ammuttavan sillä uskon että mun lyhyellä vedolla jännekulma sormille ei vielä tuo ongelmia laukaisun kanssa. Saas nähdä, voihan se olla aika outo ampua kun mun jouset on olleet 62 tuumaisia.
Jaa se meni läpi se tarjous :D Volcano on kiinnostanut muakin, mutta päädyin sitten tohon Sting Rayhin, ovat molemmat jouset 58 pituudeltaan.
Varmaan vastakäyrät ainakin aukee enemmän kun jousi on tuon verran lyhyempi. Näin veikkailisin.
-
Joo meni vaikka sille rahalle olisi ollut muutakin käyttöä...
No, edullinen se jousi kumminkin oli - niin edullinen että kannatti ostaa vaikkein ampuis sillä koskaan.. :D
Tuo vastakaaren kärkitoimisuus on mielenkiintoinen asia ja se ei toimi oikein jos jousi on tehty 28" vedolle ja ampujan veto on esim. 26". Mun 62" Ragimi on viritetty lapoja muokkaamalla kärkitoimiseksi mun vedolle. Kavensin kärkiä ja sain niihin liikettä siten että nopeus V1 nousi kymmenisen jalkaa, paunamäärä pysyi samana ja vedonloppuosa on pehmeämpi.
Luulin että paunamäärä tippuisi mutta lapojen "ajoitus" on nyt aikaisemmalla.
-
Volcano tuli matkahuollon kautta - mikäs siinä, semmoinen vähän reilun xyrvän mittainen väkkyrä. Semmoinen puiltaan miellyttävän värinen ja aivan hemmetin kevyt.
-
Tuli koeammuttua tuota pätkäjousta. Oikeastaan yllättävänkin paljon - ehkä joku 80-90 nuolta, valtaosa niistä oli sulattomia nuolia ja kahta eri jäykkyyttä eri painoisilla kärjillä. Jotenkin vaan en luota tai osaa tuota sulattoman nuolen testiä joten varsinainen hienosäätö jää odottamaan 3 eri matkalta ukona ammuttavaa paperitestiä. Pikaisesti tulin siihen tulokseen että pitkänhuiskean Ragimin nuolet sopivat aika hyvin tähän Samickin pätkään.
Muutama setti tuli kokeiltua tarkkuuttakin - kevyt ja lyhyt jousi on aika levoton laukauksen jälkeen ja vaatii keskittymistä jälkipitoon kuten myös laukaisuhetken ajoitukseen koska se liikkuu vedossa melkeinpä sydämenlyöntien tahtiin mitä taas puolisen kiloa painavampi ja 4" pidempi Ragimi ei tee.
Veto on yllättävän miellyttävä ja lopussa homaa selvästi milloin vastakaaret oikeavat. Jäykkyys jäi vielä mittaamatta mutta mutulla se on ehkä pari paunaa jäykempi kuin Ragim. Heitto vaikuttaa todella nopealta - joka sekin on vielä mittaamatta.
-
Xyrvän mittainen? Ompa se pieni ;D
-
Juu että semmoinen kampe mulla on... :D
Mittasin aamulla "pätkän" jäykkyyden ja kyllä mutu piti paikkansa sillä mun vedolla jäykkyys on just sen 2# enemmän kuin Ragimissa.
Jos on huolimaton jälkipito niin 8m matkalta nuoli menee kuin pistettynä 15cm klo neljään - raskaan Ragimin jälkeen pätkä on todella taiten ammuttava. Meinaan haeskella lisäpainoille paikat teippaamalla ja jos homma ei ala pelittämään niin laitan jousen kiertoon tai sitten tilleröin paunat alas ja teen siitä vaimolle jousen...
-
Meinaan haeskella lisäpainoille paikat teippaamalla ja jos homma ei ala pelittämään niin laitan jousen kiertoon tai sitten tilleröin paunat alas ja teen siitä vaimolle jousen...
Joskus funtsaillu että mitäs jos laittaisi painon ranteeseen, luulis sen olevan vähän sama kuin paino jouseen. Kikkaileeko jotkut ampujat jäykennetyillä/painavilla ammunta-asuilla? Joskus olen nähnyt telkkarissa ainakin ilmakivääriampujilla jotain kehoa tukevia ammuntapukuja.
-
No joo, paino ranteessa vois olla jotakin, voisi vallan hyvin vakauttaa pokakättä jousta jännittäessä ja "tähdätessä".
Mutta itse koe että kallellaan pidettävä kevyt jousi elää kädessä laukaisuhetkellä siten että se ikään kuin pyrkii (oikeakätisellä) pyörähtämään vastapäivään. Metsästyksessä jousen pitäminen pystysuorassa fita-tyyliin ei onnistu ainakaan normaalilla nuolihyllyllä. Jotkut näkyvät ampuvan siten että pokakädellä on tiukka ote jousesta - sitä en (ainakaan vielä) ole kokeillut.
-
Se on varmaan ihan samoissa painoluokissa mun Sting Rayn kanssa toi Vulcano. Kevyellä jousella oon huomannut että se tukevoituu jos paunoja on on hieman enemmän. Esim mun Puskajussi joka on vain 56 tuumanen on tosi hyvä ampua, mutta kun paunoja on vaan 43 tekee se jousesta jotenkin vielä huteramman kun se ei ikäänkuin purista ukkoa ja jousta yhteen. Sting Ray puolestaan antaa 50 paunaa ja on tietenkin myös hieman pidempi, ampumatuntuma on heti astetta jämäkämpi.
Mulla hyvin todennäköisesti jälkipidon puute heittää nimenomaa nuolia oikealle (vasuri kun olen) ja se on sellanen asia jota joutuu ittelleen muistuttamaan aika useesti ennen reenien aloitusta. Tai sitten pokakäsi väsyy ja tähtäyslinja "kallistuu" liikaa oikealle.
-
Pystytin illalla, kun rakas vaimoni lähti töihin, ampumaradan olkkariin. Ammuin pätkällä ja pitkällä - siis Samickilla ja Ragimilla - vuorotahtiin että saisin realiaikaista vertailupohjaa miten pätkä toimii. Aloin ihmettelemään miksi pätkä on epävakaimmillaan juuri siinä vaiheessa kun ankkuroin vetokäden vastaavasti kun taas pitkä on vakaimmillaan - sitä ei selitä paino- eikä pituusero.
Ei muuta kuin verstalle piirtämään voimakäyrää pätkästä.
Pätkä stäkkää noin 25,5 tuumassa eli vedon vaatima voima nousee tuuma kohti kun sen pitäisi olla oikein toimivassa vastakaaressa joko tasaantua tai laskea 2,5 paunan tietämille tuuma kohti. Vastakaaren toinen idea on siinä että oikein mitoitettuna se pehmentää vedonloppuvaihetta. Pätkässä tuo pehmennys on 24 tuuman huiteilla...
Paunoja löytyi 28" nimellisvedolla 63 ja 26" 56 eli lopussa mennään 4,5#/tuuma kun siihen asti paunat nousivat 3-3,5#/ tuuma.
Taidan tehdä pätkästä "Varjaagi Customin" sillä tuommoisenaan sille ei ole oikeastaan mitään käyttöä.
-
Tein ensimmäisen tilleröinnin ja sain jousen toimimaan huomattavasti paremmin. Tai siis tilleröin pikkuhiljaa jousta alemmaksi lavan eri kohdista 4 tai 5 eri kertaan. Nyt 28" paunat on 58 ja kautta linjan siitä lähti pois 4-5 paunaa. Mun pidon ja sitä edeltävillä kahdella tuumalla kuormitus kasvaa enää 3# tuumalle alkuperäisen neljän sijasta eli parempaa suuntaan mennään. Ja niputtaakin se jo paremmin...
Mutat taidampa vielä hieman viritellä että saisi tuon pidon ja sitä edeltävän kuormituksen nousun alle 3# tuumalle...
-
Mege osti camo kalvopuvun, arvaatte varmaan mistä kaupasta 8)
Jos oikein arvaan..niin oon varmaan ostanut samanlaisen ;D
Niin ja onhan tuota tullu osteltua muutakin uutta:
-Nap Apache nuolihylly huutonetistä toimitus kesti yli kuukauden.
-TR Revolution nuolihylly ehdin luopua toivosta tuon Apassi hyllyn saamisesta ja tilasin tämän tilalle..no nehän tais tulla sitten peräkkäisinä päivinä ;D
-TR Pursuit 1-pinninen tähtäin
-puolitusinaa Easton excel nuolia
-rannehihna
Muuta en nyt muista ostaneeni?
-
No "erehdys tukusta" ostin camopuvun, ajattelin niin että kait siinä on pukua sen rahan edestä. Testasinkin pukua Kuusamon reissulla missä hiihdin umpihankia pitkin ja testi mielessä oli vielä ahkio perässä roikkumassa vaikka olisin saanut kamat mahtumaan rinkkaan. Tämmöisellä rapakunnolla kun lähtee hiihto hommiin niin mikään puku ei hengitä tarpeeksi ;D Menomatkalla olin laittanut liikaa vaatetta puvun alle ja hikihän siinä tuli, takaisin tullessa vaatetta oli lähemmäs oikea määrä.
Ei voi moittia pukua ainakaan yhden reissun jälkeen.
-
No "erehdys tukusta" ostin camopuvun, ajattelin niin että kait siinä on pukua sen rahan edestä. Testasinkin pukua Kuusamon reissulla missä hiihdin umpihankia pitkin ja testi mielessä oli vielä ahkio perässä roikkumassa vaikka olisin saanut kamat mahtumaan rinkkaan. Tämmöisellä rapakunnolla kun lähtee hiihto hommiin niin mikään puku ei hengitä tarpeeksi ;D Menomatkalla olin laittanut liikaa vaatetta puvun alle ja hikihän siinä tuli, takaisin tullessa vaatetta oli lähemmäs oikea määrä.
Ei voi moittia pukua ainakaan yhden reissun jälkeen.
Onko tuossa puvussa vetoketjulla avattavia tuuletusaukkoja kainaloissa? Siinä Erätukun lumipuvussa ainakin on.
-
On tuuletus aukot kainaloissa ja housuissa myös.
Pitää vaan hoksata mitä vaatteita laittaa puvun alle.
-
Pitää vaan hoksata mitä vaatteita laittaa puvun alle.
Ihan mukavasti tuli puvun allekin laitettavaa kaupanpäälle, jos siis ostit saman 169e tarjous setin.
Tuohan on yli puolet halvempi, kuin jotku nimekkäämmät merkkipuvut ja samaan hintaan tuli vielä tekninen kerrasto, fleecepusero, lippis, bandana ja henkselit .. luulis olevan rahoille vastinetta!
-
Juu sama setti :)
Onhan aika leso olo kun pukee sen alus kerraston, camo vaatteet nukkuessakin ;D
Henkselit oli hyvät, ei tipu olkapäiltä.
-
Metsästäjän opas+ lakiosio hintaan 0,5e kirjaston poistohyllystä. ;D
-
http://www.erakala.fi/tuote/jousikalastussetti/4710933468674/
tuli tuommonen liitteen mukainen kela hommattua narulle majavahommia varten. Tosin sorvasin pajalla tuota vähän sirommaksi, jotta naru purkaantuu paremmin. Pitänee testailla lähipäivinä, kunhan saa värkättyä sen jouseen kiinni..
-
Ihan ok ja varsinkin tuo malli on helppo tuunata kun on irto ruuvi siinä keskellä, ei tarvi tuumaisten ruuvien kans pelata. Siis jos tahtoo nostaa kelan aivan siihen nuolen alle. Minulla oli pitkään tuommoinen tsydemi käytössä kunnes ostin rerikan.
-
Katera XL sai kaverikseen Hoytin Vector 35:sen mallia 2012. Trendikkäällä Black out -värillä. Alkaa olla säädöissään - talvi cupin päätöskisassa näkee onko vanhan kunnon Kateran veroinen.
-
Katera XL sai kaverikseen Hoytin Vector 35:sen mallia 2012. Trendikkäällä Black out -värillä. Alkaa olla säädöissään - talvi cupin päätöskisassa näkee onko vanhan kunnon Kateran veroinen.
Kun kerran tälle linjalle lähdetään, niin minäkin otan Martin Onza 3:n sijaan kisaan ensimmäistä kertaa Rytera Nemesiksen ;)
-
Kun kerran tälle linjalle lähdetään, niin minäkin otan Martin Onza 3:n sijaan kisaan ensimmäistä kertaa Rytera Nemesiksen Iskee silmää
Sitten onkin hyvä syy jo valmiina, jos kaikki ei mene putkeen :D :D :D
-
Nyt se tuli...!! meikäläisen hypettämä alligaattorikärki aika jäätävä kampe,tosin se on ihan sama millä kärjellä sitä majavaa ohi ampuu ;D nyt onkin sitten taas viritettävää...
-
Otappa Ari tuo kärki huomenna kisoihin mukaan niin hypistellään porukalla tuota erikoiskärkeä
-
Siellä on sitten vissiinkin eka tunti "viimeisin hankinta"- ja "sitä en ole vielä kokeillut"-esittelyjä...
Munkin pitäisi tuoda sinne makkari esittelyyn... :D
-
Jaahas, riihikuivaa on poltettu viime aikoina niin että hävettää... ;)
3D kauris ja mäyrä, iso nippu lasikuitulaminaatteja jousenrakennukseen, sulkia muutama sata, makuupussi, rannesuojaa, kärkiä, sekalaista piensälää, jne...
Laminaatit tulevat joskus touko-kesäkuulla jälkitoimituksena joten tänä talvena jousipaja ei sitten käynnistynyt materiaalipulan takia.
Onkohan muuten SJML:lla hautajaisadresseja - niitä semmosia joita lähetetään kukkalaitteen sijasta hautajaisiin jos ei itse päästä paikalle. Meinaan että jos rakas ja hellä vaimoni saa tietää tämän kevään shoppailun kokonaiskustannukset niin liitolle voisi kertyä noista adresseista sievoinen summa....
-
Pyörähdin Käkriäisen sikapäivillä vartavasten hakemassa tarjouksesta Irwinin käsisahoja hintaa 9.90 2kpl muutaman setin ja huomista kisaa varten tauluja.
Samalla tarttui mukaan 25-vuotis synttärilahja rakkaalle vaimolle eli Härkilän 3/4 vartiset vaelluskengät satasella ja sitten heräteostoksena veneeseen Silvan digitaalinen karttamittari http://www.partioaitta.fi/Silva_Map_Measurer_Plus hintaan 5€. Partiopoikien kaupassa sitä hintaa näkyy olevan 42,90 ekua... :D :D No jos on partioaatetta niin eihän se kallis ole - Käkriäisen ovh on muuten 19.90€.
Tähän asti olen roiskaissut silmällä kartalta legien matkat tai sitten äheltänyt ne harpilla ja sitten laskenut ajoajat yms
Jospa se nyt kävisi vähän nätimmin...
-
Santulta pitkäjousi mallia orjatar kävin ampumassa Santulla, ja opettelin samalla miten sitä käsitellään. Ampumaan kun vielä opin, niin voi rusakko parat kuolo käy... :)
-
Tarvikkeita Rytera Nemesikseen eli "kisajouseen":
- Trophy Ridge Revolution -nuolihylly
No tuohan sitten otti ja hajosi pääsiäisenä vain 2 kk käytön jälkeen. Palautin kauppaan ja hommasin QAD Ultrarest HDX:n, jonka suunnilleen asentelin paikoilleen tänään, mutta säätöhommiin joutuu taas Nemesiksen kanssa.
Harmi. Minusta tuo Revolution oli oikein kiva hylly ja toimi särkymiseensä asti moitteettomasti ::) Valitettavasti vain nuolta alhaalta ja ylhäältä tukevat "haarukat" ovat kuitenkin kovamuovia - pinnassa tuntuva sitkeämmän/kumisemman oloinen materiaali on vain pinnoite (Raju taisi tätä vähän epäilläkin, kun hypisteli hyllyä). Vaihtohyllyä ei ollut kaupan hyllyssä ja luottokinhan tuohon luonnollisesti vähän meni, joten ratkaisuna oli toisen hyllytyypin osto.
-
Tarvikkeita Rytera Nemesikseen eli "kisajouseen":
- Trophy Ridge Revolution -nuolihylly
No tuohan sitten otti ja hajosi pääsiäisenä vain 2 kk käytön jälkeen. Palautin kauppaan ja hommasin QAD Ultrarest HDX:n, jonka suunnilleen asentelin paikoilleen tänään, mutta säätöhommiin joutuu taas Nemesiksen kanssa.
Harmi kun otti ja hajosi! Muistelen lukeneeni jostain, että ensimmäisen tuotantoerän hyllyissä ois ollut ongelmia kestävyyden kans.. uudemmat erät sitten paremmin kestäneet. Varmaankin ovat muovi seoksia vaihtaneet? Sitä en tiedä mistä sen erottaa, että mitä erää mikin hylly on.. saapa nähdä kauan tuo oma kestää? Kovasti oon tykännyt ja hyvinhän tuo ainakin vielä pelittää.
Muutama sata nuolta sillä on tullut ammuttaua, ehkä maksimissaan 400? Pitänee vielä säilyttää NAP Apassi varahyllynä.
-
Muistelen lukeneeni jostain, että ensimmäisen tuotantoerän hyllyissä ois ollut ongelmia kestävyyden kans.. uudemmat erät sitten paremmin kestäneet. Varmaankin ovat muovi seoksia vaihtaneet? Sitä en tiedä mistä sen erottaa, että mitä erää mikin hylly on..
Jotenkin samanlainen muistikuva. Kun tuo materiaali pinnasta tuntui niin pätevältä, niin oletin että tämä olisi sitä uutta erää, mutta mistäpä sen tosiaan tietää. Toivotaan, että sinulla kestää.
-
Uusi untuvamakuupussi tuli hommattua näin Sotkamon jahdin kynnyksellä. Pitää varoa, ettei potki sitä heti kamiinan kylkeen :P
-
Niin kastellakkaan ei kannata paakkuuntuu ikävästi. ;D
-
30kpl 125gn taulukärkiä -hokasin kisanuolisetti tehdessä että kaikki kärjet on tullut pieksettyä enemmän tai vähemmän kieroon tai lyttyyn...
Millaisen pussi laitoit Arto?
-
Millaisen pussi laitoit Arto?
Warmpeace Viking 900 -hanhenuntuvapussin: http://www.partioaitta.fi/Warmpeace_Viking_900_180cm
-
Mikä vitun miesten pussi tuo on kun painaa alle 5kg ;) ;) ;) ;) ;)
Teinhän minäkin ostoksia sinne reissuun kun ostin bilikasta itsetäyttyvän makuualustan.
-
Mikä vitun miesten pussi tuo on kun painaa alle 5kg ;) ;) ;) ;) ;)
Taisin ostaa vahingossa kissojen mallin :P
(http://img838.imageshack.us/img838/4099/makuupussi.jpg)
-
Vaan täytyypä sanoa että on näyttävän näköinen katti!!!
-
Ilveksen verta kissassa? Tupsukorvat. Oikein komia kissi. Ja varmaaan hyvä pussikin :D
-
Niinhän siinä kävi että pudgetsportista jäi käteen 2-vuodenajan makuupussi.
https://www.budgetsport.fi/haglofs-slumber-2s-makuupussi/56369811/dp
Nyt ei tarvitse haalata tuota 5kg tena kasikymppistä.
-
Tuli tänään haettua beaglen pentu. Saa nähdä minkälaisen jahtikaverin siitä saa ensi syksynä.
-
Hau hau - kyllä se siitä...
Siinkin sitten hauskaa tiedossa vähintäänkin pariksikolmeksi vuodeksi ennen kuin rauhoittuu... :D
-
VIIMEINKIN!
Falcon 51 tuumainen "pitkäjousi" lähtee huomenna Suomea kohden, saanen sen käsiini ke-pe välillä. Lavoissa tuplahiilikuidut yms, tehty puolen tuuman tarkkuudella eli 24,5 inch jolle antaa paunoja 50. Hinta erikoisesti ampujalle räätälöitynä ja kaikilla "mausteilla" 230-250 euroa, mikä on aika vähän speciaali jousesta.
600 sarjan hiilarit tuottaa harmaita hiuksia, Pedissä oli 6kpl Beman HIT hiilareita, mutta mukaan saamani insertit ei perkele passaa niihin, pitää toivoa että Paavolla on oikeat insertit jossain. Kettumaisin tilanne on jos on käsissä jousi jolle ei oo oikeen spinen nuolia ja kyllä, oikeesti tuo tod näk käyttää mun ampumana 600 sarjan hiilikuitua jousityyppinsä, mun vetopituuden, jännevälin yms yhteissummana.
Ainakin on ollut aikaa opsikella jousta ja kattoo esim 20 vuotta jousella ampuneen kaverin kommentteja ja vinkkejä jousesta, tulee olemaan mielenkiintoinen peli testata!
FT/s on jousella mittailtu 194 lukemaa (6,5 gr/lbs) ja raskaammalla putkella 175 FT/s (8,5 gr/lbs).
Jousta on kuormitettu testeissä (tätä mun) 28 vetoon asti, mutta max vetopituus on 26 eli jos/kun raskin sitä koevetoon antaa niin 26 on maksimi (Varjaagia tämä keppi kiinnosti koevetää vaikka onkin vasurin jousi). YouTube:ssa on aika hyvää pätkää hakusanalla Falco Storm (näitä on pääasiassa 54 tuumaisena, mutta myös 51 tuumasen testejä löytyy).
Odottelin jousta yli 4kk ja sen koeliimaukset yms tehtiin peräti 4 kertaa ennen kuin saatiin tai siis Falco sai mielestään mulle hyvin toimivan pelin oikeilla paunoilla, eli eipä paljon jää katetta kavereille, mutta 36 vaihdetun meilikeskustelun lomassa totesivat että saivat todella hyvää oppia lyhyen vetoluokan jousien valmistamiseen....eli nähdäänkö sitä tulevaisuudessa Falcolta jousisarja taistelukääpiöille tai vastaavaa ;D
Ton Samickin Stingrayn kanssa säädellessä ja ammuskellessa pääs aika hyvin sisään teollisen jousen maailmaan ja nyt mulla on rinnakkain sitten sekä lyhyttä yksipuista primijousta, että teollinen luhytjousen mitoissa oleva "pitkäjousi", voin näin siis reenata molempia luokkia lyhytjousityylisesti.
Kun kyseessä on lyhytjousi on sääteleminen ehkäpä vielä astetta herkempää kuin vakaammalla ja piudemmällä jousella. Myös noin 6 tuuman jänneväli tuo pikkasen lisämaustetta hommaan, taitaa olal parein käyttää ainakin alkuun rannesuojaa :) Vaan tämäpä säädetään niin viimesen päälle ja ajan kanssa koska tolla jousella ampuminen on haastavaa jo jousen koonkin takia, ja sen painokin on aika mitätön, ei ole varaa ampua väärillä säädöillä jos haluaa rusakkoa pannulle myös ens kaudella (tai tyydyttävät pistetilastot kisoissa).
-
Odotan todella mielenkiinnolla mimmonen kääpiöjousi sieltä tulee.
Yhtäkkiä laskeskeltuna nopeudet eivät ole mitenkään perin ihmeellisiä 325gn nuoli 197fts ja 425gn nuoli 175fts mutta millainenhan on ollut mittaustapa?
-
Mittaustavasta ei ole tietoa ja nuo ei oo mun jousella mitattuja vaan erään toisen kaverin 51 tuumasella stormilla ammuttuna tehdyt mittaukset, olikohan tämän videon lopussa noita arvoja:
http://www.youtube.com/watch?v=K6uuDuuMdbI
Tuossa on pikkasen pidempää pätkää Stormin käpistelystä:
http://www.youtube.com/watch?v=0Prd9hhgK00
Tuossa vielä jotain. Näyttäs muutamalla perinnejousifoorumin kaverillakin olevan Stormit suht kovassa huudossa, videoita löytyy You Tubesta (esim Antsu83).
http://www.youtube.com/watch?v=TATyB2Eh3mc
Parhaiten tietenkin voi muodostaa oman mielipiteensä kunhan saan jousen ammuntaan.
-
No niin, viimeinkin. Sekä jousen odottelussa (4,5 kk) ettäBemanin 600 sarjan nuolien inserteissä (jotka vaati kolme ajokertaa liikkeeseen ennen kuin saatiin oikein ne) ON Stormi viimeinkin käsissä :D
Kun sain Bemanin 600 sarjan sulattoman nuolen pelittämään kunnolla ja kymmenkunta koelaukausta jousella niin asia oli ihan selvä. Mulla on käsissä unelman kevyt (vetää), pikkasen vajaa 50 paunainen 51 tuumainen "pitkäjousi" ;D
Ammuin sulitetulla nuolella kylmiltään paremmat kohdistukset kuin Stingraylla hyvänä päivänä sarjan, tosin matkaa on se 8 metriä minkä kellarissa pustyy ampumaan. Jousi on kertakaikkiaan kuin mulle tehty (ja niinhän se onkin kun on tupla hiilikuidut lavoissa ja veto/ jäykkyys 0,5 tuuman tarkkuudella 24,5 vetopituudelle soviteltu).
Jousi painaa naurettavat 433 grammaa ja nuolilla on nyt painoa 25 grammaa (saisi olla pari grammaa lisää) ja pituutta 27 tuumaa. Onpa kotoinen olo päksytellä teollisella lyhytjousella kun kuitenkin useemman vuoden tuli ammputtua omin käsin tehdyillä 130-140 cm saarnesta veistetyillä lyhytjousilla.
Sting Ray on ku jäykkä puujalkanen ukko tuohon verrattuna. Käsittämättömän pehmyt ja sulavavetoinen pikku perkele, eikä heittonopeuskaan ole todellakaan huono!
Huomenna tai viim viiknloppuna ratalle kokeilemaan kunhan saan pikkasen enemmän tuntumaa jouseen.
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Vaan kyllä oli puhelimessa onnellinen mies kun Juha soitteli tuossa toistatuntia sitten!!! Taisi puhua ihan kyyneleet silmissä uudesta jousestaan... ;)
-
Parin herkistävän oluen jälkeen ;piti avautua juu ;D Mutta kyllä nyt uskaltaa sanoa kolmella eri teollisella jousella ampuneena että käsissä on aika hieno, joskin hyvää keskittymistä ja vakaata kättä vaativa peli jos tuolla aikoo kisoissa olla varteenotettava vaistojousimies. Tarkkuudessa ei ole mitään moitittavaa, mutta heilahduksille yms se on alttiinpi kuin pidemmät jouset, se on selvää.
Bemanin 600 sarjan nuolet toimii hyvin, mutta todellisuuden näkee tuolla 15 - 18 metrin hujakoilla kun ratalla pääsee kokeilemaan mistä kana pissii.
-
Vaan mitenhän rajusti toimis tollainen 51 tuumainen, vaikkapa 55 paunainen jousi esim Varjaagin käyttelemänä 26 tuuman maximivedossaan :o Voi tokkiinsa Äimäraution kapeilla ja mutkaisilla kujilla kun tollasella sivaltelloo, näpylaukauksena leuankärkeen ankkurointuna 48-50 ja täysvedossa 55 paunaisena...Melkeen pitää pistää peukku suuhun ja mennä peitonalle miettiin tätä :D Jousi muuten tupla hiilikuiduilla ja eksoottisella kahvalla (kova puulaji) maksaa noin 230 euroa.... ;) Tämähän on sissisodankäynnin ykkösvehje, joskaan ei paras mahdollinen valinta SM tason vaistojousikisoihin.
-
Sain viime sunnuntain kuvausreissulla kipinää kameran päivitykseen lähinnä siksi, että kuvauskohteet olivat nopeasti liikkuvia, jolloin pitäisi käyttää etsintä. Käsivaralta kuvattaessa etsimen käyttö antaa myös tukevamman kuvausasennon. Vanhassa Fujifilm HS10-superzoomissani etsinkuva on jokseenkin kelvoton (pieni ja himmeä), vaikka kamera on muuten varsin monipuolinen ja mieluisa. Sillä ei saa esim. lentäviä lintuja kopattua kuvaan kovinkaan helposti.
Sattui sopivasti, että Fujifilmin laadukkaimman superzoom-kameran hintaa oli laskettu tällä viikolla Verkkokaupassa, joten kävin hakemassa pois:
http://fujifilm-x.com/x-s1/en/
Ulkonäöstään ja säätimistään huolimatta kyseessä ei siis ole järjestelmäkamera, vaan tuossa on yksi zoom-objektiivi kiinteästi asennettuna. Polttovälialue on kinovastaavana 24 - 624 mm. Järkkärissä tuon alueen kattaminen vaatisi vähintään kaksi eri objektiivia, tuhansia euroja rahaa ja parisen kiloa painoa. Tästä kamerasta maksoin tarjoushinnalla 400€ ja se painaa alle kilon. Toisaalta superzoom ei pysty kilpailemaan kuvanlaadussa järkkärin kanssa pienemmän kuvakennon vuoksi, samoin syväterävyysalue tahtoo jäädä superzoomissa aina laajaksi. Mutta itse olen tähän kameratyyppiin mieltynyt, enkä vähiten satunnaisen luontokuvauksen vuoksi. Tässä uudessa on isompi kuvakenno (2/3") ja sitä kautta parempi kuvanlaatu kuin entisessä. Kennon koko on silti vain puolet (tai pinta-ala neljäsosa) peilittömissä järjestelmäkameroissa yleisestä 4/3" kennosta.
Saattaa olla, että tarjoan vanhaa HS10:ä myyntiin tänne foorumille jossain vaiheessa. Täällä on vuosi sitten tuolla HS10:llä kuvaamiani otoksia malliksi (korjasin linkin):
https://www.dropbox.com/sh/fuo1k9i6sq1a7z1/Xss0_OlJnt
-
http://www.tori.fi/pohjois-pohjanmaa/Sotamiehia_ja_panssariajoneuvoja_6547149.htm?ca=3&w=102 (http://www.tori.fi/pohjois-pohjanmaa/Sotamiehia_ja_panssariajoneuvoja_6547149.htm?ca=3&w=102)
Torista neuvostoliittolainen leikkipanssarivaunu, metallia. Hokasin ettei meijjän 2-v tytöllä ole yhtään sotalelua, sovittiin että noi on rauhanturvajoukkoja. Kaupan päälle muovinen armeija. USA-tankista tehään mettärattori. :P
-
Messuilla osti, tai siis jouduin ostamaan, Mukkanuolen osastolta kumisia jännevaimentimia hintaan 1.70€ pari. Jousuin ostamaan sen takia että oli niin perkeleelliset näytösammuntamäärät että kahdet vaimentimet lentelivät murusina pitkin kenttiä ja jousi alkoi parkumaan tuskasta...
Tuo hapsumallinen kummivaimennennin on hemmetin tehokas - ja halpa ainakin Mukkanuolella.
Lisäksi osti puoliksi heräteostoksena,tietysti kun kerran halavalla sai, Kartanokuvalta kaurishajustesarjan. Kaveri pakakili siinä pikkuhiljaa rojuja laatikkoon kun satuin kohdalle ja tarjosin 69 ekun paketista kolmekymppiä niin kaupat tuli.
-
Bilikasta kympin jalitsu - kallista tämä jousiammuntaharrastus :-\
-
No tulihan se uusi vastakäppyrä viimein :) 3 laukausta ammuttu ilman nokinpaikka merkkejä ja oli aika äkäset lähöt.
Jousi on ragimin tehtaalta tullut 3-osainen recurvi tosin keskiosa ja lavat on eri mallin jousista.
Pituutta jousella on 60" ja paunoja 60#
Lisäksi erämessuilla savotan osastolla saivat myytyä huonon selkänojallisen passijakkaran, no saa siitä tuunaamalla ehkä hyvän.
-
Sarjasta "heräte ostoksia jotka eivät (ehkä) kaduta"...
Etran myymälässä oli konepyyhkeiksi tarkoitettua puuvillalumppua, siis sekalaisia kangasriepuja, tprässipakattuna n 45x45x15cm muovikudospakkaukseen. Hintaa rajut 30€ mutta uteliaisuus voitti ja ostin pois. Painoa pakkkauksella on min 10kg ja se on pirun kova. Vetelin siihen parisenkymmentä koelaukasta, nuolet uppoavat n 2cm mutta yksi jopa kimposi pois pudoten metrin päähän pakasta - veikkaampa että maailmasta ei semmoista taljajousta löydy jolla saa tuosta läpi... Nuolet irtoavat sormilla hyppäsemällä.
10kg löysästi pakattua lumppu täyttää reilusti 50l juuttisäkin joten kunhan tuo orkkis paketti tulee ammuttua paskaksi ja lumput purkaantuvat ulos siirrän lumput semmoiseen. Nyt on tarkoitus vaan uusia päällistä niin kauan kuin paketti pysyy kasassa.
-
Sain viikonloppuna ne kauan odotetut 3d kauriin ja mäyrän. Kauris on Franzbögenin ja mäyrä Longlifen. Mäyrä on ihan ok mutta kauriista menee varsinkin taljan nuolet läpi sukkana jos se on kunnolla lämmennyt auringossa. Eilen Santtu ja Arto pommittivat kaurista ilman ongelmia.
Jos tuommoinen rantsupöökenin elukka on radalla aurinkopaikalla niin veikkaan sille todella lyhyttä ikää...
-
Jos tuommoinen rantsupöökenin elukka on radalla aurinkopaikalla niin veikkaan sille todella lyhyttä ikää...
OSJM:lle ei ole tilattu Franzböögeneitä.
Voitaisiin katsella uusien 3D-kuvien ja tornin asennuksia SM-kisan jälkeen sopivassa saumassa - ja niitä vanhojen korjauksia. Tarkoitushan on tosiaan tuoda se torni radalle sunnuntaina reissulta palatessa. Uusia kuvia on nyt kasassa mufloni, 2 x fasaani, pesukarhu, mäyrä ja kettu. Erätukusta tulee n. kuukauden päästä vielä pari peuraa ja vaihtovitaaleita.
-
Itsetäyttyvä makuualusta merkkiä Karhu 192*51*3 cm valmistettu ties missä, mutta testattu on eikä poksahtanut heti rikki hintaa 19.90 eur Halpa-hallista.
-
Pitihä se käydä ostamassa thermacell kun näytti toimivan jyväskylässä vaikka siellä ei ollut sääskiä kuin murto osa öttiäisiä verrattuna tupokseen. Lisäksi on opiskeltu säiliöiden uudelleen täyttö youtybesta.
-
Ostin "virman piikkiin" hyttyskarkoitteita kesän työmaita varten. Hakemaani perinteistä tymäkän tuoksuista Offia ei ollut vaan siitä oli hajuton roll on- ja sumutevaersio. No kokeillaampa tuota... ja vitun, kun meni aamusella radalle niin rullailin reilusti rollonia paljaisiin kohtiin ja hyvin toimi - hyttyset olivat tipo tiessään. Mutta vain kymmenen viidentoista minuutin ajan ja sitten oli öttiäisiä silmät ja suu täynnä. Olihan siinä ratakierroksella muutakin puuhaa kuin ampuminen kun rullailin rollonia pitkin hienoa hipiääni 3-4 rastin välein... :D
-
Tulipa käytyä psr bows and huntingin pajalla eli Riihijärven Petrillä ja käteen jäi flutari sulkia, vahaa, sulkateippiä ( Petri näytti miten toimii joten oli pakko ottaa kokeiluun kun näytti toimivan oikeasti) bearbawin big bag selkäviini ja bearbawin super glove säädettävä ammuntahanska... Oli muuten pirun asiallinen mies ja jouskareitakin pääsi kokeilemaan. Taitaa jossain vaiheessa lähtä jousi tuolta tilaukseen :) Suosittelen kauppaa kaikille vaistomiehille, hinnatkin on erittäin kohdallaan ja paskaa ei kaverilta löydy!!,
-
Tulipa käytyä psr bows and huntingin pajalla eli Riihijärven Petrillä ja käteen jäi flutari sulkia, vahaa, sulkateippiä ( Petri näytti miten toimii joten oli pakko ottaa kokeiluun kun näytti toimivan oikeasti) bearbawin big bag selkäviini ja bearbawin super glove säädettävä ammuntahanska... Oli muuten pirun asiallinen mies ja jouskareitakin pääsi kokeilemaan. Taitaa jossain vaiheessa lähtä jousi tuolta tilaukseen :) Suosittelen kauppaa kaikille vaistomiehille, hinnatkin on erittäin kohdallaan ja paskaa ei kaverilta löydy!!,
NO NI! Tämä on se hanska josta itekkin kirjoittelin tällä foorumilla ja olen kiinnostunut. Pitääpä kysellä sulta Santtu sitten että mitä mieltä oot hanskasta kun oot päässy testaileen sitä.
-
"...ja paskaa ei kaverilta löydy!!," - Santtu
No no poika, eipä puhuta suuta suuremmalla - kyllä sitä epäkuranttia tavaraa sopii bearpawin(kin) jobbaamien tuotteiden sekaan.
"Caveat emptor" sanoivat jo muinaiset roomalaiset... ;)
-
Kävin tänään SA-kaupassa "muuten vaan" ja käpistelin UNTUVAmakuupusseja. Ainakin se pussukka mitä tutkailin oli täytteiltään hyvässä kuosissa ja kuohkeudessa sekä kankailta ehyt ja puhdas. Käyttö tietysti näkyi päällisessä mutta mitäs siitä ku hintaa oli kauheat 17€...
-
No ei oo paha hinta makuupussista. Oliko siellä niitä enemmänkin hyllyssä?
-
Joitakin kymmeniä näytti olevan.
-
Sain puolisattaa kiloa kauraa kaverilta :) Pikkupaaleja heinää on kans tulosa.
-
Tuli sitten innostuttua ja ostettua moottoripyörä ilman mitään hifistelytekniikkaa, eli Hondan Transalp matkaenduro vm. -96. Pitäisi tekniikaltaan olla pitkäikäinen. Sitten lisänä ajovermeet, uusi eturengas kesäloman reissuille ja 5 litran bensalöntit sivulaukkujen paikalle tehtyihin telineisiin.
-
Biltemasta kävin hankkiin sen kolmijalka/jahtijakkaran. Näytti olevan eränsä viimeinen, vaan kaippa niitä lisääkin tulee jos menekki on hyvä. Ei tarvitte muoivisella lastenjakkaralla kökötellä ens talvena, vaikka hyvin sekin toimi ;) Tohon kolmijakaan nahkasatulaan ku veilä heittää esim lapaantaljasta istuimenlisää niin kehtaahan sillä kaikkua reissun jos toisenkin :D
-
Biltemasta kävin hankkiin sen kolmijalka/jahtijakkaran. Näytti olevan eränsä viimeinen, vaan kaippa niitä lisääkin tulee jos menekki on hyvä. Ei tarvitte muoivisella lastenjakkaralla kökötellä ens talvena, vaikka hyvin sekin toimi ;) Tohon kolmijakaan nahkasatulaan ku veilä heittää esim lapaantaljasta istuimenlisää niin kehtaahan sillä kaikkua reissun jos toisenkin :D
Juu ei kun siis tuossahan pitää hitsata se saranapultti vahvemmaksi. Minulla on Varjaagin tuunaama (ja sponssitarralla varustettu) versio. Varjaagin oma jakkarahan taisi hajota 1. käyttökerralla. Komia jakkara se on kyllä ja vahvistettuna varmasti hyväkin!
-
T.R.U Ball Outlaw Wrist ja Winn Free Flight laukaisulaitteet, jotka naitatin yhdeksi laukaisulaitteeksi. Eli Tru balista kaksileukainen laukaisinosa Winn free flightin loistavaan "hanska"/kahvaosaan.
-
Menin katsomaan SAINT kauppaan niitä 53 ekun polkupyöriä mutta jäljellä oli semmmosia ruosteraiskioita että päätin ostaa 3kpl paksua huopaa niiden sijasta.
Tarkoituksena on väsätä Kaarleknuutin Poikien Jousiampujien sivuilla, http://www.perinnejousi.fi/keskustelu/, olevan mallin mukainen lämmin passipusero joka ei taatusti kahise...
-
Meinaakko nää sitä longhunter paitaa? Ois kyllä mielenkiintonen väsätä itellekki..
-
Minäkin olen funtsaillut passitakin tekemistä. Nuolikäsi ois hyvä saada välillä lämmittelemään, joten joku tasku/puuhkatsydeemi vois olla hyvä rakennella samalla. Mutta rojekti on vasta mietintäasteella.
Kanadan turkismetsästelijät käytti ennenvanhaan paljon huovista tehtyjä pitkiä capote-takkeja, niissä oli huputkin.
-
...longhunter mikä longhunterpa hyvinkin... Funtsailin että kun tähän asti olen pitänyt talvipassissa paksua tikkuria ja se tahtoo päästää tuulta läpi niin tiiviimpi vilttihuopa olisi parempi kun ei tarvitsisi laittaa alle sen kummempaa tuulenpitävää vaatetusta.
http://www.shrewbows.com/wool_shirts/ tuossapa lyhyt ja ytimekäs linkki yhteen longhunteriin...;-)))
Näkyy olevan enempi semmoinen pitkä- ja primijousiukkojen fiilistely- ja "wannabeehunter"asu mutta kait tuota rohkenee käyttää vaikka tekisi tappotöitä ihan livenä vastakäppyrällä ja hiilarinuolilla...
-
Oulun SA kaupasta muutama viltti ja niistä vain mittomaan ja ompelemaan? Se oon kohta minäkin tässä puuhassa, heh heh....AK-47 asepussista ja leipälaukusta kun vielä tekee nuoliviineksen tarvikepussilla varustettuna niin ....
-
Elä hyvä mies naura... hihat enää puuttuu... Rakas vaimokin kehui että komia on pusakan runko mutta näyttäisi se varmaan pottusäkkikin tuommoisen jumalaisen vartalon päällä hyvältä... ;)
-
Elä hyvä mies naura... hihat enää puuttuu... Rakas vaimokin kehui että komia on pusakan runko mutta näyttäisi se varmaan pottusäkkikin tuommoisen jumalaisen vartalon päällä hyvältä... ;)
Juu ihan tosissani olin minäkin, mikäli siis teet nimeomaan niistä SA kaupan vilteistä sitä? :) Katoin viimeksi Ollin kanssa kun käytiin hakeen armeijjan munamankeli sieltä että hemmetti kun ois edullisesti hyvää vilttimaterialia.....vaikka sun mihin hommaan. Ite kyllä taidan tehdä, jos teen, sellaisen helmasta hieman pidemmän sivuhalkiollisen mallin....
JAA...enpä huomannutkaan että tuolla viestiketjussahan sä sen materiaalihomman jo sanoitkin :D Pääsee SA viltit tositoimiin.
-
Pitänee napata valokuvia jossain välissä tekeleestä. Pohdin tässä josko koittaisi viritellä ompelukoneen pelittämään paksulle huovalle.
Sivuhalkiot tulee munkin pusakkaan ja pituutta takaosaan sen verran ettei perse palellu
-
Ha ha! Vihtu sitä ens talvena alkaa Oulun alueella hiippailla jo sen näköstä mohikaania omine virityksineen että inkkaritkin alkaa olla kateellisia :D
-
Ja yks inkkari ilmoittautuu lisää eli ostettu samic volcano :) kiitoksia varjaagille!
-
Ai niin tulihan se ostettua inkkarimallin kanoottikin :D
-
Ai niin tulihan se ostettua inkkarimallin kanoottikin :D
Tuollainen se on munkin pitänyt hommata ja viimeset 7 vuotta....ei oo vaan tullut hankittua.... :(
-
Ai niin tulihan se ostettua inkkarimallin kanoottikin :D
Millaisen ostit? Minulla on Welhonpesän Winkkari 17. Tämä Winkkari 175 taitaa olla nykymallistossa vastaava: http://www.welhonpesa.fi/tuote/233/winkkari-175
-
No tuo oli semmoinen 80 euron heräteostos. Tee se itse miehen unelma. Eli pientä laittoa :D
-
PsR Bow:in Jalopeura laukkasi vihdoinkin varjaagin valtakuntaan. Varsin tulisen oloinen käppyrä ja käyttökokemuksista sitten myöhemmin...
-
PsR Bow:in Jalopeura laukkasi vihdoinkin varjaagin valtakuntaan. Varsin tulisen oloinen käppyrä ja käyttökokemuksista sitten myöhemmin...
Tuota olis kyllä mukava päästä testaamaan joku päivä ihan ajan kanssa...
-
Valitettavasti koeammunta ei onnistu: "Jousesi on ase jota ei tule luovuttaa taitamattomiin käsiin" kuten Jalopeuran ohjekirjassa lukee ja sitähän minun on noudatettava että 3 vuoden takuu säilyy...
-
Valitettavasti koeammunta ei onnistu: "Jousesi on ase jota ei tule luovuttaa taitamattomiin käsiin" kuten Jalopeuran ohjekirjassa lukee ja sitähän minun on noudatettava että 3 vuoden takuu säilyy...
;D ;D
-
Kieltämättä tuo varoitus hymyilyttää minuakin mutta minkäs teet...
Todellakin Jalopeura on tulisen oloinen pakkaus muutonkin kuin heittonopeudeltaan - sanoisinko että jos oltaisiin hevosmaailmassa niin se olisi tulinen arabialainen mutta miten se pärjää supisuomalaisessa risukossa rymyämisten läpi vuodenaikojen vaihteluiden on vielä täysi kysymysmerkki.
Jännevälihän Jalopeuran kaltaisessa rakenteessa on alle 7" ja se kieltämättä tuottaa tässävaiheessa vaikeuksia... ja miten pelaa paksujen talvivaatteiden kanssa sillä jänne kun räppää ranteeseen tai kamppeisiin niin osumahan siirtyy useimmiten vasemmalle yläviistoon. Eli melkein kaikkea pitää muuttaa ampumatekniikassa.
-
Camokuvioinen Leatherman Fuse Partioaitasta. Maksoi vain 30€ :o Huomenna taitaa olla jo normihinta eli 70€.
-
Derkkuarmeijan sadeviitta/laavukangas ja tietysti Varustelekasta.
-
Motosorsa tuli ostettua 89 eur, teerelle meinasin kokeilla akku 6.V 4,5 AH ja näyttää varsin ok kapistukselle. Mitään kuminauha juttuja ei tässä mallissa ole vaan se on suoralla vedolla hammasrattaiden välityksellä tosin ne ovat muovia että kauanko kestää kulutusta...?
-
Huhujen mukaan erittäin toimiva ratkaisu myös teerelle mutta toisaalta robosorsan pitäisi toimia myös sorsalle erinomaisesti mutta 2 syksyä käytännössä tyhjää pyörittäneenä epäilen toimivuutta sorsalle. Teeri on huomattavasti herkempi tulemaan kuville joten uskoakseni toimii sille.
-
Toimii teerelle ja sorsalle robo. Teeren pyynnissä jos halua hifistellä niin vetää emännän mustat sukkikset vaan päälle
-
Vaan eipä vetänyt mustaksi sukitettu roboteeri tapettavaksi sitä Kärsämänkylän ainoaa teertä vaikka se lensi pellon poikki n 250m päästä... ;)
-
http://www.hoyt.com/recurve_bows/hoyt_recurve_bows_hunting.php
Buffalo lähti tilaukseen. Black/maple väreissä.
-
No huh, ja näkyy vielä olevan ihan kahvalta ammuttava kuten minusta pitää metsästysjousen ollakin!!!
Mulla on nyt vähän niin kuin työnalla se Beierin Golden Eagle - tai jousessa kyllä lukee mallimerkintänä "Bavarian Eagle".
-
Olen jo useammin käpistellyt Bilikassa metsästysasua ja nyt sain hyvän tekosyyn kun aamulla repäisin kevyemmät kalvohousut naulankantaan niin kävin hakemassa puvun erikseen myytävät housut: http://www.biltema.fi/fi/Vapaa-aika/Metsastys/Vaatteet-ja-suojavaatteet/Metsastys--ja-ulkoiluhousut-48830/
Jo aikaisemmin asua käpistellessä olen huomioinut että kangas on erittäin miellyttävän tuntuista ja hiljaista joten ajattelin että eipä tuosta vajaan 45 ekun hinnalla putoa kovin korkealta jos housut eivät kestä tai pidä kunnolla vettä. Päättelin että kyseessä on kalvohousut koska vedenpitävyys ja hengittävyys ilmoitetaan legendaariseen "Erätukku-tyyliin". Varsinaisen tutkimuksen tein isosiskon, joka on vaatetusalan todellinen ammattilainen tilausompelijana, ohjeiden mukaan eli käänsin liikkeessä housut nurin sekä tutkin saumavarat ja ompeleet kuin myös nepparien kiinnitykset yms ja kun niissä ei ollut huomautettavaa niin siitä vaan kassalle ja heti jahtiin uuden housut jalassa. Valitettavasti rantaheinikot vaan ehtivät kuivua joten vedenpitävyydesta/pitämättämyydestä ei saanut selvää livenä. Kotiin tultuani menin kylppäriin ja suihkuttelin housuja muutaman minuutin kovalla paineella kylmällä vedellä ja kas kummaa, kas kummaa bampukalsarit säilyi kuivana vaikka pintakangas kastui läpi - eli kyseessä on todellakin kalvohousut kuten ounastelinkin. Metsässä minulla oli alla bampukalsarit enkä hionnut olenkaan vaikka kiersin n 4km lenkin - tosin vaan semmoista jousimetsästysvauhtia eli hiljakseen. Hengittävät siis ainakin jonkinverran...
Jos housut pelittää, kyllä ne muutamassa viikossa näyttävät tapansa, niin ostan myös metsästystakin: http://www.biltema.fi/fi/Vapaa-aika/Metsastys/Vaatteet-ja-suojavaatteet/Metsastys--ja-ulkoilutakki-48804/ jossa on muuten asiallisen näköinen irroitettava fleecetakki/vuori sisällä ja myös se on ihan ok tehty ja mikä parasta siinä ei ole tarranauhan tarranauhaa vaan ihan reilut metallinepparit.
Hiukan oudoksuttaa kun housuissa on kunnon hurrityyliin remmeillä kiristettävät lahkeensuut... ;)
testi jatkuu...
Hiukan vahingoniloisesti tuli mieleen yks tuttu hirvikoiramies joka toissasyksynä osti "erään kotimaisen laatuvalmistajan" kalvohousut 400 eurolla ja vasta neljännet piti aamukasteen ulkopuolella. Ja toivottavasti tämä mun vahingonilo on kestävää laatua... ;D
-
Itekkin mitä hypistelly noita bilteman kamppeita niin ei pahalta oo vaikuttanu... Mutta Härkilän mies on eri mies ;D ;D
-
http://www.hoyt.com/recurve_bows/hoyt_recurve_bows_hunting.php
Buffalo lähti tilaukseen. Black/maple väreissä.
Mistä tilasit? Bogenilla tuo on varmaan halvin...
-
"Mutta Härkilän mies on eri mies..." - Santtu
Toki, toki ja monessakin vielä mielessä... ;)
Täytyy tunnustaa että odotan todellakin mielenkiinnolla miten nuo housut pelittää...
-
Joo. Bogenillä se olis tainnu halvin olla. Mut otin nyt kuitenkin kannatuksen vuoksi pedin kautta. Ei tunnu tässä konkurssissa muutama kymppi enään miltään ;D Jospa tuo olisi hintansa väärti. Muutaman vedon oon buffalolla koittanut, ja sillä perusteella siihen päädyin. Mutta sittenpä tuon näkee kun oman saa käyttöön.
-
Joo. Bogenillä se olis tainnu halvin olla. Mut otin nyt kuitenkin kannatuksen vuoksi pedin kautta. Ei tunnu tässä konkurssissa muutama kymppi enään miltään ;D Jospa tuo olisi hintansa väärti. Muutaman vedon oon buffalolla koittanut, ja sillä perusteella siihen päädyin. Mutta sittenpä tuon näkee kun oman saa käyttöön.
Paljon jäi Pedin kautta hintaa? Bogenilla tuo oli melkein pari sataa halvempi kuin jvd:n listahinta...
-
Jos hintaero on reilun 5-600 ekun jousessa parikin sataa euroa niin kyseessä voi olla jotakin eri varustetta tms - kilpailu noissa nettikaupoissa taitaa olla sen verran kovaa että summittaiseen hinnoitteluun ei ole varaa.
-
Kovasti tuon jousen hinta kauppiailla vaihtelee. Bogen ei itseasiassa olis edes ollu halvin. Toisessa niksmannin kaupassa oli hinta vielä parikymppiä halvempi, mutta jousta ei ollu suoraan varastossa.
Bogenin ja Pedin hintaero jäi muutamaan kymppiin.
-
Huomioitko 20 ekun rahtikustannukset jotka jää pediltä pois...
-
Just tuli mieleen nuo postikulut. Eli enpä huomioinut. Ne tasoittaa tilannetta entisestään. Yleensä tulee kaikki mahdollinen romu tilattua nettikaupoista. Ja yleensä se tulee reilusti edullisemmaksi. Nyt päädyin kuitenkin paikalliseen liikkeeseen.
-
En malttanut olla käymättä bilikassa hakemassa sitä takkia... M kokoa oli vain yksi ja sekin oli esittelytakki hengarissa eikä ole kuulemma tietoa milloin tulee uusi erä.
Viimeviikon majavapassissa tuli testattua noiden housujen vedenpitävyys ja kun ne kesti istua n 3h vesisateessa jakkaralla ilman että mistään olisi ollut bambukalsarit kostuneet niin päätin ostaa lopultakin sen takin - hengittävyys tuli puolestaan testattua loppuviikosta 5h teeripatikassa. Kotona tuli tutkailtua asun sisuksiakin sen verran hupun osalta että saumat ovat teipattu joten kaitpa ne on takissakin...
Yhdestä paskasta ominaisuudestaha noissa kalvoasuissa ei pääse eroon maksoi ne sitten mitä maksoi - tulta ne ei kestä eli notskilala saa olla hiukan varovainen...
-
Vanha ruotsin armeijan rinkka löytyi kirpparilta. Oli suhteellisen hyvässä kunnossa ja vain muutaman euron.
-
Tuntsan 4m vaelluskota tuli ostettua käytettynä.
-
3 kpl Anarin Mallard kortecamo kalvotakkia Sikapäiviltä - ja aivan sika halvalla 19.90€ zipale. Tosin niistä ei tule yksikään mulle vaan jobbasin ne kavereille kun hokasin että ne oli vaan perjantain em hinnalla. Vaan on se 3XL iso koko, kun laitoin takin päälle niin olisin voinut hyppiä narua yhteensolmituilla hihoilla.... :D
No, löytyihän sieltä muutakin sikahalpaa; 3kpl samettiteeriä ja vaimolle ampumahanska sekä purkillinen sytytyspaloja
-
Ostin Led Lenser H7R -otsalampun. Taas! Nimittäin tuollaisen ostin jo pari vuotta sitten, mutta en ole sitä tälle syksylle löytänyt enää mistään >:( Kaikki reput, kaapit ja taskut on pariin kertaan pengottu. Eipä löytynyt. Lisäksi kohtalaisen hyvä Petzl-varalamppukin on hukassa. Tallessa oli vain yksi otsalamppu, joka on niin vanhaa tekniikkaa, että kännykän taskulamppukin on kirkkaampi.
Varmaan se vanha lamppu nyt löytyy melko pian, kun tuli ostettua tuo uusi ::)
-
Yksi noista Anarin kaislacamo kalvotakeista jäi mulle eikä haittaa - ihan ok takki, väri on lokakuiseen kortteikkoon sopiva ja väljyyttä on sen verran että menee kamppeiden päälle. Tykkään siitä että kamat eri jahteihin on periaatteessa vain eväitä vaille valmiina. On omat reput hirvi-, jänis/kanalintu- ja sorsajahtiin samoin kuin asutkin omissa henkareissaan. Repuissa on aina patruunat ja muut peruskamat kuhunkin hommaan. Metsästysnuoliviini passaa jokaisen repun kiinnikkeisiin joten se jousipuolikin on hoidettu... ;)
Uusi Beierin jousikin on tilleröity, lakattu ja laitettu kolmea jännettä myöden säätövalmiuteen. Pitäisi vaan löytää sen verran rohkeutta että uskaltaisi vaihtaa jousen kesken kauden - mulla kun nuo varusteviritykset vaatii pidemmän ajan survomisen sinne selkäytimeen. Mutta ehtiihän sitä vaihtaa jousen maaliskuullakin kun on kamppeet valmiina... Jousesta tuli juuri sellainen kuin suunnittelin eli 57,5# 26,5" vedolla. Vastakaaret aukeavat 23" huiteilla eli nopeuttakin on uskoakseni ihan sopivasti. Veto, tasapiano ja rekyyli ovat muutamien koelaukausten perusteella myö sok....
-
Ostin finn svalan verkko kerraston. Mahottoman hyvä tuote.
-
Camsports Evo 1080 pro ;D -kypäräkamera:
http://www.camsports.com/cameras/camsports-evo-pro-1080
Tarkoitus olisi tehdä tuosta käyttötestiä seuraavaan Jäkkärään, jousimetsästykseen sovellettuna. Toivottavasti saisi jonkun riistatilanteenkin talteen, testiin ei ole nyt kovin paljon aikaa.
-
Eastonin powerflight nuolia 3 kappaletta ostin ttv:stä. Täys pitkiä sain vaikka yritin pyytää katkaisua 29". En silti pahoittanut mieltäni vaan asioin jatkossakin ko. puljun kanssa. Hieman kuulostaa osa haukkuvan nuolta mutta ajattelin kuitenkin kokeilla.
-
Talven jännejousirojektiin hommasin pintaselystyksen. Tavoitteena oli pyytää itse taimen merestä ja ottaa nahat siittä. Toisella verkkoreissulla jo päksähti 3 kilon taimen pyydykseen 8), nyt on nahat kuivatettu odottelemaan jousen valmistumista. Seuraavaksi alkaa jänteitten repiminen ja kaaren höyryttely kuhan täsä ehtii.. Kusiparkitusta en tee koska se vaikutti olevan turhaa, raakanahka pelaa selystyksessä ihan hyvin.
-
No niin, nyt se on oma ja kokonaan maksettu! Siis nimittäin tuo martin phantom talja jonka artoy:ltä ostin! Iso KIITOS Artolle aloittelijan auttamisesta niin välineissä kuin tekniikassakin. papukaija merkki myäs varjaagille joka möi tähtäimen edullisesti!
-
No niin, nyt se on oma ja kokonaan maksettu! Siis nimittäin tuo martin phantom talja jonka artoy:ltä ostin! Iso KIITOS Artolle aloittelijan auttamisesta niin välineissä kuin tekniikassakin.
Eipä kestä. Jänteen vaihtohomma lienee vielä odottamassa?
Jousen myynnistä saamani rahat törsäsin kypäräkameraan, eikä ihan riittänytkään ;D Jospa viikonlopun fasaanijahdista saisi jonkunlaista toiminnallista pätkää talteen.
-
"Olisitteko hyvä Herra Mahtifasu niin ystävällinen että palaisitte takaisin siihen paikkaan takasin josta lähditte niin kiivaasti ohilaukauksen jälkeen että saan tallennetua onnistuneen riistatilanteen uudella kypäräkamerallani...."
:D
Jummi jammi - mini-Varjaagi soitti aamupäivällä ja sanoi että äkkiä Tokmannille siellä on Rion haulikonpaukut poistossa hintaa 20€/250kpl ja kiekkopanokset 15€/250kpl!!!
No, nyt on sitten haulikonpanoksia metsälle ja radalle - vaikkei näillä seuduin enää haulikkoratoja juuri ole...
Metsästyspanokset 8snt ja ratapaukut 6snt/kpl...
-
"Olisitteko hyvä Herra Mahtifasu niin ystävällinen että palaisitte takaisin siihen paikkaan takasin josta lähditte niin kiivaasti ohilaukauksen jälkeen että saan tallennetua onnistuneen riistatilanteen uudella kypäräkamerallani...."
:D
Jummi jammi - mini-Varjaagi soitti aamupäivällä ja sanoi että äkkiä Tokmannille siellä on Rion haulikonpaukut poistossa hintaa 20€/250kpl ja kiekkopanokset 15€/250kpl!!!
No, nyt on sitten haulikonpanoksia metsälle ja radalle - vaikkei näillä seuduin enää haulikkoratoja juuri ole...
Metsästyspanokset 8snt ja ratapaukut 6snt/kpl...
Nuo on kyllä halpoja! Pitääpä heti käydä katsomassa onko vielä noita jälellä... Kiekkopaukut on varmaan sen takia halpoja kun lyijyä ei saa käyttää melkein missään radalla nykyään:(
-
.
No niin, nyt se on oma ja kokonaan maksettu! Siis nimittäin tuo martin phantom talja jonka artoy:ltä ostin! Iso KIITOS Artolle aloittelijan auttamisesta niin välineissä kuin tekniikassakin.
Eipä kestä. Jänteen vaihtohomma lienee vielä odottamassa?
Jousen myynnistä saamani rahat törsäsin kypäräkameraan, eikä ihan riittänytkään ;D Jospa viikonlopun fasaanijahdista saisi jonkunlaista toiminnallista pätkää talteen.
joo jänne odottaa vaihtoa. Ei oo tällähetkellä kulkuneuvoa niin ei oikein pääse mihinkään liikkumaan...
-
"Olisitteko hyvä Herra Mahtifasu niin ystävällinen että palaisitte takaisin siihen paikkaan takasin josta lähditte niin kiivaasti ohilaukauksen jälkeen että saan tallennetua onnistuneen riistatilanteen uudella kypäräkamerallani...."
:D
Jummi jammi - mini-Varjaagi soitti aamupäivällä ja sanoi että äkkiä Tokmannille siellä on Rion haulikonpaukut poistossa hintaa 20€/250kpl ja kiekkopanokset 15€/250kpl!!!
No, nyt on sitten haulikonpanoksia metsälle ja radalle - vaikkei näillä seuduin enää haulikkoratoja juuri ole...
Metsästyspanokset 8snt ja ratapaukut 6snt/kpl...
Nuo on kyllä halpoja! Pitääpä heti käydä katsomassa onko vielä noita jälellä... Kiekkopaukut on varmaan sen takia halpoja kun lyijyä ei saa käyttää melkein missään radalla nykyään:(
Jepa, olihan noita kiekkopateja vielä jäljellä joten otin kaikki mitä oli...aikas halpaa ellei jopa miltei ilmaista!
-
Ostin fiskarssin oksa sakset kun Santtu kehui niitä hyviksi riistan käsittelyssä, nyt pitää saada vaan saalista että pääsee testaamaan.
-
Piilolasisetti.
Kyllästyin silmälaseihin ja marssin optikolle piilaritestiin. Nyt on sitten setti erilaisia koelinssejä ja jokusen viikon päästä hankitaan varsinaiset piilarit jos löytyy sopivat. Hemmetti että on kiva ammuskella kun koko näkökenttä on kauttaaltaan selväpiirteinen, mitä se ei kaksiteholaseilla suinkaan ole, jopa taljalla ampuminen onnistuu paremmin kuin koskaan. Vasemman silmän lähinäön kanssa on ongelmia mutta oikeassa on oikea saalistavan haukankatse... ;)
Mullahan ei ole hajataiton vuoksi kovin hyvää ennustetta laserleikkauksen onnistumiselle ja joka tapauksessa leikkauksessakin joutuisi tekemään ns. monovisionäön eli hallitsevaan silmään kaukonäön ja huonompaan silmään lähinäön. Jos leikkaus epäonnistuisi niin siin sitten molempiin leikataan kaukonäkö ja lähilasit tulevat pakollisiksi...
Toivottavasti homma onnistuu näillä piilareilla!!!
(ps. viikon päästä on seuramestikset... ;D )
-
Piilolasisetti.
Kyllästyin silmälaseihin ja marssin optikolle piilaritestiin. Nyt on sitten setti erilaisia koelinssejä ja jokusen viikon päästä hankitaan varsinaiset piilarit jos löytyy sopivat. Hemmetti että on kiva ammuskella kun koko näkökenttä on kauttaaltaan selväpiirteinen, mitä se ei kaksiteholaseilla suinkaan ole, jopa taljalla ampuminen onnistuu paremmin kuin koskaan. Vasemman silmän lähinäön kanssa on ongelmia mutta oikeassa on oikea saalistavan haukankatse... ;)
Mullahan ei ole hajataiton vuoksi kovin hyvää ennustetta laserleikkauksen onnistumiselle ja joka tapauksessa leikkauksessakin joutuisi tekemään ns. monovisionäön eli hallitsevaan silmään kaukonäön ja huonompaan silmään lähinäön. Jos leikkaus epäonnistuisi niin siin sitten molempiin leikataan kaukonäkö ja lähilasit tulevat pakollisiksi...
Toivottavasti homma onnistuu näillä piilareilla!!!
(ps. viikon päästä on seuramestikset... ;D )
Ookko jutellu silmäkirurgin kanssa kun hajataitto ei ole nykyään ollenkaan ongelma silmäleikkaukselle. Itehän oon käyny silmän laserleikkauksessa ja on kyllä parhaat sijoitetut eurot ikinä!
-
Mulle on kans tehty laserleikkaus ja on kyllä ollu paras sijoitus ikinä.
-
Kävin nimenomaan viimeviikolla pitkän keskustelun silmäleikkauksesta - taisi olla vuosienvarrella 4 tai 5 kerta. Minulla oleva hajataitto pudottaa uusimmallakin tekniikalla 100% onnistumisen mahdollisuuden sinne 60-70% tienoille ja vittuako sitä semmoisella 6 tonnin rahallisella sijoituksella tekee jos jää lähinäöltään lähestulkoon sokeaksi - tilanne olisi huomattavasti huonompi kuin kaksiteholaseilla. Sen päälle on olemassa myös riski että monovisionäkö ei toimi esim päänsäryn tai tasapainohäiriöiden takia - noin viidelle prosentille ihmisistä monovisio ei sovi. On sitä poijat tutkailtu hommaa reilun 10 vuoden ajan joten älkää ihmeessä kehdatko neuvoa... ;)
Melko voimakas hajataitto yhdistettynä ikänäköön on ihan eri asia kuin nuoren miehen huono näkö ilman voimakasta hajataittoa.
Mutta nyt haen toimivaa yhdistelmää piilolaseista ja kaksiteholaseista. Piilaritkin menisi koko ajan mutta pölyinen työ voi vaikeuttaa niiden käyttöä eli mitä ilmeisimmin viikot laseilla ja viilonloput piilareilla... Ja odotetaan taas uutta edistysaskelta silmäkirurgiassa jolloin ryntään taas silmälääkärille keskustelemaan asiasta... ;D
Voihan se olla että tämä piirileikki jatkuu siihen asti että perikunta on huolissaan siitä että papilla riittää lähinäkö sukunimen lukemiseen oikein hautajaisissa... :D
-
Ilmavoimien uudet pakkashousut Oulun SA-Kaupasta 30 euroa. En tiedä onko miten hyvät, mutta takuulla hakkaa ne perätukun kevyttoppahousut joilla oon kyykkiny rusakkopassissa sen viimeset 2 vuotta.
Sitten myös tällaiset mielenkiintoiset pohjallioset 24,90 euroo http://www.lampopohjalliset.fi/
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/01/17/nanopohjallinen-paihitti-akulliset-lampopohjalliset
Mielenkiintoista nähdä miten vermeet toimii, nimittäin meikäläisen rusakkomanialla
nuo rytkyt saa runsaasti testikokemusta talvipakkasilla......
-
Minusta on nykyään alkanut vaikuttamaan siltä että nuo Kuningaskuluttajan kansanomaiset käyttötestit ovat ainoita testejä mihin voi luottaa omien testien lisäksi.
Tahtoo vaan olla aika eksottisia meikäläisen maailmaan nuo Kuningaskuluttajan testiaiheet; lumentyöntimet, reseptikassipalvelut, robotti-imurit, jne... Erilaisia testejä lienee tehty vuosien varrella satoja - milloinkahan on vuorossa taljajouset, leikkurit, tms... ;)
Vähän aiheeseen liittyvänä kuukkeloikaapa vaikkapa sanalla "astroturffaus"
-
Minusta on nykyään alkanut vaikuttamaan siltä että nuo Kuningaskuluttajan kansanomaiset käyttötestit ovat ainoita testejä mihin voi luottaa omien testien lisäksi.
Tahtoo vaan olla aika eksottisia meikäläisen maailmaan nuo Kuningaskuluttajan testiaiheet; lumentyöntimet, reseptikassipalvelut, robotti-imurit, jne... Erilaisia testejä lienee tehty vuosien varrella satoja - milloinkahan on vuorossa taljajouset, leikkurit, tms... ;)
No seuraavassa Jäkkärässä ainakin on tekemäni kypäräkameratesti, toivotaan, että siihen voi luottaa!
-
No seuraavassa Jäkkärässä ainakin on tekemäni kypäräkameratesti, toivotaan, että siihen voi luottaa!
Ei voi luottaa kun näytti että kuvaamallasi videolla ammun muka ohi linnusta
-
Ei voi luottaa kun näytti että kuvaamallasi videolla ammun muka ohi linnusta
Juu mutta se olikin ruutihommia eikä pätkä näin ollen tule jutun liitteeksi ;D
-
Heräteostoksen jokunen viikko sitten: http://www.biltema.fi/fi/Tyokalut/Hitsaaminen-ja-juottaminen/Muut/Jet-sytytin-37654/
Näpäkkä kun irroittelee vaikkapa inserttejä...
-
Minulle posti toi coretx makuupussin päällisen mallia Hollannin army.
Tiedä vaikka joutuu Sotkamossa yöpymään märällä soratiellä uudestaan.
-
..tut vai että Sotkamossa... >:(
-
Arktinen kilpavarustelu kiihtyy. Roposia uhrattiin ennakkosuunnitelmien mukaan myös tällaiseen:
http://www.merineule.fi/index.php?page=shop.browse&category_id=12&option=com_virtuemart&Itemid=49
Tähtäimessä on myös erittäin kevyiden pakkaskenkien lisäksi nämä, joita kävin jo Kärkkäisellä jalkaani tunkemassa, mutta vaatii numeron, ellei kaksi isomman koon kuin mitä muut kenkäni ovat ja kun hyllyssä ei ollu ku nafteja niin jätin seuraavaan kertaan.
Kamik Goliath lämpösaappaat: https://www.google.fi/search?q=Kamik+Goliath&client=firefox-beta&hs=fIs&rls=org.mozilla:en-US:official&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=jCSOUvWcK4TTtQbcuoDQDg&ved=0CE4QsAQ&biw=1366&bih=596
JA SA kaupasta löyty ku löytykin vielä muutama 50 -kokoa oleva ilmavoimien pakkastakki, sellainen lähti mukaan ja t-paitasillaan (vain t-paita alla) on sitä nyt tuolla ulkona testailtu, vaikuttaa hyvältä.
-
Arktinen kilpavarustelu... ;D
Hokasin yhtenä päivänä jostain mainoksesta että ainakin apteekeissa on myytävänä KERAAMISIA lämpöalusasuja ??? ??? ??? ??? ??? ???
Keraamisia.... ??? ...ja joka lukemani mukaan heijastaa käyttäjän kehon lämmön takaisin infrapunalämpönä... ::)
-
Arktinen kilpavarustelu kiihtyy. Roposia uhrattiin ennakkosuunnitelmien mukaan myös tällaiseen:
http://www.merineule.fi/index.php?page=shop.browse&category_id=12&option=com_virtuemart&Itemid=49
Tähtäimessä on myös erittäin kevyiden pakkaskenkien lisäksi nämä, joita kävin jo Kärkkäisellä jalkaani tunkemassa, mutta vaatii numeron, ellei kaksi isomman koon kuin mitä muut kenkäni ovat ja kun hyllyssä ei ollu ku nafteja niin jätin seuraavaan kertaan.
Kamik Goliath lämpösaappaat: https://www.google.fi/search?q=Kamik+Goliath&client=firefox-beta&hs=fIs&rls=org.mozilla:en-US:official&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=jCSOUvWcK4TTtQbcuoDQDg&ved=0CE4QsAQ&biw=1366&bih=596
JA SA kaupasta löyty ku löytykin vielä muutama 50 -kokoa oleva ilmavoimien pakkastakki, sellainen lähti mukaan ja t-paitasillaan (vain t-paita alla) on sitä nyt tuolla ulkona testailtu, vaikuttaa hyvältä.
On kaikkien kuulemien kokemuksien mukaan nuo goliatit aivan saatanan lämpimät ja hyvät kengät jos ei tarvi pitkiä pätkiä kävellä. Varmasti ihan ykkös kengät passijahtiin!!
-
Joo, kävin kokeilemassa niitä ja myös Muckbootteja niin mulle se valinta oli aika selvä kun kyseessä on nimenomaan passittelut. Liikkuvaan hommaan noi on liian raskaat ( ja siihen mulla on safarin thermot jo olemassa)....tai mikäs siinä, kuntohan siinä kasvas jos tollasilla jaksas juoksennella umpihangessa ees taas :)
On järestään pikkasen eri rytkyt kun menneinä kolmena talvena. Jos ne on ees jonkin verran paremmat niin mähän voin asua talven non stop ulkosalla, kun niilä vanhoillakin kohtuudella tarkeni.
-
Arktinen kilpavarustelu... ;D
Hokasin yhtenä päivänä jostain mainoksesta että ainakin apteekeissa on myytävänä KERAAMISIA lämpöalusasuja ??? ??? ??? ??? ??? ???
Keraamisia.... ??? ...ja joka lukemani mukaan heijastaa käyttäjän kehon lämmön takaisin infrapunalämpönä... ::)
Kyllä sie oot ny unta tainnu nähä? :D Pitääkin heti lähtee ostaan buranaa ja kysyä samalla että oisko teillä 50 koon keraamista lämpöalusasua myytävänä.
-
Tuli ostettua itselle synttärilahjaksi tällainen turhake, kompassilla ja lämpötila-anturilla varustettu rannekello:
http://sportwatchguide.com/timex-t2n739/
On tuossa vuorovesinäyttökin, mutta sille on jo vaikea keksiä käyttöä tässä maassa :P Kuun vaihe olisi metsästäjälle hyödyllisempi tieto. Ylipäätään hankinta lähti enemmän kiinnostuksesta tekniikkaan ja kellomuotoiluun kuin todellisesta tarpeesta. En kuvittele jättäväni "oikeaa kompassia" pois metsäreissuilta tämän takia - itse asiassa tuo kellon kompassitoiminto on todennäköisesti hyödyllisin vieraassa kapungissa kulkiessa, ei niinkään maastossa. Mutta pyörivän suuntakehän ansiosta tuolla pystyy kyllä ottamaan kompassisuunnan kuin "oikealla kompassilla" ikään. Metsässä toimii sitten enemmänkin varajärjestelmänä, jos oikea kompassi unohtuu pois matkasta.
-
Tuli ostettua itselle synttärilahjaksi tällainen turhake, rannekello.
Ei kello ole koskaan turhake. Tässäkin tapauksessa on monenlaista hyödyllistä asiaa saatu ympättyä huomaamattomasti ranteessa kulkevaan laitteeseen.
-
Minä olen funtsinut tuota kuun kiertoa ja sitä millä kompassisuunnalla se on mihinkin aikaan - ruokintapaikan voisi sijoittaa niin että kuu olisi selän takana jolloin olisi itse varjossa...
Kuukkeloin iltasella tuota keraamista lämpöalusasua ja löysinkin jotain mutta jostain syystä ei nyt löytynyt... Toni Nieminen on niiden mainosmies. Imeskelinköhän liian suuren palan kärpässientä iltapalaksi... ???
Heps... sittenkin löytyi; http://www.backontrack.com/fi/nain-back-on-track-toimii/
-
Tulipa ostettua itellekkin finnsvalan verkkoaluasu Raju ja monen muun suosituksesta. Aika härskin näköinen ainakin päällä tämmösen lihaksikkaan adoniksen päällä ;D ;D
-
Ittellä kokemusta jo kolmesta verkkoalusasusta (finnsvala). On todella lämmin, kun laittaa fleeseä sen päälle. Siirtää kosteutta tehokkaasti iholta kohti pintakerroksia.
Mutta totta, että on aika epäseksikäs päällä. Puuttuu vaan korkkarit ;)
-
Tulipa ostettua itellekkin finnsvalan verkkoaluasu Raju ja monen muun suosituksesta. Aika härskin näköinen ainakin päällä tämmösen lihaksikkaan adoniksen päällä ;D ;D
Et ois kertonu! Perhana kun on niin hyvä mielikuvitus....Nyt tässä käy tietenkin niin että kun nuorikkoni ensikerralla pukeutuu cat suittiin eroottisissa merkeissä niin mieleen tulee Santtu verkkoasussa! Eikä takuulla ee slityksenä läpi että miksi ei miestä kiinnosta..... :o
Vielä kamalampaa on jos emäntä kehuu että nythän olit oikee sonni ja syy löytyy mielikuvasta Santusta verkkoasussa... voi per...
Mä kun eilen viimeksi korjasin yhdelle kaverille ettei jouskarimiehet mitään sukkahousumiehiä oo....pitää vissiin tunnustaa sille että me käytetään kokovartaloverkkoasuja sukkisten sijaan :D
-
Voi vitjatti - Santtu paketoituna verkkoasuun.... ota ihmeessä asu mukaan Ökyjahtiin niin iltaohjelma on hoidossa ja koko reissu pelastettu :D :D ;D ;D ;D ;D ;D
Asiallisesti ottaen, minä kun en koe mitään seksuaalisia ahaa-elämyksiä verkkoasuja kohtaan - toisin kuin mustaan nahkaa kohtaan, tuommoisessa verkkoasussa on ideaa mutta eipä vaan ole tullut kokeiltua. Mun suosikki on bambu, -tai tekninen alusasu alle ja ekaksi kerrokseksi päälle perinteinen puuvillakerrasto + tarpeen mukaan lisävaatetta. Mutta kun seuraavan kerran tulee ostotarvetta niin laitetaampa tuo verkkoasu mieleen.
Noista keraamisista alus/terveysvaatteista sen verran että nyt kun tässä ollaan kärsitty jo kuukauden verran reiden/lonkan pahasta revähdyksestä ja oltu reilut 2 viikkoa kovalla tulehdussärkylääkekuurilla niin alan jo uskomaan Back On Trackin mainokseen sen ominaisuuksista lihasvammojen ja revähdysten hoitoon infrapunalämmöllä. No katsotaan vielä vähän aikaa miten homma etenee...
-
On sellaisia infrapunapussejakin johon mennään makaamaan ja säädetään lömmöt yms. Se infrapunasäde tunkeutuu solukkoon oliko 10cm matkalta ja näinollen rentouttaa lihasta aika syvältä....eli kannattaa kyllä kokeilla jos ei muuten ala mennä oireet ohi. Joskus oon sellasessa ite maannut kun on ollut selkä ja hartiat niin perkuleen jumissa.
-
Tilasin Back On Trackin bokserit ja herätteenä sitten pohjalliset. Saas nähdä onko munat ja varpaat vaahdossa - pitäisi olla jos mainokset kerrankinpitävät paikansa ;)
-
Pieneltä kuullostava mutta ainakin omasta mielestäni erittäin hyvä hoksaaminen talviseen mettästelyhommaan! Kärkkäisellä sattu silmään pilkkihanskan tyyliset käsineet, eli jossa sormikasosa ja sen päälle se käännettävä kinttaan kärkiosa.
No tässä ei mitään uutta ja hyllyyn ois jääny ellei hanskan kiinnitys olisi ollut toteutettu magneetilla. ELi sen perinteisen tarrakripin sijaan kintasosan saa kämmenselkään magneetilla kiinni. Kävin passissa kokeilemassa ja tohan toimii kuin ajatus, ei mee lumi tarranauhaan eikä tarvii pimeessä nysvätä niden hanskojen kanssa, nostaa kintasosan ylös ja naps, se magneetti kiinnittää sen ittestään kämmenselkään, äänettömästi.
Lisäksi hanskassa on toteutus niin että sinne saa vaikka kädenlämitin pussin helposti sisään, mikä ainakin mulla yli 10 asteen pitkissä passeissa on aika välttämätön ellei sitten halua pitää käsiä vähän väliä taskuissa säänsuojassa. Ainoo paska juttu että noikin hanskat on fleeceä eli ei niillä juuri lumessa kannata käsipohjaa uida, laittaapi käteen vasta kun on jo passipaikalla niin ei oo lumesta märät hanskat sitten kourassa....Mikä parasta, myös sormisuojan kanssa ton saa toimimaan jos viittii leikata sormikkaan kärjistä jonkin verran poikkee....se käännettävä kintasosa on niin vaivaton että ainakin itelläni se on ny sitten käytössä passissa eli kinttaana ja kun elukkaa näkyy niin jos ei muulla niin hampailla kintasosaa vähän yläs ja naps, magneetti kiinnittää kintoasosan kämmenselkään. Tuollaista liikettä ei elukka omaan kokemukseeni perustuen huomaa kun taiten ja hitaasti liikkuupi.
-
Muistamatta PsR.n kimppatilausta kävin ostamassa Erätukusta Trophy Ridgen Steehead XL ja Meat Seeker kärkiä paketilliset. Meat Seekerit ostin "ihan vaan uteliaisuuttani"
kun ei ole ennen semmoista kädestä pitäen nähnyt - vekkuli sydeemi. Steel Headin terät ovat lepoasennossa jopa paremmin suojatut kuin Sidewinderissä joten taidampa siirtyä luonnollisen leikkurikulutuksen kautta niihin. Vaikka näillä ampumatilanne vauhdeilla, kokonaista 5 riistalaukausta tähän mennessä kautta, siihen voi mennä n 300 vuotta...
-
Kerroppa sitte miten ne meatseekerit toimii. Että aukeaako luotettavasti ja onko muutenki hyvät koirattomalle miehelle. Oon ite ajatellu ostaa nuita seuraavaksi ku leikkureita tarvii
-
Nuo steelhead xl:t toimii ainakin hyvin, aukeaa osumasta eikä oo koiralla teräviä kärkiä näkyvissä ennen ammuntaa. Suhtvahvan tuntusiakin on mutta jollekkin nettimetästäjälle voi olla vakiona liian tylsiä eli voi joutua terottaan ennen käyttöä.
-
Itse olen meatseekkerillä ampunu teeren, ja viime talvena raanakko rusakon hyvin pelittää tappa jos osuu.. ;)
-
joo pittää se hakia paketti itellekki niikä täsä jahka :)
-
Nuo steelhead xl:t toimii ainakin hyvin, aukeaa osumasta eikä oo koiralla teräviä kärkiä näkyvissä ennen ammuntaa. Suhtvahvan tuntusiakin on mutta jollekkin nettimetästäjälle voi olla vakiona liian tylsiä eli voi joutua terottaan ennen käyttöä.
Hyvä kommentti tuo nettimetsästäjä kun niillä pitää olla terävemmät, suoremmat jne jne ja muutenkin oltava parempi mitä netissä sanotaan.
Kaikesta huolimatta tänään olis lähtö Päntäneelle kaurisjahtiin inttämään näistä jahti hommista ;D ;D
-
Hyvin näytti steelhead xl toimivan ainakin mettäjänikselle tuplakeuhko osumalla...
-
Olen aika vakaasti sitä mieltä että oli leikkurin merkki ja malli mikä tahansa niin sillä pitää osua. Livenä ei taatusti ole eroja yhtään varsinkaan pienriistaa metsästäessä.
Tietysti edellyttäen että kamppeet on kunnossa...
Nuo mun leikkurivalinnat pohjautuu ainoastaan siihen että ne ovat "koiraturvallisia" mutta ilmeisesti ensi sykynä Missourin peurajahdissa täytynee käyttää kiinteitä leikkureita...
-
Olen aika vakaasti sitä mieltä että oli leikkurin merkki ja malli mikä tahansa niin sillä pitää osua. Livenä ei taatusti ole eroja yhtään varsinkaan pienriistaa metsästäessä.
Tietysti edellyttäen että kamppeet on kunnossa...
Nuo mun leikkurivalinnat pohjautuu ainoastaan siihen että ne ovat "koiraturvallisia" mutta ilmeisesti ensi sykynä Missourin peurajahdissa täytynee käyttää kiinteitä leikkureita...
Täysin samaa mieltä. Se on ihan sama minkämerkkinen terä menee keuhkoilta/pumpulta läpi niin ötökkä kuolee 100% varmuudella!
-
Juu, kärpästäkään ei saa hengiltä tykillä jos siitä ampuu ohi... ;)
-
Hyvä kommentti tuo nettimetsästäjä kun niillä pitää olla terävemmät, suoremmat jne jne ja muutenkin oltava parempi mitä netissä sanotaan.
Aloin tänään TV-metsästäjäksi. Ostin Maxivisionin internet-digiboksin telkkarin kylkeen, kun olen kyllästynyt sisäantennin häiriöihin. Tilasin hetimiten siihen WildTV-kanavan koemielessä kuukaudeksi ja kovastihan tuolta näyttää jousimetsästystä tulevan.
-
Hyvä kommentti tuo nettimetsästäjä kun niillä pitää olla terävemmät, suoremmat jne jne ja muutenkin oltava parempi mitä netissä sanotaan.
Aloin tänään TV-metsästäjäksi. Ostin Maxivisionin internet-digiboksin telkkarin kylkeen, kun olen kyllästynyt sisäantennin häiriöihin. Tilasin hetimiten siihen WildTV-kanavan koemielessä kuukaudeksi ja kovastihan tuolta näyttää jousimetsästystä tulevan.
Oliko millasta pätkää? Harmittavan vähän tulee jousipätkiä telkkarista.
-
Jos saan arvata erittäin ennakkoluuloisesti niin; puhtaan kaupallista jenkkipaskaa höystettynä jenkkiheavymetalilla... :D
-
Oliko millasta pätkää? Harmittavan vähän tulee jousipätkiä telkkarista.
Otan enemmän kantaa, kunhan olen tuota edes viikon seuraillut. Enimmäkseen metsästystä, myös jousihommia (talja). Kalastusta hieman. Paljon mainoksia, kuten olettaa saattaa. Jonkin verran sitä hevimetalliakin. Ohjelmaopas ei pidä paikkaansa, johtuuko sitten aikaerosta.
-
Bilikan puupassi - puolittain heräteostos ja puolittain musta on tuntunut että semmosen vois tarvita... :D.
Jäkkärässähän oli jopa "meijän miehen" eli Levän Timo tekemä testi joka antoi kamppeelle ehdotonta katu-uskottavuutta. Kasailin ständin eilen verstaalla j aihmettelin sitä että miksi kinkit on tehneet sen tuumakoon ruuveilla mutta hokasin että tämähän on tehty suoraan jenkkimarkkinoille ja hurrit ovat ehtineet samoille apajille. Olisi mielenkintoista sen verran kuuklailla että mitä se maksaa jenkeissä ja onko se siellä jopa "made in U.S.A." - tuote?
-
Tuli käytyä hakemassa hoyt rampage xt tänään. Huomenna kokeileen kestääkö selkä. Kiitoksia jarmolle kaupoista.
-
Bilikan puupassi - puolittain heräteostos ja puolittain musta on tuntunut että semmosen vois tarvita... :D.
Jäkkärässähän oli jopa "meijän miehen" eli Levän Timo tekemä testi joka antoi kamppeelle ehdotonta katu-uskottavuutta. Kasailin ständin eilen verstaalla j aihmettelin sitä että miksi kinkit on tehneet sen tuumakoon ruuveilla mutta hokasin että tämähän on tehty suoraan jenkkimarkkinoille ja hurrit ovat ehtineet samoille apajille. Olisi mielenkintoista sen verran kuuklailla että mitä se maksaa jenkeissä ja onko se siellä jopa "made in U.S.A." - tuote?
Ku oisin tienny nin oisit saanu ton mun pilkkahinnalla. Ihan perseestä koko kötöstys :D NO sanoinpa kerrankin voimakkaasti mielipiteeni, mutta voihan se toimia muilla. Oliko se sen 99,- euroa maksava puupassi?
-
Myy Saastamoisen Arille se paska... ;)
Onkos siinä semmoinen vika että kun siltä ampuu niin ei osu vai mikä... ;)
Eipä se mulla ole ollut vielä pystyssä mutta jos vaan maanomistajalta heltiää lupa niin lähipäivinä on ja sitten tiedän kommentoida enemmän. Ainakin noin "silimällä mulukastuna" ja kaikenmaailman telineitä, tukia ja rakenteita töikseenkin pulanneena kampe vaikuttaa niin toimivalta kuin vaan kevytrakenteinen ja yksinkertainen puupassi vaan voi olla - eikä se koskaan voi vastata esim tukevuudeltaan ja liikkumistiloilta sähkötolpista tehtyä puupassia. Enempi semmoinen kompromissi keveyden, tukevuuden ja kuljetettavuden osalta.
Kuukkeloin uteliasuuttani että millähän tuotemerkillä jenkkilässä myydään tätä tuumapulteilla kasattavaa bilikan puupassia mutta tismallaan samannäköistä en löytänyt. Mutta sen huomioin että rakenne on kaikissa vastaavissa passeissa samanlainen ja eroja on lähinnä pintäkäsittelyssä, istuinosissa sekä korkeudessa. Kieltämättä vaikutti aika hurjalta kun noita on myös kahden hengen malleina mutta perusrakenne on samanlainen.
Sen verran ajattelin tuunata heti uudekseltaan että laitan tikkaiden alapäät tukkoon yksillä romuhyllystä löytyneillä hyllykannakkeilla. Hitto, näköjään kaikki romu tekee kauppansa kun niitä aikansa säilyttää - nuo hyllykannakkeet on varmasti olleet yli 20v jemmassa odottamassa käyttöä. Sopivat just tikkaiden putken sisään ja ulkopuolelle tulee maata vasten 50x80mm lattarauta. Jos vielä poraisi edes toiseen muutaman reiän niin saisi tikkaat kunnolla seisomaan kummankin jalan varassa ja purkukin kauden loputtua olisi helpompaa kun putki ei ole uponnut maahan.
-
Mjoo...kai se ny ihan passeli peli oikeesti on. Taidan ottaa ampumasuunnan kaiteen pois niin helpottaa se homma. Vittumaista noilla pikku penkeillä vaan on kykkiä tunnista toiseen jos ei elukkaa näy, mutta näkeehän sieltä ihan eri malliin ja ei pierutkaan haise pupun nokkaan kuten maantasapassissa.
Ja totta, en oo ständiltä osunu vielä yhteenkään elukkaan ja sekös jo pikkasen vituttaa!
-
Itse mallailin mielikuvaharjoitteena ;) verstaalla että helpointa bilikkapassista on varmaankin ampua seisaaltaan jolloin se ampumatuki voisi olla tavallaan turvakaiteena...
Persuksen alle pitää kehitellä jokin solumuovialusta.
Juha: ohilaukaus opettaa enemmän kuin yksi tai jopa useampi osuma. Mutta eipä niitä kannata liikaa pyöritellä korvien välissä ettei vaan tule hutikammoa. Aivot vaan narikkaan ja keppiä liikkeelle - laukauksen läpikäynti sitten jälkeen päin...
-
Sain maanomistajalta luvan ruokinnan perustamiseen ja puupassin pystyttämiseen. Meinaan tehdä sen ruokinnan sitomalla kokonaisen heinäpaalin puuhun ja paalin alle kaadan kaurasäkin puolikkaan ja lisäilen kauraa sitten kulutuksen mukaan. Porkkanoita ja melassia sitten kun ruokinta alkaa pelittämään. Muutamalla kepillä voisi ohjata elukat syömään sellaiselta kantilta että ampuminen onnistuu aina kun ne ovat ruokinnalla.
Onkos meillä muuten siinä Äimiksen luvassa mitään mainintaa ruokinnasta vaikka eipä nuo ole huomautelleet vaikkein olisikaan...
-
Joo, ruokinnat mainitaan lupaehdoissa.
-
Vaan olipas siellä Pedillä liikennetä kun tavarakuorma oli saapunut - kävin hakemassa kolmelle kolmen V&U-seuran salitutulle Ragimin jouset. Meillä on siis tiedossa 3 potentiaalista jäsentäkin... Vaan eipä ollut tämän erän Ragim Impalat hinnalla pilattu kun hintalappussa luki että 98€!!!!! Olisinostanut varastoon vaikka kaksi mutta suurimmat saatavilla olevat paunalukemat oli 50.
Seuran ukkoa lappasi vastaan jo ovella Joel etunenässä, Tero sisällä ja Raunokin huiteli parkkipaikalla jo ennen kuin ehdin sisälle - taisin nähdä tunnissa enemmän seuran jäseniä kuin mestiksissä... ;)
Kun manailin Raunolle mulle niin nykyään tavanomaista jousirikkoa hän heitti ideana ilmaan että laita semmonen metallirunkoinen vastakaari niin kestää ja onhan noita vaihtoehtoja Hoyt, Martin, PSE, Bear ja mitä niitä nyt onkaan. Ehtisköhän tuota vielä kirjoittaa joulupukille....?
-
Vaan olipas siellä Pedillä liikennetä kun tavarakuorma oli saapunut - kävin hakemassa kolmelle kolmen V&U-seuran salitutulle Ragimin jouset. Meillä on siis tiedossa 3 potentiaalista jäsentäkin... Vaan eipä ollut tämän erän Ragim Impalat hinnalla pilattu kun hintalappussa luki että 98€!!!!! Olisinostanut varastoon vaikka kaksi mutta suurimmat saatavilla olevat paunalukemat oli 50.
Seuran ukkoa lappasi vastaan jo ovella Joel etunenässä, Tero sisällä ja Raunokin huiteli parkkipaikalla jo ennen kuin ehdin sisälle - taisin nähdä tunnissa enemmän seuran jäseniä kuin mestiksissä... ;)
Kun manailin Raunolle mulle niin nykyään tavanomaista jousirikkoa hän heitti ideana ilmaan että laita semmonen metallirunkoinen vastakaari niin kestää ja onhan noita vaihtoehtoja Hoyt, Martin, PSE, Bear ja mitä niitä nyt onkaan. Ehtisköhän tuota vielä kirjoittaa joulupukille....?
Kokeileppa ihan pirruuttaan sitä Ollin hoittia ihan oikeasti... On meinaan sika huippu jousi!
-
Väänsin tuossa jo tarjouksen 17" DASsin kahvasta. DASsin lapakiinnitys on ilf-standartilla joten lapatarjonta on käytännössä rajaton...
On se vaan mukava kun on ollut kilttinä niin saa uusia leluja kun vaan pyytää nätisti ;D
Käytiin mini-Varjaagin kanssa laittelemassa ruokintapaikka kuntoon kaikilla herkuilla: kauraa, auringonkukansiemeniä, porkkanoita ja melassia. Jahtimiehen herkkuna on sitten Bilikan puupassi josta on melkeinpä sentilleen 8m ruokinnalle. Hitto, huomioin oikein kuutamon suunnankin sijoittelussa - johan on kumma jos ei rupea jussit vapisemaan... >:(
Kävelymatkaa autolta tuli semmoiset 4-500m eikä passi painanut yhtään liikaa vaikka se oli mun harteilla osina eikä pystykseenkään mennyt montaa minuuttia. Passin tukevuus testattiin ilmoitetulla 120kg max kuormituksella +5kg eli mini-Varjaagi kävi heilumassa tasolla. Sen verran tukevoitin kiinnitystä että keskituelle viritin oman tuumaisen räikkäliinan, mukana tulleen narun sijasta, jonka vedin rungon ympäri tukitangon kiinnityslenkkien ja tikasosan kautta. Seuraavalla reissulla on tarkoitus laittaa ylös rungon suojaksi jotkut vaneri- tai lautapalat sillä funtsin että hammastuksesta tässä rakenteessa ei ole kuin haittaa ja turhaan sitä puusta kaarnaa rappaa irti - vaikka maanomistaja salli jopa puun kaadon ja tarvittavat raivaustyöt jos on tarpeen.
Korkeutta saisi olla lisää ehkä metrin verran mutta kyllä tälläkin pärjää.
Passipaikan viereltä oli kettukin juosta jolkutellut joten vikinäpillliä peliin - mitenkähän pyypilli pelittää kettupillinä?
-
Kysyppä Lampisen artulta onko sillä vielä myytävänä tuommonen 17" dassin keskiosa. Ilffi on kyllä kätevä kun lapoja löytyy mielinmäärin...
-
Lampisen dassi kiertää jo maailmaa...
-
No niin, toive uudesta jousesta esitetty pukille ja hän lupasi toimittaa sen, joskaan ei nyt ihan jouluaatoksi mutta mahdollisimman pian kuitenkin. Ja jos minä vielä sen saan rikki niin seuraava jousi tilataankin sitten Rautaruukin valssaamolta... >:(
Katselin tuossa kalenterista että melko tarkkaan puolessa vuodessa on räpsitty neljällä eri jousella kun mukaan laskee sen Ragimin Golden Cornon mistä tämä kierre lähti liikkeelle...
-
Eiköhän se das laalaa ole hyvä kampe ;)
Minäkin ostin yhden pienen jousiammuntaan tarkoitetun jutskan Hyvinkäältä. On se varmaan normaalia että tilaus kestää viikkoja perkele >:(
Olis tajunnut tilata ulkomailta niin olis saanut halvemmalla ja paaaljon nopeampaa, se siitä kotimaisista toimittajista >:(
Pahoittelut tästä sanallisesta purkautumisesta :-[
-
Olosuhteiden uhrina minusta tuli Hoytin käyttäjä. Sain Paavolta niin hyvä tarjouksen että en edes harkinnut ulkomailta tilaamista joka olisi sitäpaitsi tullut hieman kalliimaksi kun huomioi toimituskulut ja kun jousta oli vielä tukkurilla niin uskoisin sen tulevan parissa kolmessa viikossa Paavon "reilun viikon" lupauksesta huolimatta.
-
Olosuhteiden uhrina minusta tuli Hoytin käyttäjä. Sain Paavolta niin hyvä tarjouksen että en edes harkinnut ulkomailta tilaamista joka olisi sitäpaitsi tullut hieman kalliimaksi kun huomioi toimituskulut ja kun jousta oli vielä tukkurilla niin uskoisin sen tulevan parissa kolmessa viikossa Paavon "reilun viikon" lupauksesta huolimatta.
Tulihan se järkiin!!! :D ;D eipä tarvi enään ite vaistolla yrittää uhitella kun Hoytin miehet jyrää kaikki taakseen :P
-
Niin no joo...mitenkähän tuohon kommentoisi... valitettavasti kirjainyhdistelmä "hoyt" merkitsee aika pitkälle ahdasmielisyyttä ja idiotismia niiden osalta joille sen hokemisella on jotakin merkitystä... ;)
Kun metsästysjousen lähtöspekseinä jousen valintaan on (toivottavasti mursun persenahkaakin kestävämpi) metallirunkoisuus, säädettävät paunat ja ilf-lavat niin vaihtoehtoja on reilut 10 ja kun lisätään neljänneksi kriteeriksi rungolta ampuminen niin vaihtoehdot vähenevät 4-5 eri merkkiin joista Hoyt on mitä ilmeisimmin paskin kampe mutta hyvä valinta koska sen saa ainakin kotimaasta halvimmalla, luvattu toimitusaika lyhin tiedustelemistani ja valtuutettu myyjä on lähellä.
-
Niin no joo...mitenkähän tuohon kommentoisi... valitettavasti kirjainyhdistelmä "hoyt" merkitsee aika pitkälle ahdasmielisyyttä ja idiotismia niiden osalta joille sen hokemisella on jotakin merkitystä... ;)
Kun metsästysjousen lähtöspekseinä jousen valintaan on (toivottavasti mursun persenahkaakin kestävämpi) metallirunkoisuus, säädettävät paunat ja ilf-lavat niin vaihtoehtoja on reilut 10 ja kun lisätään neljänneksi kriteeriksi rungolta ampuminen niin vaihtoehdot vähenevät 4-5 eri merkkiin joista Hoyt on mitä ilmeisimmin paskin kampe mutta hyvä valinta koska sen saa ainakin kotimaasta halvimmalla, luvattu toimitusaika lyhin tiedustelemistani ja valtuutettu myyjä on lähellä.
Noh noh, kyllä se vanhakin yllättyy kun jouseen tutustuu kunnolla! Ei vaan tosiasiassa on varmasti monia huippu metallirunkoisia suht samoilla pekseille olevia jouskareita kaupan mutta monet on vaan hankalia/kalliita hommata tänne pyhällemaalle asti.
-
Kun metsästysjousen lähtöspekseinä jousen valintaan on (toivottavasti mursun persenahkaakin kestävämpi) metallirunkoisuus, säädettävät paunat ja ilf-lavat
Säädettävät paunat? Onko siinä lapataskut?
-
Joup!
Säätövaraa PITÄISI olla +-5% eli kuuskymppisessä 54-66#. Samalla saa säädettyä lapojen tasapainoa eli sitä paljon puhuttua tilleriä
Win&WIN CRX-17 olisi ollut tämmöinen: https://www.jvd.nl/product/224625-rcx-17-set.html ja tämä olisi ollut ehdottomasti mun ykkösvalinta mutta sen jänneväli on 7" joka on minun käytössä ehdottomasti liian vähän.
-
Kun metsästysjousen lähtöspekseinä jousen valintaan on (toivottavasti mursun persenahkaakin kestävämpi) metallirunkoisuus, säädettävät paunat ja ilf-lavat
Säädettävät paunat? Onko siinä lapataskut?
Äyssi, kaikissa metallirunkoisissa vastakäppyröissä on säädettävät lavat. Periaate on sama mitä taljoissakin
-
Niin minäkin ensin ajattelin mutta niin ei ole. Esim Hoytin Doradossa ei ole säädettäviä lapoja vaikka onkin ilf-sovitus eikä myöskään Martinin Jaguarissa mutta eipä siinä ole ilffiäkään... Martinin metallirunkoiset jouset ovat muuten edullisimpia niistä jousista jotka ainakin mielletään ns laadukkaammiksi - siellä 300 ekun kieppeillä kotimaankin hinnoilla mutta ne vaativat joko plungerin tai sitten koroke- ja täytepalan että niillä voi ampua suoraan rungolta.
Jenkeissä näkyy olevan lukematon määrä pienvalmistajia joilla on vaikka mitä herkkuja kahvoissa - jopa jännelinjaa pystyy siirtämään sivusuunnassa...
En tiedä, hyvä pitää jousen olla jos se on yhtä miellyttävä ampua ja käteensopiva kuin se mun edesmennyt Golden Corno oli mutta sen näyttää sitten aika. Ainakaan näistä millä nyt on tullut puolen vuoden sisään ammuttua eli Impala, Jalopeura ja Beier Golden Eagle ei ole verrokiksi. Jos pitäisi tehdä pakkovalinta noista kolmesta niin se olisi ehdottomasti Impala joka on karkea ja sivistymätön mutta toimii kuin juna vessa maalla merellä ja ilmassa. Jalopeura... no... F-1 ratakamppeella ei mennä monipuolisesti maastossa, valitettavasti vaikka itsessään hieno jousi olikin. Beier...uuden tillerin kanssa jo lähellä tosi hyvää mutta hajosi kahvasta.
-
Minkä mallin muuten otit?
-
60 tuumaisen ja paunaisen Buffalon värissä "maple" tms eli musta kahva ja puunväriset lavat - niissä kun oli vähiten näkyvillä hoytin logot. Koko mustassa ja camossa ne logot paistaisivat vielä enemmän esille. Mm. DASssissa, W&W:ssa ja Predatorissa ei ole ollenkaan isoja logoja näkyvillä
-
60 tuumaisen ja paunaisen Buffalon värissä "maple" tms eli musta kahva ja puunväriset lavat - niissä kun oli vähiten näkyvillä hoytin logot. Koko mustassa ja camossa ne logot paistaisivat vielä enemmän esille.
Eli samanlainen ku Ollilla paitsi lyhyempi vaan. Pirun komee noilla väreillä.
-
Juu, onhan se pelkistetyn asiallinen ulkonäöltään. Musta oli toinen vaihtoehto camon ollessa jotenkin lelumaisen näköinen. Toisaalta eiköhän tuota tule jossain välissä camottua teipilläkin.. ;) Tekis jostakin joustavasta kankaasta sukat joissa toinen puoli olisi valkoinen ja toinen jonkinsortin camo...
-
Juu, onhan se pelkistetyn asiallinen ulkonäöltään. Musta oli toinen vaihtoehto camon ollessa jotenkin lelumaisen näköinen. Toisaalta eiköhän tuota tule jossain välissä camottua teipilläkin.. ;) Tekis jostakin joustavasta kankaasta sukat joissa toinen puoli olisi valkoinen ja toinen jonkinsortin camo...
Tuo sukka homma olis kyllä hyvä. Saahan noita kaupastakin mutta on pienellä kankaan palkalla vaan hintaa ja toisaalta tuunajana saat ite tehtyä mieluiset...
-
Kävinpä erätukusta ostaan aluskerraston ja merinovillaset sukat. Tarttupa matkaan myös Trophy ridgen steelhead xl paketti :)
-
Perskele, toivottavasti ne on ainakin eri erää kuin mun ja Ariässän steelheadit...
Tässä sitä odotellaan kylmän rauhallisesti hoittia mutta jos tässä https://www.jvd.nl/product/224625-rcx-17-set.html olisi 8" jänneväli niin kävisin tosi kuumana...
-
Oon ollu niin kiltti poika että pukki toi mulle (ite ostin ja emäntä ei tiedä vieläkään että on uus jousi) ny sellaisen lyhyen vastakaarijousen jota oon mankunut viimeset 2 vuotta, vaan en oo löytäny passelia järkevään hintaan. Nyt uskaltaapi jo hymyillä kun ensimmäisent ammunnatkin on ohi, tosin tuolla ulkona pimeessä, mutta kuitenkin. Vastäkäyrät toimii munkin vetopituudella, paunoja saan ulos riittävästi, jousen tuntuma kahvan oaslta on hyvä ja veto on pehmeä, heittoakaan en menis moittimaan. Painoa on enemmän kuin esim Puskajussissa jolla oon nyt ampunut, jousi on vakaampi ampua kuin mikään noista lyhytjousista joilla ennen olen ammuskellut. Niin, pituutta jousella on 52 tuumaa.
http://peteward.com/2013%20pages/Bearpaw/KIOWA1.html
Lisäksi pistin 500 luokan timber keppejä ja kokeeksi 3 heavy hunter keppiä joissa kepin paino on 13,1. On muuten melko pehmeitä tikkuja ammuskella kun terätkin on vielä 135gr.
Jousi on äänetön ampua molemmilla nuolilla, jänneväli vähän päälle 8 tuumaa.
Jousella on 30 vuoden takuu, omistajavaihdoksista riippumatta.
-
Otappa äimikselle nii saapi kattoa kädestäpitäen millanen se bodnikin kiowa on :)
-
G5 Sportsman -teroitin tuli hommattua. Olen teroittanut sillä niin leikkureita kuin keittiöveitsiäkin.
-
Otappa äimikselle nii saapi kattoa kädestäpitäen millanen se bodnikin kiowa on :)
Sillä menään jahtiin. Kävin tossa aamusta ampumassa ja säätämässä pari tuntia niin sain nokinpaikat ym kuntoon. Pariinkymmeneen metriin menee ilman korkoja näppärästi. Kymmeneen metriin uskaltaa ampua varmasti elukkaa jo tolla sisäänajolla.
Tossa on 20-21 metrin "niputusta" ekalla yrittämillä. Eiköhän tuo tuosta tarkennu kun sinuiksi pääsee pyssyn kanssa. Vähän on ku Stingraylla ampus, mutta paljon pehmeempää ja paremmantuntusta menoa. Tuo toinen kuva on ammuttu 15 metriin ja siinä on testattu heavy hunttereita samalla.... tippuu aika lahjakkaasti jo tolla matkalla verrattuna 500 luokan timbereihin. Eli kuten kaavailinkin, pistän ne heavy huntterit ständihommiin jossa ammutaan alaviistoon lähelle tai max 10 metriin maantasalta. Leikkureilla osuu 10 metriin niin että voi lähtee kytkselle jousella.
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
En kyllä suosittele käyttämään eri keppejä eri matkoille... kotimaisella normi pienriistallä yhtä ja samaa keppiä vaan matkasta riippumatta niin pystyt käyttämään niitä opittuja vaistoja ja ampumaan hyvin aivot narikassa. Majavajahti on tietysti jo lainkin takia eri juttu. Ulkomaiden suurriistan kannattaa harkita vaikka painavampaa nuolta mutta silloin pitääkin treenata kohtuu aika ennen reissua niillä nuolilla mitä siellä ulkomailla meinaa käyttää että saa aivot narikkaan.
-
48 kpl Gold tip ez pull out taulukärkiä.
-
Perskele... nyt laitetaan ruokinnalla vieraileva kettu kötilleen!!!!!
Ostin Motonetistä Nordik Mini Predatorin kettupillin ja halvimman kauko-ohjatun auton jonka meinaan lyödä osiksi ja tehdä siitä "houkutustumpun" vain millä nimellä sitä heiluvaa höyhen/karvatuppoa nyt sitten kutsutaankaan. Kauko-ohjatun siksi että meinaan samalla passituksella hoidella ketut, supit ja jänikset. Pillillä hiiren vikinää ja välillä varovaisesti mahdollisesti lähellä olevia jusseja häiritsemättä "tumputan" vikinän lähistölle houkuttelemille pedoille.
Tai siis ainakin yritän näillä konsteilla...en tiedä toimiiko kun ei ole kauhesti kokemusta ketun jousipassituksesta...mutta tämmöiset konstit tuli vakavamielisen miettimisen jälkeen mieleen. Uskoisin lisäksi että tumputus vie myös elukan huomiota pois muilta häiriöiltä eli vaikkapa mun tai mini-Varjaagin jousen virityksestä... ::)
Samalla kertaa tuli ostettua myös pika-epoksia ja -liimaa sekä 110% heräteostoksena verkkovirta/ladattava langaton 35W mikkivahvistin/radio johon saa kaikenmaailman muistikortteja ja jotakin ihmeen kolme rattaisia moottoripyöriä vai mitä ne mp3:set nyt onkaan...
-
Kävipäs "houkutustumputtajan" teko helposti... ruuvit pois, alusta silleen palasiksi että siihen jää paristokotelo ja moottori johtojen nokkaan. Sitten moottori kiinni nippusiteellä muovisen levitepurkin sisäkylkeen siten että vetoakseli tulee purkin pohjasta ulos. Paristokotelo kanteen siten että antennin kupariliuskan saa pohjasta ulos.
Koko komeuden päälle camoteippiä koska purkki sattui olemana kirkkaan punainen. Hifistelyä sen verran että tein yhdestä renkaasta sovitepalan M8 kierteelle - siihen tulee sitten se "tumppu" oli se nyt sitten karvaa tai höyheniä. Sen verran vielä ideoita että kun mulla on sitä "duck scient" hajustetta koirankoulutukseen niin sitä vaan muutaman pisara tumppuun - kiinnostaa taatusti myös kettuja ja supeja kun koiratkin saa siitä melkoisia fiboja...
-
Kävipäs "houkutustumputtajan" teko helposti... ruuvit pois, alusta silleen palasiksi että siihen jää paristokotelo ja moottori johtojen nokkaan. Sitten moottori kiinni nippusiteellä muovisen levitepurkin sisäkylkeen siten että vetoakseli tulee purkin pohjasta ulos. Paristokotelo kanteen siten että antennin kupariliuskan saa pohjasta ulos.
Koko komeuden päälle camoteippiä koska purkki sattui olemana kirkkaan punainen. Hifistelyä sen verran että tein yhdestä renkaasta sovitepalan M8 kierteelle - siihen tulee sitten se "tumppu" oli se nyt sitten karvaa tai höyheniä. Sen verran vielä ideoita että kun mulla on sitä "duck scient" hajustetta koirankoulutukseen niin sitä vaan muutaman pisara tumppuun - kiinnostaa taatusti myös kettuja ja supeja kun koiratkin saa siitä melkoisia fiboja...
Johan alko ketun hinta laskemaan ;D Soita sitten kun tarvit kaveria paikalle kun ite et jaksa ampua enään kettuja!
-
Juu, mekaaninen puoli on yksinkertainen mutta teeppäs semmoinen tumppu ettei se on tarpeeksi kookas ja kevyt, pysyy kiinni eikä mene sotkulle.... ;D :o
Ainut turkis mitä löysin on sudenkarvaa mutta eiköhän tuosta ole liiemmät pelotteet jo haihtuneet.
-
Ostin olosuhteiden pakosta halpahallista GoXtreme action kameran.
http://www.easypix.eu/en/GoXtreme-Race-Action-Camera-Red
-
Ostin olosuhteiden pakosta halpahallista GoXtreme action kameran.
http://www.easypix.eu/en/GoXtreme-Race-Action-Camera-Red
Toivottavasti hoitaa hommansa. Kerro käyttökokemuksia, kun niitä kertyy!
Jos on muita vastaavan hankinnasta kiinnostuneita, niin tiedoksi, että Jäkkärässä 4/2013 on tekemäni testijuttu Camsports Evo 1080 Pro -kypäräkamerasta, joka maksaa noin 200€. Lehteä vain ei jostain syystä ole vieläkään näkynyt.
Testijutun liitevideot löytyvät täältä (mukana on myös sorsan ja fasaanin ammunta sekä kameran yleisesittely): http://www.youtube.com/user/aysvideos
-
Mulle tuli tänään uus jäkkärä!
-
Jäkkärä tuli ja oli tunteita herättävä kansikuva :-[
Nooh oli sisältökin kiinnostavaa luettavaa.
-
Mulle tuli tänään uus jäkkärä!
OK, hyvä tietää. Varmaan se on sitten tullut minullekin. Kertaan vielä, että Jäkkärän kypäräkamerajutun testivideot löytyvät täältä:
http://www.youtube.com/user/aysvideos
-
Nyt olis hämärä testiä tehty GoXtreme kaameralla ja video tietenniin juu tuupiin.
http://www.youtube.com/watch?v=Em4_TA4XCUI&feature=youtu.be
-
Mulle tuli PsR:n paketti ja siinä oli keskipunoksen "latomakone", pari rullaa eri vahvuisia lankoja ja sitten kohtuu nippu luuluu-sulkia. Oli ihmeen teknisen näköinen laite - jos vertaa siihen että tähän asti olen pyöritellyt keskipunokset lyijykynän ympäriltä... ;)
Noista langoista muuten sen verran että nyt on menossa ylivoimaisesti pitkäikäisin keskipunos ja se on tehty...yllätys,yllätys... ihan normalaista nailonisesta verkonkudontalangasta.
-
Nyt olis hämärä testiä tehty GoXtreme kaameralla ja video tietenniin juu tuupiin.
http://www.youtube.com/watch?v=Em4_TA4XCUI&feature=youtu.be
Laita Raju ensi kerralla täydellä laadulla, niin saa vähän käsitystä, mihin tuo kamera pystyy.
Youtubellako editoit tekstit videoon?
-
Juu se eilinen oli vähän hätänen juttu.
Tekstit ja muu ylimääräinen sitti tuli ihan tav windouselokuvatyökalulla.
Pitää tänään kokeilla päivän valolla miten onnistuu.
Kamerassa on muuten 3 vaihtoehtoa kuvaukseen
1 normi valokuvaus
2 normi videokuvaus
3 videokuvaus autossa, joka toimii niin että kamera kuvaa 5min pätkiä ja tekee oman "kansion" jokaisesta 5minsan pätkästä ja kun jossain vaiheessa muistikortilta loppuu tila niin kameraa alkaa poistamaan vanhoja "pätkiä" ja uudet mahtuu loputtomiin muistikortille. Muistikortin koosta riippuen sinne voi tallettaa useita tunteja automatkaa, max kortti 32GB.
Nyt kun muistais pitää kameraa autossa niin voi saada sydämmen pysäyttäviä videoita tai hauskoja kommelluksia liikenteestä.
-
Tekstit ja muu ylimääräinen sitti tuli ihan tav windouselokuvatyökalulla.
Eli Windows Movie Makerilla. Ilmeisesti kamera tuottaa jotain muuta formaattia kuin .mov? Minun kamera tekee .mov -tiedostoja, joita Movie Maker ei ymmärrä.
-
Videot jpec tai avi.
Kävin päivällä metsässä http://www.youtube.com/watch?v=8IxSYSXO6Pw&feature=youtu.be
-
Mulle tuli PsR:n paketti ja siinä oli keskipunoksen "latomakone", pari rullaa eri vahvuisia lankoja ja sitten kohtuu nippu luuluu-sulkia. Oli ihmeen teknisen näköinen laite - jos vertaa siihen että tähän asti olen pyöritellyt keskipunokset lyijykynän ympäriltä... ;)
Noista langoista muuten sen verran että nyt on menossa ylivoimaisesti pitkäikäisin keskipunos ja se on tehty...yllätys,yllätys... ihan normalaista nailonisesta verkonkudontalangasta.
Onko se pauloituslankaa vai jotain muuta?
-
Head Cedar Ridge Waist Pack -"tetsari" puhkikuluneen Retki-merkkisen tilalle:
http://www.kivelaoutdoor.com/Lannereput.html (listan ylin).
Varjaagi kyllä nyt pettyy. Kuulemma reikäiseksi rispaantuneessa Retki-tetsarissa alkoi olla jo uskottavuutta, jonka nyt siis menetän, ja näytän Varjaagin mukaan "taas ihan pelleltä" ;D Parempi kuitenkin, että pysyy tavarat tallessa.
EDIT 25.2.2014: Tähänastisen perusteella en voi suositella. Hyvä jos puolen tusinaa käyttökertaa ja lannevyö ratkesi toiselta puolelta kokonaan irti lauantaina. Tein reklamaation ja todennäköisesti saan uuden tilalle. Sitten selviää, onko kyseessä krooninen laatuongelma vai yksittäiskappaleen vika.
EDIT 7.5.2014: Takuuna saatu korvaava laukku on nyt ollut käytössä ja toistaiseksi se on pysynyt kasassa. Tarkkaillaan tilannetta.
-
Niin varmasti pysyy mutta tuonnepa ei sovi kumivene eli paskan ostit... ;)
Kerrassaan hurjan näköinen remelikasa...
-
Kuulemma reikäiseksi rispaantuneessa Retki-tetsarissa alkoi olla jo uskottavuutta
Voisihan sitä kayttää pesukoneessa ja linkousohjelmalla muutamia tunteja... ;D
Ihan näppärän näköinen härpäke ja taskuja näyttää ainakin olevan...
-
Kerrassaan hurjan näköinen remelikasa...
Ei kai. Siis listan ylin, jossa ei ole mitään ylimääräisiä henkseliremeleitä. Tai ei ne henkselit välttämättä ylimääräisiä olisi - tilaa tuossa on sen verran, että täyteen pakattuna se voi pysyä huonosti lanteilla ilman. Vanhankin tetsarin kanssa tuli joskus mietittyä henkselivirityksiä ja tuohon mahtuu pakkaamaan selvästi enemmän turhaa tavaraa... Henkselimalleissa ei kuitenkaan ollut kahta pullotaskua muistaakseni yhdessäkään mallissa, mikä on vaatimus (kahvi + kylmä juoma pitää saada mukaan).
-
No, ei se sieltä pahimmasta päästä ole...
-
Hain bilikasta kunnon satsin lämppäreitä - hakekaa sillä hyllyjä täytettiin kuulemma just viimeisillä eikä uusia kuulemma tilata kuin ensi talveksi...
-
Hoksasin tuossa että mun tulevassa Hoytin Buffalossa ei ole mitään hiluvitkutin kiinnityksiä eli esim. retikkaa ei taida saada ilman kummiremmikikkailua kiinni - voipi olla että se onkin tuleva ja menevä höitti...ja sitten mulla onkin ehkä ollut kaksi höittiä - ne legendaariset eka ja vika... :D
Pidin ihan itsestään selvyytenä että metsästysjouseksi tehdyssä jousessa on tarpeelliset insertit mutta näin ei näytä olevan. No katsotaan rauhassa...
-
Hoksasin tuossa että mun tulevassa Hoytin Buffalossa ei ole mitään hiluvitkutin kiinnityksiä eli esim. retikkaa ei taida saada ilman kummiremmikikkailua kiinni - voipi olla että se onkin tuleva ja menevä höitti...ja sitten mulla onkin ehkä ollut kaksi höittiä - ne legendaariset eka ja vika... :D
Pidin ihan itsestään selvyytenä että metsästysjouseksi tehdyssä jousessa on tarpeelliset insertit mutta näin ei näytä olevan. No katsotaan rauhassa...
Niin siihenhän ei saa kierretapilla tehtyä runkoon kierteitä retikkaa varten :)
-
Niin siihenhän ei saa kierretapilla tehtyä runkoon kierteitä retikkaa varten :)
Niin, Raju Archeryyn yhteyttä...
-
Niin siihenhän ei saa kierretapilla tehtyä runkoon kierteitä retikkaa varten :)
Niin, Raju Archeryyn yhteyttä...
Kumilenksu systeemeillä varmaan saa sen retikan kiinni joutuu tuunaamaan varmaan apurungon.
Billikasta hain käsilämppäreitä ja ledi lamppuja kotiin, no löysin myös yhden heräte ostoksen ;D
-
Billikasta hain käsilämppäreitä ja ledi lamppuja kotiin, no löysin myös yhden heräte ostoksen ;D
Jaahas, sitäkö aletaan pimittämään hankintoja? Täällähän on ollut tapana raportoida avoimesti kaikki :P
-
Arvaa onko kutkuttava tilanne kun voi pimittää tietoa ;D ;D :D
Voi olla että ostos näkee iltahämärän tällä viikolla äimiksellä.
-
Juu, saahan siihen porailtua vaikka 67 reikää ja niihin kierteet ja vieläpä vaikka 15 erilaista kierrettä ja tämä kaikki vaikka omassa verstaassa mutta takuut perskele raukeaa kun kahvaan tehdään muutoksia jo yhdellä poratulla reiällä... Hoytin takuun kattavudesta oli juttua jollain jenkkisivulla - erittäin hyvä ja pitkä takuu mutta raukeaa pienimmästäkin muutoksesta.
Kummiremmiviritys tuntuu erittäin epämiellyttävältä pelkkänä ajatuksenakin puhumattakaan köyhäilyn tunteesta kun on tottunut PRO-mallin pikakiinnitykseen... :-\
Toisaalta eipä niitä kierteitä taida olla Win&Win CRX vaihtoehdossa...vai onko?
Hankinnoista ja niiden pimittämisestä kun tuli puhetta niin mullakin on nykyään tämmöinen: http://www.biltema.fi/fi/Vapaa-aika/Metsastys/Varusteille/Metsastyslamppu-ja-etakatkaisin-24949/ .
Laitoin koemielessä pari vihreää kalvoa linssin alle ja silti näkyy jänikset lumella vielä yli 100m päästä - täytynee laittaa useampi ettei vaan tule kiusausta käyttää sitä...vai oiskohan tuosta stabiksi...
-
Jaa-a... empä tiedä... Niskasen Paavo soitteli että lähetys on tullut ja Hoyt Buffalon saisi hakea koeammuttavaksi.
No, eihän siellä mitään Buffaloa ollut vaan laatikosta paljastui Dorado mutta Hoytti kumminkin. Positiivista oli että siinä oli kierteet retikalle mutta siihempä se positiivisuus loppuikin. Kierteet oli rutaistu pinnoituksen jälkeen ja kaikesta päätellen vieläpä kuivalla ja perkeleen tylsällä kierretapilla ja tietysti kun on jenkkihommista kyse niin "eikä tässä vielä kaikki"... lapoja ei olisi saanut valupurskeiden takia paikoilleen ilman reilua viilaamista ja laparuuvien kierteisiin viistettä tekemättä... Eikä tässäkään vielä kaikki sillä lavat olivat suoraan tilleröinnin jäljiltä käsittelmättömät eli niitä ei ollut lakattu ja puupinnat olivat paljaat. Tietää hyvää kestoa kun jousi kastuu... "Made in U.S.A." - laatuako ??? ::)
Katotaampa rauhassa onko Buffalo yhtään parempi mutta kieltämättä nyt aloitin tarjouskierroksen siitä mihin hintaan saan W&W:n ja mistä...opetellaan ampumaan pienemmällä jännevälillä...
Minusta Ragim alkaa vaikuttamaan jopa viimeistelyltäänkin varsin laatuisalta pössykältä... :D
-
No harmi. Varjaagin huono tuuri jousten kanssa sen kuin jatkuu. Ihan hyvä muistutus kuitenkin Hoyt-merkki-intoilijoille (jollaiseksi en laske Varjaagia) siitä, ettei Hoytin logo ole mikään absoluuttinen laadun tae.
-
Jotenkin tämä tuntuu niin tavanomaiselta... ;)
Kieltämättä mun silmä toli varmaankin teevadin kokoiset kun käpistelin sitä doradoa...
-
Jos kyllästyt, voisin mielellään opetella sillä ampumaan ;) jonossa eka ;D niin onhan se sika- nauta (muu merkki) hyvvää, kun pannussa kärryyttää... Mutta eikö välillä tee mieli kunnon pihviä (HOYT) ;D ;D...
-
Älyhanskat ;D Ideana noissa, että pystyy käyttämään kosketusnäyttöä käsineet kädessä, mutta enemmän minua kiinnosti se, että noissa on 15% ruostumatonta terästä. Toiveena on, että jos nuo ei kuluisi niin helposti puhki sormenpäistä (erityisesti liipasinsormen päästä). Kyllästyttää, kun nuo tavalliset ohuet neule- tai kangassormikkaat on jatkuvasti sormista puhki. Nuo on aivan samannäköiset, mutta jospa tuo teräslanka tosiaan toisi vähän kestoa lisää. Kympin oli hintaa Verkkokauppa.comissa.
Eli minullahan on oikean käden hanskasysteemi talvikeleillä sellainen, että alla on ohut neule- tai kangassormikas ja päällä sitten paksumpi kynsikäs.
-
Älyhanskat ;D Ideana noissa, että pystyy käyttämään kosketusnäyttöä käsineet kädessä, mutta enemmän minua kiinnosti se, että noissa on 15% ruostumatonta terästä. Toiveena on, että jos nuo ei kuluisi niin helposti puhki sormenpäistä (erityisesti liipasinsormen päästä). Kyllästyttää, kun nuo tavalliset ohuet neule- tai kangassormikkaat on jatkuvasti sormista puhki. Nuo on aivan samannäköiset, mutta jospa tuo teräslanka tosiaan toisi vähän kestoa lisää. Kympin oli hintaa Verkkokauppa.comissa.
Eli minullahan on oikean käden hanskasysteemi talvikeleillä sellainen, että alla on ohut neule- tai kangassormikas ja päällä sitten paksumpi kynsikäs.
Toisin sanoen enään et näe passissa sitä vähääkään elukkaa kun pittää päivittää facebookkia ja foorumeita ;D ;D
-
Toisin sanoen enään et näe passissa sitä vähääkään elukkaa kun pittää päivittää facebookkia ja foorumeita ;D ;D
Tuo olisi ikävä sivuvaikutus, mutta ainakaan hetkeen ei ole moista vaaraa: "älykännykkä" on nyt puolentoista vuoden suunnittelun jälkeen vihdoin korjaamolla ja käytössä se entinen karvalakkimalli, jolla ei paljon netissä surffailla!
-
"Toiveena on, että jos nuo ei kuluisi niin helposti puhki sormenpäistä (erityisesti liipasinsormen päästä)." - ArtoY
Kuinka helevetisti sinä ammut vai käytätkö sinä samoja hanskoja myös emäntää roplatessa.... ;) :D ;D :D ;D :)
-
"Toiveena on, että jos nuo ei kuluisi niin helposti puhki sormenpäistä (erityisesti liipasinsormen päästä)." - ArtoY
Kuinka helevetisti sinä ammut vai käytätkö sinä samoja hanskoja myös emäntää roplatessa.... ;) :D ;D :D ;D :)
On kyllä vähän kumma ilmiö sinänsä, kun hanskat kädessä ei tule mitenkään paljon ammuttua, niin aina ne menee tosi nopeasti puhki. Vaikka vastaus jälkimmäiseen kysymykseen onkin "en" :P Altistuuhan ne tietenkin esim. metsässä muullekin kulutukselle kuin laukaisulaitteen liipasimelle, mutta se liipasinsormi on poikkeuksetta kuitenkin ensimmäisenä puhki.
-
Tuli TTV:ltä Nockturnal valonokit - pitäs vaan jaksaa lähteä istumaan ruokinnalle kytikselle mutta on jotenkin veto pois kun on pari päivää "yhtä paskaa" äkikseltään levittänyt kipsilevyä ja tasoitetta seiniin... Ja vaikuttaa siltä että pakkastakin alkaa olemaan taas...
Vaan olipas niin hyvöt tekosyyt että taidampa keittää kahvit ja mennä päikkäreile hyvillä mielin ja sitten käydä herättyäni verstaalla testaamassa nokkeja... :D ;D
Ja tuli sieltä myös vihdoin ja viimein oikean paksuuden 125gn 3D taulukärkiäkin nuoliin. Toivottavasti nuolten repiminen taustasta vähän helpottuu kun aikaisemmat kärjet ovat olleet jotain 0,8mm liian paksuja.
Jos joku tarttee 125 kärkiä niin voisin lahjoittaa semmoisen kohtuu kourallisen...
-
Tuli TTV:ltä Nockturnal valonokit - pitäs vaan jaksaa lähteä istumaan ruokinnalle kytikselle mutta on jotenkin veto pois kun on pari päivää "yhtä paskaa" äkikseltään levittänyt kipsilevyä ja tasoitetta seiniin... Ja vaikuttaa siltä että pakkastakin alkaa olemaan taas...
Vaan olipas niin hyvöt tekosyyt että taidampa keittää kahvit ja mennä päikkäreile hyvillä mielin ja sitten käydä herättyäni verstaalla testaamassa nokkeja... :D ;D
Ja tuli sieltä myös vihdoin ja viimein oikean paksuuden 125gn 3D taulukärkiäkin nuoliin. Toivottavasti nuolten repiminen taustasta vähän helpottuu kun aikaisemmat kärjet ovat olleet jotain 0,8mm liian paksuja.
Jos joku tarttee 125 kärkiä niin voisin lahjoittaa semmoisen kohtuu kourallisen...
Nuo valonokit ollu mielessä ittellänikin...pitääpä kysellä sulta sitten käyttökokemuksia. Näytti olevan pikkasen alta 30 euroo 3 kpl...eipä niitä talvessa kytiksellä kyllä sen enempää tarvisikaan.
-
Tuli TTV:ltä Nockturnal valonokit - pitäs vaan jaksaa lähteä istumaan ruokinnalle kytikselle mutta on jotenkin veto pois kun on pari päivää "yhtä paskaa" äkikseltään levittänyt kipsilevyä ja tasoitetta seiniin... Ja vaikuttaa siltä että pakkastakin alkaa olemaan taas...
Vaan olipas niin hyvöt tekosyyt että taidampa keittää kahvit ja mennä päikkäreile hyvillä mielin ja sitten käydä herättyäni verstaalla testaamassa nokkeja... :D ;D
Ja tuli sieltä myös vihdoin ja viimein oikean paksuuden 125gn 3D taulukärkiäkin nuoliin. Toivottavasti nuolten repiminen taustasta vähän helpottuu kun aikaisemmat kärjet ovat olleet jotain 0,8mm liian paksuja.
Jos joku tarttee 125 kärkiä niin voisin lahjoittaa semmoisen kohtuu kourallisen...
Meitsillä olis noille 125gr kärille käyttöä kun timber stickit on exeleitä paksumpia joten kärkienkin pitää olla paksumpia
-
Santtu kerkes...
JuhaSa; ei ne valonokit sentään ole mitään kertakäyttöisiä vaan kyllä niiden pitäsi kestää useampikin laukaus... ;)
Silmissä käy muuten jännä välähdys kun nokin oranssi ledi syttyy...
-
Karhu lumikengät+vaellussauvat. Limingantullin Halpahallista 20€. kaksi paria sinne jäi vielä jos jotakuta kiinnostaa. Äkkikokeilulla ainakin hintansa arvoiset ;D
-
Karhu lumikengät+vaellussauvat. Limingantullin Halpahallista 20€. kaksi paria sinne jäi vielä jos jotakuta kiinnostaa. Äkkikokeilulla ainakin hintansa arvoiset ;D
Myytiinkö sauvoja erikseen? Oliko niissä isot sommat?
Millainen rakenne lumikengissä? En ole ostamassa, kun omistan jo kelvolliset, mietin vain kun hinta on noin halpa, että ovatko pelkkää muovia?
-
Tuollaiset http://www.hhsport.fi/tuote/karhu-lumikeng%C3%A4t-80-100kg--sauvat/612004054/?ad=hintaseuranta&ad_src=hintaseuranta.fi&ad_content=KARHU+LUMIKENG%C3%84T+80-100KG+%2b+SAUVAT&ad_prodid=1901940
Ei mitkään luksuskengät mutta kahdella kympillä ei paljoa voi odottaa... Tuninkikohteiksi nuo ostin mutta vaikuttaisi että saattaa kevyttä käyttöä kestää tuollaisenaankin.
-
Vekkuli yhdistelmä; lumikengät ja vähälumisen kelin sauvat... ;)
Siitäpä tulikin mieleen että minun on ostettava uudet sauvat metsäsuksille ja niissä olisi hyvä olla semmoiset pitsan kokoiset sommat että pärjää lumessa - jos sitä nyt kovin kaueheasti tulee sillä vuosittainen sademäärähän on käytännössä vakio ja kun koko syksyn satoi vettä niin sen pitäisi olla periaatteessa lumimäärästä pois.
-
Asiallisen näköiset lumikengät, omissani on vastaava rakenne. Olipa halpa paketti tosiaan.
-
Halpa oli paketti tosiaan. Vielä kun tekee kunnon sommat nuihin sauvoihin niin eiköhän nuilla hetken kulje.
-
Mitä tuota on nyt tullut kokeiltua valonokkeja niin jostain ihmeen syystä ammun säännöllisesti niillä apauttiarallaa 10 metriin kymmenisen senttiä yli... ???
Veikkaan että kysymyksessä on näin koeammuntavaiheessa keskittymistä häiritsevä jutska kun sitä valmistautuu silmät kiiluen katsomaan komeaa valojuovaa... :D
Sen verran kumminkin homma epäilytti että tänä aamuna en nokittanut "valojuovalla" vaan punaväri hangelle otettiin ihan perinteisesti.
-
Tuli ostettua tähtäimeen valot kun en paristoja löytänyt kaupasta, merkkiä sight light 9.90 plussaa oli 3 ylimääräiset paristot kysyin myyjältä että kai tuo kierre on standardi.....eipä ollut >:( .No eipä hätää löin osiksi koko laitteen, ja istutin uudet vanhaan valot pelaa ja taas näkee...Vanhassa oli vikaa tuossa valon säädössä nyt sekin korjaantui, pelaa kuin Sveitsiläinen käkikello. :)
-
Ei vittu... ei vaan osu valonokilla tai siis niputtaa säännönmukaisesti mutta yli menee. Raahasin rättisäkit sisälle ja aloin testaamaan jostain 10-11metristä ampuen mökin "läpi" - aina niin herttainen vaimoni on siis yövuorossa... :D
No, kun ei osu kuin yli niin sitten piti alkaa hifistelemään; valonokillinen nuoli on 9 gn painavampi ("reilut" 0,5 grammaa) ja sen FOC on 14% (eli painopiste on huimat 10mm taaempana) kun norminuolen FOC on 15,3%. Niin huimia lukuja että PITÄKÖÖT PERKELE VOKKINSA ja ei muuta kuin huomenna fasujen perään valonokkisilla nuolilla. Kyllä se nuoli hakee tappopaikan kun aivot menee totaalisesti narikkaan tosipaikassa. Oli tästä se erittäin kyseenalainen hyöty että tulipahan samalla kertaa laskettua kaksi kertaa - ensimmäisen ja viimeisen - nuolten FOC-arvo. Liiton virallinen (vai olikos se nyt tohtori Kalman) suositus on metsästysnuolille 10-15% eli mullakin on näköjään jotakin liiton suositusten mukaista kamaa... ;) :D ;D
-
Kävi muuten tuo asia itellä mielessä jo kun ekan kerran sanoite ttä iskemissä valonokin kanssa ero :) No, ne nokit kestää ampumisen kerta toisensa jälkeen ja laatuun oot ihan tyytyväinen? Oliko sulle 5/16 putket mihin nuo nokit käy?
-
Tuollaiset http://www.hhsport.fi/tuote/karhu-lumikeng%C3%A4t-80-100kg--sauvat/612004054/?ad=hintaseuranta&ad_src=hintaseuranta.fi&ad_content=KARHU+LUMIKENG%C3%84T+80-100KG+%2b+SAUVAT&ad_prodid=1901940
Ei mitkään luksuskengät mutta kahdella kympillä ei paljoa voi odottaa... Tuninkikohteiksi nuo ostin mutta vaikuttaisi että saattaa kevyttä käyttöä kestää tuollaisenaankin.
Oon pikkasen käveleskelly ns halvemilla ja sitten myös testivoittaja -tittelin omaavilla lumikengillä. Mitään muuta eroa en kalliimpien eduksi mainittavasti ole huomannut kuin laskettelumonotyylisen remmikiristimen (pumppaamalla kiristettävä / löysennettävä side), joka on tosi näppärä säätää just kohilleen kengän mukaan nopeasti ja helposti. Muutoin tykkäsin jopa halvemmasta kengstä enemmän, kantoi paremmin isomman pinta-alansa johdosta.
-
Ainakin noita ostamiani nokkeja saa erilaisina ja ST Exelissä pitää olla "H-nokin" valonokit - oiskohan ollut joku 5 eri vaihtoehtoa.
Sitä en tiedä kuinka kauan valolla on palamisaikaa mutta kun pitää yhtä treeninuolena ja kahta sitten metsästysnuolissa niin ei niistä kaikista kerralla virta lopu. Nokki sammutetaan pienellä meisselillä tai puukon kärjellä nokin sivussa olevasta reiästä. Piätisi olla vedenkestäviä mutta sen näyttää aika.
Noista lumikengistä sen verran että mulla on nyt isot ja pienet alumiinirunkoiset lumikengät hintaluokaltaan apauttiarallaa 50-80 ekua. Kokeilin myös parempia (lue huomattavasti kalliimpia) muovirakenteisia kenkiä ja niiden ongelma oli naurettavan pieni pinta-ala ja se että niiden pohjarakenteessa olevat hammastukset keräsivät keppejä ja tikkuja pohjiin ja rannoilla rymytessä hammastuksien väliin pakkautuu lumisohjo. Ainut niiden hyvä puoli oli se että niillä oli kiva kävellä moottorikelkan jäljissä, valmiilla poluilla ja tiellä - niin ja ihan erikseen pitää mainita että punainen liekkikuvio valkoisella pohjalla oli pirun hyvännäköinen. Eli metsästäjän kannalta katsottuna hyvinkin käyttökelpoiset paikoissa missä ei tarvitse lumikenkiä... :D
Isojen kenkien takapäähän piti laittaa prikkoja kun ne eivät olleet kunnolla takapainoiset.
-
Tuollaiset http://www.hhsport.fi/tuote/karhu-lumikeng%C3%A4t-80-100kg--sauvat/612004054/?ad=hintaseuranta&ad_src=hintaseuranta.fi&ad_content=KARHU+LUMIKENG%C3%84T+80-100KG+%2b+SAUVAT&ad_prodid=1901940
Ei mitkään luksuskengät mutta kahdella kympillä ei paljoa voi odottaa... Tuninkikohteiksi nuo ostin mutta vaikuttaisi että saattaa kevyttä käyttöä kestää tuollaisenaankin.
Oon pikkasen käveleskelly ns halvemilla ja sitten myös testivoittaja -tittelin omaavilla lumikengillä. Mitään muuta eroa en kalliimpien eduksi mainittavasti ole huomannut kuin laskettelumonotyylisen remmikiristimen (pumppaamalla kiristettävä / löysennettävä side), joka on tosi näppärä säätää just kohilleen kengän mukaan nopeasti ja helposti. Muutoin tykkäsin jopa halvemmasta kengstä enemmän, kantoi paremmin isomman pinta-alansa johdosta.
http://www.elisanet.fi/gliderpilot/kuvat/vaellus/lumikengat/lumikengat.htm (http://www.elisanet.fi/gliderpilot/kuvat/vaellus/lumikengat/lumikengat.htm) Onko kokemusta lumikenkien itse tekemisestä? Ei pitäs olla mahoton rasti. Tekis kerralla tarpeeks isot. Meikeläinen on ihan tyytyväinen ruottin armeijan mettäsuksiin, puusuksi pitää ja luistaa jos ei o räntäkeli, sillon ne vaan pitää.
-
Eipä ole kokemusta kuin yhdestä ns. "vituks män" kokeilusta joskus -70 luvulla. Materiaalina oli hienosti alumiini ja siteet metsäsuksista.
Mulla olisi tiedossa paikka missä olisi aitoja -40-50 luvun kanadalaisia (siis sitä perin perinteistä mallia) lumikenkiä, joista valtaosa käyttämättömiä, vartaassa roikkumassa n 40-50 paria.
Mutta sinne pitäsi suunnitella ja toteuttaa huolellinen kommandoisku yön pimeydessä sillä olen tuloksettomasti kysynyt nöyrästi että voisinko ostaa edes yhden parin omaan käyttöön...
-
Kakarana tuli värkkäiltyä tuollaiset suokengät lumikengiksi http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/karjatalous/hermanniltaheinaan.htm
Toimivat ainakin silloin 60 kg sitten. Nyt vois olla aika leveä askel kun tekisi tarpeeksi kantavat suokengät :D
-
Jos lähtisin nykyään tekemään lumikenkiä niin ne olisivat kanadalaista mallia. Näreen sijasta käyttäisin ohutta vaneria jonka laminoisin esim uretaaniliimalla.
Nykyään kun tuon luonnonpuun käsittelemisen taito on mennyt niin huonoksi että sitä opettavatkaan eivät enää tiedä mitä opettavat ja tarkoitus olisi että lumikengät tulisivat käyttöön niin siksi tuommoinen "semiperinteinen" materiaali puuosiin.
-
http://www.elisanet.fi/gliderpilot/kuvat/vaellus/lumikengat/lumikengat.htm (http://www.elisanet.fi/gliderpilot/kuvat/vaellus/lumikengat/lumikengat.htm)
Lumikenkien rakennusohjeita on aika paljo netissä, sidehomma saattaa olla vaikein osuus.
http://www.ebay.com/itm/A-Pair-of-Old-Metal-Snowshoes-/161190778873?pt=LH_DefaultDomain_0&hash=item2587b817f9
Ebayssakin on vaikka mimmosta mallia
http://www.ebay.com/itm/Vintage-Indian-SnowShoes-FABER-Rawhide-Wooden-Made-In-Canada-14-x-42-/350976930257?pt=LH_DefaultDomain_2&hash=item51b7daf1d1
Tommosista vanhoista perinteisistä kengistä oisin vähän kiinnostunut, niitä on tosi paljon myynnissä joten hinnat on kohtuullisia. Ois komiat koristeet seinälläkin ja noissa ei hinta tipu. Mutta toistaiseksi ruottin armeijan sukset välttää.
-
Hui kauhistus sentään... vaan on se tuskaista ja vaikeaa tämänkertaisen "Viimeisin hankintasi" ostaminen... :-\
Vaikuttaa siltä että saan WinWinin nopeimmin ajamalla omalla veneellä Koreaan kunhan lasken sen vesille toukokuussa. Siinä ostosreissun ohessa vois samalla käydä hoitelemassa... sen - mikä Il Jong Tung tai Jong Bong Ili se dikufyyrer nyt siellä Korean pohjoispäässä nyt olikaan, pois päiviltä. Siitä minä voisin laittaa oikeinkin pollevan saaliskuvan jopa jousella.nettiin ;) :D ;D 8)
-
Tuossa olis ideaa jahtireissujen järjestäjille. Kommandomatka jousella pohjoiskoreaan :D
-
Kävin ostaan jänteen. Fast flight+ ,flemish. Olipas mukavan hiljanen jänne ilman mitään vaimentimia. Ja täytyyhän tuon olla nopeampikin kun ei tarvi laittaa sopulinkokoisia jännevaimentimia. Ohuemman oloinen. Tykkään :D
-
Joo ja ei sopulitkaan kärsi kun ei tartte jänteessä roikkuu kiinni :)
-
Flemish punotun jänteen ainoa huono puoli on se että ylätipin puoleinen silmukka tahtoo kulua jos kovin ahkeraan ottaa/laittaa jousta jänteelle. Silmukkaan voi laittaa punoksen tai sitten jousta voi pitää kokoajan vireessä. Tai sitten tyytyy siihen että silmukka pikkuhiljaa rispaantuu...
-
Ei sitten tuo taljajousi napannut enää yhtään... Tilalle tuli Ragim Impala. Nyt on tarpeeksi vähän liikkuvia osia näin yksinkertaiselle ihmiselle, sisäinen intiaanini virnistelee tyytyväisenä. Vielä pitäis värkätä puunuolet :D Seuraavaksi pitäis ruveta rakentamaan pitkäjousi...
-
Käyt hakkeen pediltä 400exeliä. Täyspitkänä ja 100gr kärjet. Luonnonsulat. Helpommalla pääsee :)
-
Käyt hakkeen pediltä 400exeliä. Täyspitkänä ja 100gr kärjet. Luonnonsulat. Helpommalla pääsee :)
Mulla on 500 Exceliä ja 400 trophy ridgeä kyllä mutta elämän suola on kuitenkin puunuolet ;D
-
WinWiniä kuukkeloidessa törmäsin syyrialaiseen W&W:tä myyvään liikkeeseen jonka postiosoite oli Damaskukseen. En kehdannut laittaa kyselyä - meinaan josko niillä olisi siellä tärkeämpiäkin asioita hoidettavana...
Mutta nyt on lähtenyt ArtoYyn ystävällisellä avustuksella tilaus Saksaan. Ja toimitusaikatauluksi Suomeen joku jousipyssyjobbari nimeltään Michael Eglin lupasi että "few days..." ::) ::) ::) ::) ::)
-
Mihin ne alumiininuolet unohtui MTelinkangas ???
-
Käyt hakkeen pediltä 400exeliä. Täyspitkänä ja 100gr kärjet. Luonnonsulat. Helpommalla pääsee :)
Mulla on 500 Exceliä ja 400 trophy ridgeä kyllä mutta elämän suola on kuitenkin puunuolet ;D
Jos oikeasti meinaat ne puukepit hommata niin minulla vois löytyä flemissi jänne, saattaa se paikallaan oleva jänne olla liian joustamaton.
Voisin vaihtaa jänteen niihin 500 exeleihin ;)
-
Talouteen tulla tupsahti muutaman vuoden tauon jälkeen Bear taljajousi.
Tein jouseen täys remontin ja huomenna katsotaan osuuko jousella mihinkään.
Tätä kun kuuntelee niin varmasti osuu :) https://www.youtube.com/watch?v=Wx-F-_Z9pCg
-
Mihin ne alumiininuolet unohtui MTelinkangas ???
Alumiininuolet oli ajatuksena pienempi kahdesta pahasta, taljalla kun ei puunuolia uskaltanut harkita. Nyt kun talja on hävitetty niin puunuolet on vahvin voittajaehdokas. Ei se tasalaatuisuus ja tarkkuus vaan estetiikka ja mielihyvä ;D
-
Jos oikeasti meinaat ne puukepit hommata niin minulla vois löytyä flemissi jänne, saattaa se paikallaan oleva jänne olla liian joustamaton.
Voisin vaihtaa jänteen niihin 500 exeleihin ;)
Laitoin YV:tä
-
"Tätä kun kuuntelee niin varmasti osuu..." - rauno
En epäile yhtään! Sain PenaaliOllilta lainaan 8h Fred Bearin seikkailuja vastakäppyrän kanssa ja täytyy tunnustaa että erittäin miellyttäviä katsoa kun niissä ei speedmetall raikaa vaan taustalla soi hiukan rauhallisempi westernmusa. Nykypäivän jousimetsästyselokuviin verrattuna meno on realistista ja mikä parasta niissä ammutaan ohi ja nauraa rätkätellään päälle. Mitä nyt harmaakarhua kepitettäessä taidettiin naureskellen vaihtaa alushousutkin... :D
Se tuo Nuukan Teedy taitaa olla taljajousimiehiä ja eikös joku valmistaja ole jopa lanseerannut jousen "Ted Nugent".
Mutta jos puhutaan siitä' millä musalla pääsee vaistoammuntafiiliksiin niin se on mulla ainakin tämmöistä:http://www.youtube.com/watch?v=jKjj66pRXZA&list=PLZE8HyxsbRwYt5UsCb6KOUFOvOPfSqYyi
Saa päälle elukkafiilikset ja aivot narikkaan... :D ;D
-
Kävimpa hakemassa hovihankkijaltani Paavolta tusinan keppejä. Mukaan tarttui myös kierteinen sulituskampa.
-
Viimeisin hankintani on lupa ampumaradan pystyttämiseen taloyhtiön kuntosalille. Nyt pitäis ettiä halpaa solumuovia ;D
Oottakaapa vain niin parinkymmenen vuoden päästä saatan jo osua johonkin...
-
Viimeisin hankintani on lupa ampumaradan pystyttämiseen taloyhtiön kuntosalille. Nyt pitäis ettiä halpaa solumuovia ;D
Savenmaalta haettiin kerran mustaa solumuovia aika soppeliin hintaan.Jos menet hakemaan, voisin osallistua matkakustannuksiin jos levyä tulis samalla mullekin...Tavaraa on eri kovuuksia. 50 paunaselle puujouskalla passaa aikas hyvin se mitä viimeks ostettiin tai astetta kovempi. Minä voisin leikata palan omasta taustasta malliksi jos oot menossa hakkeen. Savenmaalle kannattaa soittaa etukäteen, onko mimmosta tavaraa varastossa.
http://kauppa.savenmaa.fi/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=solumuovikera (http://kauppa.savenmaa.fi/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=solumuovikera)
-
Pitääpä kahtoa tuota savenmaan reissua jossakin vaiheessa.
-
mulla on lisäksi aika oikeenkokonen rusakkomuotti jos haluaa elukkatauluja siittä taustasta leikkailla. Tossa toi maalitaulukuviointi vaan on väärässä paikassa. Oon piirrelly nykyään sydän / keuhko muottiin tota osumapistettä, tuossahan pumppuosumaa kuvaava pieni rinki on liian ylhäällä...
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Minä voisin kansa ottaa solumuovia jonkinmoisen kasan niin pääsisi taas väsäämään eläinveistoksia... ;)
Pitäsi vaan saada soppelia kovuutta - se mitä Smirgelin kanssa viimeksi haettiin on pykälää liian pehmeää reilu 50 paunalla vauhditetuille hiilareille.
Itse asiassa elukankuvien väsääminen verstaalla on hemmetin hauskaa ja luovaa hommaa!
-
http://oulunseudunjousimetsastajat.net/forum/index.php?topic=490.0
-
Viimeks Savenmaan isäntä tarjotteli mahdollisuutta saada levyt paikan päälle Ouluun jos sattuu kuorma-autolla olemaan asiaa tännepäin. Pitäsköhän kysästä taas sitä mahollisuutta?
-
Viimeks Savenmaan isäntä tarjotteli mahdollisuutta saada levyt paikan päälle Ouluun jos sattuu kuorma-autolla olemaan asiaa tännepäin. Pitäsköhän kysästä taas sitä mahollisuutta?
Kysy vaan, itselläkin olisi tarvetta taustamateriaalille
-
Mieki otan. Pääsee värkkään ;D
-
Kelpaa mullekkin jos kimppatilausta suunnitellaan. Hinta/ levy ja koko kun on tiedossa niin osaa sanoa lontako rekkakuormaa tarvin tavaraa... ::)
-
Valonokki on metka - ei se lähde taljastakaan nuoli ihan virheettömästi....: http://www.youtube.com/watch?v=zLkojDyflf0
-
Valonokki on metka - ei se lähde taljastakaan nuoli ihan virheettömästi....: http://www.youtube.com/watch?v=zLkojDyflf0
Minäkin tilasin niitä Nockturnaaleja 3 kpl kokeiltavaksi.
-
Toinen valmistaja taitaa olla Lumenok - erona Nocturnaliin on se että siihen saa vaihdettua pariston ja sitten kuulopuheen mukaan se ettei se kestä kovinkaan hyvin kastumista...
-
Toinen valmistaja taitaa olla Lumenok - erona Nocturnaliin on se että siihen saa vaihdettua pariston ja sitten kuulopuheen mukaan se ettei se kestä kovinkaan hyvin kastumista...
Niin ja onhan eastonilla omaakin tracker valonokkia, joka on ihan toimiva kampe. Paavolla oli ainakin ennen noita hyllyssä.
-
Winwin tuli eikä (tietystikkään) ilman kommeluksia - siinä tuli mukana 2" liian lyhyt jänne... :D
No, Paavolta pikahaulla väliaikaisesti oikean mittainen kumminauhadacron joka ehti venyä pikakoeammunan aikana niin paljon että kun virittelin 2 kertaa 7 tuumaan laskeutuneen jännevälin 8 tuumaan niin se jäi nyt sitten vihdoinkin 7,5 tuumaan... ja kokemuksesta tiedän että tätä jänteen ruuvailua tehdään vähintäänkin päivittäin viikon verran eli siihen asti kunnes saan Saksasta soppelin jänteen.
Jännä vekotin... klip klap nyt se on kiinni ja klip klap nyt se on irti.... :D
Jousi on niin rajusti keskeltä ampuva että pikatallan paksuudeksi tuli 7 mm jolloin nuoli on iskulinjan suuntainen. Mutta talla kyllä ohenee sillä jousen iskulinjan sivusuuntaa pystyy säätämään lapoja kallistamalla. Hiukan alkuun hiukan ihmetytti kun tuli mutu että 53-58 paunaisiin Ragimeihin viritellyt nuolet ovat jäykkiä eikä tallan vahvuuden säädöillä saanut loogista muutosta aikaan nuolen käyttäytymisessä niin hokasin kokeilla sitä että teippasin mukana tulleen karkeapintaisen alatallan sähköteipillä sileäksi jolloin nuolet rupesivat käyttäytymään sivutallan vahvuusvaihtelun mukaisesti. Ainakaan vielä winwini ei vaikuttanut juuri ragimia paremmalta eikä huonommalta ihmekamppeelta mutta aikahan sen näyttää.
Viimeistelyn taso on kyllä 10+ tasoa ja ulkonökä karun komea ja mikä on hemmetin hyvä ulkomuodossa on on haettu nimenomaan perinteisen vastakaaren muotoja toisin kuin esim. hoytin vastaavissa malleissa joissa on pyritty tietoisesti erikoiseen ulkonäköön. Ihmettelin hiukan sitä että lavat ovat äärimmäisen ohuet, jotain 4mm ja kevyet mutta sitä kait se "Garbon Nano Tube Tecnology" merkitsee. Kahva on pienehkö sekä suht kapea ja sillä otteella mihin on tottunut ulkokantti painaa pikkurilliä aika ikävästi... :-\
Paunoja ei tullut mitattua mutta tuntuma sanoo että mun vedolla näillä säädöillä 52-53. 28" vedolla luvataan 55# ja säätövaran PITÄISI olla +-5 paunaa mikälimun clitoriskäännös meni oikein.
Asiakaskäynnit sotkevat hiukan noita iltoja mutta viimeistään lauantaina jahtiin ja eka elukka nurin - jos nyt sattuu pääsemään tilanteeseen ja osuu...
-
Voisin kans osallistua kimppatilaukseen.... ainakin n. Kaksviikkoa sitten savenmaalle tuli kuorma solumuovia ja sanoi et onnistuu esim matkahuollolla laittaan ouluun...
-
Nyt alkaa olemaan winwininillä ampuessa pikkuhiljaa eka kertaa kesäkuun katastrofin jälkeen semmoinen tunne että nyt on jo aika hyvä jousi ammuttavana!
Kun saan tehtyä sopivan kahvan ja sovitettua paunat siihen malliin että kestää pitää 8-10 sekunnin pidon treenin eka nuolilla tarkkuuden kärsimättä niin winwinillä tehdään sopan höystettä kummasti... >:(
Tosin vieläkin on ikävä Golden Cornoa mutta kait se on pikkuhiljaa totuttava ajatukseen että mennyt mikä mennyt.
-
Tein tänään tasan 48 nuolen treenin (ammuin 3 kertaa viinin tyhjäksi) ja nuolten joukossa oli kaksi sulatonta nuolta ja sitten yksi Muzzyn harjoitusleikkuri. Ensimmäistä kertaa kesäkuun jälkeen tuli tunne ampuessa että keppi on 100% varmasti polttopisteessä oli matka mikä tahansa - mulla oli 5 eri elukkaa apauttiarallaa 5-20m matkoilla ja viimeisen viinillisen ammuskelin jopa eri asennoista... Olihan siinä 2-3 lievää hutia mutta tunne varmasta osumasta on se kaikkein tärkein.
Nuolen lennossa on vielä jonkin verran korjaamista kuten myös näköjään sulkien kunnossakin joten seuraava säätövaihe on sulitusten korjaaminen ja sitten jousen hienosäätö.
-
6kpl Muzzyn http://muzzy.shptron.com/p/125-grain-4-blade-screw-in-6pk?pp=8 "bad to the bone" leikkuria. PsR:n hinta oli kuluineen 48 ekua eli suht kiva.
Päätöksen siitä että Missourin reissun leikurit ovat juuri Muzzyjä tein PenaaliOllin (siis Pennasen Olavin) suosituksesta, Olli on ampunut niillä jo vuosia (mm useamman kauriin) ja kertoi että ne ovat laadukkaita sekä kestävät pieksämistä. Heti alkuun purin paketin ja punnitsin kaikki osat yhdessä ja erikseen, hieman jopa yllätyksekseni kaikki painoivat koottuna tasan 126 gn ja härrävärkissä pyörittämisen jälkeen totesin ne jopa täysin suoriksi!
-
Head Cedar Ridge Waist Pack -"tetsari" puhkikuluneen Retki-merkkisen tilalle:
http://www.kivelaoutdoor.com/Lannereput.html (listan ylin).
Tähänastisen perusteella en voi suositella. Hyvä jos puolen tusinaa käyttökertaa ja lannevyö ratkesi toiselta puolelta kokonaan irti lauantaina. Tein reklamaation ja todennäköisesti saan uuden tilalle. Sitten selviää, onko kyseessä krooninen laatuongelma vai yksittäiskappaleen vika.
-
https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/anar-luondu-kaislakuvio-mets%C3%A4styspuku ::)
Heräteostos, kalalle ja vaikka maastoradan kiertelyyn..
-
JuhaSAn jäniseläinten keskuudessa kauhua herättänyt samickin stingray vaihtoi omistajaa. :)
-
Ostin Inglesistä retkeily/päivärepun josta on tarkoitus muokata jahtireppu , hintaa oli kokonaista 14,95. Valinnanvaraa olisi ollut sillä tarjolla oli varmasti 50 erilaista reppumallia alle 20 ekun hintaan...
-
Posti toi tänään uuden jousen. Samick SHB one piece. 55/58". :o
-
Ei muuta ku uus keppi jänteelle ja menoksi :)
-
Ebaystä Lumia 520 kosketuspaneeli ja samsung galaxyyn näyttö.. Nyt pojan särkemät puhelimet taas toimii! (hetken)
Nii ja aiheeseen, kolme halpaa leikkuria kiinasta hintaan 3.5€ posteineen. ;D Yksi ainakin vipattaa aivan liikaa... :-[
En suosittele hankkimaan ;D
(http://i60.tinypic.com/2zhnzoo.jpg)
-
G5 xr2 tähtäin tuli ostettua. Onko kellään kokemuksia kyseisestä aparaatista?
-
Metsästyskortti toissa tiistaina ;D
-
Metsästyskortti toissa tiistaina ;D
Onnittelut, varmasti hyvä hankinta!
-
Metsästyskortti toissa tiistaina ;D
Hieno juttu :)
-
Karjalankarhukoiranarttu. 6v ja historiasta ei mitään tietoa... Tuntui että on pakko pelastaa tuo kiertolaiselämältä. Tulee kuitenkin toimeen lasten, kissojen ja toisten koirien kanssa eikä näytä mitekään isommin kaltoinkohdellulta.
-
Kävin hakemassa bilikasta metsästyshousut http://www.biltema.fi/fi/Vapaa-aika/Metsastys/Vaatteet-ja-suojavaatteet/Metsastyshousut-48108/
kun alkusyksystä ostamastani metsästys/ulkoiluasusta http://www.biltema.fi/fi/Vapaa-aika/Metsastys/Vaatteet-ja-suojavaatteet/Metsastys--ja-ulkoilutakki-48804/ sain kauden mittaan pääasiallisesti positiivisia kokemuksia - jopa niin hyviä että innostuin tekemään asusta perusteellisen "käyttötestiraportin" Jäkkärään. Se on seuraavassa lehdessä jos päätoimittaja ei vaan ole sensuroinut sitä sisällön monimuotoisuuden takia... ;)
Mutta, mutta... metsästyshousujen kangas ei ole IHAN niin hiljaista ja miellyttävää kuin testatussa asussa, pitää tässä nyt koetta hiukan pehmentää niitä käytöllä niin lähteekö niistä se pienoine kahina pois vai onko se pysyvä ominaisuus...
-
Oli kyllä asiallisen näköiset pöksyt ja ei ole ainakaan hinnalla pilatut! Vois kuvitella että pinta kun vähän kuluu niin kangas senkuin hiljenee. Pitäsköhän itekkin ostaa bilikat Härkilän kaveriksi :o
-
Juu ja ihan asiallisen tuntuiset jalassakin. Kun siitä toisesta puvusta jäi tutkimatta että onko saumat teipattu niin näistä housuista piti kurkata vuoren sisään ja saumoissa oli teippi.
Hintaluokastaan johtuen varmasti todellä pätevä ostos junioreille - ne kun tahtovat kasvaa äkkiä kamppeistaan ulos.
-
Qad hdx nuolihylly tulossa.
-
Jouseen kiinnitettävä nuoliteline Pekalta.
-
Eipä ole bilikan camoväriset metsästyshousut alkaneet hiljenemään vaan parin viikon suht aktiivisen pitämisenkin jälkeen kuuluu sama natina päällikankaan ja kalvon välistä. Kuinka paljon tuo pienoinen natina sitten ahittaa onkin eri juttu...
-
Tusina Easton Carbon Bowfire nuolia.
Speksit on niin mahdollisimman lähelle ST Exeliä kuin voi olla sillä erolla että painoa on 0,1gn (n. 0,0065grammaan) vähemmän tuumalle.
Mutta livenä on muitakin eroja; väri on valkoinen punaisilla liekkikuvioilla joka "tarttuu" ääreisnäköön todella ikävästi häiriten ampumista mutta siitähän pääsee spraylla eroon.
Enempi häiritsee erimallinen nokki jonka tiukkuus jänteelle on sama mutta vahvuus n. 1,5mm paksumpi. Tämä tekee sen että kun käytän kahta nokkirengasta niin uudet nuolet joutuvat tavallaan pinninkiin ST Exelin H-nokille sovitettujen nokkirenkaiden väliin ja käyntiin tulee holtitonta pystysuuntaista hajontaa mutta tästä pääsee eroon vaihtamalla nuoliin H-nokit joihin pitää laittaa hiukan maalarinteippiä ja pisara pikaliimaa.
Syynä näiden Bowfirein hankintaan on parempi suoruustoleranssi joka on 0,002" kun se taas ST Exeleissä on 0,006" - kiinteällä leikurilla ST Exeleiden hajonnassa on isojakin nuolikohtaisia eroja ja pyrin siihen että Bowfirellä se olisi pienempi - jos on niin veikkaampa että Missourin peurat eivät tykkään hankinnasta jos vaan kuononsa näyttävät... ;)
-
No joo... empä tiijä... pyörittelin iltasella puolenkymmentä Bowfireä härrävärkissä ja täytyy tunnustaa että ainakaan silmämääräisesti suurennuslasilla katsottuna toleranssilla 0,006 ja 0,003 ei ole mitään eroa vaan putket viipottavat ihan samallalailla. Ajattelin mennä iltasella velipojan pajalle ja pyörittää tusinanST Exeliä ja uusia Bowfiret tasapainotusrullilla 700mm laakerivälillä ja tarkistaa suoruudet heittokellolla putken keskeltä. Eihän sillä ole varmaan live-elämässä kovinkaan paksun vitunkarvan vertaa väliä mutta selviääpähän jotakin ameriiiiiiikkalaisista mainosmiehistä ja se että kannattaako heihin luottaa.
Uusien nuolet suoruustoleranssi olikin siis 0,003 eikä 0,002 kuten tuolla aikaisemmin kirjoittelin.
-
Eipä onnistu nuolen suoruuden tarkka mittaaminen normi heittokellolla mittauspään liian suuren jousipaineen vuoksi...
-
Hei, onko paavon valikoimassa mittää muuta edullista/kokeilemisen arvoista hiilikuituaihiota kun tuo excel, powerflightia ei kuulostanut olevan. Haluaisin jostain syystä hieman paksumman putken kun tuo excel.. Jos huomenna piipahtas pedillä..
-
Qad hdx nuolihylly tulossa.
Jaa saapa nähdä mihin on hylly joutunut. Viime torstaina on laitettu postiin (kirjeenä) ja eipä ollut vieläkään tullut. On ollut jollain postimiehellä hyllyn tarve. Myyjä soitti ja aikoi laittaa tiistaina matkahuollon kautta toisen tulemaan.
-
Hei, onko paavon valikoimassa mittää muuta edullista/kokeilemisen arvoista hiilikuituaihiota kun tuo excel, powerflightia ei kuulostanut olevan. Haluaisin jostain syystä hieman paksumman putken kun tuo excel.. Jos huomenna piipahtas pedillä..
Kerkesikö silmä liiaksi tottua niihin paksuihin alumiininuoliin? Excel on hyvä ja halpa, osta niitä. Kyllä niihin silmä tottuu 8)
-
"Once you'll get fat, you'll never get back". Tosin ton tais sanoa joku pornonäyttelijä. Tai siis näin kuulin... tai siis kaveri oli kuullut ;D
-
Qad hdx nuolihylly tulossa.
Jaa saapa nähdä mihin on hylly joutunut. Viime torstaina on laitettu postiin (kirjeenä) ja eipä ollut vieläkään tullut. On ollut jollain postimiehellä hyllyn tarve. Myyjä soitti ja aikoi laittaa tiistaina matkahuollon kautta toisen tulemaan.
Oliko jostain liikkeestä vai yksityiseltä? Jos yksityiseltä niin minäkin olen kuulluut kovasti kaikkia selityksiä miksi tavara ei ole tullut perille ::)
-
"Once you'll get fat, you'll never get back". Tosin ton tais sanoa joku pornonäyttelijä. Tai siis näin kuulin... tai siis kaveri oli kuullut ;D
Enpä ole tuollasita kuullut, mutta taidan arvata kenestä kyse.. :)
Joo exeleitä otin, 125gr kärki tekee vähän pykälää joten kotitekoiseen juuttisäkkiin tahtoo vähän takertua. Tuon takia ois esim tuo powerflight parempi..
-
Posti toin Bushnellin valmistaman Bear Grylls 9x32 monokulaarin - huom! siis BEAR GRYLLS mallistosta. MInähän olen tunnetusti kova Bear fani ja mielestäni hän on maaaaiiiiliman kovin jätkä... ;) http://fi.wikipedia.org/wiki/Bear_Grylls
Ihan ok kampe huolimatta vajaan 50 ekun hinnasta - sanoisin jopa että kelvollinen kampe jos ei halua jostain syystä ostaa vaikkapa Steineriä. Em käytä normi kiikareita siitä syystä että toisen silmän mustuainen on arpeutunut sen verran että näen normi kiikareilla kaksi kuvaa samaan hintaan ja toinen syy on se että monokulaari on käytössä pienikokoinen eikä se tarvitse mitään kaulahihna virittelyjä. Suunnitelmissa on tehdä kamppeelle remmi jolla sitä voi pitää vaikka koko jahdin ajan oikean käden selkämyksessä - siis ampuessakin koska painoa on jotain alle 150 grammaa...
-
Bear Grylls kampe. Nyt on kilipa varustelu alakanu. ;D
Tuosta on kyl vaikia laittaa paremmaksi.
-
Qad hdx nuolihylly tulossa.
Jaa saapa nähdä mihin on hylly joutunut. Viime torstaina on laitettu postiin (kirjeenä) ja eipä ollut vieläkään tullut. On ollut jollain postimiehellä hyllyn tarve. Myyjä soitti ja aikoi laittaa tiistaina matkahuollon kautta toisen tulemaan.
Oliko jostain liikkeestä vai yksityiseltä? Jos yksityiseltä niin minäkin olen kuulluut kovasti kaikkia selityksiä miksi tavara ei ole tullut perille ::)
Yksityiseltä. Saapa nähdä meneekö riitely hommiksi.
-
Eiköhän niitä 125 grainin kärkiäkin myydä Excelin levyisenäkin.
-
Ainakin TTV:llä on exeliin sopivia satakaksvitosia - kun tilasin niitä talvella niin se oli jopa hyllytavaraa...
Nuolten irroittaminen todellakin helpottui kaikenlaisista taustoista.
-
Näin kesän kynnyksellä kävin ostamassa Nokian huopakumpparit piikkilangassa korjauskelvottimiksi repeytyineiden tilalle. Vaihtoehtona oli Muckboots vai mitä huimat testivoittajat ne nyt onkaan mutta valinta oli silti "se perinteisempi" huolimatta Munkkien keveydestä ja paljon kehutusta lämpimyydestä.
Nimittäin kun eilen jouduin lainaamaan massepassiin Raunolta kengät niin ne oli Munkit ja Rauno varoittelikin että ne ovat sitten liukkaat jos on vähänkin jäätä alla. Ja liukasteltua niillä Munkeillä tuli ja semmoisessa paikassa jossa en osannut yhtään varoa - majavapadon reunalla oli pinnaltaan pehmennyttä jäätä joka vietti hiukan veteen päin. Tusina steppiaskelia pehmeähköllä jäätiköllä ja "huh huh enpäs onneksi uinut"... :D
Kävin muuten ihan mielenkiinnosta vilkaisemassa sen M&K:n testin - Munkeille testivoitattajan arvonimi 4,75 pisteellä ja Nokian Kairoille kuppaiset 2 pistettä kommentilla: "Aika ajaa väkiselläkin näiden vanhojen mallien ohi..." eli nehän on just kuin mulle tehty :D ;D ;D ;D ;D ;D ;) ;) ;) ;)
Munkkeja oli kommentoitu: " Erittäin hyvin istuvat, kevyet kävellä, mutta silti tukevat. Saapas tukee sekä nilkasta että todella miellyttävästi myös jalkapohjasta astuessa. Mullistava saapas, käveltävyys on aivan kenkien luokkaa. Mukavan tuntuiset jalassa ja lämpimät. Pohja säilyttää ominaisuutensa myös kovalla pakkasella." hiukan ihmetyttää sillä minusta niiden nilkalle antama tuki on aivan yhtä onneton kuin Kairassakin ja varsinkin päkiän tuki sivusuunnassa aivan olematon. Kevyes pitää paikkansa ja varmaankin tuo lämpimyys sillä varauksella että vaikka keli oli nollan tietämissä niin varpaita alkoi hieman paleltamaan 4,5h passituksen aikana kuten varmaan olisi huopakumppareissakin...
Tosin tässä mun ihmettelyssä Munkkien istuvuudesta täytyy huomioida se että meillä jokaisella on yksilölliset jalat ja tuntuma kävelyyn...
No, raskailla Kairoilla mennään ja nostetaan kuntoa - sitä paitsi olen satavarma että Bear Grylls valitsisi myös Nokian Kairat... ;)
-
Sen verran vielä noista Nokian Kairoista että on se luojan lykky ettei minulla ole kumifetissiä - kun toin ne lämpimään niin kengistä levisi semmoien kumin tuoksu että emäntä määräsi ne terassille tuulettumaan vähintään viikoksi - minä sain jäädä sisälle... ;)
-
Muun tilauksen yhteydessä tilasin käsilämmittimiä 10 paria tulevaa talvea varten. 50 centtiä/pari.
-
No voi helevata... pitikö nuo huopakumpparit polttaa...? Terassilla aurinko on lämmittänyt niitä ja niistä leviää ympäristöön ihan kauhea kuminkäry - eipä ole ennen moista tullut vastaan ??? ??? ??? ???
Pitänee huomenissa pestä ne jollain rasvanpoisto tms aineella tai sitten käydä viemässä ne Käkriäiselle takaisin.
-
No voi helevata... pitikö nuo huopakumpparit polttaa...? Terassilla aurinko on lämmittänyt niitä ja niistä leviää ympäristöön ihan kauhea kuminkäry - eipä ole ennen moista tullut vastaan ??? ??? ??? ???
Pitänee huomenissa pestä ne jollain rasvanpoisto tms aineella tai sitten käydä viemässä ne Käkriäiselle takaisin.
Et kai langennut kiinan kumppareihin? Oisit ostanut ne kesä mallin mukbootit niin ei tarvi säätää :D
-
Voihan ne olla aivan hyvin Kiinassakin tehdyt vaikka ovat Nokian Kairat...
Pesin saappaat Ajaxin Kitchen&Grease pesuaineella, ensin pesuaine vaan helmeili pois saappailta ja vasta kun ne antoi kuivua kertaalleen niin pesuainekin rupesi tehoamaan.
Tosin pesun tuloksesta ei ole vielä tietoa...
-
Voi v.... ei se haju mihinkään kadonnut ulkopuolen pesemisellä vaan se tuleekin kenkien sisältä - jos vesipesu kangasvuorelle ei auta niin palautan saappaat...
-
Ei kait ne ole tehty samasta kumista kuin auton lattiamatot kun haisee pahalle.
-
Toivottavasti ei...
Kyseessähän voi olla jopa jonkun kummiduunarin ns. käytännön pila tai protesti työnantajaa kohtaan. Aikoinaan kun jenkkien autoteollisuutta ajettiin alas ja oli laajoja irtisanomisia niin GM:n tehtailla tehtiin vituksen vallassa semmoisia piloja että kasikoneisiin asennettiin yksi alikokoinen mäntä, vaihteistoja laskettiin liikkeelle väärällä öljyllä tm smuuat kivaa.
Kumisaapapista tulikin mieleen suomipopilla pyörivä Sultanmainos joka meni jotenkin näin "...seikkailijoille kosteisiin viidakoihin ja ennakkoluulottomille uskalikoile jopa karuille takamaille...."
-
Ajan kanssa häviää se käry ,itellä vastaavaa nokialaisista . Tietysti rajansa kaikella ja uv heikentää niitä, mutta kokemusta on siitäkin että menee risu läpi, jotenkin ohkasia nykyisin nuo nokialaiset.
-
Juu, eipä nuo Nokialaiset miltään norsunnahan paksuisilta vaikuta mutta kaitpa niillä jokusen talven tramppaa...
Vaikuttaisi siltä että hajukin alkaa olemaan hallinnassa ja eiköhän ne sukkamehut laimenna sitten loputkin.
-
Tulipas viesti bogensportilta :) Puolivuotta Korean maalla valmistunut vasenkätinen erikoisjousi on eilen lähtenyt etenemään Saksasta kohti Suomea.
Ensi viikolla luultavimmin on jousi kädessä :D
-
Hyvää kannattaa odottaa. Harvoilla on Kim - Il Unin nimikkojousta. ;)
-
Nimen omaan ;) Jousessa on hallitsijan nimikirjoitus ja jokainen jousi testattu kuulemma kaatamalla siperiantiikeri. Jousessa käyttetty vaahtera on kasvanut hallintopalatsin puutarhassa jo Kim Jong Ilin aikana ;)
-
Varjaagimaan salaisen sotilastiedustelun mukaan se Kim Il Jong on käynyt joka ikinen aamu Reino-aamutohveleissaan heittämässä ns. aamukepilliset jousivaahteran juurelle - mahtaa olla häjy kampe... ;)
-
Itse luin propagandattomasta Il-Unin Postista, että jousen tehny lapsiorja oli saanut valmistuksesta mainetta ja rikkauksia (convertterin mukaan €uroissa kaikki 0,28 €uroa).
Ps. Seuraava kommentti on aika satanallinen. Kuka uskaltaa... :P
-
Eise huono voi olla jos lähes jumalallista alkuperää oleva Suuri Johtaja on jousen rakentanut :D
Sitten kisoissa ammun 80 pistettä radalla jossa on maksimipisteet 70 ;)
-
IOnko se ns. normijousi vai peräti peukalorenkaalla ammuttava?
-
normaalille sormilauksulle tarkoitettu jousi on. ikkunaleikkaus löytyy
-
Niinhän siitä taisi olla puhetta jossain välissä jo aikaisemminkin.
-
Ostettu PSE Drive LT 2014 talja.
-
normaalille sormilauksulle tarkoitettu jousi on. ikkunaleikkaus löytyy
Hei mites sen Quik Stickin kaa kävi? Ootko vielä ottamassa sen?
-
Mennään kesällä sinne Saksaan nii sillä reissulla. Tai kahtoo ny onhan nuita jousia jo muutamat ;D
Mutta ei yhtään lonkkaria :-\
Tuo mikä nyt ens viikol tulee(on jo suomessa) on se ennen joulua tilattu jousi.
-
No niin nuolihylly saapui vihdoin perille eikä tarvinnut edes ruveta riiteleen :)
-
Niin Joelillahan oli jo sovitut kaupat JuhaSan stingraystakin joten jousia alkaa varmaankin olemaan nurkat täynnä... ???
-
Ikävä kyllä stigray räjähti(tai siis nii suuri railo kahvassa että ei jousella enää voi ampua) :(
joten 2 jousta on enää.
-
Kävin hakemassa samick deermasteriin uuden keskiosan paavolta. Entiseen tuli murtuma joten takuusen meni.
-
Tietääkö kukaan onko Paavolla hyllyssä samick sht lapoja? Tai onko jollain ylimääräisenä 45 tai 50 paunaisia edullisesti:)
-
Deerhunterin lehtipuku http://www.hhsport.fi/tuote/l-xl-deerh-3d-camo-puku/774075022/ kevätpukkijahtiin ja kait sitä voi käyttää jossain muuallakin.
-
Tietääkö kukaan onko Paavolla hyllyssä samick sht lapoja? Tai onko jollain ylimääräisenä 45 tai 50 paunaisia edullisesti:)
melko varmasti ei ole. Tukkurilla eli Jvd:llä näyttää olevan joten viikossa tulee. Ainakin tähän olen nyt tottunut kun paavolta jousen ja nyt tuon keskiosan tilannut.
-
Hoyt carbon element g3 2013 camo häkkyrä.
-
TTV:ltä saapui paketti jossa mm. :
www.jousiammunnanttv.fi/neet-deerskin-p-615.html
koko l tuntuu sopivan tiukalta. Myös sopivia 125 kärkiä excel putkeen löytyi tomilta.
Täyspitkiä sulkia otin kun niin tekkee mieli kokeilla tehdä flutari, eikös noista voi tehdä vaikka spiralin?
-
Piti perskele ostaa kaikenmaailman rojuille tarpeeksi iso laukku; http://www.varusteleka.fi/fi/product/hollantilainen-keikkalaukku-dpm-kuvio-kaytetty/1584 ja siitä sitten se reppumalli. Mukaan sopii mun makkari ja (ehkä) jotakin muuta pientä...
-
No niin varustelaukku tuli, johan on piru jos ei rupea tavarat kulkemaan samassa kassissa reissuilla!!!!
-
Etanolia venekeittimeen Bilikasta hakiessani (on muuten siellä pirun halpaa 4 litran kanikoissa) hokasin että kun tässä on innostuttu uudestaan tuosta eräelämästä niin tyynyn korvikkeeksi olen laittanut pään alle jonkin vaatemytyn niin eiköhän se ole sama jo investoida ilmatäytteiseen retkityynyyn...
-
Tilasin 6nuolen telineen jouseen ja 12kpl Timber Stickejä
-
Riihimäen messuilta tuli ostettua muovikalvolel painettuja peurankuvia 4kpl, armyreppu ja 8x32 Vortex monokulaari. Pääsin todellä vahällä ostosten suhteen vaikak siellä tuli pyörittyä 4 päivää...;-)))
-
Paljon maksoi monokulaari? Itsekin miettinyt tollaista
-
Messutarjouksena 95 ekua - ovh kuulemma jotain 190 ekua. Mulla olisi nyt ylimääräisenä Bushnellin 9x32 monokulaari joka on muutoin aikalailla yhtä hyvä mutta Vortexilla onnistuu silmälaseilla katsominen paremmin. Voisin myydä sen pois kuljeksimasta kohtuu hintaan - maksoi jotain 50 akua + postikulut
-
Riihimäen messuilta tuli ostettua muovikalvolel painettuja peurankuvia 4kpl, armyreppu ja 8x32 Vortex monokulaari. Pääsin todellä vahällä ostosten suhteen vaikak siellä tuli pyörittyä 4 päivää...;-)))
En piä minnään ku bear grylssin hylkäät!
-
Tarjoan varjaagi 40 oiroa bushnellista?
-
Ostin tännään Delta McKentsie 3D peuran. Ja Win&Win sormiläpän,plunttejan,jännejäli/nokinpaikkamittan ja nokinpaikkoja.
Nii ja Perätukun Camo-kalvopuvun ku oli -45% :)
-
45
-
Se mun Vortex onkin 8x36 eikä 8x32...
Laittelin äsken pakkaan kiinni muoville painetun peuran kuvan mutta maltoin jättää vielä ampumatta. Odottelen tässä hieroja-Kallea kotikäynnille ja jos paikat tuntuu hyvältä niin huomenna voisi vetäistä muutaman kepin peuraan. Nytpähän sen näkee tekeekö 4 päivän "tehotreeni" hyvää viikkoa ennen kisaa kun lauantaina pitäisi Ruåttinmaalla ampua kisaa vai oliko se sittenkin "tuhotreeni" ampumakunnolle. Sen verran vakavasti otin tuon liiton taholta saamani kunnian olla näytösampujana että se oli mulle tavallaan kauden pääkisa ja kunto oli tähdätty pelkästään sitä varten. Loppukausi mennään sitten jäähdyttelemällä ja mutta tosissaan... ;)
-
45 passaa mulle jos sulla ei oo vielä kiire myydä sitä. Jos ilmottelen kunhan oon tulossa Ouluun niin tehdään kaupat.
-
Laittelin sulle jo yyveen ja lupasin 40 ekulla... :D
TuomoM olisi myös kiinnostunut siitä joten kumpi ottaa sen?
-
No myy tuomolle niin minä hommaan myöhemmin itselle
-
Kuitataan.
-
Lähdin eilen aamulla hakemaan vuokraamosta piikkauskonetta että saan piikata pois keskellä pihaa olevan vanhan jätekaivon kannen. Juuri kun olin kääntymässä vuokraamon pihaan niin taivaalta alkoi tulla lunta joten oli helppo tehdä ex tempore-päätös Transsun keulan kääntämisestä kohti Savenmaata Nivalassa... :D
Ostin yhteensä 220 ekulla 10cm solumuovi levyjä joista TuomoM otti 90 ekun satsin. Tein itselleni kaksi 30cm paksua taustaa kooltaan 50x125 ja 90x150cm. Hinta jäin noin puoleen valmistaustoista. Tuomolle tuli kanssa iso tausta.
-
Hankin Paavolta takapihamaaleiksi fasaanin, istuvan jäniksen ja omenan ;D
-
Tusina uusia exeleitä, jotka tulivatkin tosi tarpeeseen...
Ammuskelin iltasella pojanpoikien ohjauksessa öttiäisiä ja kun emäntä huikkasi kahville sisälle niin pojat jäivät pihalle. Hetkisen kuluttua nuorempi toi nipun nuolia papalle kahvipöytään ylpeänä merkittävästä avusta....paha vaan että nuolet oli irroitettu taittamalla ne poikki kun voima ei riittänyt vetämiseen. "Mutta näistä irtos nokat..."
Ja kun poika näytti sormella mistä ne nokat oli irti niin sormeen meni tietysti hiilaripiikki jota sitten pinseteillä vedeltiin irti...
Oli siinä maltissa pitelemistä mutta loppujen lopuksi välikohtaus päättyi halaukseen ja lupaukseen "en koskaan enää..."
-
Tuli itelläkin uusia hankintoja tehtyä, eli Hoyt buffalo 60" 55# vastakäppyrä ja Hoyt traditional nuoliviini siihen kylkeen 8) Nyt vaan ku opettelis ampumaan niin kaikki olis hyvin
-
No joo...lähdin ostaan nuorimmalle pojanpojalle jousta syntärilahajksi mutta &#"/%&%¤((&/%&¤ sehän meni ihan heräteostosten tekemiseksi... :D Tosin jousikin löytyi...
Tokmannilta tuli ostettua 90m 92kg:n (200#) neonoranssia plaanarinarua massekamppeisiin - ihan vaan varan vuoksi. Ja sitten teinkin varsinaisen löydön; parilla ekulla satakunta oranssia 4cm maalitaulutarraa - niihin on pirun hyvä treenata tarkoituksellista ohiampumista... ??? ??? ??? ??? ???
Ja sitten tuli vastaan Löytöjenlöytö ja nimenomaan isolla L-kirjaimella: Angry Birds onkivapasetti tytöntyttö Adalle. On muuten aika tuimanilmeinen koho :D :D :D :D :D :D
-
Hekalta tuli ostettua blindi. Amerikansteppi koirankoppimalli.
-
Piti saaha joelle tasaperänen pikkupaatti. Ouluseudulla on yllättävän huono tarjonta semmosista ja soutupaattien hinnat yllätti, esim Päijän-vene 1700 €. Tori.fi: ssä mainostetaan Finkari veneitä joita luulin Kiina-tuonniksi. Mutta sepä onkin Kalajoella pikkupajalla käsinlaminoitu tukeva vene, jota voi lyhyen kokemuksen perusteella suositella tukevana vaikka jahtikäyttöön, paino 70 kg, pituus 380 cm. Hintaa oli 840 €, mikä on mielestäni oikein kohtuuhinta koska kyseessä on siististi tehty kaksikuorinen vene. Kaisla 420 olisi maksanut vajaan kaks tonnia. Käytetyt vaihtelevakuntoiset soutuveneet 500 €:n kahtapuolta, tarjonta vähäistä.
http://www.finkari.com/
-
Kävin hakemassa bilikasta metsästyshousut http://www.biltema.fi/fi/Vapaa-aika/Metsastys/Vaatteet-ja-suojavaatteet/Metsastyshousut-48108/
kun alkusyksystä ostamastani metsästys/ulkoiluasusta http://www.biltema.fi/fi/Vapaa-aika/Metsastys/Vaatteet-ja-suojavaatteet/Metsastys--ja-ulkoilutakki-48804/ sain kauden mittaan pääasiallisesti positiivisia kokemuksia - jopa niin hyviä että innostuin tekemään asusta perusteellisen "käyttötestiraportin" Jäkkärään. Se on seuraavassa lehdessä jos päätoimittaja ei vaan ole sensuroinut sitä sisällön monimuotoisuuden takia... ;)
Mutta, mutta... metsästyshousujen kangas ei ole IHAN niin hiljaista ja miellyttävää kuin testatussa asussa, pitää tässä nyt koetta hiukan pehmentää niitä käytöllä niin lähteekö niistä se pienoine kahina pois vai onko se pysyvä ominaisuus...
Jaahas, kummat nyt olisi parempi hankinta? Lähinnä tuommoiseen samoilu jahtiin. Sos asussa haukiputaalla olisi kans muutamat edulliset alle satkun housut. Mutta näistä ei niin ole käyttökokemuksia että liekkö kummempia kuin biklikan pökät?
-
Jaa-a, ei ne bilikan housut ole mitkään hellepökät kuten ei muutkaan kalvohousut ole....
-
Swedteamin hermelin green housut kävin sitten hakemassa. Edulliset oli 70€..
-
Minulla on ollut parit hermeliinit ja tosi hyvät housut yleis käyttöön.
Nyt housuina swetteamin tuuletus aikoilla olevat housut.
-
Hyvän valinnan olen sitten tehnyt kun on muillekkin kelvannut. Pittää huomenna käyä vaihtaan vaan kokoa suurempaan. 52 on väliasun kanssa liian tiukka ja 54 on vähän roikkuva mutta kun ei ole kokoa 53 :)
-
Ostin akanreuhkalle kuntoiluvälineeksi lasikuituisen Yki-kanootin. Alkuun oli haussa ämpärimuovinen kanootti mutta kun semmoista mihin saa rutkun kiinni ei löydy alle 2 tonnin hintaa niin piti tyytyä lasikuituiseen 3 hengen pulkkaan.
-
Nii mää kattoinki ku ajelitte Varjakantietä ees taas kanootti perassä :)
-
AVS-videoeditointiohjelmisto.
Ajattelin harjoitustyönä koostaa elokuvan kolmen (?) vuoden takaisesta, kaikkien aikojen ensimmäisestä vaistoleiristä. Siitä on hyvää materiaalia merimatkoineen kaikkineen, joskaan ei ehkä julkiseen levitykseen...
-
Röllipuku puoleen hintaan;
http://www.jokiera.fi/tuote/seeland-leafy-3d-r%C3%B6llipuku/4390000002406/
-
Tilasin TTV:tä uuden nuolenvetimen, 9/32 3d taulukärkiä, koemielessä flemish punotun ff-jänteen ja 2 teräisiä Magnus Stinger leikkureita - mun ampumatekniikalla kun nuo 3 tai useampiteräiset "ottaa silmään" häiritsevästi.
TTV :n palvelu on taatusti parasta ja henkilökohtaisinta mitä Suomessa tai ehkäpä maailmassa saa; heti kohta tilauksen jälkeen tuli puhelu että torstaina tulee lisää stingereitä haittaako jos koko lähetys lähtee silloin vai laitanko 2 eri lähetystä, luonnollisesti yksillä lähetyskuluilla, joista stingerit tulee viimeistään maanantaina?
Mun kiireisiin sopi yksi lähetys...
-
Kävin vihdoinkin ostamassa uudet "kesäjahtikumpparit" eli sellaiset mitkä on hyvät yhdellä paksuhkolla urheilusukalla. Vanhat vai pitäisikö sanoa että ikivanhat Aiglet alkoi olla siinä kunnossa että aamukaste alkoi hiipimään varpaisiin, toisen kengän pohjasta alkoi kiertojäykiste tulla läpi ja vuorikangasta ei ollutkaa enää kuin varsissa.
Viime syksystä aloitetun etsinnän budjetti oli 120-130 ekun huiteilla eli tähtäimessä oli paremman luokan kengät kävelyn suhteen.
Ongelmaksi vain muodostui se että nykyään näyttäisi olevan trendinä mahdollisimman korkeahkot ja jäykät pohjat joilla ei juurikaan kävellä epätasaisessa ja pehmeässä maastossa hiipimisestä nyt puhumattakaan. Vanhoissa Aigleissa oli vain hieman kiertojäykistetty pohja ja se oli todella hyvä kävellä.
Oli ihan liipasimella että olisin ostanut Tretornin jotkut hiton "hunterit" tjsp mutta niissä oli luonnonkumi terät ja jostain ihme syystä puoliveltot neopreenivarret. Käkriäisellä huomioni kiinnittyi "kotimaisiin" Nokian Kontioihin joiden esitteesä luki että "uusi kiertojäykistetty pohjarakenne ja istuvampi nilkka- ja varsiosa". Ei muuta kuin nelikakkoset jalkaan ja koeaskelia suuntaan ja toiseen. Päädyin nokialaisiin ja pikakäyttötesti 3h kurppajahdissa osoitti että kyllä niillä tepastelee mukavasti vähintäänkin yhden kauden lauhat kelit - joka on muuten livenä yhtä kauan kuin nimeltä mainitsemattomilla testivoittaja mu.... saappailla
-
Oisit ToopeM ostanut puvun yhteydessä ostanut myös seelandin naamiohupun kun sekin oli tarjouksessa ja on ainakin kuvassa asiallisen näköinen... ;)
-
Vaistojousen ostin vieraissa käyntiä varten :-[
uusia taljan lapoja odotellessa Amerikan maalta ::)
-
uusia taljan lapoja odotellessa Amerikan maalta ::)
Mikä jousi sinulla olikaan, josta lavat poksahti?
-
PSE Brute X. Toisessa ylälavassa laminointi ratkennut 2 cm matkalta ja osa kerroksista poikki eli ei silmille vielä tullut mutta ei kehtaa alkaa kokeileen mitä kestää ;D
Tähän johtanut tapahtumakin on aika varmasti tiedossa joten ei valmistusvika.
-
Eipä muistu mieleen tuo Mertsin jousihaveri, otas uusiksi...
Millaisen vaistokäppyrän laitoit?
-
Eipä muistu mieleen tuo Mertsin jousihaveri, otas uusiksi...
Millaisen vaistokäppyrän laitoit?
Se jousi tuli silloin kerran maastoradalla kettu-myyrä-ahmatti lavalta alas kun nostonarussa oli huono solmu, oma moka kun en solmua tarkastanut.
Tuomolta hain puolileikillään sen SHB:n vaan perkule kun sillä tuntuu jo tässä vaiheessa jotenkin osuvan niin täytyy harkita jahtihommia jousen kanssa tovin kuluttua.
Eihän tuo varmaan ihan minun mitoille ole optimaalinen jousi vaan kyllä sillä on hyvän tuntoinen ammuskella vielä tässä vaiheessa koulutusta.
-
Jep, jep...
-
Pojjaan jouseen 20 paunaset lavat Paavolta.
-
Puolittaisena heräteostoksena Ursuitin neopreeniset sukelluskengät. En sukeltamista varten vaan hiipimistä. Muuten ok mutta sorakolla uritettu pohja kerää hiekan uriin ja tahtoo rahista - nauhahiomakoneella urituksen harjoja tylsemmäksi niin alkaa pelittämään...
Siitä vekkulin tuntuiset että aamulla kun tossut oli olleet jalassa 5h jalat tuntuivat hiostuneilta mutta kun tossut otti pois jalasta sukat eivät olleet kuitenkaan märät...
-
Puolittaisena heräteostoksena Ursuitin neopreeniset sukelluskengät. En sukeltamista varten vaan hiipimistä. Muuten ok mutta sorakolla uritettu pohja kerää hiekan uriin ja tahtoo rahista - nauhahiomakoneella urituksen harjoja tylsemmäksi niin alkaa pelittämään...
Siitä vekkulin tuntuiset että aamulla kun tossut oli olleet jalassa 5h jalat tuntuivat hiostuneilta mutta kun tossut otti pois jalasta sukat eivät olleet kuitenkaan märät...
Voi viddu kun tullut ajatelleeksi noita kenkiä tuohon käyttöön ku tuli just myytyä tuommoset samanlaiset kahella kympillä pois...
-
Motonetin hinta oli 29 ekua.
-
Motonetin hinta oli 29 ekua.
Halavat!
-
Partiokauppa.fi:stä iso maastopipo. Eipä syö itikat enää niskastakaan niityllä. ;)
-
Itikat ovat kummia otuksia viimeksi kun olin aavejahdissa näin yhdentai kaksi itikkaa enkä laittanut karkotinta päälle mutta muutamaa päivää aikaisemmin ilma oli sakeanaan itikoita eikä karkotinkaan tahtonut tehota..
-
Mä jostain syystä kyllä vedän niitä puoleeni ???
Olisko se kermaisen hyvä ulkonäkö tai paskat jutut, jotka vetää niitä puoleensa ???
;D
-
Ammuin Skumben taljalla laukauksen ja retkahdin. Huomenna lähtee tulemaan Varjakkaa kohti Bowtech Carbon Knight 60paunanen :D
-
Ammuin Skumben taljalla laukauksen ja retkahdin. Huomenna lähtee tulemaan Varjakkaa kohti Bowtech Carbon Knight 60paunanen :D
Yks sekakäyttäjä lisää ;D
-
Ammuin Skumben taljalla laukauksen ja retkahdin. Huomenna lähtee tulemaan Varjakkaa kohti Bowtech Carbon Knight 60paunanen :D
Ha! Tämän on oltava läppää, onhan? :)
FF jänne samikkiin tuli hommattua, aivan eri tuntunen jousi nyt. Nii ja kuuskakkosen takki sa-kaupasta..
-
Tuli taas tänään mietittyä että möiskö taljan ja laittaisi vaistojousen vai ostaisko haulikon >:(
-
3 kpl isoja ongenkoukkuja tai jotakin syöttikoukkuja kait ne on kun pituutta on semmoiset 6 senttiä...
Mulla unohtui nostokoukku viimereissulla Kantokanavalle ja päätin etten perskele enää sitä kolisevaa alumiinikeppiä kaipaile. Koukuista tein 20cm pituisen kolmikoukkuisen nostokoukun jonka pituus on periaatteessa rajaton riippuen siihen liitetyn varren pituudesta...
Siis tein pelkästään sen koukkuosan ja tarkoitus on tarpeen mukaan pätkäistä siihen soppeli riuku tai sitten sitä voi käyttää naarana kiinnitysköyden avulla.
-
Käytiin kaverille hakemassa Paavolta Rakimin Impala. Siinä samalla kun vääntelivät käyrää kasaan sain sitte hyvän aikaa hypistellä noita magneetilla pelaavia Eastonin Tracer RLi -valonokkeja ( https://www.jvd.nl/product/62173-easton-nocks-tracer-rli-2-pack.html ) ja loppuunsa sitten nappasin 2 paketillista mukaan. Ovat tismalleen saman kokosia kun StExelin "vakio" nokit eikä tarvinu kummemmin irvistellä seku työns paikalleen. Pari blunttia ammuskeltiin peltoa myöten niityllä passiin jälkeen ja hyvin pelasivat eikä tarvinu keppejä ruohon seasta paljoa haeskella.
Lisäksi senverran meni tänään jo IQ:n kuidut pimiäksi pellolla että pistin eBaystä sitten tähtäimelle valon tulemaan.. Rahaa palaa ::)
-
Suunnitteilla olis ostaa Joelilta tuo Samikin Verna pitkäjousi poies eli yks mahdollinen sekakäyttäjä lisää ;D ... Lähinnä tosin vaan että saadaan kaverin kanssa käydä ammuskelemassa tauluja kun sekin vaistokamppeella aloitti.
Kertaalleen käyny ampumassa ja onhan se ihan vinha peli vielä kun osuis johonki ??? Vaikka ehän mie paremmastakkaan tiiä.
-
Hoyt Buffalon kaatamisjousi. ;D
-
Hoyt Buffalon kaatamisjousi. ;D
;D ;D ;D
-
Ostin Kärkkäiseltä halpisleikkureita: Allen Skybolt XS, kolmen paketti 16,90€. Nämä ovat vaihdettavateräisiä, muuten kiinteitä rakenteeltaan. Kuten nimestä voi päätellä, ovatt pienehköjä, eli runko on lyhyehkö. Aivan niin pieniä nämä eivät ole kuin esim. NAP Nitronit. Terät on hyvin "ilmastoitu" eli niissä on yhtä paljon reikää keskellä kuin teräpintaa, mikä vähentää siipivaikutusta.
Kaikki olivat erittäin teräviä.
Paketissa lukee "spin tested", joten ajattelin, että jos vaikka olisivat suoria rungoltaan. Testasin pyöritysjikissä. Kaksi kärjistä oli täysin suoria, mutta kolmannen kärki vispaa sellaista millin kierrosta. Eli sama juttu kuin Allenin avautuvissa leikkureissa on tahtonut olla. Jos jaksaa värkätä, sen kolmannenkin voi väännellä ruuvipenkissä suoraksi, muuten hintaetu laadukkaampiin leikkureihin kutistuu. Vaikka sinänsä tukevan ja laadukkaan oloisia nämäkin muuten ovat. Kestävyydestä en osaa sanoa, enkä ole yhtään koelaakia vielä ampunut.
Terien painot olivat 99,5, 102,2 ja 104,5 grainia. Lähes 5 grainin heitto siis pahimmillaan, mutta en pidä vielä pahana. Tuo parhaiten painospeksiin menevä terä oli juuri se kiero :P
-
Lisäksi tuli ostettua 3 kpl 8-metrisiä teleskooppionkivapoja teeren kuvien ripustelua varten.
-
"....3kpl 8 metrisiä teleskooppiongenvapoja..." - joko pitää vaihtaa teeripassiperäkärry isompaan... ;)
(sori, en malttanut :'( )
-
"....3kpl 8 metrisiä teleskooppiongenvapoja..." - joko pitää vaihtaa teeripassiperäkärry isompaan... ;)
(sori, en malttanut :'( )
Vai peräkärry... Kyllä tämä varustus vielä autoon mahtuu ja kannossa kulkee ainakin siihen vakiomestoille:
- koju
- kassillinen kuvia
- jousilaukku
- passijakkara
- onkivavat
- tetsari (kahvit ym.)
- (kamera ja jalusta)
Nuo kun kantaa, niin kivasti saa lämmön päälle passiin 8)
Tosiaan ollut vähän ongelma saada kuvat kunnolla korkealle, että varmasti näkyisivät. Näidenkin vapojen kanssa saa silti varautua laittamaan rankaa jatkopätkäksi tyveen, jos passittaa siinä männikössä. Koivikon puolella riittänee sellaisinaan. Pituus jää 7 metriin, kun se notkein kärkiosa jää käyttämättä.
-
Miten ois naru ja heittopaino? Nössinä laitettiin kyyhkynkuvat sillä tavalla lepopuihin ja (muistaakseni) toimivat vallan hyvin...
-
Miten ois naru ja heittopaino? Nössinä laitettiin kyyhkynkuvat sillä tavalla lepopuihin ja (muistaakseni) toimivat vallan hyvin...
Olen joskus kokeillut toisessa paikassa tuota tekniikkaa ja onnistuihan se keloon vetäminen tuolla tavoin. Tosin tein silloin sellaisen virheen, että narun sijaan käytin siimaa, joka sitten vihelsi tuulessa. Mutta vähän heittotekniikkaa tuo vaatii ja oksaisiin puihin voi naru sotkeutua.
Viime lauantaina samalla peltoaukolla pörräsi teeriä, mutta laskivat toiseen metsäsaarekkeeseen. Ehkä näyttävämpi esillepano parantaa onnistumisprosenttia, toivotaan.
Nyt kävikin niin, että tältä viikonlopulta jäi jahdit väliin.
-
Juu, ei se siima ehkä ole parasta mutta joku semmoinen massenarun tyyppinen naru voisi olla soppelin helppoa käsitellä. Taidampa kokeilla jos innostun lähtemään kuvastelemaan...
Pai tö vei, meillä on nyt tällesyksyä ollut käytössä "super-duck" eli sorsankuvassa on ollut erillinen pohjapaino ja vetonaruna on verkon painotettu alapaula. Kuvaa sitten vemputetaan vedenpinnassa tarpeen mukaan. Muutaman käyttökerran perusteella väittäisin että teho on parempi kuin robosorsan kuvalla ja mikä parasta se on puhtaasti manuaalitoiminen ilman sähköpuolta.
Kuvaa vaihtamalla saa joko ruokailevan puolisukeltajan tai syyssoidinta pelaavan urostelkän. Teho on varsinkin iltalennon tyvenessä hyvä koska veden liike näkyy kauas taivaalle ja vedenloiske toimii myös houkutusäänenä.
Idea on vanha ja käytetty Suomessakin, mullakin oli vastaava hiukan alkeellisemmalla toteutuksella joskus 70 luvulla mutta Duck Commander-töllöohjelma toi sen uudestaan mieleen...
-
Juu, ei se siima ehkä ole parasta mutta joku semmoinen massenarun tyyppinen naru voisi olla soppelin helppoa käsitellä. Taidampa kokeilla jos innostun lähtemään kuvastelemaan...
Nyt muistankin, että viime syksynä Kuusamossa käytin heittopainoa ja sellaista mustaa narua, massenarun vahvuista suunnilleen. Sielläkin kuvat viritettiin keloihin, mutta jouduttiinkin keskelle hirvijahtia, eikä lintuja näkynyt.
-
Törsäsin tällaiseen lamppuun talven verkkosessioita varten kun akkupaketin saa tungettua vaikka alushousuihin pakkaselta piiloon http://www.fenixvalaisimet.fi/otsalamppu/Fenix-HP40F-otsalamppu-kalastukseen-ja-eralle (http://www.fenixvalaisimet.fi/otsalamppu/Fenix-HP40F-otsalamppu-kalastukseen-ja-eralle) ja täytyy sanoa että on huva lanppu ;D
Sinisellä valolla hyppää neonväriset sulitukset silmään maasta aika hyvin...
-
Jännevälimitta ja vara ff+ jänne samickkin.
Tilasin koemielessä sulkia ebaysta. 5" shield:jä 0.36€/kpl.
Ihan vastaavia näyttää olevan kun nämä kotimaankin sulat..
-
Mikäli muistan oikein PsR:llä maksaa bearpawin sulat 25 snt zipaleelta. Minä olen taipannut niitä muutamia satoja kipaleita eikä vastaan ole tullut yhtään epäkuranttia kun niitä erään toisen valmistajan sulissä oli n 10%...
-
Oho, onpa tosiaankin edullisia sulkia psr:n sivuilla. 5" shielditkin vain 46senttiä kpl..
-
No jo on Pete nostanut hintoja tai sitten toimittaja on vaihtunut... piti ihan tarkistaa kuitista että hinta oli 25snt zipaleelta. - ekalla ostokerralla 300kpl ja toisella 50 kpl...
-
No katoppa kö on ne 3" sulat yksvärisenä sen 0,25€ sivujen mukaan. Oli miten oli niin kyllähän tuohon hintaan ja jos laatuakin löytyy niin tuoltahan ne kantsii sulat jatkossa ostaa.
Aiempi viestini ei ollut vinoilua vaan rehellinen mielipiteeni.
-
No joo, minähän tosiaankin käytän 3 tuumaisia....ja niitä tietysti tulee huomattavasti enemmän yhdestä raakasulasta kuin 5 tuumaisia...
-
Varustelekasta gore tex makuupussin päällyspussi märille ja kylmille ilmoille.
Hong Kongista läpälliset kynsikkäät talven rientoihin.
-
Mulla on kanssa tuo gore päällinen makkarisydeemissä. Hyvä kampe mutta hengittävyydestään huolimatta vaatii sen että peräkkäisillä yöpymisillä makkari ja se aina irroitetaan toisistaan tuuletusta varten. Suoja jopa parantaa makkarin lämpivyyttä kunhan vaan kamppeet ovat täysin kuivia...
-
Hoytti lähtee maailmalle ja tilalle tulee Tarvas :)
-
Luovutko Mika taljajousesta?
-
Juu näin tuli tehtyä ja vaistolle siirrytään, taas :)
-
R.O.C.K ;D
-
:D Tuomo, Tuomo... se että kykeneekö soittamaan rokkenrollia ei riipu yhtään soittimen statuksesta vaan siitä millaisia tuotoksia artisti saa siitä irti... ;)
Mutta rock pisteillä kirjoitettuna taitaa olla vähän samanlainen kuin esim K.I.S.S. vai kuinka?
-
J-bow Delta pitkäjousi tuli hankittua.
-
:D Tuomo, Tuomo... se että kykeneekö soittamaan rokkenrollia ei riipu yhtään soittimen statuksesta vaan siitä millaisia tuotoksia artisti saa siitä irti... ;)
Mutta rock pisteillä kirjoitettuna taitaa olla vähän samanlainen kuin esim K.I.S.S. vai kuinka?
Juu ei taida kovin kummoisia tuotoksia tulla ku ei osaa soittaa mutta yritetään saada edes pienet alkusoinnut seuranmestaruuskilpailuun :D
-
Valostoresta tuli ostettua otsalamppu Lumonite compass 1000. Kyllähän tuolla jotain näkee :)
-
Tuli ostettua tuolta Pedi-Archerystä Bohningin sulituspenkki. Samalla lähti mukaan läjä keppejä, sulkia, kärkiä ja kaikki mitä tuohon nuolten värkkäilyyn tarvitaan. Ensimmäinen satsi tuli tuossa jo harjoteltuaki (olikohan 12kpl 2" Blazereilla ja muutama Flu Flu).
Sen verran oli helpoksi tehty tuo homma että ei tarvi kyllä jatkossa miettiä mistä ne nuolet hankkii! :)
-
Täytyy vielä palata tuohon Bilikan metsästysasuun ja Missourin reissuun. Uskoisin että rymysin siellä eniten maastossa piikkipensaiden seassa ehkä PenaaliOllia lukuunottamatta. Päivätauoilla oli aika yleistä kuultavaa manailu joko takertuneitten piikkien tai niiden repimien housunlahkeiden kanssa. Juuri koneesta ottamani bilikan housut olivat kuin uudet lahkeidenkin osalta - ei edes naarmaisuja pintakankaassa... ;)
-
Diamondia, surelogia, gadin hyllyä, true glota, eliteä, tru fireä ja billikasta uudet sulat autoon. ;D
-
2 lapasia Nap Bloodrunnereita, sulkateippiä ja kärkiä puunuoliin..
-
Tulipa tehtyä itelläki hankintoja ku halavalla sai eli oikee nuolileikkuri, bowmaster jousiprässi ja PsR:n 55# 60" jalopeura lonkkarin lavoilla.
-
Ai niin, tulihan siellä Ameriiiikan maalla tehtyä hankintojakin. Mielenkiintoista hinnoissa oli se että erikoisliikkeissä Pro Bass, Capelas ja Roberts tavaravalikoima oli suoraan sanottuna helvetillinen mutta niin oli kyllä hinnatkin kun vertaa niitä Wallmartin (helevetin ison) metsästystarvikeosaston hintoihin. Esim sama pukkihajuste halpakaupassa 5,95 ja "alan" liikkeessä 12,95. Wallmartin tuotemerkki valikoima oli laajempi sisältäen ProBassin Red Headia ja Capelaksen omia merkkejä, Real Threetä, Mossy Oak:a, SOG:a, jne...
Mulla oli suht kiva budjetti tuliaisiin mutta matkalaukussa ei tilaa joten pääsin suht halvalla; pari radiopuhelimia, laser strike avautuvia, pieni sog:n päiväreppu, perhelauman naisväelle tekniset camoteepaidat pl. 3vee Ada jolle mossy oak-röyhelämekko, Browning-lippis ja sukkia Mini-Varjaagille, jousitelinesydeemi ständille, Smitikan nylkypuukkosarja heräteostoksena, valonokkeja,
realthree farkut ja kevyt toppis, camo stetsoni huvinvuoksi.
Mielenkiintoista oli että jenkkien "kädenlämmittimet" ja muut vastaavat tuotteet olivat tietysti extralarge kokoa ja eivät sovin oikein mihinkään käsineisiin, onneksi nakkasin kotoa lähtiessä bilikan jäännökset viime talvelta matkaksukkuun. Suomessa ja varsinkin bilikalla valikoima on parempi ja hinnatkin pienempiä...
-
Tulipa tehtyä itelläki hankintoja ku halavalla sai eli oikee nuolileikkuri, bowmaster jousiprässi ja PsR:n 55# 60" jalopeura lonkkarin lavoilla.
Tuli tännään testattuakin jopa tuota jalopeuraa RaJun kanssa eikä ollenkaan hullumpi lonkkari ollu kyseessä, jaksais vaan joskus nuolet säätä kohilleen... Varjaagi apuaa!!!
-
Hommasin tarvikkeet kiipeävää standia varten - tuntipalkkaa kun ei laske niin säästää 75% ;) :D ;D
Samalla reissulla tuli jätettyä aikoinaan Raunolta ostamani standitikkaat hiekkapuhallukseen ja epoksipohja- ja pintamaalaukseen. Varsinaisesta väristä ei ole tietoa vaan se on sitä mitä "sattuu ruiskuun jäämään" ja voipa tikkaat olla jopa kaksiväriset...
-
Hitsailin standin seisomaosan valmiiksi ja jopa koekäytin sitä. Hengissä ollaan ja lopullinen koekuormitus tehdään Mini-Varjaagin kanssa jolloin sydeemille saadaan 420# eli n 190 kg testitulos.
Istuinosan kanssa tulee vähän funtsittavaa että teenkö siitä penkillä vai kaarella istuen kiipeävän - voi olla että teen molemmat...
-
Pyörähdin Kärkkäisellä ostamassa jousiammuntatauluja - ei muuten ollut juuri minkäänlaisia - ja sorruin sitten käsittämättömään heräteostokseen: www.lapinpuukko.fi/fi/tuotteet/vuolupuukot/ ja sieltä vielä niinkin pervoon vaihtoehtoon kuin "punainen vuolupuukko". Mitään varsinaista tarvetta vuolupuukolle ei ollut (koska Rosellin mummonhammas hoitelee sen tehtävän loistavasti) mutta miellyin nykyään harvoin vuolupuukoissa käytettyyn terämalliin jossa terän suu on todella pitkäksi ja loivaksi teroitettu pitkällä viisteellä. Tuommoinen terä ei ole mikään all a round-terä eräkäyttöön missä koetetaan yhdistää eri ominaisuuksia.
Mutta eipä siinä mitään että ostin puukon ilman mitään tarvetta, kaiken huippu oli se että kahva ei ollut huonon muotoilun takia hyvä vuolemiseen joten ei muuta kuin verstaalle 10 minuutin tuunaukseen ja lopuksi spriipetsillä kahva mustaksi... eikä siinäkään vielä kaikki...muistin että mullahan on SJML:n punainen pinssi joten ei muuta istuttamaan se kahvan päähän.
Nyt on sitten suht näppärän näköinen punamusta vuolupuukko SJML logolla... :D
-
Pyörähdin Kärkkäisellä ostamassa jousiammuntatauluja - ei muuten ollut juuri minkäänlaisia - ja sorruin sitten käsittämättömään heräteostokseen: www.lapinpuukko.fi/fi/tuotteet/vuolupuukot/ ja sieltä vielä niinkin pervoon vaihtoehtoon kuin "punainen vuolupuukko". Mitään varsinaista tarvetta vuolupuukolle ei ollut (koska Rosellin mummonhammas hoitelee sen tehtävän loistavasti) mutta miellyin nykyään harvoin vuolupuukoissa käytettyyn terämalliin jossa terän suu on todella pitkäksi ja loivaksi teroitettu pitkällä viisteellä. Tuommoinen terä ei ole mikään all a round-terä eräkäyttöön missä koetetaan yhdistää eri ominaisuuksia.
Mutta eipä siinä mitään että ostin puukon ilman mitään tarvetta, kaiken huippu oli se että kahva ei ollut huonon muotoilun takia hyvä vuolemiseen joten ei muuta kuin verstaalle 10 minuutin tuunaukseen ja lopuksi spriipetsillä kahva mustaksi... eikä siinäkään vielä kaikki...muistin että mullahan on SJML:n punainen pinssi joten ei muuta istuttamaan se kahvan päähän.
Nyt on sitten suht näppärän näköinen punamusta vuolupuukko SJML logolla... :D
Ps. kuva olis kiva!
-
Kunhan se nyt vaan kuivaa ensin. Käkriäisellä se maksoi vain 49 ekua kun tuolla Lapin puukon sivuilla hinta näkyy yllättäen olevan vajaat 65 ekua...
-
Arto laittaa kännykuvan näkyville...
-
Työpaikka kuljetusalalta, mä oon rekkamies...
Paras hankinta pitkiin aikoihin.
-
On se ÄIJÄ!!!!!!!
Onneksii olkoon hankinnasta...
-
Kävin tuossa päivällä joutoaikana ruuvailemassa tutun eläkeläispariskunnan, 91 ja 89vee, ulkoportaiden kaiteet paikoilleen. Siinä kahvipöydässä sitten isäntä löi lompsan pöytään ja kysäisi että mitäpä ne kaiteet maksaa? Minä että ei mitään kun tarvikkeetkin oli ylijäämää ja ruuvitkin on jo kertaalleen maksettu.
Hintaneuvottelu jäi lyhyeksi kun emäntä kahvia "porstuan kautta" ryystäessään sanoi että tarviihan se kova mettämies aina kunnon villasukkia varsinkin jos on yhtä kova jahtaamaan kuin isä-Arvi oli. Päädyttiin oravannahka hinnassa sitten kahteen pariin villasukkia joista toiset olivat lajinsa viimeiset - 95% varjakan lampaan (l. bäämää varjagius) villaa omasta lampolasta. Toinen pari oli kaupan "raakavillaa" eli 80% villaa ja loput sidoskeinokuitua...
-
Rinehart 18-1 kuutio tuli tilattua. Toivottavasti on niin hyvä kun kehutaan :)
-
Laita sitten arvostelua sivuille Rinehartista.
-
Arto vois laittaa tänne "viimeisin hankintasi"-keskusteluun ilmoituksen investoinnista muutamaan lisänuoleen...
-
Arto vois laittaa tänne "viimeisin hankintasi"-keskusteluun ilmoituksen investoinnista muutamaan lisänuoleen...
On niitä jemmassa, sole ko tehä pois.
-
;)
-
Laita sitten arvostelua sivuille Rinehartista.
Tuossa joitain kymmeniä nuolia paiskonut maalia kohti ja kyllä se vaan on hyvä. Vastakaarella ei kyllä paljon uppoa ja lähtee nuolet ilman väkivaltaa irti. Paljon saa ampua jos vuodessa meinaa puhki saada :)
-
Ostin kaksi paria liukuesteitä kengänpohjiin Käkriäiseltä. Merkki taisi olla Atom ja hintaa 6.90€. Kopöttelin radalle kanavaa pitkin ja kullannuppuni kävi merellä potkuroimassa. Ei voi kuin todeta että miksen ole aikaisemmin ostanut...
-
Liukuesteet ovat pirun hyvät ja suosittelen niitä suurella sydämellä!!!
Sen sijaan, tässä kun tuli annettua suositus kamppeista niin annetaampas suositus toisistakin jahtikamppeistä: Nokia Kaira huopakumisaappaat ovat maailman paskimmat ja HAISEVIMMAT jalkineet. Alkuun taistelin niiden hajun kanssa (en ollut ehtinyt pitää niitä kertaakaan jalassa kun vaimo etsi eteisestä mattoon imeytynyttä koirankusta) ja kun vuodessa sain ne pestyä ja tuuleteltua suht hajuttomiksi niin ne perkeleet rupesivat kuoriutumaan liimauksistaan. Oiskohan niillä kävelty semmoiset 4-50 reissua lumikenkien kanssa ja ilman. Kuukkeloin kenkiä ja muillakin aktiivikäyttäjillä tuntuu olevan samanlaisia kokemuksia Nokian Kairojen liimauksien pettämisestä. Oiskohan perusvika minussa - liikakäyttöä sillä jos vähentäisin reissut 10 prosenttiin nykyisestä niin nehän olisivat vitun hyvät kun kestivät 10 vuotta eikä tarvinnut kuin vain vuosi tuuletella...
Suosittelen Nokian Kairoja lämpimästi nuhanenäisille wannabee-metsästäjille ja kokaiinia nuuskaaville citysisseille.
-
Posteljooni kanto tänään kotiovelle CBE Sniper pro x 5-pinnisen tähtäimen 0.019 kuiduilla. Edellinen tähtäin olikin halvin mitä löyty, kun halus vaan äkkiä aikoinaan ampumaan. Omien kykyjeni mukaan yritin säädellä vesivaakaa kohdilleen sekä vaakatasossa, että kallistettuna. Rata kai sen lopulta kertoo, että kuinka pahasti epäonnistuin ;D
-
Jii-Haa!!!!!
Heitän nuo vaistojäkkärät hevonsemmoseen ja siirryn talja-ampujaksi!!!! Ostin tänään "vähän käytetyn" 45# Oneida Screaming Eagle taljajousen.... :D ;D ::)
-
Tuo oneida täytyy kyllä joku kerta nähdä ihan livenä. Onhan tuo Kiva seinä koriste, jos nyt sillä mielin hankit..
-
Jaa aikoin tänään soittaa tuosta jousesta vaan ei taida enää kannattaa :)
-
Todennäköisesti sillä tulee ammuttua enemmän kuin mun Browningin taljalla - 3 nuolta tänä vuonna ja sitten kyllästyin...
-
Nyt pääsee lapinmies leuhottaan!
Laitoinpa tuossa talavilomarahat palamaan ja postiin lähti:
-Tru Ball Fang RC laukasulaite: ( http://www.truball.com/fangrc.html )
-Neet reisiviini ( http://www.neetarcheryproducts.com/product/lr-107 )
-Octane Balance X stabi ( http://www.huntersfriend.eu/england/stabilizers-en/BalanceX-en.htm )
-Nippu keppejä
-varakaapelit ja jänne boukkariin
nyt sitte ootellaan suu vaahossa postikustia ;D
-
No höh, ei tuo vielä mittään!!!! Ostin Nokian Naali extreme huopakumpparit ovh 159.00e - eipä palellut varpaita radalla eilen eikä tänään.... :D
Haisevat muuten huomattavasti vähemmän kuin edelliset nokialaiset...
-
Nyt pääsee lapinmies leuhottaan!
-Neet reisiviini ( http://www.neetarcheryproducts.com/product/lr-107 )
Minä kans hiljattain hommasin tuon neetin kreisiviinin ja onhan tuo aika kumman tuntoinen kapistus. Vaatinee totuttelua.
-
TTV:ltä st exel 400 nuolia ja tauluja. Tomilta saa myös nc tauluja eli "muovikassi kuvia". Ostin ekat viime kesänä Riihimäen messuilta ja peurankuva kesti haalistumatta ja repeilemättä sadetta ja pakkasta ihan viimepäiviin asti. Sitten siitä loppui muovi tappopaikoilta...
Valikoima nc-tauluissa ei ole kovin laaja mutta otin peura- ja jänistauluja. Itse asiassa jänikset taisivat olla turbokaneja mutta ihan kotimaisen mettiäisen kokoisia...
-
Perskele, ostin impparin ;D Tai emmää sitä yksin ostanut vaan Mini-Varjaagin kanssa kimpassa - vähän niin ku isäpoika jutskana... ;)
Hirveitä kamppeita nuo impparit nykyään, mainos lupaa lähtöjä 305m/s mutta mun mittari kellotti V1 nopeutta 316m/s...
Tarkkakin kuin mikä verrattuna mun aikoinaan markkinoiden tehokkaimpaa BSA Meteor Superiin jossa oli muuten mitattuja lähtöjä 180m/s.
-
Zastavan pienoiskivääri äänärillä ja kiikarilla uusi 255 eur. Loppuu se kyyhkyjen lepäily kuusenoksilla....
-
Tietysti minä en muistanut ostaa pateja imppariin ja koeammunta patitkin piti kaivaa asekaapin perältä. Tänään menin sitten Motonettiin ostoksille... Sen verran on tillut syrjäsilmällä seurattua tuota impparimaailmaa että tiesin yleisesti olevan käytössä kolmea eri kaliberia 4,5, 5,5 ja 6.35mm mutta siihempä se tieto loppuikin.
4,5mm luoteja on kolmessa painoluokassa, super speed 0,35, target 0,49 ja magnum 1,0grammaa. Eli pitää olla tarkkana että ostaa samanpainoisia luoteja ettei mene tarkkuutus hukkaan.
Päädyin tietysti "zombie super killer" luoteihin jossa on kovametalli kärki ja painoa järisyttävät 1 gramma...
ja paskat, ostin targetteja niitä kun saa joka kyläkaupasta... :D
Juha on ostanut kunnon rautakamppeen jota on ainakin testeissä kehuttu tarkaksi.
-
NAP Centershot nuolihyllyn lärpäke Oneidaan...
-
Juha on ostanut kunnon rautakamppeen jota on ainakin testeissä kehuttu tarkaksi.
Se oli opettavainen reissu kiikaritähtäimen säätöjen parissa. Lapuan aliääni / reikäpäällä 50m etäisyydeltä sain kohdistuksen mielestäni hyvin kohdilleen. Korkeussuunnassa on hajoamaa kun ammuin vapaalla perällä, jotkut vissiin tukee peränkin kun pyssyä kohdistetaan. Pääosa iskemistä kuitenkin on keskellä, saa riittää mulle :) Sellainen fiilis on että 189 euron piekkariksi, soppelilla patruunalla, Zastava on täsyin hintansa haukkuva peli.
Kunhan mainittin, vaikei tämä ruutiasefoorumi olekkaan :)
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
VVK illalliselta tuli ostettua kolmella kaljalla bowsling. Kyllähän tuo tuohon Bowtechin tappavan hyvään jouseen istuu. Kiitokset Santulle :D
-
Tuon pössykän saisi helposti takomaan yhtä reikää kun peruskäynti on jo lähtökohdiltaan noinkin hyvä. Tarkista piipun irtonaisuus tukista ja laukaisun herkkyys (muistaakseni zastavassa herkkyyttä pystyy säätämään). Sitten voisi ampua 3-5 laukausta sellaisilla luodeilla joissa on hiukan 0000 hiomatahnaa ja puhdistat piipun huolella. Käynnin pitäisi parantua jo noilla hommilla ja sitten lopullinen viritys kokeilemalla erilaisia patruunoita. Tosin ennen "läppäystä" (hiomatahnalla ampumista) voisi ampua niitä eri patruunoita. Soitteleppa niin poristaan...
-
Sillo varmaa tarttis olla joku teline mihi pyssyn sais tukevasti kiinni? Toi kohdistus ammuttii hiekkapussin päältä. Liipaisinta voisi herkistellä ja Olli neuvoikin tuossa hiomahommassa. Tarttee kattoo jos sais anoppilassa puuhasteltua pyssyä tulevan viikon aikana .
-
Eikä tartte... ammu vaan oikeaan kohdistustauluun jossa kompensoidaan kuviolla kiikarin pientä suurennosta...
-
Ok
-
bee stinger elite side arm mount ja 8" stabi taaksepäin.
-
Korjailin tuossa eilisehtoolla Varjaagimaan jousiammuntakeskuksen 3D öttiäisiä ja totesin että repertuaaria pitää laajentaa. Käkriäisen sikapäivillä oli 50 ekulla tarjouksessa lilliputti kauris jonka kävin uteliaisuuttani hakemassa. Varsin söpön näköinen öttiäinen ja kooltaan hiukan isompi kuin seuran radan monsterirusakko. Kestänee pieksäntää kotiradalla parisen vuotta kun välillä fiksaa - tai sitten ei...
On muuten sen verran söpö että sarvet piti sahata heti pois ettei kuole nauruun kun ampuu eka nuolen...
-
Juu oli aika pieni ku itekki kävin kattoon. Eihän siihen etes osu :D
-
Minä teen siitä käkriäisen kauriista ahrikkalaisen gyntterindikdikin: http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Dikdikit
Sarvien tilalle vaan pienet terävät puikot ja menee täydestä kuin väärä raha..... :D
-
Tuli hommattua Axcel AccuTouch Carbon Pro Slider Sight AX-41 tähtäin jottei lopu säätöruuvit kesken ;D
-
Käkriäisen dikdikikauris on tullut koeammuttua!
Mitä kestävyyteen tulee niin veikkaan että kestää maailman tappii asti - siihen nimittäin tarttuu nuolet sen verran lujasti kiinni että (edes) mulla(kaan) ei tahdo riittää hauiksessa boforttia niiden irroittamiseen :D
Laitoinkin siihen pienet läpyskät alla jotta se kaatuu osumasta ja upotus vähenee - sama sydeemi kuin tee se itse-öttiäisissä jotka on tehty kovasta solumuovista.
Silikoni nuoleen olisi yksi ratkaisu mutta sitä ei mun nuoliin laiteta...
-
Ostin tiura uistimesta ISOJA koukkuja massen nostokoukkuun ja samalla lähti mukaan
Eberlestock x2 reppu, kuulemma amerikkalainen huippu tuote.
-
Jaaha, Rajukin päätyi ameriiiiiiiikan ihmeisiin.
Nyt jo hiukan kaduttaa kun tuli ostettua Canon Legria HF R68 videokamera....
-
Ostin tiura uistimesta ISOJA koukkuja massen nostokoukkuun ja samalla lähti mukaan
Eberlestock x2 reppu, kuulemma amerikkalainen huippu tuote.
Oliko koukut tarpeeksi isoja nostokoukkuun? Eberlet on aivan superprohypermegehevydutyerikoisVitunparhaita pro tuotteita mitä markkinoilta löytyy, tulikoahan sun tyliin kumminkin liian hifi reppu hommattua... ;D
-
http://www.kivijarvenrakennuspalvelu.com/kuvagalleria.html (http://www.kivijarvenrakennuspalvelu.com/kuvagalleria.html)
Ei ole ollut kelvollista riistan riiputuspaikkaa, joten tilasin oheisesta firmasta 4*4 m suoraseinäisen rakoliiterin. 11 varvia parruja on jo kasattu. Liiteriin mahtuu 30 kuutiometriä rusakoita riippumaan kerralla, eli hieman ahdas se on mutta myöhemmin sen voi laajentaa pariliiteriksi.
-
Smirgelillä on oikea asenne, mitä sitä turhaan liian pienestä aloittaa...
Kun tuota SOGin päiväreppua on kannellut ja lastannut sen jopa muutaman kerran täyteen niin mielessä on käynyt myös isomman "moternin" repun hankinta - meinaan vähän että sopisi kerralla 6 mettäjänistä + termari ja muut tarvittavat hilppeet sen SOGin suht vaatimattoman kahden jäniksen vetoisuuden tilalle...
No ei vaiskaan, Smirgeli sai minut vähän hulluttelemaan mutta kun mulla ei ole isoa reppua pidemmille reissuille...
-
Hommasin Avalonin classic taljarepun, pse bowslingin ja kaiken näköistä muuta härpäkettä. Vielä pitäis hommata IQ:n retinalock ja QAd:n hdx
Siinäpä sitä sitten onkin toivottavasti vähäksi aikaa...
Eiku ei ookkaan, pittää sitä hommata läjä nuoliakin vielä :D
-
Ostin Tuomolta joku aika sitten tuon ragim impalan ja täytyy sanoa että ei ole tarvinnut katua. ;D
Hukkasin aivan totaalisesti oikean ammunta formin tuolla ylijäykällä jousella jonka hetken omistin.
Nyt taas alkaa päästä jyvälle hommasta.
-
Juu, se on tuo sopiva paunamäärä tärkeä. Tuumailtiin Jalkasen Pekan kanssa vaistoleiriä valmistellessa että liiton cuppikisoissakin on reilulla puolella ampujista 5-10 paunaa liikaa boforttia jousissa. Jostakin syystä on mielletty että alle 60 paunaiset ovat "tyttöjen pyssyjä".... Ei se ole kumma jos "halutaan" ampua snap shottina... ::)
Mutta asiaan: ostin Mennan Juhalta neljänneksen tuoreesta saarni pöllistä. Sain ihan ykkösluokan tavaraa kun hokasin ilmoituksen ajoissa. Nyt on matskua kolmesta viiteen seinäkoristeen tekemiseen... ;D
Eikä tässä vielä kaikki, tilasin Varustelekasta MilTecin tekemän 35 litran SOGin kopiorepun - luonnollisesti vihreänä.
-
Mutta asiaan: ostin Mennan Juhalta neljänneksen tuoreesta saarni pöllistä. Sain ihan ykkösluokan tavaraa kun hokasin ilmoituksen ajoissa. Nyt on matskua kolmesta viiteen seinäkoristeen tekemiseen... ;D
Hyvä hankinta, kuola valui kun mennan myynti ilmoa luin. Kuinkahan se tuo rahti hoituu?
-
Matkahuolto sydeemillä artisti maksaa maksoi mitä maksoi... ;D
-
Ostin bilikan 0,5 kg turskapilkin. En kalastaakseni vaan stabiksi winwiniin. Kuusikulmaisesta av. 17mm jöötistä tein sorvissa n 100, 200 ja 300 gramman painot ja jokaiseen sitten päähän kierre johon tuli kiinnitysruuvi. Pilkki maksoi 3,95e ja pultit on jostain englantilaisen auton nokka-akselipukeista...
-
Falco Carbon Spirit Pitkäjousi 64"50#@26". Otin pistoolikahvalla ja extra carbon kerroksella.
Säädettiin Varjaagin kanssa ja eka kokemuksena tuntui aika hauskalta.
-
Täysin pervo kampe -painon antama ampumisen vakaus on sitä luokkaa kuin pitäisi talvityörukkasta kädessä...
Mitä noita pitkäjousia on käpistellyt niin ehkä paras vetokäyrä näin vastakaarimiehen näkökulmasta mutta silti on tunne että 23-24 tuuman kohdalla stäkkää ja sitten jousi räjähtää kynsiin...
-
Jaha, sait jousen juuri ajoissa.
Onpa hyvä että hankit niin saa vähän kokemuksia falcosta. Näitä ei ole oikein päässyt hypistelemään.
-
Nyt on ilmassa huiskeita siitä että Falco aloittaisi vastakaarten kehittelyn. Siihen asti mennään winwinillä... Kun katselee euroopan höhhöhöö ja ihhahhaa kisojen tuloslistoja niin Falcot ovat kärkipäässä hyvin edustettuina. Ilmeisesti erittäin hyvä hintalaatusuhde puree euroopassa - Tuomonin custom kaikilla herkuilla 315 ekua. Hinta selittyy yhdeltä osalta sillä että Falcoja ei juurikaan kruusailla, niillä kun ei ole mitään vaikutusta jousen ampumaominaisuuksiin...
-
Hetken mielijohteesta, käytetty kovia kokenut Falco Spirit, vissiin 70" ja 40#...
-
Eberlestock Tailhook -reppu, oli kivelä outdoorilla viimeinen niin sain kohtuu hintaan tingattua.
En ihan 100% vakuuttunut ole vielä tuosta jousen kiinnitysmekanismista mutta pitää varmaan testata sitten kun on repussa vähän tavaraa sisällä. Ideana siis on että jousen saa selkään / käteen reppua pois ottamatta.
Mutta fiksua jokatapauksessa tossa repussa on että se kääntyy "väärin päin" esim puun ympäri siten, että kaikki taskut jää ulkokehälle. Eli passissa saa reippaasti säilytystilaa ja kaikki romut näppärästi käsien ulottuville.
(https://www.eberlestock.com/Site%20Additions/Product%20Page%20New/G29-Tailhook/POST/G29-Hover1.jpg)
(https://www.eberlestock.com/Site%20Additions/Product%20Page%20New/G29-Tailhook/POST/G29-Hover2.jpg)
-
Kaikki muut peput saa erikseen kääntämättä puun ympärille jos haluaa - siinä mielessä huono reppu... ;) no ei vaiskaan
Menin ja ostin älypuhelimen - Catepillarin. Muutamassa päivässä on tullut saatua aikaan pari isompaa sekaannusta mutta onneksi lapset ja eläimet ovat olleet turvassa... :D
-
Honda F560 sarvitraktori sorminiittokoneella, vakoauroilla ja lumilevyllä, jyrsimellä ja peräkärryllä.
Puolen aarin kokeiluala on jyrsitty, ensi viikolla ostamaan kylvettäviä jänisten ruuaksi. Suunnitelmissa kylvää sektoreina apilaa, hernettä ja kauraa niin voi tutkailla mikä kelpaa parhaiten.
Niittokoneella kokeilin kaataa vesakkoakin, sormen paksuset vesat meni helposti poikki. Peräkärry oli enimmäkseen pikkutytön hupiajelutuksessa, laite on kuulemma junatraktori nimeltään Jaska.
6 vaihdetta eteen ja 2 taakse, voimanulosotto hihnapyörällä työkoneille. Tämän tapasilla härveleillä Aasian riisinviljelijät tekee maatyöitä ja huristelee kylillekin.
-
Ratkesipa tuossa se seuran mahdollinen riistapellon muokkauskin...
-
Tuli käytyä jenkeissä reissu, niin sieltä tuli ostettua NAP apache nuolihylly toiseen taljaan.
-
Nordic Roe -kaurispilli tuli ostettua ja Anarin 3D-lehtipuku tilattua, kun ei Kärkkäisellä ollut hyllyssä sopivaa kokoa.
Kauriin houkutteluun on vanhastaan buttolo. Erämessuilta sain sen kauriin houkuttelu-DVD:n, joka on tuon Nordic Roe -pillin tekijöiden käsialaa. Uskoin nyt markkinamiehiä, kun kehuivat siinä pillin kantavaa ääntä ja sitä, miten sillä on erityisesti harvan kannan alueella merkitystä, kun pukeilla on suuret reviirit. Viime vuonnahan pukki jumitti siellä kilometrin päässä, minne minulla ei ollut metsästysoikeutta. Myös siinä uskoin samoja markkinamiehiä, että tilasin tuon puvun. Moneen otteeseen DVD:llä kehuvat, ettei houkuttelu niin lähelle muuten onnistuisi. Noille kehuille antaa tiettyä uskottavuutta se, etteivät tyypit kuitenkaan kauppaa noita pukuja tai edes mainitse käyttämiensä merkkejä. Toisaalta uskoin myös omaa kokemusta, kun viime kesänä passiin kävellyt kauris (naaras) tuijotti minua sinne puupassiin, vaikka takana oli hyvin muuta puustoa siluettia hävittämässä, kasvoilla huivi naamaa peittämässä ja hanskat kädessä.
Jaapelilla on muuten erimerkkinen 3D-lehtipuku myynnissä, jos jotakuta kiinnostaa.
-
Ostin Mukkanuolelta kunnon villaiset vaimentimet Falcon jänteelle. On hienot ;D
-
Minäkin ostin messuilta tuon Nordik Roe pillin mutta en ole edes avannut pakettia - miksi olisin kun ei ole edes kaurismestoja... :-\
Tosin olen lähdössä ensi vkl kesäleirille ja siellä on pari iltaa pukkijahtia mutta uskon että parillakymmenellä mujlla passimiehellä on sen verta monella kaikenmaailman pukkipillejä ja torvia ettei siellä juuri kannata puhallella...
-
Minäkin ostin messuilta tuon Nordik Roe pillin mutta en ole edes avannut pakettia - miksi olisin kun ei ole edes kaurismestoja... :-\
Tosin olen lähdössä ensi vkl kesäleirille ja siellä on pari iltaa pukkijahtia mutta uskon että parillakymmenellä mujlla passimiehellä on sen verta monella kaikenmaailman pukkipillejä ja torvia ettei siellä juuri kannata puhallella...
Kysy jos pääset Raunon (Lemun ms.seuran pj) mestoille jahtiin! Niissä ei ainakaan pari vuotta sitten ollu ketään mailla eikä halmeilla...
-
Minäkin ostin messuilta tuon Nordik Roe pillin mutta en ole edes avannut pakettia - miksi olisin kun ei ole edes kaurismestoja... :-\
Tosin olen lähdössä ensi vkl kesäleirille ja siellä on pari iltaa pukkijahtia mutta uskon että parillakymmenellä mujlla passimiehellä on sen verta monella kaikenmaailman pukkipillejä ja torvia ettei siellä juuri kannata puhallella...
Kysy jos pääset Raunon (Lemun ms.seuran pj) mestoille jahtiin! Niissä ei ainakaan pari vuotta sitten ollu ketään mailla eikä halmeilla...
Ittellehän kyllä kelepais kans vinkit jos on jotain mestoja tässä lähimailla mihin saattais päässä jahtihommiin - lintuhommat lähinnä mielessä. Tällä hetkellä omat maat löytyy vaan OSJM maat Oulusta, mökki / paikallisen metsäseuran maat Simojokivarresta Ranualta ja sitten Sodankylässä kotopuolessa omat ja tuttujen metät.
Mutta tämmösellä iltajahdilla ei tosiaan pääse meidän seuran maita kummemmas eikä missään nimessä lisäys tuohon haittais.
p.s. aijuu piti kait mainita vielä aiheeseen liittyen että nyt on vaistokäyräkin tullu hankittua eli uusi sekakäyttäjä ilmoittautuu! ;)
-
Vaistoukkojahan alkaa lisääntymään ;D
-
Juu, ne on sen verran alkukantaisia että tuppaavat sikiämään... tosin kaikki yksilöt eivät ole kovinkaan elinkelpoisia... ;)
Mika: kesäleirillä olisi kuulemma jokunen paikka vapaana ja sutoonkin sopii...
-
Olis kyllä mahtava käydä vaan ei nyt pääse lähteen.
-
Ragim on näköjään uusinut mallistoaan ja sinne on tullut pari ILF-sovitteista vastakaarijäkkärää; Red Lion ja Black Buffalo.
Ja pitihän mun tilata Winwiniin 60 paunaiset lyhyemmät lavat joista mrinaan muokata sen verran että sopivat mun 26,5 tuuman vedolle...heräteostos talven pimeisiin iltoihin...
-
Perhana, ostin uuden virvelin, vähän satunnaistakin satunnaisemassa käytössä ollutta ultra lightia järeämmän Abu Gardinal haspelisarjan... Näkyy nuo pojanpojat saavan vaarinkin harrastuksiin uusia muotoja.... :D
Toisaalta jostain syystä tänä kesänä Varjaagimaan sisävesiltä on saanut syömäkokoista ahventa huomattavasti paremmin virvelillä kuin perinteisellä mato-ongella. Ja kieltämättä se kettusupihaaskakin kaipaa täydennystä aina välillä....
-
Ikh:lta ostin metallinpaljastimen 19.90€. Jos sattuis joku hukkanuoli löytymään niin äkkiä hintansa haukkuu. Kokeilin piilottamalla nuolen kasvillisuuteen niin kyllähän tuo tunnisti ku kohdalle sattui :)
-
Bear Crux talja
-
Bear super grizzly ja 2 Barnetin lasten jousta ku vinkuvat koko ajan että milloin me saadaan ampua jouskarilla :)
-
Nyt on mikalla kova jousi, kyllä tuolla alkaa osumaan.
-
Jep. Olis kiva joskus päästä testiampumaan.
-
Miten niin jousi? Kaksi Barnettiahan se osti... ;)
-
Täytyy tuoda Barnetit testiajolle :D
-
Sony Xperia z3 puhelin tuli laitettua. Saa nähdä onko vesitiivis puhelin. Ainakin iPhonen jälkeen outo laitos käyttää :)
-
Nyt on IQ:n retinalockki, QADin HDX, ja hirviän paljon muuta. Vielä kun saa aikaseksi soittaa jollekkin, ja hankkiutua jonnekkin, että saa nuo kamat jouseen paikoilleen... sitten ei tarttis enään kun hommata muuan nuoli ja yrittää osua maaliin ???
-
Nyt on IQ:n retinalockki, QADin HDX, ja hirviän paljon muuta. Vielä kun saa aikaseksi soittaa jollekkin, ja hankkiutua jonnekkin, että saa nuo kamat jouseen paikoilleen... sitten ei tarttis enään kun hommata muuan nuoli ja yrittää osua maaliin ???
Mää voin ruuvailla nuo sulle kohdilleen, itellä sama hylly ja tähtäin. Sit esim. Hietasaaren radalle säätään kohdalleen.
-
Tuo kyllä helepottas kovasti :D
-
Mukkanuolen Kärppä II omiin spekseihin. On muuten hyvä jousi ammuskella.
Samalla Pro majavakela, jännevaimentimia mallia iso ja puoli tusinaa puunuolta testattavaksi.
-
Arto vois laittaa tänne "viimeisin hankintasi"-keskusteluun ilmoituksen investoinnista muutamaan lisänuoleen...
Kuten Keskipisteen kisassa käyneet tietävät, on tämä ohje yhä vain ajankohtainen ;D Rakentelusta kiinni, on noita varastossa jonkin verran. Mutta jotain tilasinkin:
- NAP Shockwave -leikkureita (perinteinen avautuva)
- Tru-Fire Hurricane Extreme Buckle Web laukaisulaite. Periaatteesta sama kuin nykyinen, koska Santtu käski ostaa erilaisen. Nykyinenkin toimii, mutta siinä alkaa olla jo kulumisen oireita. Tämä tulee tosin kiinni Scottin rannelenkkiin tuon alkuperäisen sijasta.
- Rinehart 18-1 -kuutio (jousiammuntatausta). Pekalla oli tuollainen ja inspiraatio hankintaan tuli tupareissa.
-
Kumma sälli tuo ArtoYy, mitähän se tekee rinehartilla, laukaisulaitteella ja vieläpä avautuvilla kärjillä kun ei omista kuin yhden tai kaksi risaa nuolta.... ;)
-
- Tru-Fire Hurricane Extreme Buckle Web laukaisulaite. Periaatteesta sama kuin nykyinen, koska Santtu käski ostaa erilaisen.
Höh, eikö maailmassa ole mitään pysyvää - olivat päivittäneet tuota leuka-/liipasinosa sirommaksi. Sehän olisi muuten Ok, mutta kun leukojen ja liipasimen välimatka on nyt viitisen milliä lyhempi kuin ennen, niin eihän tätä enää voi samana laitteena pitää. No, eiköhän tuon kanssa pärjää :)
-
Sitä Arto kutsutaan kehitykseksi vaikka toisaalta jotkut sanovat sitä markkinoinniksi... ;)
-
Sitä Arto kutsutaan kehitykseksi vaikka toisaalta jotkut sanovat sitä markkinoinniksi... ;)
Joo mutta minähän oonkin konservatiivi ja vastustan kehitystä ;D
-
Juu ja mää oon oikia moterni-jaska... ;)
-
Antoivat uuden pyssyn. Ainakaan omalle 28" vedolle ei tahtonut oikeen säätyä mikä johti epämiellyttävään ankkurointiin. Myöskin itse laukaisu on aika tunnoton ja runko vähän turhan painava. Lisäksi tähtäimistä ei oikeen tahtonut ottaa selvää ja putoava nuolihylly oli aivan liian jäykkä. En voi suositella oikein kenellekään.
(http://i62.tinypic.com/25gqypx.jpg)
... Toi uus maastopuku muuten tosin oli erittäin hyvän tuntoinen, pitänee vähän penkoa jos jostain saisi...
-
Paunoja ihan liikaa tuommoiselle rimpulalle kun ei yhtään lavat ei jousta yhtään.... ;)
-
Kärkkäiseltä Hunter 8 kytisteltta.
Käyttöohjeessa varoiteltiin että voi palaa helposti. Kumma kun näitä ei tehdä kankaasta, joka sietäisi kaminalämmitystä. Oisi aika soppeli telttasaunaksi kyttäyskäytön ohella tai lisäksi. Ihan kivaa olisi löylyttelyn lomassa päksäytellä jouskalla lauteilta. No, oisihan sen voinut ostaa telttasaunan kyttäyskäyttöön, mutta hinta on silloin moninkertainen ja telttasaunat on hankalampia pystyttää. Pelkääköhän teeret vastan läpsytystä? Kiukaan sihahtelu voisi niitä jopa houkutella. ???
-
Hyvä sauna kun lämmittää kivet ensin nuotiossa ja nostaa blindin siihen päälle kun siirtää kuumat kivet pois nuotiosta omaksi keokseen. Minusta saunominen on blindin paras ja melkeinpä ainut järkevä käyttötarkoitus... ;)
-
Hyvä sauna kun lämmittää kivet ensin nuotiossa ja nostaa blindin siihen päälle kun siirtää kuumat kivet pois nuotiosta omaksi keokseen. Minusta saunominen on blindin paras ja melkeinpä ainut järkevä käyttötarkoitus... ;)
:) Tuotahan pitää kokeilla!
5-v Sallan mielestä blind on ihan paras pahisten linna koska kun sitä sisältä nostaa voi sitä liikuttaa kävellen. Olen harkinnut että ajelis blindillä joku aamu töihin. 5 vuotias jaksaa sen keikauttaa nurinkin ja kurkisteluluukut on jänskiä. Melkein kannattaisi laittaa lelukauppoihin myyntiin.
-
Tili tuli tili meni.
MUTTA sainpahan uudet camot. Venäjän armeijan Anglija maastopuku, brittien armeijan MVP kurapuku ja lacrosse aerohead kumpparit.
(https://photos-4.dropbox.com/t/2/AACFUbgXea2_9Rn8ZezsP7wOrErLRMnYbygVfWy4TwRa_w/12/37859754/jpeg/32x32/1/1442426400/0/2/DSC_0728_20150916134639209.jpg/CKrjhhIgASACIAMgBCAFIAYgBygCKAc/FLOnVrk5vCZ5aCkQirzi_phdsmsd0NuS0uJ-z98fqpA?size_mode=5)
-
Hoyt dorado tuli ostettua testiin varjaagin varoittelusta huolimatta ;). Bear super grizzly on kaupan jos jollain tarvetta. Retriever pro kela, bearpawin nahkainen nuoliviini. Ultrapointin tutkapanta koiralle, on se halapaa tuo riista jos sitä joskus sais ;D
-
On niitä perkele maailmassa vielä rahamiehiä kun ostelevat kamppeita noin vaan kokeiltavaksi.... ;)
-
Khyllä varsinkin työttömänä ;D
-
Viime syksynä aloitin jousi-harrastuksen Jahti Jakt Prestige jousella. Kieltämättä siitä asti haaveillut "jostakin kunnon jousesta" ja tänään tuli yhdestä haaveesta totta!
Tuli Bowtech Carbon Knight hankittua. Toistaiseksi hyllyn virkaa toimittaa Whiskeri ja tähtäimenä ainakin alkuun Fusen 7 pinninen, josta 2 pinniä karsittu pois.
Lopullista tähtäintä en vielä tiedä, joten siihen mielellään ottaisin kokeneempien vinkkejä vastaan.
Lähtökohtana se, että pitäisi olla mahdollisimman valoisa tuo tähtäin-kehä. Muutamaan otteeseen polttanut hitsatessa silmät ja kertaalleen hallitseva silmä saanut akkuhapot päälleen, joten hämäränäkö heikko samoin ja taas aurinkoisella kelillä hankala erottaa.
Onko nuo IQ Retina Lockit hyviä? Miten sitten 1-pinniset, miten näissä nuo säädöt? Toimiiko jollakin pika-napsuilla vai kuinka nuo pelaa?
-
Lähtökohtana se, että pitäisi olla mahdollisimman valoisa tuo tähtäin-kehä. Muutamaan otteeseen polttanut hitsatessa silmät ja kertaalleen hallitseva silmä saanut akkuhapot päälleen, joten hämäränäkö heikko samoin ja taas aurinkoisella kelillä hankala erottaa.
Onko nuo IQ Retina Lockit hyviä?
iQ Retina Lockissahan ei ole (ainakaan omassa 2v vanhassa mallissa) tähtäinkehässä ollenkaan kuituja tai muutakaan pimeässä loistavaa. Ainoastaan pinnit ja tuo retina valaistuu kuiduilla ja / tai tähtäinvalolla.
Kokisin et toi retina lock systeemi itelä ainakin aloitteluun nopeutti ampumaformin löytämistä, kun näät kaikenmaailman ankkurointivirheet ja rungon vääntymisen suoraan tähtäimestä. Lisäksi hämärällä kun sen saa valolla valaistua niin voit peeppiä näkemättäkin varmistua että pyssy on "vaaterissa".
Tohon oli vielä silloin pari vuotta sitten tosin hankala löytää tähtäinvaloja, mutta käsittääkseni tänään eivät ole enään niin kiven alla.
Itellä ei ole pahaa sanottavaa, moni ruikuttaa että tähtäinkuva on ahdas mutta ite oon karsinu omasta pinnit kolmeen niin kyllä siitä läpi näkee. :)
Miten sitten 1-pinniset, miten näissä nuo säädöt? Toimiiko jollakin pika-napsuilla vai kuinka nuo pelaa?
Yleensä noissa se on joko portaattomasti tai kiinteillä napsuilla tähtäimen kyljessä olevaa ruuvia vääntämällä, joissain malleissa voi napsuja asettaa itse muuten portaattoman säädön väliin että löydät omat esiasetetut matkat käsikopelollakin.
Itse (ilman käyttökokemusta) pidän kuitenkin 1 pinnistä hieman fiksumpana ratkaisuna, sillä riistatilanteessa lyhyille matkoille ammuttaessa noilla ylimääräisillä pinneillä ei juuri mitään tee. Ja radalla sitten voit säätää pinnin tarkalle matkalle eikä tarvitse ampua pinnien välillä kuten kiinteäpinnisillä.
Jos vaan retinaa vastaavan fiksun, ja hämärässä valaisevan järjestelmän saisi 1-pinniselle niin mielelläni ostaisin :)
-
Mihin Henkka tökkäsit sen prestigen?
-
Meikäläinen kirjaimellisesti hieroi kaupat jousesta. Haltuun siirtyikin varsin hauskan oloinen kampe. Jennings Unistar talja suoraan kultaiselta -80 luvulta. Entinen omistaja kertoi ostaneensa jousen Saksasta uutena. Oli ampunut jousella parikymmentä vetoa pihalla, todennut että eipä ole hänen hommaa, ja säilönyt jousen jousipussissa näihin päiviin asti varastoon. Kun menin jousta hakemaan, niin juuri nyppäsi lavoista irti jotkin tehtaan teipit.
Mukana tuli vielä nuoliteline, jossa oli 5 bearin alumiininuolta, jousilaukku, kaiken maailman nuolihyllyjä (käyttämättömiä) vai mitä hiton plungereita lieneen, bearin stabi. Paikoillaan oli bearin tähtäin, jonka heti nyppäsin irti.
Hauska peli. Pitkä ja painava ku perkele. Camit ( vai mitkä nuo hiton apurattaat on?) on kiinni kädensijassa. Veto on pehmeä ja tasainen, apurattaat on kai siis mukana heti vedon alusta.
Pitihän sitä heti alkaa kokeilemaan vaistotyylillä ja sormilaukaisulla. Ja toimii muuten pirun hyvin niin.
-
Kiitos Skumbe kun avasit hieman tuota tähtäin-hommaa!
Tuo Retina Lock vaikuttaa juurikin sen vuoksi hyvältä että saisi oman ampuma-asennon vakiinnutettua ja suljettua jo hyvissä ajoin pois mahdolliset tekniikka-virheet.
Tänään sain uuden jousen ja pääsin sitä käpistelemään. Ihan hyvältä vaikutti tuo Fusen tähtäinkin, ainakin valoisuuden puolesta! Lisäksi positiivinen yllätys oli miten hyvin kerää nuo pinnit valoa ja todella tehokas oli kuiduille portaattomasti säädettävä valo!
Ehkä sitä alotellaan nyt tuon Fusen kanssa ja odotellaan sitä yksi-pinnistä Retina Lock tähtäintä, pikasäädöillä! ;)
Varjaagi, vielä on tuo prestige itsellä. Siskon mies sitä on tuossa ostatellut, mutten vielä ole pystynyt myymään ku ei aikasemmin oo tilalle ollut toista.
PS. huomenna mikäli keli sallii niin radalle kiertämään tuon Bowtechin kanssa!
-
Vielä noihin tähtäimiin liittyen kävi mielessä että onkohan kenelläkään kokemusta noista SABO -tähtäimistä? Onko mistään kotoisin?
-
Vielä noihin tähtäimiin liittyen kävi mielessä että onkohan kenelläkään kokemusta noista SABO -tähtäimistä? Onko mistään kotoisin?
En oo koskaan kellään tommosta jousessa nähny niin paha sanoa. Ruutipuolellahan noita näkee. Melko harvinaisia täällä härmässä myös kauppiailla... Enemmänki taitaa pyöriä samat rapakon takaa tuodut käytetyt käyttäjältä käyttäjälle.
Noh, ruutipuolellahan nuo kyllä toimii, miksei siis jousellakin jos samaa tekniikkaa käytetään. Tässä vähän otteita SJML:n foorumilta:
Sabo Gen2 kokeilleena täytyy sanoa että ihan toimiva tsydeemi joo, mutta muutamassa viikossa vaihtui takaisin peep sightiin.
Nykyään saa näköjään 3 "pinnillä" je ne ovat kooltaan pienempiä kun tuossa omassa Gen2 oli. Se tuossa ja muissakin no peep härveleissä on hyvä että toimivat hyvinä torque indikaattoreina, eli näät suoraan tähtäinkuvasta jos ote on päin persettä.
Miinukset
- Gen2 rakenne vähän rimpula, punapisteiden kuidut tuppaa vaeltamaan aavistuksen tai eivät linjaudu suoraan.
- kirkkaassa auringonpaisteessa vaikea erottaa täpliä maalia vasten
Plussat
- ei peepparin läpi tuijottamista
- näyttää jos ote on persiillään ( torque )
Metsästykseen tuommoinen no peep härdelli tai Sabo on varmasti oiva kapine. Näkökenttä huomattavasti laajempi, toimii paremmin hämärässä yms. Sitten taas vakavasti tauluja / elikoita puhkoessa en ole koskaan nähnyt pro ukkeleilla kuin peep sighteja.
Tekee itsekkin mieli kokeilla taas tuollasta no peep härveliä, mukavaa kun näkee suoraan nuolen lentoradan ja muutenkin ainakin itselläni on "rennompaa" se ampuminen.
Sitten kun sen kantaa metsään ja näillä Suomen jahtikauden keleillä, sen linssi on märkä, huurussa ja roskainen, niin aika nopsaan alkaa kaipaamaan normaalia tähtäintä takaisin. Hukkaan heitettyä rahaa.. ;D
SABO löytyy hyllystä. Oli paikoillaan ja tykkäsin. Helppoa ampua nopeasti. Pinnit näkyy kohtuu pimeässä ilman lisävaloa, jonka saa myös lisävarusteena laitettua. Ainoa miinus puuttuva vatupassi (haittaa vain jos ammut paljon standilta)
-
Hain aamulla Käkkäräisen sikapäiviltä MSA Sordin Supreme Pro kuulevat kuulosuojaimet. Kaikkea ne perintöaseet teettää... Vaikka voisihan noita käyttää jousijahdissakin, kun noilla saa kuulemma superkuulon, kun vääntää vähän reilummin volumea ::)
-
Näyttäs olevan Kärkkäisen sikapäivillä se 3d kauris alta 30e. Itte taijan hakia haulikonpanoksia, kun ei sitä jousella vielä jahtiin kehtaa.
-
Näyttäs olevan Kärkkäisen sikapäivillä se 3d kauris alta 30e.
Tuskin kannattaa silti ostaa, kun nuolet kuulemma tarttuvat siihen lähes jäädäkseen, näin olen ymmärtänyt.
-
Juu mulla on se kauris, en suositte ainakaan taljan maalitauluksi ja vaistopössykällekin vain siten että se kaatuu osumasta jolloin koko kaatuminen vie osan energiasta. Toimii suht hyvin sillä tavalla mutta nuoli tarttuu tosi tiukasti, irroitus vaatii kahden käden vedon ja elukan painamisen jalalla maata vasten. Kun mulla oli otus tapeilla pystyssä niin näin vanhana voimanostajana sanoisin että nuoli vaati n 180-200kg vedon irrotakseen... :o
Sinänsä nätti maali varsinkin kun tein siitä dik dikin ja toimii kertalaukaus maalina ihan hyvin. Kustannustehokaskin kun sitä ei viitsi kovin monesti ampua... ;)
-
Ja nyt vasta sanotte ettei sillä kauriilla mitään tee >:( noo pitänee laittaa ruokinnalle houkutus kuvaksi. ;D
-
Oletko ampunut siihen kertaakaan?
-
Jaa että niinkin hyvä. No ompa hyvä etten kerenny vielä ostaa sitä. Toki muutama semmoinen nuoli löytyy, mitkä ei haittais vaikka lopullisesti kiinni jäiskin ;D
-
Piti ihan testata ku itsekin pari ale kaurista ostin.
Kyllä nuolet ovat vaistollakin tiukahkot, mutta ei aivan jumisa sentään.
Kokeilla vielä jos tosiaankin laittas kaatumaan osumasta.
-
Joo pari kertaa ammuin. Vitaaleille ammuttaessa piti pikkuveli ottaa kaveriksi irrottaan nuolta. Päähän ammuttaessa ei niin tiukkaan jää. Nooh pittää jotain nuille keksiä.
-
Mulla on semmoiset toistakymmen senttiset vanerilätkät öttiäisen jaloissa jolloin upotus vähenee merkittävästi.
Ammuin tänään kotiradalla 10 nuolen setillä jokusen kierroksen koko 12-13 päisen eläintarhan ollessa levällään pitkin rataa. Niin se vaan jäi dikdiki-kauris melkein joka setillä ampumatta jostain syystä....
-
Ostaa täräytin Zodiac easy hunt vhf-puhelimen kaverilta avaamattomassa paketissa.
-
Motonetistä 110% heräteostoksena FASAANIpilli.... :D Eipä ole ennen tullut vastaan mutta pihalla pikakokeessa naapurin labbis tuli semmoisella vauhdilla karkottamaan fasuja että meinasi tulla paskat housuun... ;)
Sen verran rupesi vaivaamaan tuo fasupilli että aloin kuukkeloimaan ja löysin tämmöisen lafkan kuin www.suomenlintuvaruste.com/
Ja pillejähän löytyy, joten taidampa tehdä tilauksen ja lähteä harjalintujahtiin. Lintuharrastajat käyttävät, ainakin jossain määrin, pillejä näköjään houkutellakseen eri lajeja bongattavaksi...
-
Ostin uuden otsalampun Armytek wisard pro 1200 + 18650 akku ja usp-laturi.
Teoriassa pelkkän lampun pitäisi kestää seuraavat 10 vuotta.
akkula.fi oli paikka mistä tilasin.
Kävin valostoressa kyselemässä vastaavia lamppuja mutta sain niin paskaa palvelua että ei missään, oli niin ylimielinen myyjä että alkoi vituttaa oikein tosissaa.
-
Teoriassa...mutta kestääkö miehellä pokka käyttää 8- 9 vuoden päästä vanhanaikaista otsalamppua... ;)
-
Vihdoin ja viimein tuli saksanmaalta ne reilut 2kk sitten ayssin avustuksella tilatut Ragim ILF-lavat WinWinin kahvaan. Tosin sain ne vain 55 paunaisina kuuskymppisten sijaan mutta sainpahan vihdoinkin. Tarkoitus oli että jousesta olisi tullut 60" pitkä mutta jostain syystä pituudeksi tuli jotain 59" eli hiukan liian lyhyt minun makuuni.
Nyt sitten aletaan leikkimään eli katotaan mitä niistä saa aikaan.... ;)
-
Trackerin 400 koiratutka ja bilikanmetsästysasun takki, http://www.biltema.fi/fi/Vapaa-aika/Metsastys/Vaatteet-ja-suojavaatteet/Metsastystakki-2000033519/ , asun housuthan mulla on ollut jo parisen vuotta. Tosin camon kuosi on hiukan muuttunut mutta väliäkö sillä...
Kävin tänään testaamassa molemmat ja hyvin tuntuvat toimivan. Tutkan testausinto oli jopa niin kova etten raaskinut ampua jussia 4m päästä vaan annoin Taikan lähteä ajoon. Tai paskat, nokki irtosi keskipunokselta ja nuoli putosi murto-osa sekuntia ennen laukausta mutta tulipahan tutkan toiminta testattua kunnolla... ;D
-
Sehän on melekeen ku joulu, kun kävin postista hakemassa paketin. 12kpl Easton Flatline DOA :D
-
Nonniin, alko pikkujouluissa niin tympäseen se mun laukaisulaite, se kun oli haitolla kokoajan, niin kohta on kotona sitten uusi. Tru Fire 360 Extreme Buckle Foldback, saa nähä miten ton kans aletaan pärjään. Saa varmaan ainakin röökit poltettua helpomin kuin erätukun mallin kans ;D
-
http://www.biltema.fi/fi/Vapaa-aika/Urheilu/Golf/Harjoituspallo-12-kpl-2000019203/
Ostin tuommosia pussillisen ja koeammunnan jälkeen totesin että olisi voinut ostaa useammankin pussillisen saman tien.
Naulalla kiinni taustapakkaan tai sitten spetziaalitreenissä 3D kauriin kylkeen soppeliin kohtaan - ettei vaan tule ammuttua niitä kolmosia vaan tappo-osumia eri kulmista. Aika hurja vedellä keppiä ständiltä kauriin vitaalin alaosan ja ohilaukauksen väliin... :D
-
Bushnellin lähettävä riistakamera pakettina jossa mm 6V lisäakku yms rääsää. Päädyin siihen etten ala kiertelemään enkä kaartelemaan pitkin kyliä ja bittiavaruutta ja kävin noutamassa kotikyliltä Riistakamerat.comista...
-
Hommasin Wildgame blade x8 lights out riistakameran.
Vanha kamera meni sekasin .
-
Rinehart cube ja whisker biscuitin hylly tuli laitettua. Molemmat tuntuu hyviltä hankinnoilta pienen testin jälkeen.
-
Mikä hylly sulla on ollut aikaisemmin?
-
Mikä hylly sulla on ollut aikaisemmin?
Meinasin kysyä ihan samaa, mutta Varjaagi ehti ensin :D
-
Qad ultrarest hdx. Ois joutilaana jos joku haluaa ostaa. 25 asteen pakkasella ammuin jonkuaikaa ni välillä takelteli ei kerenny kaatua eestä pois. Muuten ollu hyvä hylly.
-
Qad ultrarest hdx. Ois joutilaana jos joku haluaa ostaa. 25 asteen pakkasella ammuin jonkuaikaa ni välillä takelteli ei kerenny kaatua eestä pois. Muuten ollu hyvä hylly.
Jaa... Ei ole ehkä tullut itsellä ammuttua noin kovassa pakkasessa juurikaan, mutta sääolosuhteiden vaikutuksesta hyllyyn on jonkin verran kokemusta. Erityisesti vanhalla jousella kävi joskus kostealla tai kylmällä niin, ettei hylly enää kunnolla toiminut. Hyllyn rungossa olevat kohdistusmerkit eivät tulleet täydessä vireessä kohdakkain siksi, että jousen kaapelinohjaimen liukupala ei lisääntyneen kitkan vuoksi tullut tangolla niin taakse kyn yleensä jousen ollessa täydessä vireessä, jolloin kaapelit jäivät hitusen lähemmäksi jousen runkoa ja hyllyn viritysnaru jäi hieman tavallista löysemmälle. Ongelmasta pääsi säätämällä sen viritysnarun hieman ylikireälle.
-
Minä vaihdoin läpiammuttavan (vastaa aikalailla wiskeriä) NAPin hyllyn juuri tuohon Ultra Restiin. Syynä oli se että 3 nuolta/ vuosi harjoittelutahdilla ei tuo jälkipito oikein ole kohdillaan ja juuri sitä jälkipitoa nuo läpiammuttavat tarvitsevat kun saattelevat nuolta koko sen mitan.
Tai no liioittelinhan minä vähän alakanttiin tuon harjoittelumäärän taljalla sillä joulunpyhinä tuli vävypoikien kanssa syydettyä verstaalla taljalla reilut puolenkymmentä nuolta.... :D
-
Mitä mitä? Onko varjaagillakin talja? Minä ku oon luullu ettet koske pitkällä tikullakaan apupyörä vehkeisiin. Aina oppii jotain uutta.
Joo itelläki mietitytti toi jälki pito, vaa hyvinhän tuo näytti sattuvan mitä tossa säätelin kohdilleen
-
Juu, onhan mulla varapyssynä. Hommahan on niin että kun vaistopössykkä hajoaa niin sen tilalle ei napata noin vaan hyllystä toista jousta jos meinaa osua ihan aikuisten oikeasti. Taljalla osuu yber-vähälläkin harjoittelulla paremmin kuin oudolla vaistojousella..
-
Tuli ostettua boukkariin bomarin draw stopit ja back wall on nyt yhtä jämy kuin lapastopparipyssyssä.
-
https://www.varusteleka.fi/fi/product/lockstitch-kasiompelukone/31130
Ostin perskele ompelukoneen >:(
Tiedä sitten toimiiko se tai osaako sitä käyttää... :D
-
JahtiJakt Pro VHF-puhelimen ostin tänään, kun noille VHF-kamppeille on mm. kaurisjahdeissa käyttöä.
-
https://www.varusteleka.fi/fi/product/lockstitch-kasiompelukone/31130
Ostin perskele ompelukoneen >:(
Tiedä sitten toimiiko se tai osaako sitä käyttää... :D
Jaaha, tietääpä missä tästäedes korjautan jahtikamppeet ;D
-
Hommasin tuommoisen kun noiden nahkojen, remmien yms ompeleminen on niin vitun työlästä naskalin, parsinneulan ja pihtien avulla. Tällä kamppeella pitäsi saada kunnon ommelta suht nätisti paksuunkin tavaraan.
Tommoien Arton ostama VHF on muuten Tuomollakin eikä sillä ollut mitään kuuluvuunongelmia Päntäneen jahdissa - taitaa maksaa alle satasen kaikkien varusteineen...
-
Tommoien Arton ostama VHF on muuten Tuomollakin eikä sillä ollut mitään kuuluvuunongelmia Päntäneen jahdissa - taitaa maksaa alle satasen kaikkien varusteineen...
Maksoi 129 €, joka oli tarjoushinta. Vaikuttaa muuten pätevältä ihan vain näpelöinnin perusteella ilman todellista käyttötilannetta, mutta korvanappi/puomimikrofoniyhdistelmä ei täysin vakuuta. Korvanapissa ei ole lainkaan vaahtomuovia tai kumisuojaa, eikä hässäkkä kovin vakuuttavasti asetu ainakaan omaan korvaani, vaikka siinä on korvasankakin. Sitten jos vedän jousen vireeseen, niin tuo tipahtaa viimeistään siinä vaiheessa pois, kun se puomimikki on väkisinkin tiellä... Pitää miettiä joku ratkaisu. Ehkä se on niinkin yksinkertainen kuin vasen korva :)
-
Mulla oli ainakin siihen päälle laitettava pehmuste mukana. Ja vasempaan korvaan se on oikeasilmäisillä laitettava ;D
-
Mulla oli ainakin siihen päälle laitettava pehmuste mukana.
Kiitti vinkistä, sen rohkaisemana pengoin rojut vielä uusiksi ja löytyihän se!
-
Juu, se puomimikki on aika hankala käytössä samoin kuin pelkkä nappikuuloke jonka kanssa joutuu puhumaan puhelimen mikkiin.
Paras kuuloke mikki yhdistelmä on semmoinen jossa tangentilla varustettu erillinen mikki tulee kaulukseen kiinni. Silloin siihen pystyy puhumaan todella hiljaa kun se ottaa kouransilmään ja vie suun eteen
-
Heräteostoksena Check Mate Hunter II 52#/60" TD vastakaarijousi. Kyseessä on vanhan kanadalaisen jousipajan tuote - muotoilulta ja materiaaleilta yllättävän lähellä Mukkanuolen jousia.
En minä sillä todennäköisesti tee mitään mutta tulipahan ostettua.. :D
-
Heräteostoksena Check Mate Hunter II 52#/60" TD vastakaarijousi. Kyseessä on vanhan kanadalaisen jousipajan tuote - muotoilulta ja materiaaleilta ylläytävänkin lähellä Mukkanuolen jousia.
En minä sillä todennäköisesti tee mitään mutta tulipahan ostettua.. :D
Mistäs moinen? Jos et tuolla tee mittään niin myy mulle!
-
Tuli liiton foorumille myyntiin....
-
Leatherman Tread, (lahjaksi sain) "äijäkoruksi" puhuttelevat myynti ilmoituksissa, no, on tuossa työkaluja, jotka passaa jouseenkin ja onhan se pirun komea turhake ;D
-
Laittelin tänään "uuden" jousen iskuun ja heitin muutaman kepin. Todella mukava ampua reilun painon vuoksi. Jousi muistuttaa paljon Mukkanuolen jousia lapaprofiililta ja -kulmilta.
-
SherwoodShopista ostin kun halvalla sain.... ;D Hoyt ruckus mallia camo 189 euroa :o :o 45 paunaan saa kiristettyä.
-
Kangasmäen Artolta jotain jonkun Amerikkalaisen liikkeen varastonloppu avautuvia leikkureita kuusi kpl. En muista mallia.
-
......mullapa on hoitti, mullapa on hoitti, mullapanonhoit.... ???
Ja hoitin lippiskin...
-
Koiran vinkupallo ketun houkutteluun. Tapetaan perskele kettuja kun ei saa jusseja tapettua.... ;)
-
Bowtech alligiance vai mikä se nyt oli vm -09 80 lbs ihan majava pyssyksi ajttelin, pitäisi olla viikon alussa postissa ja 10 viikolla talviloma taitaa olkapäät ja piipunvarret olla lujilla ;D
-
Kiinan riistakamera suntek hc-300m. Hyvin tuntuu peuhaavan. Tele finlandin 3e liittymän ja gmailin kans pelaa ku junan vessa. Hintaa oli huikeat 80€ :o
-
Pääset Antti sinäkin nostamaan veekäyrää jos asennat sen passipaikalle... ;)
-
Pitää kai se käydä ruuvaamassa puuhun kiinni, jos vielä tältä flunssalta pääsis kerran passiin. Tietäis mihin aikaan ei kannata mennä. Ehkä..
-
Mun metsäruokinnalla on pimeän aikaa liikettä käytännössä lähes joka tunnille mikä on minusta hieman yllättävää koska piharuokinnalla on säännöllinen parin tunnin jaksotus eli aina välissä on pari tuntia tyhjää ja sitten tunnin kahden ajan useampikin öttiäinen samalla kertaa.
Ilmeisesti metsässä ollaan enempi erakkoluonteita kuin pihapiirissä :D
Eilen oli siitä erikoinen kuva alkuillalta että siinä oli 3 mettäistä ja yksi rusakko samaan aikaan. Tähänastinen ennätys on 2 rusakkoa samalla kertaa.
Mutu sanoo että viikon aikana kasvanut lumitilanne ajaa nyt enempi elukoita metsäruokinnalle.
-
Kiinan riistakamera suntek hc-300m. Hyvin tuntuu peuhaavan. Tele finlandin 3e liittymän ja gmailin kans pelaa ku junan vessa. Hintaa oli huikeat 80€ :o
Olipa halpa. Tilasitko ulkomailta, suoraan Kiinasta jopa?
-
Aliexpressistä tilasin ja tuurilla tuli tullin ohi. Alvit normaalisti noista pitäs maksaa, niin hinta taitais olla 100€ huiteilla alveineen.
-
Hoyt defiant tuli ostettua.
-
Kävin ostamassa ruokatunnilla Peltonen Metsä Step -eräsukset täyspitkänä (270 cm) ja sauvat ja siteet myös.
-
Mitkä siteet, otitko kuusamolaiset?
-
Mitkä siteet, otitko kuusamolaiset?
Kamppailin omatuntoni kanssa ja päädyin puolta halvempiin Ozoomeihin, jotka ovat malliltaan samanlaiset "armeijan mallit". Jos on kuusamolaisia puoltavaa tietoa, niin vielähän nuo voi vaihtaa, kun en ole ehtinyt asentaa. Ozoom 29 € ja kuusamolaiset 59 €... Sukset ja sauvat sentään on kotimaiset.
-
"kuusamolaiset".......?
-
"kuusamolaiset".......?
http://www.kuusamonuistin.fi/talvikalastus/finngrip/finngrip.html
-
Ahaa....
-
Oisit ottanu kuusamolaiset! Eipä tarvi ennään ikinä sen jälkeen siteitä uusia
-
Oisit ottanu kuusamolaiset! Eipä tarvi ennään ikinä sen jälkeen siteitä uusia
Ei ollut myyjällä oikein myyntiargumentteja niiden puolesta, vaikka yritin laatueroja tivata.
-
Itellä on noi kuusamolaiset. Helepommin ne irtoaa kuin inttimalliset. Se hyvä puoli niissä on et ei oo kengälle nii tarkka. Perus löysät nokialaiset kumpparit ei oikee pysy. Parhaat on jäykät vaellus kengät. Ne ainaki pysyis missä on semmonen lumilauta mallinen side. Semmosia taidan kokeilla jos vielä siteitä vaihan.
-
Itellä on noi kuusamolaiset. Helepommin ne irtoaa kuin inttimalliset. Se hyvä puoli niissä on et ei oo kengälle nii tarkka. Perus löysät nokialaiset kumpparit ei oikee pysy. Parhaat on jäykät vaellus kengät. Ne ainaki pysyis missä on semmonen lumilauta mallinen side. Semmosia taidan kokeilla jos vielä siteitä vaihan.
Tempe taitaa tarkottaa finngrip easya ja Äyssi normaalia kuusamon "inttimallia"
-
Joo noita finngrip easyja tarkotin. Itellä kippeypi pottuvarvas nivelen kohalta nuilla perinteisillä intti malleilla. Saattas auttaa ku löytäs hyvät kengät vaan.
-
Tempe taitaa tarkottaa finngrip easya ja Äyssi normaalia kuusamon "inttimallia"
Jep.
-
Bear Super Grizzly 58"50# vaistokäppyrä.
18 Aftermath nuolta
-
Erätukun inventaario poistomyynnistä fleecetakki ja kiväärireppu...
-
Falco spirit carbon 64"55#
-
Poutekin ikoni tuli justiisa tilattua...
-
Poutekin ikoni tuli justiisa tilattua...
Se "halpa" hiiliritalja? Kuulemma hyvä talja yhen kokeneen lapuan säätäjän mukkaan...
-
Ekat kepit on heitetty ja tsrkkuuskin tyydytti kun osuin 1,5m päästä säkkiin... :D Huomenna pitäs sitten alkaa säätämään, ainakin aluksi se om 60 paunassa ja camit "comfort" säädöissä eli einiinargressiivisessa säädössä...
-
Koiranruokasäkkien mukana Burrelin otsalamppu ja Alaskan lämmin huppari.
-
No ompa kaupanpäälliset koiranruualle... :o
Virittelin eilen ikoniin härpäkkeet paikoilleen ja kävin sisäradalla. Pössykässä ei ole mitään rotia kun siitä ei saanut säätää kuin tähtäimiä. Paperi- ja leikkuritesti oli ookoo ihan suitsait vaan... höh... :'(
-
No ompa kaupanpäälliset koiranruualle... :o
Virittelin eilen ikoniin härpäkkeet paikoilleen ja kävin sisäradalla. Pössykässä ei ole mitään rotia kun siitä ei saanut säätää kuin tähtäimiä. Paperi- ja leikkuritesti oli ookoo ihan suitsait vaan... höh... :'(
Ei voi olla hyvä ellei kuukautta pidä säätää ;D Tuon pitäs kyllä olla erittäin helppo säädettävä. Pitää joku päivä varsin testata tuota kunhan olkapää antaa sen verran välämää
-
Koiranruokasäkkien mukana Burrelin otsalamppu ja Alaskan lämmin huppari.
Se on muuten yllättävän hyvä ottalamppu noin niinku kaupantekijäisiksi.. Itellä samanlainen, mutta tuli jahtikenkien päälle.. OVH tuolle 80€, mutta liekkö noita kukaan ostanu, ko aina saa kaupan päälle =D
Patterit on kyllä riittäny ihan kohtuu hyvin, ja tehoja on vaikka kaverille jakaa, ja ompa niitä tullu joskus jaettuaki ;)
-
800 lumenea on lampussa ja piti tarkastaa oikeen hinta. 80 egeä, joten 65€ koiranruokiin oli hyvä sijoitus.
-
Vaisto käppyrä tuli hankittua.
-
Vaisto käppyrä tuli hankittua.
Et kai vain yritä tehdä naisiin vaikutusta ;) (viitaten edeltävään keskusteluun...)
-
En. Ei tarvihe. Pärjään hyvin nykyisellä naisella ettei muihin tarvi tehä vaikutusta. Varjaagilla se vaan vissiin se naapurin emäntä pelottaa ku se nuita vasta kurveja myy ja taljoja ostelee.
-
Vanha viidakon sanonta: "Jopa Vaeltava Aave väistää kolmea naaras leijonaa mutta varjaagien kyläpäällikkö ei väistä..."
Päätinkin keskusteltuani naapurin Rouvan kanssa että ammun kesäkuukaudet kerran viikossa vaistolla niinä iltoina kun hän on vapaalla - ilo on silloin molemmin puolista... :D
-
Siinä on. 27.4.16, 10:25.
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Onnittelut Skumbelle! :)
-
Onneksi olkoon, nyt sulla on huolta ja murhetta sitten loppuiäksi. Toki siihen väliin sopii ilonpisaroita ihan riittämiin.
Noilla öttiäisillä on muuten tapana jakaantua jonkin sortin potenssissa sillä mullakin on vain 3 lasta mutta niiden mukana on tullut kaksi vävyä, yksi miniä ja viisi vaihtelevan tasoista riiviötä - kolmesta on siis tullut 11 päinen lauma.... ;)
Asiaan: ostin Käkriäiseltä heräteostoksena 6 neliteräistä leikkuria parilla kympillä. Paketissa luki että 125gn mutta ilokseni ne olivat punnituksessa 100-102gn painoisia. Jopa suoruus yllätti kun vain yksi hieman vipatti pikakokeessa. Myös terät vaikuttivat timantin pikapyyhkäisylla varsin laadukkaalta. Saapa nähdä tekeekö noilla mitään....
-
Elämän pienistä asioista kaikista suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa koko elämämme loppuiäksi
Onnittelut Skumbelle! (ja voisin kuvitella, että on tuohon muitakin tarvittu...)
-
Onnittelut Skumbelle! (ja voisin kuvitella, että on tuohon muitakin tarvittu...)
Jos nyt yhtään olen kärryillä tilanteesta, niin myös lapsen äiti on OSJM:n jäsen :D
-
Onnea isälle!
-
Torstaina Skumbe huomautti minua radalla että mun Great Erotic Rod-stabi, tai paremminkin sen isohko lerstikka, tuppaa tärisyttämään jousta kun se on pidossa. Niimpä ostin Käkriäiseltä Topointin 6" stabin joka on vakaampi ampua...
-
Johan on markkinat... tilasin n 1,5kk sitten HHA:n halvimman 1-pinnisen ja melkein samantien puolittain unohdin asian. Kun se muistui mieleeni soittelin sinne ja kyselin että missäs se mun tähtäin oikein on? Tietysti se oli vielä matkalla jostain päin Eurooppaa ja ilmoitetaan kun se tulee. Ja tulihan se mutta vasenkätisenä...en oikonut alkaa opettelemaan vasemmalta ampumista oikeakätisellä jousella joten sanoin ettei kelpaa haluan tähtäimen. Tekivät sitten semmoisen tarjouksen josta ei voinut kieltäytyä - laittoivat hyllyssä olevan HHA Optimixer Ultran valolla varustettuna postiautoon kohti Oulua eikä kuulemma tule laskua perässä... ;D ;D ;D ;D ;D ;D
-
No ei oo Varjaakilla huono tuommonen 250e säästö ;D
Ite tilasin omaan jouseen tuon G5 Optix 1+1:n. Siinä on siis 1 kiinteä ja 1 säädettävä pinni niin tuumasin että toi vois toimia vielä metsilläkin kun jättää säädettävän pinninen esim 30m niin voi vielä ampua pinnien välillä ilman että tarvii säätää riistan mukaan joka paikassa
-
Ääh....ostin 70 # PSE:n massepössykäksi ettei tarvitse kikkailla turhaan kamppeiden kanssa. Uusi HHA:n tähtäin ei salli retikan kiinnitystä vakiopalikoilla eikä tähtäimen vaihtoruljanssi aina kelaa kiinnittäessä kiinnosta....
-
Varjaagi alako heti kerrasta kunnon taljaukoksi, oliko tuo nyt jo viides talja vähän ajan sisällä ;D Kohat varmaan alkaa kootut selityksetkin radalla miksei osu!
-
Mää oon niin aloittelija etten osaa (ainakaan vielä) keksiä ja käyttää hyväksi kaikkia selittely mahdollisuuksia. Mutta eiköhän ne vuodessa parissa opi... ;)
-
Siellä se kuuluu Varjaagi nykyään tepastelevan Varjakan kylänraitilla kuusiokoloavaimet taskussa kilisten. Eipä olisi uskonut, että tämäkin päivä on nähtävä ;)
-
Ainahan se on mukavaa kun edes jokin kilisee tepastellessa.... ;)
-
Keneenkään ei voi nykyisin luottaa, siskoni meni facebookkiin ja Varjaagi alko taljamieheksi ;D
-
Mitenkäs Helillä Slovakian reissun treenit sujuu?
-
Ihan ok, taijettiin me jo tästä puhua. Käsihän ei oo kunnossa, mutta kyllä minä silti vähän treenaan..
-
Check-mate crusader pitkäjousi. Saakeli että pitääki olla täpinöissään kun odottelen saksan maalta saapuvaksi.
Helkkari sentään.
-
Check-mate crusader pitkäjousi. Saakeli että pitääki olla täpinöissään kun odottelen saksan maalta saapuvaksi.
Helkkari sentään.
Eikö se jousi ollutkaan kotimaassa?
-
Mullakin on Checkmate jousi, tosin vastakäppyrä mutta kuitenkin....
-
Check-mate crusader pitkäjousi. Saakeli että pitääki olla täpinöissään kun odottelen saksan maalta saapuvaksi.
Helkkari sentään.
Eikö se jousi ollutkaan kotimaassa?
Ei kyllä se saksasta tulee.
-
varjaagi kehumana ja pekka teki sit hyvä tarjoukse nii osti XXL:stä set pse stingerin
sitte pitäs laukasulaite ja nuolet viel hommata. nii pääsis säätää ja kokeilee.
tai eka laukasulaite ja säätö sit nuolet nii tietää minkä mittaset ottaa
-
Mee käväseen Paavon luona niin se laittaa sulle kepit ja säädöt kuntoon.
-
Mee käväseen Paavon luona niin se laittaa sulle kepit ja säädöt kuntoon.
laukasulaite pitänee ekana katella kummiski. toki siltäkihä niitä löytynee
-
Paavo saa heitettyä perussäädöt kohdilleen ja opastaa laukaisulaitteen ja nuolten valinnassa. Loput sitten seuran taljatutoreiden avustuksella kohdilleen...
-
Suosittelen sellaista laukaisulaitetta, jossa etäisyys liipasinosan ja rannelenkkiosan välillä on säädettävä, esim.
http://www.aa-metsastys.com/laukaisulaite-hurricane-buckle-p-1554.html
Eikö vetopituus (ja siten myös nuolen mitta) ole jo entisen jousen pohjalta tiedossa?
-
Juu, kyllä tuommoinen selkeästi kierreosalla säädettävä on parempi kuin mun naru&solmu säätöinen Tru Ball....
-
Nuolet pediltä ja jousen säätö + nuolien teko/opastus raju archeryllä :)
Tuo laukaisulaite on vähän mysteeri hommaa, ite olen kokeillut aika montaa mallia ja nyt 10 vuoden jälkeen alkaa olla selvillä mikä toimii itselle.
-
Siinäpä Bapina tuli hyvä tarjous Raunolta, ei muuta kuin puhelin pärisemään....
-
Juu, kyllä tuommoinen selkeästi kierreosalla säädettävä on parempi kuin mun naru&solmu säätöinen Tru Ball....
Tuossa laittamassani linkin mallissa (merkki on Tru-Fire) ei ole kierreosaa vaan hihna. Toimiva peruskampe ja käytössä minulla, paitsi että tuon rannelenkkiosan olen vaihtanut Scottin malliin, koska tuon alkuperäisen litteä metallisolki söi vetokäden nahkaa. Se ongelma saattaa kuitenkin liittyä omaan erikoisuuteeni: laukaisen keskisormella ja vireeseen vedettäessä tuo solki on siksi etu- ja keskisormen välissä.
-
Mulla kyllä tuo laittamasi linkki avautui sillä kertaa kierreosalla säädettävään laitteeseen - nyt ei ole tullut avattua että mihinkähän se johtaa... ;)
Kyllä ne nuo laukaisulaitteet ovat varmasti semmoisia henk.koht. tottumis- ja mutu juttuja.
( nyt muuten avatessa tuli eri kampe, mikähän lie syynä...)
-
Jaa - linkin pitäisi viedä Tru-Fire Hurricane Buckle Web -malliin (tosin merkkiä eli Tru-Firea ei sivulla mainita). Linkki toimii ainakin minulla.
-
Suosittelen sellaista laukaisulaitetta, jossa etäisyys liipasinosan ja rannelenkkiosan välillä on säädettävä, esim.
http://www.aa-metsastys.com/laukaisulaite-hurricane-buckle-p-1554.html
Eikö vetopituus (ja siten myös nuolen mitta) ole jo entisen jousen pohjalta tiedossa?
vanhasta jousesta kateltii että ei taia vetopituus olla iha oikein. toisaalta jos nyt siirtyis taljassa laukasulaitteeseen ku tähä mennesä en sitä ole käyttäny ollenkaa.
onko oulussa muuta kuin pediarchery missä vois käyä laukasulaitetta kattelemasa? pitäs melkee päästä kokeilee kummiski ku ei ole mitää ollu tähä mennes
-
Ei ole muita oikeita jousikauppoja. Erätukussa ja kärkkäisellä on jotain jonkunlaisia.
Minulta löytyy lainaan esim. G5 ( jousiammunnan ttv).
Carttelia voi käydä kokeilemassa en raski lainata.
Periaatteessa kärkkäisen yhellä mallilla pääsee hyvin alkuun eikä ole kallis.
-
pitää koittaa ensviiko to ainaki päästä käynää radalla jos siel sattuis olee talja ukkoja paikal ja pääsis vähä kokeilee mitä muila on
-
Ite komppaan kans Artoa että ehdottomasti semmonen missö on säätö liipasimen etäisyydelle. Itellä on tuommonen tru ball fang, joka on nimen mukaisesti tuommonen kynsimallinen ja lisäksi on säädöt liipasimen herkkyydelle ja jopa vaihdettava liipaisin.
http://www.truball.com/fang.html
Ite tykkään tosta kynsimallista että löytyy helposti jänteelle tilanteessa kun tottuu käyttämään
Lisäksi ite sanoisin että mikä tahansa missä on tarranauha kiinnitys on lähtökohtaisesti paska. Ne velcrot tahtoo kerätä kaiken paskan itseensä ja kiinnittyminen on vähän niin ja näin.
-
Tarranauha on perseestä olipa se missä vaan mutta kun niistä ei pääse eroonkaan.... :(
Mullakin on jossain vaiheessa ostos/kokeilulistalla kynnellinen laukaisulaite sillä uskoisin sen olevan livejahdissa parempi. Mutta laitetaan nyt metsästyksellinen perusampumataito joltisellekin tasolle ja ruvetaan sitten hifistelemään - jos on tarpeen ja semmoisesta saa hyötyä myös livenä.
-
Minulla on cartelin Quickie ja tru fire rannelenkki, niistä tuli hyvä kun yhdisti pari eri merkkiä.
-
Mulla ollu montaa erimerkkistä ja mallista laukasulaitetta ja minun tulos on että kynsimalli pelaa hyvin passijahdissa kun taas liikkuvaan jahtiin on kaksileukainen malli satakertaa parempi. Valintanani on itsellä carterin kaksleukanen malli. Laatu laukausulaitteet maksaa mutta ne kestää käytännössä "ikuisuuden"
-
Paavolla oli muuten hyllyssä muutama tommonen säädettävällä vaijerilla oleva "boa" rannelenkki (en muista mallia mutta olen nähny useammalla käytössä) jonka siis saa istutettua lähes mihin laukaisulaitteeseen haluaa.
Ajattelin että vois tommosen hakea itsellekki tuohon fangin jatkeeksi.
-
Laatu laukausulaitteet maksaa mutta ne kestää käytännössä "ikuisuuden"
Minähän uusin oman Tru-Fireni viime syksynä. Kyseessä on siis aika edullinen laite, mutta taisi se kestää kymmenkunta vuotta minun käytössä (mikään himotreenaajahan en ole koskaan ollut). Eikä se nytkään hajonnut käyttökelvottomaksi, mutta se jousi, joka sulkee leuat "automaattisesti" oli ilmeisesti katkennut. Laitteella pystyi kyllä edelleen ampumaan, mutta siirsin sen eläkkeelle.
-
Käväistiin viikonloppuna hakemassa vaimolle hyskyn pentu Parkanosta. Kun oltiin ajoissa liikkeellä niin poikettiin paikalliselle kirppikselle ruuskaamaan rojuja. Hokasi army surplussan seassa uuden ison rinkan jossa oli hintalappu 19€. Jatkoin kiertelemistä mutta oli pakko palata katsomaan rinkkaa kun jokin siitä jäi vaivaamaan...
"Vaivana" oli se että rinkka oli kotimaisen Napialan nahkatehtaan (1880-1991) tuotantoa ja mitä ilmeisimmin täysin käyttämätön. Pakkohan se oli ostaa pois.... ;)
-
Ostin eilen XXL:sta Swedteamin erähousut tarjouksesta 39.90. "Ergonominen mullistava taskumuotoilu ja vino sijoittelu" ja joustokankaat takamuksessa ja haaroissa. No joo, jousto-osat ovat ihan ok mutta taskut itse perkeleestä vieden muutoin mukavat housut alimpaan helvettiin....jos laittaa edes jotakin niihin mullistaviin taskuihin... :o
Viikonloppuna liiton jahtivouti ja taljajousivirtuoosi Eklundin Jani oli käymässä täällä ja käväistiin radalla. Hän ihastui mun uuteen stabiin: " oot raskinut ostaa tuon mathewsin kalliin alumiinistabin..." No empä ole raskinut mutta oiskohan kiinanpoika kopsannut sen ja niitä saa käkriäiseltä hintaan 20 ja jotakin ekua... ;D :D ;) :) ;) ;)
-
https://m.youtube.com/results?q=peura%20kokeita%20jousella&sm=3
....kun tuli tituleerattua Jania taljajousivirtuoosiksi niin tässäpä pieni näyte....
-
Jo on maailma mallillaan....ostin Rutosen Mikalta tzeitdzin etäisyysmittarin kun sain halavala.... ;)
Ei ku se olikin leupoldi se mittari eikä dtzeizzi...
-
No niin viimeinen mohikaani on siirtynyt tekniseen metsästykseen.
-
Elä, elä poika kuvittele moisia... Onhan mulla kaikenmaailman yökiikaria (jolla nyt ei metsästyskäytössä tee vittuakaan) tutkaa, videokameraa, reilut puolenkymmentä radiopuhelinta jne
Ja näyttää vähän että syksyllä saan lainakäyttöön pomolta tarpeen vaatiessa jopa lämpökameran...
Epäilen että taidan olla aikalailla ykkösjätkä teknisellä puolella..... :D
-
Lol
-
Pitää mun junnuna alkaa pelaamaan tätä viimeisen (talja) mohikaanin paikkaa itelle kun ikinä ei oo etäisyysmittaria omistanut... Vielä "parin" vuotta itseopiskelua ;D
-
Jaa se Varjaagi ehti ensin, jos tuo nyt on se sama mitä hiimoilin kun näin tuon myynnissä, se tais olla leuppari mikä Rutosella oli myynnissä.
-
Vain nopeat elävät...itse asiassa kaupat tuli vähän vahingossa kun soittelin Mikalta muutamasta ampumiseen liittyvästä tekniikka jutskasta. Mikahan on pitkän linjan "live" jousimetsästäjä ja useamman ruutipössykälajinkin taitava liiton talja tutor. Niin ja taljajousen 3D MM hopeamitalisti viime vuodelta, joten asiantuntemus on huippuluokkaa. Miksi surffata netistä oppeja kun voi soittaa suoraan Mikalle - tai Eklundin Janille joka on toinen laatuveijari kun on kyse opastuksesta....
-
:D nii se on parempi olis soittaa ku kysellä onko tavara kaupan
-
Ostin raid käry tyynyjä, no onnekdi löysin niitä kun on kuulemma muuttumasa neste toimiseksi ja tyynyjen myynti loppuu.
Nämä on niitä mitkä menee termacelliin 2 kpl kerralla.
Kannattaa hamstrata niitä jos jostakin löydätte.
Minulla maksoi 20kpl / 10e
-
Minäkin ostin viime kesänä raid ja airam (!) merkkisiä tyynyjä termacelliin. Taisivat olla samaa kamaa mutta erilaisessa paketissa. Vaan eipä tuota termacelliä ole juurikaan tullut käytettyä...
-
Itellä kans aika vähällä käytöllä tuo thermacelli mutta pari pakettia löytyy siihen sen omia tyynyjä, en tiedä sitte onko nuo heikompitehoisia? Ite en oo ainakaan huomannut eroa.
Noh, mökiltä noita raidin tyynyjä löytyy varmaan tukkumyyntiin asti kun on jostain 90 luvulta asti kantanut niitä sinne joka mökkireissulla. Vähän sama homma sinapin kans että kun ei muista että oliko niitä sielä jäljellä niin varuiksi ostaa paketin ;D
-
Tallissa kun touhuilee niin saa olla nostoovi auki ei tuu sääkset häiritteen, hyvin toimii.
En osaa sanoa kumpi on parempi orginelli sininen vai raid, kummatkin toimii.
-
Kyllä ne kaikki toimii, miläli muistan oikein rsifissa on eri tehoaine kuin termacellin omissa tyynyissä....
Laita rauno pistorasiaan kytkettävä airami niin eii kulu kaasua, mulla on semmonen tallivärkkäilyä varten....
-
pittäisköhän ostaa itelle tuohon takapihalle tuo thermacell, loma alkaa kohta ja riippumatto odottaa :D (oikeasti sorakasa ja lapio) mutta oliko ne kaasut kalliita? toimiiko ees vähän karkottavasti pelkällä tyynylläki jos kaasu loppuu?
-
pittäisköhän ostaa itelle tuohon takapihalle tuo thermacell, loma alkaa kohta ja riippumatto odottaa :D (oikeasti sorakasa ja lapio) mutta oliko ne kaasut kalliita? toimiiko ees vähän karkottavasti pelkällä tyynylläki jos kaasu loppuu?
Tuskinpa toimii, kyllä se aine pitää lämmittämällä haihduttaa siitä tyynystä.
Hyvä kampe on kyllä Thermacell. Jotain Offin sääskisavuja ei voi edes verrata teholtaan ja sitä paitsí ne haisee pahalle.
Käyttökulut ei kyllä aivan ilmaiset ole, tosin kun ostaa Raidin tyynyjä ja täyttää itse kaasupatruunat, tulee säästöä. Raidin tyynyissä on sama tehoaine kuin Thermacellin omissa tyynyissä.
-
Jossakin oli laitettu niitä tyynyjä tuikun yläpuolelle, toimii eikä mee kaasua.
-
Osta Heli semmonen pistorasiaan tökättävä malli jossa sähkövastus hoitaa tyynyn lämmityksen. Tyvenellä meillä pysyy isompi terassikulmaus aikalailla hyttysvapaana. Tuuli tietysti huonontaa tehoa... mutta voihan niitä laittaa vaikka kaksi eripuolille terassia....
-
Tuli muuten se etäisyysmittarikin postissa. Todella pikainen toimitus Rutoselta!
Huomen aamulla soramontulle testaamaan....
-
Naapuri kehu että hernekeitto purkkiin tuikku palamaan ja siihen kannen päälle se käry tyyny. Voi tehä naulalla reikiä purkkiin niin ilma kiertää.
-
Konstit on monet sanoi kissa kun mummolla pöytää pyyhki....tunnelmatuikku....
-
Jossakin oli laitettu niitä tyynyjä tuikun yläpuolelle, toimii eikä mee kaasua.
Joo meillä on mökillä tuommonen raidin tuikkuteline johon laitetaan niitä tyynyjä.
-
Tulipa näistä sääskenkeinoista mieleen tuommoinen vanha kikka - jota tosin en ole itse kokeillut. Koiranputkesta tehdään seppele tai kaulalle tuleva rengas. Kasvia voi myös hieroa esim lippikseen tai puseron kaulukselle...
Olen törmännyt tuohon kikkaan mm viime kesäleirilla kun Taneli Poranen hieroii kasvia naamaansa, mordvalaisista metsästäjistä kertovassa dokkarissa, Yokonin miehet sarjassa ja jopa yhdessä tosipohjaisessa toimintaelokuvassa joka kertoi siperin vankileirin karkureista.
-
Tulipa näistä sääskenkeinoista mieleen tuommoinen vanha kikka - jota tosin en ole itse kokeillut. Koiranputkesta tehdään seppele tai kaulalle tuleva rengas. Kasvia voi myös hieroa esim lippikseen tai puseron kaulukselle...
Nyt kaikki kokeilemaan tätä juhannuksena ;D
-
Ehdottomasti!!!!
Tosin kannattaa ensin tehdä kevyempi suojaus allergiareaktion varalta....
-
Noita tyynyjä metästin tänään, mutta enpä löytäny..Näin sitä on herkkähipiäiseksi iän myötä tullu, kun muutama sääski haittaa :) Ennen olin sitä mieltä, että se mies joka minun kans viikoksi lähtis telttailemaan ja kalastelemaan jokivarteen lappiin ja vielä tulis samalla autolla viikon päästä pois ois melko vahvoilla ;) siellä kun on melekosesti enemmän noita lentäviä kavereita, proteiinia ei puutu aamupuurosta ;D
-
Vaimo tuumasi tänään: "pitää taas kerätä kunnon kimppu koiranputkea maljakkoon terassin pöydälle että pysyy hyttyset pois." eli on meillä tuosta lähempääkin kokemusta mutta eipä tullut aikaisemmin mieleen.... :D
-
Helille tuosta että tyynyjä pitäisi olla ihan markettitavarana. itse ostanut Kaakkurin sittarista. Olivat niitä sähkösellaisen käyviä. Thermacelliin sopii kaksi.
-
No niin minäkin luulin, mutta oli vissiin just juhannusta ennen osanneet ostaa hyllyt tyhjäksi
-
Kävin tänään ostamassa kilometrin, no tai ainakin melkein, lööppinarua Käkriäiseltä. Mulla oli jo kädessä Allenin lööppinarupätkä pussi mutta onneksi silmä harhautui hyllyn oikeaan reunaan jossa oli mustaa lööppinarua reilun kokoisissa keloissa. Ei siinä metrimäärää lukenut mutta kymmeniä metrejä joka tapauksessa hintaan 5.90€.
Samanlainen kela josta Paavokin myy...
-
Morot,
Miten Varjaagi oliko ettäisyysmittari toimiva, itellä on sellanen käkräisen halapis joka ainakin sumusella tai tihkusatteella ei toimi luotettavasti. Samoin alle 12m ei mittaa ollenkaan. Tarkkuus on tod näkösesti jottain sinne päin enempi kuin tarkka mitta..
Mutta on sillä mukava leikkiä ja harjotella matkan arviontia.
-Ripe
-
Miten Varjaagi oliko ettäisyysmittari toimiva, itellä on sellanen käkräisen halapis joka ainakin sumusella tai tihkusatteella ei toimi luotettavasti. Samoin alle 12m ei mittaa ollenkaan. Tarkkuus on tod näkösesti jottain sinne päin enempi kuin tarkka mitta..
Minun jo vuosia vanha mittari on Bushnell Yardage Pro merkiltään (muistaakseni) ja siinä on myös ongelmaa ko. olosuhteissa.
-
Kyllä se mittaa jostain 5m ylöspäin ihan yhtä hyvin kuin kauempaakin. Se että mikä on mittatarkkuus on sitten eri juttu - mun askelparilla pääsen parempaan tarkkuuteen eli esim 20m/0,5m jolloin Leupparii voi näyttää joko 19 tai 21m. Mitä testailin niin molemmissa tapauksessa ampujan hajonta vaikuttaa enempi kuin mittarin lukeman tarkkuus.
Riittää mulle...
-
latvalintujahissa oon käytellyt tuota ja kyllä se jottain osviittaa antaa matkasta. Mutta kyllä ne lienee enempi sellasia leluja. Ite aattelin että nuo lyhyet matkat oliski hyvä oppia arvioimaan harjottelun kautta.
-
latvalintujahissa oon käytellyt tuota ja kyllä se jottain osviittaa antaa matkasta. Mutta kyllä ne lienee enempi sellasia leluja.
No ei kai nyt sentään :P
Ite aattelin että nuo lyhyet matkat oliski hyvä oppia arvioimaan harjottelun kautta.
Jep, mutta mikäpä olisi parempi apuväline siihen treeniin kuin mittari.
-
Aika vähän sitä varmaan metsällä tarvitsee ainakaan kotimaassa. Puoliksi kiva lelu ja puoliksi tarpeellinen.
Mittarilla pitää olla selkeä piste mihin mittaa joten monessa paikassa siihen ei juurikaan kannata luottaa. Pensaaseen tai turppaaseen mittaaminen antaa yllättävän suuria heittoja eikä siitä sorsastaessa vedenpinnastakaan taida saada kovin luotettavaa lukemaa...
-
Räpläilin ajankuluksi Leupparia ja hokasin että siihen saa erilaisia ristikoita. En tiedä mitä ristikoiden vaihtaminen tekee lasersäde kiilalle mutta vaikuttaa että tarkalla ristikolla on helpompi sasda tasaisempia ja mutulla ehkä jopa tarkempia lukemia...
-
Vaihdettiin Santun kanssa päittäin oravannahkakaupalla nelisatasia nuolia ja alumiinisia kiipeilyaskelmia - nuoli per askelma ja molemmat ovat tyytyväisiä...
-
Ostin PSE:n Mustangin, vastakaari 45 paunaa. Sain töistä halvalla, kun siitä puuttu jänne :D
-
Ostimpa Hekolta pois kuleksimasta Hoyt Buffalon, #55..
Saattohan tässä nyt maine mennä, mutta koitetaan elää sen kanssa ;D
-
Ääh...ostin liiton foorumilta blazerin sulkia ja koin kirjekuorta avatessani melkoisen yllätyksen. Mikä kumma näillä nykyisillä rojun myyjillä kun niinhin ei voi yhtään luottaa; sulkia piti olla n 65kpl mutta niitä olikin 96...
Sama homma kun keväällä ostin satasella 70# PSE:n massepyssyksi; jousi toimitettiin pehmustetussa jousilaukussa vaikkei siitä keskusteltu sanallakaan...
Kerrassaan kummallista kaupankäynyiä... :D
Ei hoitin buffalo huono ostos ole.
-
vähä hiasta ollu tämä tarvikkeitte hankkimine
laukasu laite tuli tuosa heinäkuu lopulla ja nyt alkuviikkoo pitäs paavolta saaha tusina nuolia.
-
Mitäpä sitä hättäilemmään valamiisa maalimasa... ;)
-
juu ompa täsä tekemistä ollu.
huomena sais nuolia hakia. pari blunttia ainaki kaveriksi. muuta ei taia niinkää olla vielä tarve ottaa. leikkurit pitää katella talve/ens kesä aikana sitte
ja raunolta ilmeisesti sai ainaki apua muihi säätöihi?
-
Jep
-
Tornipukimon mettäkamppeita reilu säkillinen. Eikä maksanut kun pari nimikirjoitusta! ;)
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Oliko isokin lainan takaus....
-
Ei sentään, ilmeisesti vaan liika vapaa-aika painaa niin otin ja hurahdin MPK:n touhuun mukaan. Sai valtion kamppeet kylkiäisenä
-
Niimpä minä arvasinkin mutta kunhan kysyin piruillessani... ;D
-
Uudet kummisaappaat paskaksi käveltyjen nokialaisten tilalle. Johan se on yhtä vittua kun nyky saappaat kestävät max 2 vuotta. Mulla on kolmet eri saappaat eri keleihin joten ei sitä yksiä kenkiä kohti kovin montaa sataa kilsaa kaudessa tule, vaikkakin nokialaiset oli ne jotka on eniten käytössä. Paskat murtui poikki ja pohja rupesi vuotamaan.
Lähtökohtana uusille saappaille oli luonnonkumi ja jäykkyydeltään keskiverto pohja. Hiukan yllätti megalomaanisen xxl:n surkeat ja suppeat valikoimat mainostuksesta huolimatta ja toisaalta pienen Tiurauistimen monipuolinen valikoima. Loppujen lopuksi sopivan lestin ja pohjan takia päädyin Erätukun myymään ruåtsalaiseen Avignoniin. 80 ekua eli 40 ekua per vuosi sillä en usko noiden olevan muita nykysaappaita kummemmat. Pitäisköhän pudottaa kilometrejä tai pidentää askelta...
Taisi olla nyt kolmannet tai neljännet saappaat jotka on loppuneet kahdessa kaudessa - sitä ennen oli luonnonkumiset Aiglet jotka kesti n 10 vuotta kunnes niistä kului pohjat sileäksi.
-
Kylläpä se tuota on. 2-3 vuotta on hyvä ikä nyky kumppaneille.
Tietenkin se riippuu käytöstä. Minä käytän enimmäkseen sateella postia hakiessani. Käyttöikä voi venyä näin jopa 4 vuoteen.
-
Ai jaa...vai hyvä... :D
-
No niin se on. Jos 25€ per vuosi kumppareihin niin eikö se ole hyvä diili?
-
No on se ainakin parempi kuin mun diili... ;)
Mutta ihan aikuisten oikeasti - miksi kummikengät ei enää kestä?
-
Ootko sievit ja viking trophyt testannut?
Osa manaa kun ei kumppanit kestä ja toiset kehuu kävelleensä 10 vuotta samoilla.
-
Trophyt on liian jäykällä pohjalla ja sieviläisten höttöpolyuretaani ei herätä pienintäkään luottamusta - kaveri käveli yhdet paskaksi kanalintukaudessa. Testimenestyjä munkkibootsit kestävät aktiivikäytössä yhden kauden ja murtuvat varsista...
"Osa manaa kun ei kumpparit kestä ja toiset kehuu kävelleensä 10 vuotta samoilla." - tässäpä ollaankin mielenkiintoisten kysymysten äärellä - olikohan ne 10 vuotta kestäneet kengät 2x jalassa ja loppuajan kaapissa... ;)
-
"Osa manaa kun ei kumpparit kestä ja toiset kehuu kävelleensä 10 vuotta samoilla." - tässäpä ollaankin mielenkiintoisten kysymysten äärellä - olikohan ne 10 vuotta kestäneet kengät 2x jalassa ja loppuajan kaapissa... ;)
Niin tai sitte ne on ostettu 20 vuotta sitten, ja otettu käyttöön 10 vuotta sitten ;D
-
Taitaa olla realistista varautua siihen että syksyllä 2018 alkaa sukat kastumaan mutta jos kastuu vasta -19 syksyllä niin on ilo yllättyä positiivisesti... ;D
-
Minulla on 4 kumpparit käytössä vähä niinkuin 4 vuodenaikaa.
Kesällä sieviläiset on kevyet ja näppärät.
Syksyn pikku pakkasille kevyet mucbootit ja talveksi mucbootin taysportit, hiihtohommiin huopakumpparit.
Taitaa nykyään olla kenkien materiaalit vedetty niin minimiin että hyvä jos kestää yhtä vuotta.
-
Hahaa hahaa, mullapa on...hetkinen...reiskarit, 43 kahluuhousut, 46 kahluuhousut, neopreenikumpparit, rantilliset huopakumpparit, ne uudet kesäkumpparit ja sitten työhön turvakumpparit... että kyllä kummikengissä riittää... :D
Eniten niistä on käytössä kesäkumpparit joten eiköhän ne kestäkin vähiten aijalla mitattuna.
Materiaalissa se ongelma on ja ilman otsonipitoisuuden nousemisesta - kumipohjaiset materiaalit eivät kestä sitä vaan haurastuvat. Kuulemma siis, en oo joskaan nähnyt yhtään otsonia mutta ammun jos semmoisen perkelee nään... ;)
Tuli tuossa mieleen ne mun edelliset nokian Kaira huopakimpparit - niin karmean hajuiset että vaimo etsi raatoa jahtikaapista ja kahdessa talvessa hiihdin ja kävelin ne nilkasta poikki, tosin niiden liimaukset alkoivat pettämään ennen sitä. Sitten kaikesta huolimatta ostin nokian Naalit....
-
Itellä nyt toista syksyä nuo lacrossen aeroheadit. Kärkkäisen hyllystä löytyi toissasyksynä. Hiukan oksetti maksaa liki 200e kumppareista vaikka sainkin hintaa vähän tingattua kun oli vika pari hyllyssä mutta on kyllä ollu mukavat kulkea. Tosin ite tallaan pääasiassa maihareilla jos ei ihan suonperseeseen ole menossa tai pihalla pakkasta. Myyjä lupas että ei tarvi enää toisia kenkiä ostaa, jännä nähdä :)
-
Minäkin katselin aeroheadeja mutta pohjan takia hylkäsin ne. En lompsan pohjan vaan jäykän kengänpohjan... ;)
-
Otin tänä aamuna käyttöön yhden hankinnan - tosin tämä ei ole lähellekään viimeisin sillä ostin goretex sukat joskus 5-6 vuotta sitten mutta jostain syystä ne ovat unohtuneet kaappiin.
Töissä aamukaste on kastellut kenkiä ja kun pääjohtajan titteli on tilapäisesti vaihtunut timpurin apumieheksi ja kahta työhullua Herra Timpuria pitää passata telineelle niin turvakumpparit ovat vähän liian kankeat jalkineet ripeään telinekiipeilyyn.
Vaikka sukka on hiukan joustamaton niin kyllä se vaan mukautuu mukavan tuntoiseksi jalkaan eikä hikoile normi sukkaa enemmän - ainakaan meikäläisen aineenvaihdunnalla. Jalat ovat pysyneet kuivina....
-
Tilasin TTV:ltä massepyssyyn hyllyksi Trophy Ridgen Revolution kakkosen. Pössykän mukana tuli wiskeri joka kyllä pelasi vaikka välillä raskas massenuli painui harjasten sekaan. Testatessa se nousi ylös sieltä' jousta viritettaessä kun raskaan nuolen kärjen painopiste muuttui mutta jotenkin tuntuu että "nouseeko se sittenkään ihan joka kerta" kun tulee tosipaikka... ;)
-
Mulla on vähän samaa vaivaa. Ja samaista hyllyä oon miettiny. Jarno sitä ainaki kovasti on kehunu. Varmasti ihan toimiva hylly.
-
Minä olen ollut erittäin tyytyväinen erätukun hostage hyllyyn. Erittäin edullinen ja jämy Majava hommiin.
-
Voi vittu, mun uusissa kumppareissa on reikä...ja vielä murtumalla tullut pohjan ja päkiän kohdan saumaan. Mikä kumma siinä on että mulla ei kengät kestä...😕
No takuuseenhan se menee mutta vituttaahan se....
-
Nokian kolit tuli ostettua kun kävelin parit tretornin setter outlastit rikki parissa vuodessa. Ehkä asiallisimman olonen kumppari mitä mulla on ollu. Saapa nähä onko yhtä kestävät kun maailman kestävimmät sievin pu-saappat.
-
Ostin kesäkuussa stihlin gore tex kengät raivaushommiin. Sukat kastuu sateella ja perjantaina hoksasin että kantapään kohdalta revennyt sauma. Kyllähän ne kovalla käytöllä on mutta luulis nyt kestävän vähän pitempään jos ammattikäyttöön suunniteltu ja hintakin melkein kolmesataa. Täytyy huomenna käyttää liikkeessä jos vaikka sais uudet tilalle :)
-
Tuo Nokian Koli näyttää kyllä ihan asialliselta lapikkaalta...
-
Tuo Nokian Koli näyttää kyllä ihan asialliselta lapikkaalta...
Yhden vkl kävelyn kokemuksella on kyllä mainio saapas. Pohja on soppelin jämäkkö ja nilkka tarpeeksi tiukka. Pintakumi tuntuu ainakin köteen paljon kestävämmältä mitä tretorni. Saapa nähä miten oikeessa käytössä kestää
-
Työkaveri osti nuo kolit ja on kestänyt jo koko kesän. Kehunut kans, oli viime kesänä menny kahdet viikingit rikki ku ei saumat kestä.
-
Saapa nähä onko yhtä kestävät kun maailman kestävimmät sievin pu-saappat.
Varjaagihan taisi esittää raskaita epäilyjä Sievin uretaanisaappaita kohtaan viime viikolla, mutta tuossa viikonloppuna meitä oli kasassa kolme, joilla on positiiviset kokemukset niiden kestävyydestä. Malli vain ei kuulemma istu Santun jalkaan.
-
Päädyin Nokia Finnjagdeihin kun ne ja Kolit oli vierekkäin. Hyvin samanoloisia kumppareita ja lesti vaikuttaisi olevan sama. Kolin pohja on ehkä pikkasen jäykrmpi kun vastaavasti vinjaktin varsi n 5 cm pidempi joka ratkaisi valinnan.
Jos Sievin urtsut kestää niin silloin vika on liian vähäisissä kilometreissä - minivarjaagi harppoi semmoiset poikki reilussa syksyssä. Joulupukki toi sitten viime jouluna sille Nokian Kontiot ja ne on ihme kyllä kestäneet tähän asti ja niitä on pidetty jo huimaavat 3-4 kertaa metsässä... Lesti sieviläisissä on muuten ihan paska ja sekin voi vaikuttaa kestävyyteen kun kengät lenuavat jalassa miten sattuu.
Taitaa olla niin että nykyään kannattaa lähteä siitä ajatuksesta että vähintään joka toinen syksy pitää marssikumpparit uusia ja pidempään ne kestävät ainoastaan siinä tapauksessa että jostain syystä molemmat jalat amputoidaan ja vaimo vie saappaat piiloon vintille...😄😄😄😄😄
-
Jos Sievin urtsut kestää niin silloin vika on liian vähäisissä kilometreissä
Itse en ole kuitenkaan kokenut saappaiden kestävyyttä viaksi :)
Lesti sieviläisissä on muuten ihan paska ja sekin voi vaikuttaa kestävyyteen kun kengät lenuavat jalassa miten sattuu.
Meikäläisen lättäjalalle ovat sopineet oikein hyvin. Ei ole yhtä totuutta tässäkään. Jarkolla on turvakenkäversio, jossa voi olla eroa lestissäkin.
-
Juu, lestihän tosiaankin riippuu jalasta ja jos on lattajalat niin jopa sieviläien saattaa istua... ;)
Ne on jotenkin tuntuvat muodottomilta jaloissa on ovat askeltaessa kurtussa vähän joka suuntaan...
Turvakenkäversio voi olla jopa parempi kun niissä on sentään jonkinlainen jämäkkyys ja jäntevyys pohjassa.
Toisaalta kun kävin tänään kiertämässä Taikan kanssa Akion eli joku 6-7km tuli siksak kävelyä niin totesin että olipa hemmetin hyvä kun ne hurrilandian ihmeet hajosivat...
-
Muistaakseni Sievi on muuten ainoa kenkävalmistaja, jonka tuotanto on vielä Suomessa, joten sikälikin se ansaitsee puolestapuhujansa meistä tuotteeseen tyytyväisistä. Sievin turvakengät on minulla myös ratsastuskenkinä.
Edelliset kumpparit (mitkä lie Otsot) käveli meikäläisenkin kilometreillä nopeasti loppuun. Ei pintaan painettu komea camokuosi paljon lohduttanut, kun alkoi tulla vesi sisään.
-
Tuo kotimaisuus on hyvä peruste valinnalle vaikka jalat saattavat olla joskus eri mieltä...😉
-
Sattui tänään tulleesta Jahti Uutiset -lehdestä silmiin Kalevi Hirttiön pakina, jossa hän käsitteli lopuksi kumisaappaita samaan tapaan kuin me tässä foorumikeskustelussa:
"Tuotekehitys voi olla myös epäonnistunutta. Mielestäni hyvän esimerkin tällaisesta tarjoaa jokaisen metsissä ja vesillä liikkujan perusvaruste, kumisaappaat. On käsittämätöntä, ettei esimerkiksi perinteinen valmistaja enää tee kunnollisia, kestäviä kumisaappaita. Toisin kuin valaisimissa, minulla on kahdeksankymmentäluvun kumisaappaita ikävä, ja toisin kuin led-tekniikkaan perustuvassa valon tuottamisessa, eivät uusien saappaiden hinnat ole laskeneet. Saapasmarkkinoilla on toki poikkeuksia, joista ainakin yksi erottuu edukseen. Mitenkään mainostamatta kyseinen saapas ei ehkä ole rivistön komein, mutta sievin se on. Kevyt, istuva ja kestävä, mutta vain sulalla maalla. Sekään ei tahdo pakkaskelissä toimia."
-
;)
-
Tuli hommattua ruokinta-automaatti. Nyt piisaa rusakoille ruokaa ja kevät/alku syksyn tuolla syöttää sorsia. Toivottavasti tuo liite myös tarttu viestiin...
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Kenen valmistama ja myymä kampe? Minä olen joskus puolivakavissani katsellut bilikan automaattia mutta siinä on niin pieni tila jyville...
-
Tuli hommattua ruokinta-automaatti. Nyt piisaa rusakoille ruokaa ja kevät/alku syksyn tuolla syöttää sorsia. Toivottavasti tuo liite myös tarttu viestiin...
Jep, liite on mukana. Näistä suoraan foorumille ladatuista liitekuvista on tosiaan hyvä mainita tekstissä, koska ne eivät näy selattaessa viimeisimmät viestit -toiminnon kautta, vaan viesti pitää klikata otsikosta auki. Toinen ongelma näissä on, että kuvakoko on vähän mitä sattuu, jos ei itse säädä kuvakokoa sopivaksi ennen lataamista.
Jos taas käyttää kuvan linkittämistä toiselta palvelimelta, näkyy kuva myös viimeiset viestit -selaustilassa, eikä kuvaa tarvitse erikseen klikata auki.
-
Kännykällä nyhräsin liitteen... 80e tais olla eränetistä akulla. Tynnyri ja puuvärkit oliki jo ennestään.. olisko tuossa jotain 150 litraa, niin luulis hetkeksi piisaavan.
-
Ostit siis vain tuon annostelijan...
-
No sitä en osannu ite tehä, niin piti ostaa ;D tynnyrin saa varmaan jollakin 50e. Pitää tohon vetää vielä muovitartuntamaali ja joku camo tyylinen väritys.
-
Seuralle on ostettu Samick Deermaster 45# vastakaarijousi nuolineen. Oikeakätinen.
Muu seuran omaisuus löytyy otsikon "Seuran omaisuusluettelo" alta seuratoimintaosiosta.
-
Härkila mountain hunt GTX metsästysjalkineet tarttu mukaan kärkkäisen sikapäiviltä. Kävelin ympyrää toisessa jalassa härkila ja toisessa meindl kenkä. Meindl kengässä oli parempi pohja, mutta härkila oli muuten vähän miellyttävämpi minun jalalle.
-
:) Mites sen asun kansss kävi...?
-
vielä oon ilman vaatteita ;)
-
No voi voi, köyhyys ei ole ilo kenellekään..😄
-
Onhan se jonkinsortin hankinta sekin että tekee jotakin uutta ja varsinkin hieman....eh.. erikoisempaa...
Kun purin talon ulkovuorta niin etelä päädyn laudoituksen alta lähti ainakin kaksi lepakkoa joista toinen muuten pudottautui melkein kaverille suuhun siipinahkojen viistäessä pitkin poskia..😁
Koska uusi ulkovuori on sen verran tiivis ettei sieltä löydy alivuokralaisille yösijaa niin päätin tehdä lepokkopöntön talon aurinkoiseen etelä päätyyn - ohjeet löytyi nätisti netistä ja pönttökin valmistui näppärästi vanhan ulkovuoren roippeista.
Ja onhan tuo lepakoiden ahdinko ollut kuin tilauksestani esillä myös julkisuudessa varsin näkyvästi....😋
-
Vai lepakoita... Joku tässä vasta juuri väitti, että jos talon vintillä on lepakoita, voivat ihmiset saada niiden välityksellä riesakseen verta imeviä luiteita. Liekö noin.
-
Juu ja saa niistä mitä todennäköisimmin vesikauhun, myyräkuumeen, kirppuja, jne, jne... - oli muuten miniän kommentti lepakoista.... ;)
AIDS ja zikavirus taisi sentään puuttua listalta... ;D
Mitenkähän tämä pieni suomensuku on selvinnyt näinkin pitkään tässä vaarallisten eläinten maassa kun on hengenvaarallisten vaarallisten lepakoiden lisäksi noita punkkeja ja hirvikärpäsiäkin...
Mitä noita ulkovuoria ja kattoja on rempattu niin lepakoita löytyy yllättävän usein, niitä on jopa kivitaloissakin harjatiilten alla mutta kukaan yksikään rempattavan talon asukki ei ole valitellut luteista kun on kerrottu että tiesitkö että teillä asuu lepakoita. Heinäpäässä oli kerrostalon vintillä parikymmentä lepakkoa katon harvalaudoituksessa horroksessa roikuskelemassa.
Samassa ulkovuorirempassa meni paskahottisilta pesäpaikat kun räystäsaluset uusittiin joten niillekin pitää rakennella uudet pesäpaikat...
-
Jos sää ootki lepakkomies, niin niitten taudit ei tartu...?
Varjaagimaan kuningas onkin Batman ;D
-
Bäääätmäääään...
Vakavasti ottaen lepakko on varsin mielenkiintoinen ja jollain tapaa myös eksoottisen salaperäinen öttiäinen.
Ekat muistot niistä on - 70 luvun alusta Ruutanasta kun serkkupojan kanssa oltiin Pirkanmaan eräällä erämaalammella. Iltasella kun istuttiin notskilla laavun edessä niin kymmenet lepakot saalistivat lammen vesipinnasta hyttysiä ja taustalta nousi vedestä 10m pystysuora kallioseinä...
Oltiin muuten 11vee ja tehtiin 4-5 päivän kala(lue: seikkailu)reissu reppukamppeilla - tänä päivänä semmoista ei suvaittaisi ja vanhemmat olisivat vankilassa heitteillejätöstä ja meidät murkulat otettaisiin turvaan vastuuttomilta vanhemmilta... :D
Kun oltiin Raunon kanssa Sotkamossa massealoituksessa niin sielläkin oli lepakoita. Pari kierteli iltahämärissä puron varresa, paikallinen ei ollut ollenkaan yllättynyt lepakoista ja arveli niiden asustavan puron puusillan rakenteissa.
No menipä offtopikiksi mutta mitäpä siitä... :D
-
Onko 5x jooga alkeiskurssi hankinta? Uutta se mulle ainakin on.... ;D
(Vantaalla on kuulemma lepakoissa lepakkovesikauhua...)
-
Pistinpä tommosen tilaukseen, huomenna ois tarkotus tulla.. https://www.youtube.com/watch?v=ykVVY4UQq_k
Ja bytheway.. tehokkaasti toimii mökkimies.com:ssa tilaaminen.. :) Viime perjantaina kello 12.20 tein tilauksen (tuolloin tuli sähköpostivarmistus että tilaus tehty..) Sitte kello 12.30 tuli sähköposti että ''Tilaus lähetetty''.
Enpä oo millään verkkokaupalla tavannu noin tehokasta toimintaa! :D
-
Puoli uteliaana tilasin kuukausi sitten kiinanpojilta aliexpressiltä laukaisulaitteen:
https://www.aliexpress.com/item/Hand-Holded-Black-Bow-Release-Aid-Target-Archery-Compound-Bow-Accessories/2043500985.html?spm=2114.01010208.3.19.Ph33dC&ws_ab_test=searchweb0_0,searchweb201602_2_10091_10090_10088_10089,searchweb201603_1&btsid=5e3c3262-0a2b-47b7-bc6d-e32db0495093
Tarkoitus on kokeilla että onko tuosta ( tai paremminkin sen ideasta) massepössykän laukaisulaitteeksi jolloin se on jänteellä koko ajan mutta kädet ovat vapaana eikä varsinkaan pimeässä tarvitse harailla että missä vitussa se luuppinaru nyt onkaan tällä kertaa...
Kymmenkunnan nuolen pikakoe yllätti satasella: ei mitään tuntuma- eikä osumiseroa ranneremmilliseen kamppeeseen. Testi jatkuu joku päivä...
-
Jatkoin laukaisulaittedn testausta 12 nuolen setillä. Ihan mykistyin kun kaksi kasaa 25 metristä oli semmoisia nelisenttisiä mutta rehellisesti sanottuna niiden ikp. oli n 2cm vasemmalla... ;D
Totuus tulikin sitten kun aloin tekemään slovakia täsmätreeniä. Alaspäin ampuessa kahva oudoksutti ja vanhalla laitteella ampuminen oli varmempaa.
Minusta sydeemissä on ainesta ihan käyttökamppeeksikin kunhan vain totuttelee siihen.
Itseasiassa laitehan on rata-ampujien suosiman peukkulaitteen ja rannelaitteen välimuoto...
-
Iconi lähti tilaukseen. N. 555€ jäi hintaa postikuluineen.
http://www.merlinarchery.co.uk/
Siellä on -20% kaikista tuotteista.
http://www.merlinarchery.co.uk/bowtech-compound-bows-stock-items-24188.html
Siellä ois poistossa bowtech rpm 360 60lbs lavoilla 709€ ja jos tuohon saa vielä 20% alennuksen niin on jo halpaa ku saippua.
ESTIMATE
GRAND TOTAL €567.92
SUBTOTAL €709.91
DISCOUNT (BLACK FRIDAY 2016 - (20% OF TOTAL EX VAT DISPLAYED)) -€118.32
VAT (INCLUDED IN PRICE) €94.65
postikulut oli 25€
-
muckboot arctic sport talvisaappaat ja melko paljon kaikkea lämmintä vaatetta ja kun meinasin ostaa yhet housut niin selän takaa kuului, että tuohon hintaan saisit villisian, jäi sitten housut kauppaan ;D
-
Elämä on valintoja.... ;D
-
Nyt ei tarvi olla uutis pimennossa, hommasin vhf- puhelimen ja uuden älyluurin (huawei y6 pro).
-
Tilasin Expressin Alilta jousen kantolaitteen eli "slingin": https://www.aliexpress.com/item/New-Neoprene-Bow-Sling-Compound-Bow-Holster-Archery-Belt-Hunting-Carrying-bag-Case-Free-Shipping/32422515160.html?spm=2114.01010208.8.8.uoIE8A
Tuolla linkin slingillä näkyy olevan hintaa 16 ekua vaikka on samanlaine kuin mistä minä maksoi n 13 ekua. Näkyy olevan Alilla niin että saman tuotteen hinta vaihtelee toimittajasta riippuen...
-
Nyt ei tarvi olla uutis pimennossa, hommasin vhf- puhelimen ja uuden älyluurin (huawei y6 pro).
Verkkokaupan halvat (120 €) Xcover 3:t oli myyty loppuun, ehkä onneksi. Tällainen, vähän kyllä järkälemäinen luuri on harkinnassa:
https://www.e-ville.com/fi/3148-alypuhelimet/19335-blackview-bv6000-47-android-60-iskunkestava-puhelin.html
Täällä testiä: http://paadarimages.blogspot.fi/2016/11/iskun-ja-vedenkestavien-uusi-haastaja.html
Caterpillareissa on vähänlaisesti muistia, mutta reilusti hintaa (sitä kuuden ja puolen sadan euron lämpökameramallia en ole tosissani edes tarkastellut).
Ehkä kokeilen kuitenkin ensin nykyiseen Xcover 2:een huoltoliikkeen päivitystä, joka järkeistää muistin käyttöä. Sen hinta on 25 €.
-
Kysymys käsi sydämmellä noin niin kuin ylipäänsä: kuinka paljon luotatte noihin testeihin kaiken sen paskan jälkeen joista maailmalla on kyrvähdetty...sponssataanko Paadaria välineissä.... ;)
No asiaan, linkin puhelin on yllättävän paljon Catepillarin näköinen - liekkö sama valmistaja/suunnittelija?
-
Kysymys käsi sydämmellä noin niin kuin ylipäänsä: kuinka paljon luotatte noihin testeihin kaiken sen paskan jälkeen joista maailmalla on kyrvähdetty...sponssataanko Paadaria välineissä.... ;)
Tuossa linkin tapauksessahan oli vielä joku yhteistyökuvio myyjän ja testaajan kesken, joten eihän siihen tietenkään voi luottaa. Jos oikein skeptiseksi heittäytyy, niin ei tietenkään voi luottaa niihinkään käyttäjäpalautteisiin, joita myyjän sivulla on jotain 50 kpl. Mutta jos asioista haluaa ehdottoman varmuuden, jää hankinnat tekemättä ;)
No asiaan, linkin puhelin on yllättävän paljon Catepillarin näköinen - liekkö sama valmistaja/suunnittelija?
Caterpillaria tekee Bullitt Group, mutta onhan se aivan hyvin mahdollista, että ne valmistutetaan samassa kiinalaisessa tehtaassa kuin nuo Blackviewit.
-
Näinhän se on... ;D
Minusta tuossa on parasta että puhelimeen ei ole ladattu mitään ylimääräistä. Mun Catissa on reilut parikymmentä (minulle) täysin tarpeetonta esilatausta....
-
Entinen puhelin oli xcover2. Siinä on yksinkertaisesti liian vähän sisäistä muistia. Custom romin (muokattu käyttöjärjestelmä) jos laittaa niin vähän helpottaa, mutta loppuu silloinkin jossain vaiheessa.
Unohtaisin huollon rävellykset. Vetävät tehdasasetukset ja päivittää romin jos on tarjolla. Voit itsekin tehdä.
-
Unohtaisin huollon rävellykset. Vetävät tehdasasetukset ja päivittää romin jos on tarjolla. Voit itsekin tehdä.
Itsekin voi tietysti tehdä, mutta se vaatisi yksityiskohtaiset ohjeet ja tarvittavat tiedostot. Huoltoliikkeestä väittivät, ettei niitä ole saatavana suoraan kuluttajille. Jotkut ovat tehneet näihin roottausta ym. aivan julmetun monimutkaisia operaatioita, jollaiseen ei todellakaan mielenkiinto riitä (katsoin josku moisen operaation ohjeita, ei kiitos, vaikka mm. koodaan työkseni).
-
Roottaus on itseasiassa todella yksinkertainen homma. Roottisofta koneelle, debugging mode luurissa päälle, koneeseen kiinni ja napin painallus.
Jos ei noihin mielenkiinto riitä niin ei kannata alkaa, mutta enemmin käyttäisin huollon rahat uuteen luuriin.
-
Niin tai miksei vaan osta oukitelin pro 6000 tai 10000? Nuo "iskunkestävät" puhelimet on aivan turhia kun paljon paremmin kestää lompakkokuorilla tavallinen puhelin!
-
Lompakkokuoret suojaa kyllä hyvin tavallisessa jahti/ koti käytössä. Toki katuuskottavuutta luo lisää jos pommin kestävä luuri taskussa.
Xcover on aikansa elänyt, sitä ei pelasta mikään.
-
Komppaan Santtu muutoin mutta tuosta Xcoverista en sano muuta kuin että näkyväthän nuo ihmiset vielä soittelevan niillä joten kait niistä joku toimii... ;)
Oukitel 10000 on muuten järkyttävän kokoinen puhelin livenä, mun catti on kuin tulitikkulaatikko sen vieressä niin kooltaan kuin painoltaankin...
-
Tuo Oukitel ei käsittääkseni ole vesitiivis ja se on minulla vaatimus. Tuo Blackview on kooltaan vähintään yhtä järkyttävä ja se tätä hankintaa vähän jarruttaakin.
Jaakolle: se roottaus oli Xcover 2:n parantamisessa vain yksi työvaihe. Työkaveri on vetänyt koko operaation läpi ja en todellakaan aio tehdä samaa. Mieluummin vaikka 400 € uuteen luuriin ;)
-
Tuo vesitiiviys on mulla listalla viimeisenä vaikka se Catissa onkin. Mulla on ollut kännyjä apauttiarallaa vajaat 30 vuotta enkä ole "suhteellisen monipuolisissa olosuhteissa ja maastoissa suhteellisen monta tuhatta tuntia" ryynänneenä sitä ominaisuutta tarvinnut. Koskaan puhelin ei ole ollut edes muovipussissa...
Iskunkestävys on mulle se mitä puhelimessa pitää olla ja semmoisen mukana tulee automaattisesti se jonkinasteinen vesitiiviys. Ensimmäisen iskunkestävän puhelimen hankin vajaat 10 vuotta sitten jolloin kaupantekijäisinä tuli se "tarpeeton" vesitiiviys...
Eka oli muuten Benefonin NMT 400 joka oli siitä vekkuli että se kesti ihan mitä vaan mutta hajosi kerrankin 6 kerroksesta putkikanaalia pitkin pudotessa atomeiksi eri kerroksiin mutta sen pystyi kokoamaan kuin legopuhelimen ja ei muuta kuin soittamaan... Taisi se jonkun kerran myös uida vessanpöntöissäkin.... ;)
-
Tuo vesitiiviys on mulla listalla viimeisenä vaikka se Catissa onkin. Mulla on ollut kännyjä apauttiarallaa vajaat 30 vuotta enkä ole "suhteellisen monipuolisissa olosuhteissa ja maastoissa suhteellisen monta tuhatta tuntia" ryynänneenä sitä ominaisuutta tarvinnut. Koskaan puhelin ei ole ollut edes muovipussissa...
Näitä vesivahinkoja on kyllä sattunut jokakesäisillä purjehdusretkillä (ei vielä minulle) ja onhan minulla kanoottikin. Eikä tarvitse metsässäkään olla sateen sattuessa huolissaan.
En osta ns. toimistopuhelinta omaan käyttöön niin kauan, kuin valinnanvaraa on.
-
Eipä nuo "lekapuhelimet" eroa hinnaltaan enää niistä "toimistopuhelimista" joten miksipä niitä välttelemään.
-
Ne ostaa kestävän kapulan jos normmali puhelin ei kestä, ei se ole sen vaikeampaa.
-
Niimpä, mulla oli "toimistopuhelinten" kulutus keskimäärin 1/v mutta yksikään leka ei ole vielä särkynyt. Yhdestä samsungista halkesi lasi mutta toiminta oli ok..
-
Tuo Oukitel ei käsittääkseni ole vesitiivis ja se on minulla vaatimus. Tuo Blackview on kooltaan vähintään yhtä järkyttävä ja se tätä hankintaa vähän jarruttaakin.
Jaakolle: se roottaus oli Xcover 2:n parantamisessa vain yksi työvaihe. Työkaveri on vetänyt koko operaation läpi ja en todellakaan aio tehdä samaa. Mieluummin vaikka 400 € uuteen luuriin ;)
Omassa myös on custom rom. Ei tuo oikeasti iso homma ole, säätämistä kuitenkin. Elvytystä se on kun puhelin on pilattu muistin määrällä. Tuli itelläkin luovuttua noista ryminä luureista ja siirryttyä toimistoluuriin.
Huawei P8 lite ja tuo on jo muutamat vesisateet ottanu ja asfaltille putoamiset. Kannattaa noita kiinanluureja vähän tsekkasilla tarkemmin. Joissakin löytyny softaa mikä lähettää käyttäjästä tietoja.
-
Heitetäämpä puhelimet romukoppaan sillä olen tässä "vähän paskanpää jäykkänä" kun tuli tehtyä hiukan harkitsemattomasti ex tempore tarjous maasturista.... :-\ toivottavasti ei mene läpi...
-
Nivasta?
-
Lähen tässä kaurista kyttään, no samalla voi seurata somea tällä uudella toimistopuhelimella.
-
Itekki päivän seurannu koiratutkaa tästä toimistopuhelimesta ja vielä on ehyt :P tai oikeastaan tullu seurattua tälläkin viikolla neljänä päivänä pimiästä pimiään...
-
Pidetäämpä vielä merkki salassa mutta eiköhän se paljastu jos on huono tuuri.... ;)
-
Mietippä Äyssi tosissaan vaihtoehtona Sony M5:sta. On vedenkestävä ja siihen kun laittaa kuoret niin kestää!
-
Pidetäämpä vielä merkki salassa mutta eiköhän se paljastu jos on huono tuuri.... ;)
Se on taikalla kova paketointi edessä.
-
;)
-
Tulipas hommattua vähän erikoisempia sisustusjuttuja. Ameriikan inkkareita fanittanut pikku pojasta asti.
Löysin yllättäen torista uniikkeja ja aitoja juttuja..
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
No jo on koristeet! Minkä heimon hepeniä...?
Kivi putosi sydämmeltäni kun kuulin etten ostanutkaan sitä maasturia... ;D
-
No jo on koristeet! Minkä heimon hepeniä...?
Kivi putosi sydämmeltäni kun kuulin etten ostanutkaan sitä maasturia... ;D
Ainakin Ute heimon. Biisonin kallosta en tiedä, enkä dreamcatcherin.
Tuo jousen alla oleva, seremonia koriste on nimenomaan Ute heimon käyttämä. Siinä on tarra, josta selviää että siinä on käytetty biisonin taljaa, pesukarhun turkki, jotain kanalinnunsulkia ja jotain tekohelmiä.
Buffalo Bill museosta peräisin... 8)
-
Jos puhelimeen haluaa sitä todellista vedenpitävyyttä, niin ostaa tälläsen: http://www.partioaitta.fi/aquapac-waterproof-case-for-iphone-6-plus
Vaikka siinä lukee iphone, niin voi sinne laittaa vaikka samsungin kuten kuvassa ;)
Tuon läpi voi käyttää puhelinta ihan normisti, ja myös kameran käyttöki onnistuu. Ja noilla purjehus- ja kanoottireissuilla paljon parempi kun vedenkestävä puhelin. Se kun tippuu veteen ja uppoaa sinne yli kahen metrin niin ei toimi. Tuossa kun jättää ilmaa pussiin, niin se uppoaa paljon hitaammin, jos ollenkaan ja on siten helpommin pelastettavissakin =D
Ja jos vielä tuosta remmistä laittaa kaulaan roikkumaan niin ei edes putoa vaikka käsistä lipsahtaa..
Itellä tuli ostettua viime keväänä tollanen, ja hyvin on pelittänyt..
EDIT: Näitähän on sitten usealla valmistajalla samantyyppisiä, mutta osa on vain roiskevesisuojia, mutta tuo aquapac on ainakin sellanen, että on oikeasti vedenpitävä..
-
Ostin herätteenä halpahallista otso pakkassaappaat, ultra kevyet irroitettava sisäkenkä 29,90e
Ei noilla varmaan paljo kävellä mutta jos toimii passissa niin ok.
-
Marssisaappaat on sitten erikseen ja passikengät erikseen, eipä noilla munkaan passipopoilla viitsi kävellä muutamaa sataa metriä vapaaehtoisesti.
Olen tänä syksynä kävellyt suht paljon (eilenkin kepsin mukaan 11,2km) Bilikan poistopöydästä keväällä ostamillani neopreeni jahtisaappailla ja ne ovat kyllä yllättäneet kaikin puolin. Kestävyys on jo kaikin puolin plussalla kun ajatus oli että kestäisivät edes sen massejahti viikonlopun. Ihan ookoot kävellä, ovat kevyet, pohja pitää eikä ole liian jäykkä. Lämpimyys on jopa minun laiselle vilukissalle hyvä. Eli 25 ekun kengiksi pirun hyvät... ;)
-
Jos puhelimeen haluaa sitä todellista vedenpitävyyttä, niin ostaa tälläsen: http://www.partioaitta.fi/aquapac-waterproof-case-for-iphone-6-plus
Jep, on minulla tuollainen melontahommia varten ostettuna. Mutta Blackview BV6000 -puhelin lähti tänään tilaukseen, saas nähdä kannattiko.
Ne purjehdusretkien vesivahingot, joita olen todistanut, ovat tyypillisesti tapahtuneet siten, että veteen joutuu koko ukko ja luuri on siellä housujen taskussa :P Tapahtumapaikkana laiturin seutu.
-
Tilasin Expressin Alilta hämäräammuntaa (=massejahtiin) varten tämmöisen avararakenteisen tähtäimen: https://www.aliexpress.com/item/New-Professional-Archery-1-Pin-Bow-Sight-Micro-adjust-Hunting-Compound-Bow-Sights-Black-Color-Hight/32776260655.html?
Hinta oli n 50 ekua postiin toimitettuna. Ja kun paketti tuli tänään niin ei muuta kuin postin kautta paloasemalle kokeilemaan kinkkihalpis tähtäintä. Pikatestin verrokkina valoineen n 250 ekun HHA.
Hmmmm.... nopealla silmäyksellä viimeistely ok eikä käsillä punomalla tunnu isompia välyksiä. Hieman yllärinä mukana tuli valo mutta mitäpä se haittaa. Muutama keppi hha:lla lämmittelyksi ja mauserilla pinnin korkeus nuolesta muistiin paperille. Halpiskinkki paikoilleen ja korkeuden pikasäätö mauserilla ja sivusuunta silimämulukasulla kohdilleen ja ei muuta kuin 5 keppiä maaliin. 4 cm kasa samat 4cm vasemmalla eli tähtäimen puolen millin siirto iskemiin päin. Ja sittempä se olikin kohdillaan. Sitten mauserilla hha:sta 20 ja 30m korkeusero scopelle ja mitan siirto kinkkihalpikseen. 30 metristä 5 nuolta n 5 kasassa ehkä sen 5cm ylhäällä...pikkasen pikasäätöä alemmassa ja uudet kepit tauluun ja kohdillaanhan se.
Halpiskinkissä on huomattavasti paremmat säädöt molempiin suuntiin mutta pinnirakenne hentoisempi kuten odotettavissa olikin avoimemman rakenteen vuoksi.
HHA:n scope piti uudekseltaan simmata suoraan joka oli minusta silloin ja on vieläkin iso miinus. Halpiskinkille iso miinus tulee luvatuista matka-asteikko teipeistä mutta se hoitunee reklamaatiolla. Tosin mitäpä massejousen tähtäin tekee matka-asteikolla...ellei sitten tule otettua täht........ ;)
Mutta halpiskinkin suurin miinus tulee siitä että sen kyljessä lukee isolla TOPOINT ARCHERY...olisi paljon enemmän prota jos siinä lukisi vaikkapa hogg spot, hha, g5 tjsp....
No aika näyttää miten tuolle käy... ;D
-
Väännätkö vielä rautalangasta, mikä tuossa helpottaa hämäräammuntaa?
Oliko missään vaiheessa harkinnassa IQ:n tähtäin, jossa on retina-lock eli No-peep? Moni on ostanut noita nimenomaan hämäräammuntaan, kun kokee peepin linjauksen hankalaksi pimeässä. Mutta sinulla ilmeisesti haasteet eivät liittyneet takatähtäimeen?
Ennalta arvattavin vastaus tähän on tietysti nippu moitteita No-peepiä kohtaan, mutta jos nyt vastaisit vain kysymykseen ;)
-
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mitä jouduit hha:n scopesta shimmaamaan? Ettei olis ollut vaan axis-säätö?
-
Ei kun sivusuunta eli scope ei ollut horisontaalisti suorassa tähtäimen (ja jousen) runkoon nähden. Halpiskinkissä voi olla samaa vikaa mutta siinä on huomattavasti lyhyempi, ehkä joku 12-13mm, scope jolloin se ei erotu...
HHA:n asteikon lukitus on perseestä ja niin ryömivä ettei sitä kannata käyttää mutta halpiskinkissä kun vääntää lukituksen kiinni niin se on myös kiinni - hha:n lukitukseen on käytetty enemmän inginööritunteja ja siksi se on huonommin toimiva... ;)
-
Miksi olisin edes harkinnut nopeeppiä kun käytän huulimerkkiä? Nopeeppikin pitäisi valaista että sitä voi käyttää pimeässä ja katseen hetkellinenkin keskittäminen valopisteeseen vaikuttaa AINA pupillin halkaisijaan haitallisesti. Valaistussa pinnissäkin kun tahtoo olla liikaa valoa..
(Leikkisästi voisi sanoa niille jotka ovat hankkineet nopeeppi kamppeita hämäräammuntaan raamattua mukaellen että " Herra, anna kärsivällisesti anteeksi heille sillä he eivät ole tienneet saatikka edes tajunneet mitä ovat tehneet...")
Tähtäimen avoin rakenne, iso 2" scope ja scope putken lyhyys ei "syö" valoa katselinjalta kuten pienempi ja pidempi scope tekee.
Kuten tuolla edellä jo sanoinkin: aika näyttää miten tuolle halpiskinkille käy - jos se ei toimi niin voi voi ja voi vielä kerran. Ja jos toimii hämärässä niin ihan ok homma. Ja jos toimii niin hyvin että käytän sitä muutoinkin kuin hämärässä niin vielä enemmän ok. Ennakko-odotuksia on tasan 50 ekun edestä eli ei juuri paskankaan vertaa... :D
-
Miksi olisin edes harkinnut nopeeppiä kun käytän huulimerkkiä? Nopeeppikin pitäisi valaista että sitä voi käyttää pimeässä ja katseen hetkellinenkin keskittäminen valopisteeseen vaikuttaa AINA pupillin halkaisijaan haitallisesti. Valaistussa pinnissäkin kun tahtoo olla liikaa valoa..
(Leikkisästi voisi sanoa niille jotka ovat hankkineet nopeeppi kamppeita hämäräammuntaan raamattua mukaellen että " Herra, anna kärsivällisesti anteeksi heille sillä he eivät ole tienneet saatikka edes tajunneet mitä ovat tehneet...")
Tässä tekstissä oli kyllä sellainen henki, että ikään kuin Varjaagi ei olisi osannut lukea toivettani, mutta kysehän on tietysti siitä ettei vaan välittänyt 8)
IQ:ssa se tähtäimen valo valaisee käsittääkseni myös Retinalockin eli "no-peepin". Näin on myös omassa jousessani, jossa no-peepin ja pinnin valot saa kyllin himmeälle, jotta hämäränäkö ei häiriinny. Siis käytännössä, eli en ole havainnut mitään moista haittaa enkä siten myöskään nähnyt syytä vaihtaa mihinkään toiseen järjestelyyn. Sen verran olen tähtäintä tuunannut, että olen estänyt paristovalon pääsyn muihin kuin ylimpään pinniin.
-
Niimpä...
Lähtökohtaisesti hämäräammunnassa pitää pudottaa osumisen vaatimustasoa huomattavasti ja siitä huolimatta pitää pyrkiä välttämään hämärässä ampumista.
Hämäränäkö häiriintyy aina kun tarkennettavalla alueella tai sen välittömässä läheisyydessä on valon voimakkuuden vaihtelua. Mitä pienemmällä alalla (=vähemmän) on ylimääräistä valoa sen paremmin silmä kykenee erottamaan yksityiskohtia. Ja tähän ne minun vaatimukset tosiaankin liittyy eli mitä vähemmän valoa niin sen paremmin maali erottuu ja tähtäin toimii.
Oma lähtökohta on pyrkiä tekemään suht hyvin toimiva hämärätähtäin omaan käyttöön omille vahvuuksille ja heikkouksille...
-
Pääsin töistä siihen aikaan että ehdin koeampua halpiskinkkiä ulkona ihan rauhassa ja tulin siihen tulokseen että se saa olla paikoillaan ainakin toistaiseksi hha:n siirtyessä hyllylle varastoon. Pinnissä on jotakin rakenteellista eroa hha:n vastaavaan sillä kirkkaanakaan halpiskinkin pinni ei muutu kolmiosaiseksi mun hajataittoisilla silmillä katsoessa. Tämän takia hha:n piti tehdä vasta- ja takavalosuojat että pinnin saa himmennettyä ettei tarvinnut alkaa valkkaamaan millä pinninkärjellä kolmesta tähtää... ;D
Eilen oli vielä suunnitelmissa vaihtaa hennon oloinen n 1,2 mm vahvuinen pinni johonkin profiililltaan levymäiseen "normaalipinniin" mutta kun aloin uteliaisuuttani vääntelemään "hentoa" pinniä niin totesin sen olevan kunnon jousiterästä ja taatusti kestävämpi kuin kevytvalu- tai alumiinipinnit.
Viritystyö hämärähommiin näyttää rajoittuvan valon linssiaukon pienentämiseen tiivistepaperilla. Hieman yllätykseni kehää kiertävien valokuitujen alla on jonkin sortin fosforiliuska joka varaa valoa joksikin aikaa himmentyen aikaa myöden (onko tämmöinen kuinka yleistä muissa tähtäimissä?).
-
Eipä ole muuten ole hämärässä ampuminen ollut ennen näin helppoa - radalla on kauris, mäyrä ja valkoinen metsäjänis joiden paikkaa olen vaihdellut siten että ne erottuvat joka kerta eri tavalla erilaista taustaa vasten. Amet "turvallinen" n 20m. Aloitin kepinheiton 15.30 eli silloin oli jo suht hämärä. Kolmen nuolen setti kerrallaan noin kerran tunnissa ja äsken lopetin sitten testin. Reilut parikymmentä keppiä ja vain yksi "huono" osuma jonka Taika olisi hoidellut reppuun - kuten niin monta kertaa aiemminkin.
Huulimerkki suupieleen ja heikosti vihreää valoa heijastava pinni kohdilleen ja huiskista vaan keppi on siellä missä pitääkin. Eikä tarvitse välittä pätkääkään piipeistä eikä tähtäimen kehistä koska niitä ei yksinkertaisesti näy ollenkaan. Vaikuttaa erittäin vahvasti siltä että kyllä maaliin osuu jos sen vaan erottaa edes hahmona... mutta pitää muistaa että "the truth is out there" vai mitenkäs se nyt olikaan... ;)
Tämähän on yllättävän mielenkiintoista värkkäämistä :o
-
Pistetään nyt tännekin.
Tilasin eräkala nimisestä nettikaupasta gws ar-19 tähtäimen 31.12.2016. Tuotetta oli 1kpl hyllyssä. Nettikauppa lupaa 1-4 päivän toimituksen varastotuotteille. 2.1 tuli viesti, että tuote on keräilyssä. Jees ajattelin, että pari päivää ja tähtäin on mulla. No ei alkanut tapahtua viime viikolla mitään joten laitoin loppuviikosta fabon ja mailin kautta viestejä. Puhelut olisi maksaneet 3€/min. Nooh lauantaina 7.1 vihdoin fabossa tuli pahoitteluviesti (näkyi kyllä jo, että oli viikolla lukenut viestit) ja lupasi, että tähtäin on maanantaina postissa eli 9.1. Tänään 11.01 tuli postin ennakkoilmoitus, että paketti on tulossa eli jospa se ylihuomenna olisi itellä. Toivottavasti ei tartte alkaa reklamoimaan mistään.
Mitä fabosta lueskelin niin muillakin on ollut ongelmia saada tuotteita ja rahoja takaisin. En suosittele muille tuolta tilaamista.
-
"fabo"....?
-
facebook
-
Juu, siis vase... :D
-
Tulipa tilattua Danalta TruGlo Range Rover 1piikkinen säädettävä tähtäin. Hyllystä löyty suoraan. Mukavaa ja helppoa oli kyllä asioda.
Englannin kielellä mentiin. Hyvin osasi kertoa tähtäimistä kun kyselin vasurille käännettävyydestä yms. Voi kyllä suositella hunters friendiä näillä näkymin
-
Tuli ostettua joogan 2 kuukauden jatkokurssi - taatusti yksi parhaista harrastushankinnoista ikinä! Tosin en enää saa nauttia yksin daamiseurasta vaan kursseille on tullut pari muutakin miestä mukaan...
Eilen oli selkään painottuva tunti ja ensiviikolla keskitytään jalkateriin... Kovaa mutta antoisaa hommaa!
Suosittelen!
-
Tulipa hommattua Cable slide conversion kit for Hoyt. En oiken ollut tyytyväinen alkuperäiseen Hoyt insinöörin suunnittelemaan kaapeliohjaimeen mutta onneksi joku Pelle Peloton oli värkännyt "korjaus-sarjan" tuohonkin.
-
Tulipa hommattua Cable slide conversion kit for Hoyt. En oiken ollut tyytyväinen alkuperäiseen Hoyt insinöörin suunnittelemaan kaapeliohjaimeen mutta onneksi joku Pelle Peloton oli värkännyt "korjaus-sarjan" tuohonkin.
Eli luovut rullamallisesta ohjaimesta ja perinteinen tanko ja liukupala tilalle?
Mikä aiheutti tyytymättömyyden?
-
Tartteeko sitä aina jotakin varsinaista syytä, voihan noita hiluja vaihdella ihan ajankuluksikin... ;)
-
Tulipa hommattua Cable slide conversion kit for Hoyt. En oiken ollut tyytyväinen alkuperäiseen Hoyt insinöörin suunnittelemaan kaapeliohjaimeen mutta onneksi joku Pelle Peloton oli värkännyt "korjaus-sarjan" tuohonkin.
Mikä pyssy sulla olikaan? Jos siinä on se "uuden" mallinen joustava ohjuri niin meet kyllä perse eellä puuhun jos perinteisen laitat tilalle!
-
Pyssy on Faktor34 ja siinä ei ole sitä uusinta joustavaa ohjuria. Oli mulla jokin (teko)syy jonka varjolla perustelin itslleni, että minun on saatava kokeilla tuollaista. ::)
Elikkä niissä maileissa jossa ohjurissa on kaksi erillistä rullaa ohjuri vetää voima- ja kontrollikaapelit voimakkaasti sivuun. Jos haluaa, että kiinteäleikkuri ja taulukärki osuu samaan kohtaan niin säätö on tehtävä y-haarakaapeleitä säätämällä, koska nuolihyllyä nämä ei tottele.
Kun olen säätäny leikkurin ja taulukärjen osumaan samaanpisteeseen niin yläCam on voimakkaasti kallellaan ( ylä camin alaosa jousen runkoon päin) ja kun kaapeliohjain on muotoiltu kääntymään vasemmalle niin jänne on vähän kulunut kaapelin ohjaimen kohdalta.
Tämä korjaussarja pitäisi korjata lähes kokonaan tuon yläCamin kallistelu tarpeen
Ei tuon ohjurin vaihto osumistarkkuuteen vaikuta mutta jotenkin vaan kiinnostaa testailla ja koittaa rakennella itselle sopivaa pyssyä. ::)
ps. sen verran luotan kummiskin Hoytin insinöörien tekeleisiin, että tuli hommattua 40" targetti hoytti ( tosin käytetty) jolla pääsen analysoimaan muutemien ominaisuuksien vaikutusta ammuntaan 8)
-
Ahaa. Kerropa Jarmo kun olet säädellyt, että muuttuiko jousi helpommaksi säätää. Mielenkiintoista, koska tuon joustamattoman rullamallin vaikitusta camien kallistelutarpeeseen on tullut joskus pohdittua.
-
Tuo joustamaton rullamalli tekkee nimenomaan camin kallistuksen miltei pakolliseksi... sen takia uusiin on tullu joustava ohjuri, eikä uusimmissa hoiteissa piä ennään cameja paljoa kallistella.
-
Kiinasta lähti tuleen softshell takki ja housut. 130 tyytyväistä asiakasta. Katotaan mitä 50€ saa.
-
Qad exoduksia paketin. Dana oli ehtiny pistää jousen tulemaan niin laitto ilman postikuluja terät perään.
-
Tulihan tuo varmaan jo toista viikkoa sitte hommattua, mutta Ahti Jahtipuukko roikkuu nyt vyöllä..
-
https://www.xxl.fi/swedteam-optifade-maastopuku/p/1098240_1_style Tommosen ostin, tuli verkkokaupan palautuksena ja erehyin kokkeileen päälle. Kevyt, pehmeä ja äänetön puku ilman kalvoja sun muita. Jousijahteja varten alkukauteen hommasin :)
-
Ei varmaan paha ollenkaan...
-
Fasesta joltain Nicolas Piilipyssyltä jousiprässi...
-
Äksäksällästä Haapakorven Pekalta erittäin edullisesti (viime vuoden mallia :( ) kaksi pienikokoista ladattavaa Olight otsalamppua työkalupakkiin kolisemaan.
Kantsii kysellä onko niitä vielä jäljellä.
-
Täytyypä kyllä taas kehua Hunter's friendiä ja Danaa!!!
Tiistaina kyselin Danalta, miten ois punasia H-valonokkeja ja tiettyjä kärkiä varastossa.. Noh, vastauksena tuli että kärkiä löytyy mutta punasia tulis vasta parin viikon päästä.. Vihreitä kyllä ois..
Kerroin sitte, että ois lähtö jahtiin maaliskuun alussa, että kerkiäiskö punaset valonokit perille siihen mennessä. Dana vastas, että ei pysty lupaamaan.. Päätin sitte pistää vihreät tilaukseen.
Dana tähän sitten totesi, että luottaa minuun että maksan, ja laittaa tavarat pikimmiten postiin. :D
Tänään tipahti kirje postiluukusta!
Aivan käsittämättömän hienoa palvelua! En oo ennen tavannu yrittäjää, joka luottaa noin hyvin asiakkaaseen, että lähettää tavarat ennenkuin tämä on edes maksanut tilausta! :D
Ei sillä, että jättäisin maksamatta, mutta silti! Erittäin hienoa palvelua!
-
Joo mullekin löi ilman postikuluja paketin exoduksia tulemaan, kun oli jo ehtiny jousen lähettään.
-
Poikolaisen kanssa noin ollaan toimittu jo vuosia...
-
Perinteinen hailuotolainen käsintehty villapusero (vaimokkeelta lahjaksi). Mustan lampaan villaa :D Vielä ehtii hyvin testata tuon lämpimyyttä ennen kesää!
-
Luotolainen on hyvä paita, ittellä ollu jo vuosikausia :)
-
No no poijat, käytetään oikeaa nimeä legendaarisesta perinnevaatteesta...paita ja villapusero on suorastaan loukkaus. Oiskoon parempi tikkuri tai jopa tikkutröijy....😋
Mulla on aito salolainen tikkuri, joka on luotolaista tikkuria vastaava perinnevaate, mutta sitä on kyllä tullut käytettyä erittäin harvoin sen liiallisen lämpimyyden takia. Pidemmät siirtymät tuon luonnon lämpövoimalan kanssa kun tahtovat olla hikisiä...
(huomioi paikkakuntamuodot...)
Laitoin Ayssille kuvan vielä tikkuriakin lämpimämmästä eränkävijöiden perinnevaatteesta joka tehdään nykyään huovasta mutta on alunperin tehty nahasta joko karvoilla tai ilman. Kuvan asun (en muista nimeä...long shirt...?.) olen tehnyt uudesta SA int:n villahuovasta mutta valitettavasti se(kin) on liian lämmin käyttöön. (Laitappa Ayssi kuva näkyviin)
-
Tikkuri on tuttu sana ja sitä arvelinkin oikeaoppiseksi, mutta mukana tullut lappu ja kauppakuitti puhuivat vain "luotolaisesta".
Varjaagin kuva on liitteenä. Tämä ei siis ole tikkuri kuitenkaan :)
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
On muuten yllättävän mukava päällä ja todella äänetön.
(kuvassa on rekvisiittana originaali Made in U.S. kirves 1800 luvun puolivälin höyteiltä ja legendaarisen Colt Peacemaker revolverin johdannainen)
-
Mahtavaa. Mistä oot ko kirveen saanu? Mulla on kova kiinnostus juurikin tuon aikakauden juttuihin. Ja siis juurikin nuo coltit jne.. Itelläkin löytyy single action army .45 5" piipulla ja winchester " ylleow boy" vipulukko joka on seinällä koristeena.
Ja tietenki intiaanisälää siihen päälle 8)
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Tehtiin toissa kesänä remppaa 1700 luvulla veistettyyn hirsitaloon ja siellä oli vanhoja työkaluja. Kysyin talon yhdeltä rouvalta (sen omisti kolme siskosta) että saanko tuon vanhan kirveen koska se on niin mielenkiintoisen näköinen.
Puhdistettaessa siitä paljastui tosiaankin kirjoitus Made in U.S.. Koska "A" puuttuu niin se tietääkseni ajoittaa kirveen aikaan ennen sisällissotaa. Mularin Pekka löysi kirveen myynti-ilmoituksen jostasin vanhasta kataloogistakin...
-
Varjaagin kuva on liitteenä. Tämä ei siis ole tikkuri kuitenkaan :)
Liitteenä on nyt sitten kuva siitä tikkuristakin!
Tänään vasta kuulin, että Hailuotoon on perustettu panimo. Mielenkiintoista!
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Sähköhai paljasti panimon mulle jo kesällä....
-
Hain postista TTV:ltä tilaamani Octane jänne- ja kaapelisarjan Iconiin. Vaihto ei ole ihan nyt just ajankohtainen mutta tulee "joskus jossain" eteen joten ompahan nyt uusi jänne...
-
Tilasin Kiinasta 12 blunttia eurolla ja 6 valonokkia vitosella. Saapa nähdä millaisia ovat kun saapuvat.
-
Löysitko oikean halkaisijan, sieltä kun ei tahdo löytyä 5,8mm nokkeja mutta 6,2 mm on hyrymykke...
-
Ostin Leinosen Jarmolta hoitin chargerin pois - ihan vaan huvin vuoksi rapattavaksi...
-
Äksäksällästä Haapakorven Pekalta erittäin edullisesti (viime vuoden mallia :( ) kaksi pienikokoista ladattavaa Olight otsalamppua työkalupakkiin kolisemaan.
Kantsii kysellä onko niitä vielä jäljellä.
Ostin vaimokkeelle hevoshommiin tuollaisen eilen (samalla kun hain seuralle sen tikaspassin). Pätevän oloinen lamppu ja halpa! Oliko se noin 25 €. Meidän toinen Led Lenser H7R on alkanut pätkiä, joten tuo tuli tilalle. Hintaa noin kolmannes verrattuna Led Lenserin ladattavaan malliin ja kuitenkin valoteho on samaa luokkaa. Tässä Olightissa on Li-ion -akku, eli paljon parempi kuin Ledlenserin NiMH-akut (jos ne nyt kuuluivat Ledlenserissä edes hintaan, en muista. Toki voi olla, että nykyiset Led Lenserit on jo päivitetty Li-ion akuille nekin). Valokeilan säätömahdollisuus on Olightissa kaksiasentoinen, kun Ledlenserissä on zoomi. Valotehon säätöön on Olightissa kolme pykälää, kun Led Lenser on portaaton. Olightia pystyy lataamaan kännykkälaturilla, eikä varsinaista laturia tule edes mukana. USB-johto kyllä tulee.
-
Tuo Olight toimii myös neljällä AAA paristolla kun akkua lataa vaikka autossa...
-
Archery advantage online ostin vuoden lisenssin, jos sillä saisi tekaistuja matkatarran tähtäimeen.
Pitää ihan mitata peepin matkat vedosta tähtäimen ym. Saas nähdä.
-
No niin, loppui se tussilla tuhertaminen minultakin....
-
Kävin lauantaina ostamassa XXL:stä kaverille Commasterin 6880 VHF:n 80 ekulla mutta kalliiksihan se kaverin jeesaaminen kävi kun Pekka pakotti minut ostaan yhden riistakameran lisää.... ;)
-
Melkein ilman joutu pois jakeleen niitä :D
-
Kävimpä itellekki hakemassa commasterin.
-
Jäi vielä mullekki asti, niin ostin puupassin ja riistakameran :)
-
Raunolta ostin bear strike taljapössykän. 8)
Raunolle kiitokset säätö- ym avusta ja vinkeistä jne! Respect :)
-
Laitoin HHA Optimizer Light Sight DS-5519 laatutähtäimen kiertoon ja tilasin "uuteen" Höittiin samanlaisen Topoint Archery MS 9510 halpiskinkkipaskan kuin Iconissakin on.
-
Onko tuo Topoint MS 9510 sama tähtäin kun tuo mitä Poikolainen myy Maximal Stagger nimellä?
http://www.jousiammunnanttv.fi/maximal-stagger-p-1321.html
-
En tiedä mutta Eräkala myy sitä Booster Hunting Sight nimellä. Ostin Topointin suoraan Kiinasta hintaan 55€, Eräkalan hinta on 69.90€ joka on edullisempi kuin suoraan Kiinasta tulleineen.
Tähtäimestä enemmän tuolla "Jousiammunta ja välineet" osiossa otsikolla huomioita.
-
Mutta eräkalaa liikkeenä en voi suositella. Facebookin mukaan muillakin ollu ongelmia.
-
Minä oon sen verran vanhan liiton ukko, että en tuosta facepookista(kaan) mitään ymmärrä...
Mutta ostin minä pari-kolme vuotta sitten eräkalasta laadukkaan ilmapistoolin tarvikkeineen, enkä muista siinä silloin olleen mitään ongelmia.
-
Osasivat ainakin lähettää tilausvahvistuksen ja rahat kelpasivat verkkopankin kautta joten kauppa-akti on ikäänkuin puolessa välissä.... :D
-
No itellä kesti hyllykaman tulo pari viikkoa kahden päivän sijaan lupauksista huolimatta. Muilla jäänyt kamaa tulematta ja ongelmia rahojen palautuksissa. jokainen toki tilaa mistä haluaa.
-
Niimpä...
-
Kyllä se Arwid näyttäisi TTV:llä olevan sama tähtäin, kinkithän myy vaikka esim Varjaagi merkkisiä tähtäimiä jos tilaan tarpeeksi monta kerralla. Tähtäinkiikareissa tuo raja on kuulemma 250kpl...
-
Joo, palio saman muotosia ovat nuo tähtäimet.
Tuo on minua kiinnostanu sen takia, kun siinä näyttää olevan melko hyvän kokoinen tuo kehä. Ja kun minä oon jo tottunu ampumaan 1-pinnisellä.
Nykyisessä tähtäimessä minulla on Viperin 35 millinen scope ja joskus siihen kaipaa vähän enemmän näköalaa. Tauluun ammuttaessa pitemmällä matkalla tuo on kyllä hyvä.
-
HHA lähti kiertoon ahtaan scopekehän, 1 5/8", ja minun voimakkaaseen hajataittoon täysin sopimattoman pinnin takia kiertoon - tietyssä tilanteissa näkyvillä oli kolme pinninpäätä joista ei oikein aina arpomalla selvinnyt mikä olisi se oikea... Kinkkihalpiksessa on 90% varmuudella vain yksi pinni ja 10% mahdollisuus 1,5 pinniin... Ja hämärässä kinkki on 1/4" peeppin yhdistettynä todella hyvä.
(Juu juu ja silmäleikkauksen mahdollisuutta on tutkittu vuoden kahden välein mutta vieläkin on isompi riski epäonnistua kuin onnistua - tosi enää 45-55 suhteella)
-
Eräkala on sairaan nopea toimittamaan tavaraa - tein tilauksen sunnuntai iltana yhdeksän kieppeillä ja tänään tuli tekstari postista klo 09.55 että paketti on noudettavissa toimipisteestä. Ja toden totta paketissa oli tilattu tähtäin eikä mennyt kuin puolitoista vuorokautta.... ;D
-
Archery advantage online ostin vuoden lisenssin, jos sillä saisi tekaistuja matkatarran tähtäimeen.
Pitää ihan mitata peepin matkat vedosta tähtäimen ym. Saas nähdä.
Eka teippi oli tänään testissä. 30m ylöspäin tuntu osuvan, mutta alapää ei ollu kohdilla. Pitää käydä ampussa uudestaan 20m ja 50m ja tällä kertaa käsin mitata etäisyydet.
-
Etsin tutulle jousipaketin ja onnistyin löytämään tosi hyvä ja edullisen paketin joka oli jopa niin täydellinen että vain nuolen vedin puuttui.
Lähtökohdaksi oli määritelty "no jos vaikka semmonen millä voi aloittaa, kyllä nää tiijät..." :
Planon laukku, päällisin puolin uudenveroinen 2014 Bear Encourter 60#, 20kpl ST Exel nuolia, 4kpl PSE nuolia, 6 kpl G5 100gn leikkureita, 6kpl 100gn Myssy leikkureita, 3kpl 125gn G5 leikkureita, 3kpl 125gn Fusen leikkireita, Fusen 3pinninen tähtäin G5valolla, TruBall laukaisulaite, QAD Pro hylly, Wisker, työkaluja, 100 ja 125 gn taulukärkiä kouralliset ja ja....
Sekä kaikki ohjekirjat ja kuitit tarvikkeista. Minusta 300ekun aloituspaketiksi aika nappi ostos...👍
-
Kävin Herttelin Henkan kanssa oravannahkakauppaa ja vaihdoin häneltä puukon. Ja aikaisempien huonojen kokemusten perusteella karsastamasti rosterista. Aikoinaan, silloin kirvesjakypärä vuosina, kauppamiesten (ja jopa Erälehden testien) kehumat rosteriterät olivat tosiasiassa täyttä paskaa. Menivät ensimmäiseen teroitukseen asti joten kuten mutta tukkivat luonnonkivi hiomakivet ja jos onnistui löytämään kiven mikä ei mennyt tukkoon niin terän suu kääntyi. Materiaali oli myös onnetonta sillä se ei "luistanut" puussa kuten hyvän vuolupuukon terä tekee...
Kun Henkka lähti pihasta niin sujahdin verstaalle testaamaan: voi teroittaa hienollakin luonnonkivellä ja timantilla, lastuaa tosi hyvin, pitää teränsä yhtä hyvin kuin hyvä hiiliteräs kun viiltää sarvea. Ja mikä parasta Henkan käsityön jälki on hienoa ja PUULESTINEN tuppi on todella hyvin tehty ja käsitelty, kahva on kuin se olisi sovitettu just mulle.
Muotoilu on hieman tavanomaisesta poikkeavaa mutta ehdottomasti positiivisessa mielessä!!!!!!
Ja mitäkö minä taas uudella puukolla teen...... :D
-
Kiitokset Varjaagille palautteesta! Arvasinkin lähtiessä että testiin pääsee heti kun perävalot häviää näkyviltä! ;) Ite olen tykästynyt tuohon nyky-rosteriin, pitää mielestäni jopa paremmin teränsä ku "perus" hiiliteräs ja nykyään ovat tosiaan teroitettavissakin. Eikä ole niin väliksi jos joskus sattuu unohtumaan vähän kostianakin tuppeen! :)
Ps. Siksi kirjoitin tuolla että "perus" hiiliteräs, koska hiiliteräksen laaduissa on huomattavia eroja ja suurin osa varsinkin massatuotetuista ei aina ole kovin laadukkaita...
-
Onkel Tom's bogenshopista tilattiin Varjaagin kanssa nuoliputkia inserttien kanssa.
http://www.fertigpfeil.de/
Mittaan katkaistuja
12kpl bloodlineja 330 70,80€
12kpl aftermatheja 340 50,40€
Postikulut oli yhteensä 16,90
esim. arrowhousella ois ollu 12kpl aftermath 80€ ja 12kpl bloodline 99€ plus postikulut eli melkoinen säästö tuli. Toinen kerta kun itse tilaan ja noin viikossa saa tavaraa. Nyt joutui tukkurilta tilaan bloodlinet, niin kesti vähän kauemmin.
-
Bloodline vaikuttaa laadukkaalta kepiltä - spinemittarilla ei meinannut saada selville heittoa. Tosin mun spinemittari on tehty vaiston 400-600 spinen nuolille joten jäykemmillä 330 bloodlineilla mittausalue on kapeahko....
-
Tässä on tullu viime aikoina niin tiiviiseen tahtiin osteltua (ja myytyä) jos jonkin näköistä ettei oikein omakaan ajatus oo pysynyt matkassa. N. kuukausi sitten ostin itelle ja emännälle Hoytin Ignitet paketteina ja omaani jo välillä kauppasinkin, mutta päädyin kuitenkin vielä rungon säilyttämään ja innostuin varustelemaan uusiksi.
Tänään sitten posti toi muutoksen tuulia. Tuli nimittäin ostettua QAD:n HDX, vaikka omissa ajatuksissani olen ollu hieman skeptinen nuihin tippuviin hyllyihin ja helposti olen mieltänyt ne koliseviksi ja epäkäytännöllisiksi etenkin liikkuvassa jahdissa. Tämänpäiväisen myötä vanhat ennakkoluulot hieman häilyivät ja pikaisten koeammuntojen jälkeen tuntui jopa erittäin miellyttävältä käyttää. Kaikenlisäksi alkoi osumaankin siihen malliin ettei uskaltanut enää laitta ku yhtä keppiä täpälle (toki matka lyhyt kun kodinhoitohuoneesta saunan lauteille nakkelin). Huomenna ulos testiin.
Samaan syssyyn pulttasin käytetyn G5 1+1:n kiinni, johon aikaisemmin päivällä olin hakenut SP Elektroniikalta "valohilppeet" kun ei taho nuo perinteiset koskaan toimia! Nyt muuten on valo mitä oikeasti voi säätää (täysin portaaton säätö)! Hintaa tuli n. 13€ ja taivuttelin kydexistä telineen patterikotelolle katkaisimineen ja säätimineen jousen runkoon.
Ehkäpä nyt sitten kokeillaan vielä tuota hoittia hetken aikaa ja jossakin kohtaa sitten rivakka-heittoisempaa.
-
Kyllä minä hiukan ihmettelin sitä Igniten hankintaa...varsinkin kun olin jonkun verran aikaisemmin kronottanut sen ampuvan 70# ruuvattuna 205 fts kun verrokkina oli samalla nuolella 51# vastakaari 198fts nopeudella.
Laajasta säädettävyydestä ja erittäin miellyttävästä vedosta maksetaan kova hinta surkealla hyötysuhteella joka näkyy heittonopeudessa...
-
Ei se tuo Ignite huono jousi ole, oikeastaan päinvastoin, mukava ampua ja pehmeä vedettävä.
Tuosa juuri taas kerran testasin sen heittoa ja mittasin nopeudeksi 254 fps (tai 77,5m/s, minun mittari näyttää vain m/s), nuolena Easton Lightspeed 400, painoa 390 grainia.
Ei minusta niin kauhian huono tulos tuollaiselle laajat säätövarat omaavalle jouselle.
Tämähän on ihan sama jousi mistä Varjaagi puhui, minähän sen viime keväänä häneltä ostin pois.
Sen vain olen huomannut, että ainakaan tätä yksilöä ei saa kiristettyä 70 paunaiseksi, laparuuvit tapissa ja 29 tuuman vedolla mittari näyttää vain tasan 60 paunaa. En ole tarkistanut onko akseliväli valmistajan ilmoittamissa mitoissa.
Mittasitko Varjaagi paunat mittarilla vai väänsitkö vain ruuvit kiinni?
Vertailun vuoksi kuitenkin: Minun uusi, vielä vaiheessa olevissa säädöissä oleva Pro Defiant nakkasi samaa tikkua 281 fps (85,5 m/s), 55 paunaisena, vetopituus tässäkin 29 tuumaa.
-
Vai Arwid sen Igniten osti....kyllä maailma on pieni.. ;)
Paunat on mitattu penkissä 50-70# mittausalueelle kalibroidulla mittarilla.
Mun säädöissä oli 26" veto ja 440gn nuoli ja sulla 29 veto ja 390gn nuoli - siitäpä se nopeus ero tuleekin.
Siitä ei pääse mihinkään että Ignite on mukava ampua ja ennen kaikkea mukava vetää vireeseen.
-
Joo, minä se olin...
Vetopituudella ja nuolen painolla varmaan selittyy tuo nopeusero. Inaksen verran saattaa vaikuttaa sekin, että poistin jännevaimentimet, huulimerkin ja messinkiset nokinpaikkarenkaat jänteeltä, vaikutus lienee kuitenkin marginaalinen. Pitäisi joskus testata.
Lisäksi laitoin jännestopparin, sen vaikutuksesta nuolen nopeuteen en kuitenkaan tiedä mitään. Olen vain tottunut käyttämään stopparia, minusta se antaa mukavaa jämäkkyyttä jousen toimintaan.
Outua, että tuo minun mittari näyttää nuin vähän, mistä lienee johtunee. Kävin äsken oikasemassa tumstockkia jousen akselien välille ja se näytti kyllä tasan 28".
-
Tulipa ostettua erätukun loppuunmyynnistä Trophy Ridgen 1-piece jousiviini, johon menee 5 nuolta.
Oli puoleen hintaan niin raaski ostaakkin. Nyt mahtuu jousi paremmin laukkuun kun saa pikakiinnityksellä tuon viinen irti jousesta. Saapa vain nähä miten tuo sitten käytännössä pelittää, painoa ainaki tulee jonkin verran lisää verrattuna noihin Varjaagin lanseeraamiin versioihin.
Huomenna aattelin joutua ratalle ammuskelemaan, niin siinähän sitä vähän tulee testattua. Varmaan iltapäivästä menen, jos joku tahtoo kaveriksi tulla..
-
Se Ignitehän alkaa olemaan sitten jo melkein IBO nopeuskunnossa kun kaikki ylimääräinen on poissa jänteeltä.... :)
Kun vetää penkissä jousitoimisella mittarilla penkissä hitaasti milli milliltä niin saa tarkimman lukeman huippukohdan paunoista. Mittarin juoru ei tosin toimi niin herkästi vaan palaa jonkin matkaa osoittimen matkassa alaspäin merkaten 5-7 # alemmat lukemat. Digitaalimittari, jota ei ole kalibroitu mutta on n 1-1,5# tarkkuudella samat kuin kalibroitu jousitoiminen, toimii ja antaa samansuuntaisia lukemia.
Ne on nuo mittarit aina yksilöitä sanovat valmistajat mitä tahansa tarkkuudesta: ammuttiin aikoinaan kolmea samanlaista uutta kronoa keskenään verraten. Valmistaja lupasi tarkkuudeksi alle 1% mutta oudosti niille vain löytyi muutamalla sadalla koe laukauksella useamman prosentin eroja samojen patruunoiden ka-nopeuksille. Tultiin siihen tulokseen että pitäisi aina käyttää samaa mittaria ja yksikkö voisi olla vallan hyvin vaikka pingviini - jos haluaa olla todella tarkka.....😋
-
Mun toinen talja Hoitin Chsrger on myös todella miellyttävä ampua, siinä on kieltämättä jotakin samaa kuin Ignitessä. Heittoa löytyy 255gn 28" ja 61# säädöillä 440gn nuolella. Ei mikään super nopea mutta ei hidaskaan.
Sulitin eilen muutaman Eastonin Bloodlinen, niille tuli painoa 392gn kun tein sulituksen 2" blazerilla ja jätin nokit painottamatta valonokin painoisiksi...
-
Ignite on tosiaan melko kohtuullisessa iskussa, mutta nyt ajattelin kyllä säätää sen vaimolle sopivaksi, jospa saisin hänet houkuteltua harrastuksen pariin. Metälle hän tuskin lähtee, mutta jospa joskus harjoitteluammuntaan kaveriksi...
Itelle hommasin tuon Pro Defiantin ja sekin vaikuttaa muutamien vetojen kokemuksella todella miellyttävältä jouselta. Vetokäyrä tuntuu todella tasaiselta.
Hyllyksi ostin Ripcord Ace mikrosäädettävän, joka tuntuu kyllä alkuun vähän pettymykseltä... minä oon aina kuvitellut, että "mikrosäätö" tarkoittaisi sitä, että jos vääntää "pari napsua" oikealle, niin hylly liikkuu oikealle ja jos heti perään vääntää muutamia napsuja vasemmalle, niin hylly liikkuu vasemmalle... mutta ei... tässä tapauksessa tuntuu olevan välystä käsittämättömän paljon, jopa pari kierrosta. No, pystyy tuon kanssa ehkä elämään, hylly kuitenkin toimii muuten hyvin. Eihän sitä tarvitse jatkuvasti olla säätelemässä. Laatuvaikutelma on kuitenkin jotenkin huonompi kuin esim. Qad Hdx hyllyssä.
-
Minkälainen jännestoppari sulla Arwid on? Miettinyt omaani jotakin...
Tehdään tästä nyt niin "miellyttävä" omaa käyttöä silmälläpitäen kuin mahdollista niin saa rauhassa kattoa seuraavaa jousta...
-
Näin Eemailia radan parkkiksella poislähtiessä ja tutkailin hänen hikmeisintä hallintaa jouseen kiinnitettävää nuoliviiniä. Minusta rophy ritkellä on sattunut suunnittelu ja toteutus kohdilleen.
-
Henrille: Minulla on Fusen valmistama stoppari joka kiinnitetään jousen etupuolelle stabin kierteeseen. Tämä on ollut minulla jo parissa-kolmessa jousessa ja hyvin on toiminut.
Tässä linkki, ostin sen täältä: http://www.bagaropilar.com/se/art/fuse-stealthshot-offset-mount.php
-
Kyllähän tuo muuten tuntu hyvältä, mutta tuo painon lisäys hieman arveluttaa jos tuota koko päivän jahissa ulkoiluttaa, että kuinka se alkaa käsi väsymään, mutta sempä näkee sitte.
Ite oon nyt säätäny sen mahdollisimman likelle jousta, ilman että pääsee sulkaosumia tulemaan, jotta tuo painopiste olis kuitenki mahdollisimman lähellä jousta.. Ja boonuksena, että oli mukana kiinnike joka passas suoraan hoittiin, ei tarvinu alkaa holkeista viilaamaan kolmioita ;P
Tänään kävin ostaan motonetistä 5! hengen tunneliteltan hintaan 169 €. Painoahan tuolla komistuksella ei ollu ku 3,8 kg, ja PU arvot tais olla 5000, eli oikeen passeli vaellusteltta, ja ens kesän tanskan reissua ajatellen sopiva perheen majoittumiseen. Mitat oli paketissa mitä sattuu, ei niistä erkkikään ottanu selvää, mutta sovittiin, että voin palauttaa sen jos se ei ole sitä mitä luvataan. No eihän se ollu mikään viiden hengen teltta. Standardeilla mitattuna 3 hengen teltta. 5 menee jos kaikki on lapsia tai pygmejä.
Eli palautukseen menee, ja täytynee ostaa tuolta kärkkäiseltä sitten reilun satasen kalliimpi malli, notta koko perhe mahtuu telttaan yöpymään, eikä kenenkään tarvi nukkua ulkona :D
-
;D ;D telttojen mitoituksessa on käytetty aikuisina pygmejä ja lapsina barbeja... :D
Mun 8-10 hlön kotateltta vetää livenä talvella 3-4 henkeä ja kesällä 6-7. Edellyttäen ettei maata päällekäin... ;)
-
Onhan noissa kuitenki yleensä laskettu se 50-60 senttiä leveyttä ja n. 200 senttiä pituutta per henkilö, mutta tuo oli jo jotain vielä uskomattomampaa, siinä oli 180x210 senttiä / 5 henkeä.. Tai sitte ne loput kaks oli laskettu, että nukkuu absidissa päällekkäin tai pihalla..
Ei kauheesti ylimäärästä tilaa viitti ottaa ko sitte nousee kokonaispaino liikaa jos tarkotuksena on kanniskella telttaa mukana, eikä oo rahaa ostaa mitään helsportin tai vastaavan toista tonnia maksavaa telttaa..
-
Onhan noissa kuitenki yleensä laskettu se 50-60 senttiä leveyttä ja n. 200 senttiä pituutta per henkilö, mutta tuo oli jo jotain vielä uskomattomampaa, siinä oli 180x210 senttiä / 5 henkeä.. Tai sitte ne loput kaks oli laskettu, että nukkuu absidissa päällekkäin tai pihalla..
Ei kauheesti ylimäärästä tilaa viitti ottaa ko sitte nousee kokonaispaino liikaa jos tarkotuksena on kanniskella telttaa mukana, eikä oo rahaa ostaa mitään helsportin tai vastaavan toista tonnia maksavaa telttaa..
Ne mitat on otettu Kiinassa asuvan keskivertoihmisen mukaan. Eli hartiaväli on n. 30cm ;)
-
Niinhän siinä kävi, kun VilleR alkoi kysellä actionkameroista, että päädyin ostamaan itselleni Tactacam 4.0:n. Siitä oli tarjous, jossa tuli kaupan päälle lisäakku ja 32-gigainen muistikortti. Lisäksi ostin pääkiinnikkeen. Mukanahan tulee se stabikiinnike, mutta sitä en varmaan tule käyttämään. Tässä kamerassa on siis päällimmäisenä ideana se, ettei kuva ole laajakulmainen, eivätkä metsästystilanteet latistu kuvassa sellaisiksi, että lähellä oleva kohde näyttää olevan 50 m päässä. Kamera on suunniteltu nimenomaan metsästyskäyttöön.
Mutta hintaa tuli. Hinta plus toimituskulut lähes 400 € (toimituskulut $50). No, tullihan lätkäisi tuohon vielä kivat pikku lisäkulut: 10,5% tullia, ja tullimaksulla paisutetusta hinnasta 24% ALV. Kokonaiskulut lähes viisi ja puoli sataa :o Totisesti toivon, ettei kapine tuota pettymystä :P
-
No huh.... toivottavadti saamme nauttia koko rahan edestä kameran tuotteista....
-
Ostin sarkahousut ja takin.
Jospa nyt ei tarvi ajella autolla munat vaahdossa.
-
Millainen sarkapuku?
-
Sa- kaupasta, takki ja housut 10egee.
-
No nytkö siellä oli kokoja - kävin joku kk sitten ja oli vain helvetin isoja kokoja...
-
Tilasin uuden feecetakin: https://www.hatka.fi/liberty-heavy-fleece-takki.html?nosto=frontpage-nosto-1
Sen lisäksi pitänee käydä ostamassa saint-kaupasta sarkahousut.
-
Läsäytin tilauksen sisään uittokalustoon. 6kpl 400 easton aftermath kepakoita, sulitettuna, lyhennettynä, nokit ja insertit messissä. Hintaa 39€skobaaria. Ei paha.
-
Sulille voi laskea hintaa 1,5€/nuoli joten ei paha hinta valmiille nuolelle.
-
Sulille voi laskea hintaa 1,5€/nuoli joten ei paha hinta valmiille nuolelle.
Juu, ja en oo nuolenlyhennys jigiä jaksanu värkätä, nii tuleepa tosiaan valmiiksi pätkittynäki. H nokkeja otin myös, ku noita vähän väliä menee rikki, ku nuolet kosahtelee toisiinsa. Sulituslaitetta pitäs kans katella, kun niitäki irtoilee samasta syystä.
-
Sulille voi laskea hintaa 1,5€/nuoli joten ei paha hinta valmiille nuolelle.
Juu, ja en oo nuolenlyhennys jigiä jaksanu värkätä, nii tuleepa tosiaan valmiiksi pätkittynäki. H nokkeja otin myös, ku noita vähän väliä menee rikki, ku nuolet kosahtelee toisiinsa. Sulituslaitetta pitäs kans katella, kun niitäki irtoilee samasta syystä.
Minulla olis kohta ylimääräisenä bohning sulituslaite oikean käden helicail kammalla ja muistaakseni löytyy myös suora kampa. Hintaa vaikka 30€
-
Sulille voi laskea hintaa 1,5€/nuoli joten ei paha hinta valmiille nuolelle.
Juu, ja en oo nuolenlyhennys jigiä jaksanu värkätä, nii tuleepa tosiaan valmiiksi pätkittynäki. H nokkeja otin myös, ku noita vähän väliä menee rikki, ku nuolet kosahtelee toisiinsa. Sulituslaitetta pitäs kans katella, kun niitäki irtoilee samasta syystä.
Minulla olis kohta ylimääräisenä bohning sulituslaite oikean käden helicail kammalla ja muistaakseni löytyy myös suora kampa. Hintaa vaikka 30€
Voisin ostella pois. Mutta kerropa pölijälle, mikä on helicail? ::) ;D
-
Koskapa tuo motonetin teltta oli turhan pieni, niin päädyin seuraavaksi ostamaan kärkkäiseltä Pinguin Storm 4 Duralu tunneliteltan.
Eihän se tämäkään menny ihan suorilta putkeen. Taas oli virheellistä markkinointia kun mainostivat painoksi 4,3 kg ja kun teltta tuli, niin specseissä luki 5,2 kg :O
Eihän siinä oo ko n. 20% enemmän painoa ko piti. Päätin tässä vaiheessa tyytyä osaani kun eipä tuota kevyempiä 4 hengen telttoja tuolla rahalla taho irrota. Telttaa purkaessani sitten tutkailin osien kuntoa ja yhdessä telttakaarissa oli kuminauha rispaantunut ja hyvällä lähdöllä menossa poikki. Tein tuosta sitten rekkulin tiistaina illalla, ja ilmoitin, että jos saa uuden kaaren, niin hyvityksenä painosta voisin pitää vanhan kaaren varaosina. Heti seuraavana päivänä, eli eilen tuli viesti, että uusi kaari tulee maahantuojalta, ja vanhan saa pitää. Ja samaisena päivänä puoli viisi tuli tekstari, että matkahuollossa ois paketti noudettavissa, ja siellähän oli uusi telttakaari! Eipä oo ennen näin nopeeta toimintaa ollu missään!! Tästä kyllä propsit kärkkäisen suuntaan..
Syykin sitte selvis, kun tutkailin lähettäjää, niin sehän oli oulussa se maahantuoja ;P
Sioux: Se kampa on niin sanotusti rupelilla =P
Eli pientä kierrettä tulee sulkaan.. Ja niitä on sitten RW sulalle ja LW sulalle omat. Suoralla kammalla voi käyttää kumpia vaan. Offset vaan pitää muuttaa tuosta sulituslaitteesta tällöin.
-
Voisin ostella pois. Mutta kerropa pölijälle, mikä on helicail? ::) ;D
Eemeli tuossa kertoilikin jo helicailin. Sulituslaite olis nyt joutilas joten soittele/viestitä jos oot sitä vailla, puh.0504902211
-
Kävin ostamassa Bilikasta yhdet erikoispihdit ja haksahdin vapaa-ajan osastolla heräteostokseen.
Ostin rehunlevitysautomaatin ajastimella ja aurinkokennolla. 75% alella jintaa jäi 19.75€. Lisäksi piti ostaa soppeli 12V akku reilulla parilla kympillä...
http://www.biltema.fi/fi/Vapaa-aika/Metsastys/Varusteille/Levitinyksikko-2000031345/
Sinne jäi muutamia kappaleita...
-
No nyt tuli kunnon heräteostos ;D Tuo vois mökille olla oikkee hjyvä. Aurinkopaneelista riistakameran akulle kaapeli. Latautuu sekin sit samalla!
-
Automaatti toimii hyvin, nyt se on semmoisessa säädössä levittää safkaa tinteille 5 sek 50% kierroksilla k!o 08.00 ja 14.00. Määrä on kerrallaan mutulla semmoiset 2-3 kahvikupillista.
Ai niin, määkin ostin uudet sarkahousut 5egee...
-
Haa, vihdoinkin minä sain sananmukaisesti hiihdettyä loppuun 240cm Karhun Bear Claw eräsukset vuodelta 1981. Kun i!lalla pakastui niin karhun kynnet olivat jo niin tylsät että tasaisella pinnalla tuuli vei miestä takaperin puhumattakaan ylämäistä... ;)
Tilasin Polar Ski 270cm eräsukset suomupitopohjalla Korpivarusteelta.
-
Ihan noinkin usein aattelit sukset uusia ;D onpa tainnu olla hintansa väärtit
-
Juuuuh....ihan noin vaan, tosin en usko että uudet on kestävämmät kuin Karhut mutta kyllä mulle riittää jos niillä sivakoi edes neljännes vuosisadan... ;)
Itse asiassa Polarit on toiseksi halvimmat "oikialla mettäsuksi mitotuksella" olevat mitä netistä löysin...hintaa tuli vajaat 130 ekua siteineen - Karhun siteistäkin oli teräksiset remmikoukut kuluneet lähes poikki...
-
Läsäytin tilauksen sisään uittokalustoon. 6kpl 400 easton aftermath kepakoita, sulitettuna, lyhennettynä, nokit ja insertit messissä. Hintaa 39€skobaaria. Ei paha.
Tuleeko nuo nyt tuolla blazerilla vaiko luonnonsulalla? Ei näyttäny uittokalustolla olevan pelkkiä putkia kuin 300 ja 340 spinellä. Eli voisin kuvitella, että nuo blazerit on noissa jo valmiina heillä..
Luonnonsulka on parempi vaihtoehto vaistokäppyrään. Blazerit on enempi noita taljoja varten.
EDIT: Oli muuten sherwood shopilla aftermathit tuolla alumiini nuolien alla, onkohan tuosta olemassa alumiini versiokin?
-
Läsäytin tilauksen sisään uittokalustoon. 6kpl 400 easton aftermath kepakoita, sulitettuna, lyhennettynä, nokit ja insertit messissä. Hintaa 39€skobaaria. Ei paha.
Tuleeko nuo nyt tuolla blazerilla vaiko luonnonsulalla? Ei näyttäny uittokalustolla olevan pelkkiä putkia kuin 300 ja 340 spinellä. Eli voisin kuvitella, että nuo blazerit on noissa jo valmiina heillä..
Luonnonsulka on parempi vaihtoehto vaistokäppyrään. Blazerit on enempi noita taljoja varten.
EDIT: Oli muuten sherwood shopilla aftermathit tuolla alumiini nuolien alla, onkohan tuosta olemassa alumiini versiokin?
aikanaa tuolta uittokalustosta kyselin ja blazerit niisä valmiina paikoillaa jo niile tullesa. eli eivät etes ite niitäkää liimaa kiinni
-
Hahaa perhana, 270cm Polar Ski eräsuksilla on voitettu viime vuonna Umpihankihiihdon MM!!!!
Voittajan valinta - mutta kyllä mulle riittäs jos joskus saisin sen massen... ;)
-
Läsäytin tilauksen sisään uittokalustoon. 6kpl 400 easton aftermath kepakoita, sulitettuna, lyhennettynä, nokit ja insertit messissä. Hintaa 39€skobaaria. Ei paha.
Tuleeko nuo nyt tuolla blazerilla vaiko luonnonsulalla? Ei näyttäny uittokalustolla olevan pelkkiä putkia kuin 300 ja 340 spinellä. Eli voisin kuvitella, että nuo blazerit on noissa jo valmiina heillä..
Luonnonsulka on parempi vaihtoehto vaistokäppyrään. Blazerit on enempi noita taljoja varten.
EDIT: Oli muuten sherwood shopilla aftermathit tuolla alumiini nuolien alla, onkohan tuosta olemassa alumiini versiokin?
Juu, tosiaan. Enpäs huomannut tsekata, että oliko siellä 500 ollenkaan. Ja blazerit on kiinni noissa. Enpäs muistanna ottaa huomijjoon, notta sulla tarttee luonnonsuluka olla.
Tosin kysyvä ei tieltä eksy, jos vaikka sattus saamaan luonnonsulituksella? Tiijä häntä, minä en.. ::)
-
Uusin Tru Ball laukaisulaitteeseen remelin vanhan ja väsyneen tilalle. Vein laitteen Herttelin Henkalle ja hän teki uuden remelin ruskeasta raakanahasta.
Ja voin kyllä suositella!
-
Pitäskö se listata
Truball outlaw laukasulaite
Jahtijakt muotka fleece
Helikon puuvilla maastohousut
Saundersin bluntteja
Taulukärkiä
Nuolenvetimen
Pitäs vielä kumpparit ostaa
-
Hiljattain tuli uusi jousi taas vaihteeksi taloon. Mathews No Cam HTR + härpäkkeet.
Sen verran tuosta Varjaagin remmistä jäi mieleen, että vkl aikana olisi tarkoitus tehä itellekin uusi! ;) Kiitokset Varjaagille "sapluunasta" mikä jäi tuon uuden tieltä.
-
Kävin tänään koehiihtämässä uudet sukset siteiden asennuksen jälkeen. Kyllä ne on tehty ihan umpiselle sillä notkeus on sitä luokkaa että kovalla pitouritus ottaa kokoajan haitaten hieman luistoa. Mutta eipä ne mitkään pikakiitimet pitänyt ollakaan...
-
Päräytin 40kpl 2" blazereita jouska-ammunnan ttv:stä. 22 €skobaaria köyhdyin, ku pk:t ottaa mukaan. 8)
-
Rannelenkkiä aloin tuossa sohvalla punomaan taktisesti. Ei mennyt kuin alle minuutti, niin oli tuo käsityömestari ottanut narut ja punomassa. Eikä varmaan ois tehny jos oisin pyytänyt. 8)
-
"Annappa ku mää...."
👍
-
Tekasin itelleki nyt sen uuden remmin tuohon Tru Ballin Bonecollectoriin raakanahkasta ja tuli kyllä hyvä! Ei veny niinku aikaisempi mikälie keinonahkainen! ;) Miellyttävä muutenkin ihoa vasten.
-
Ostin just uudenkarhean Tru Ballin pikkuJoelilta ja siihen saat Henkka tehdä heti uuden remelin!
-
Ja minähän teen! Haen nyt viikolla lisää värkkejäkin. Yhteen on vielä valmiinakin jos sama sävy käy kun aikaisemmassa?
-
Elä elä hättäile hyvä mies, nyt on suunnitteilla kunnon rumeluurit ja koristeet remeliin...
Ristipistosta ja silleen....😋
-
Xittu..ostin 70# Bear Maulerin kun sai halavalla. Tosin siinä oli paljon, paljon muutakin mukana kovaa laukkua myöden... ;)
-
Hoyt charger 60-70 paunaa, ja rompetta päälle pikakiinnitysellä majavakela, leikkureita, kepakoita..yms myyjän kanssa tarinoitiin majavista ja jahti Lieksaan sovittuna ;D ei pöllömpi kauppa ollenkaan....400€ pulitin jousesta!!! 2014 mallia. Ens viikolla radalle testaamaan!!!
-
Ostit sen fasessa myynnissä olleen paketin?
-
Ostit sen fasessa myynnissä olleen paketin?
Joo niin tein...(vähällä käytöllä) ollut 2majavaa tälle kevättä, ja radalla muutaman kerran jospa tuolla harrastaa... ;D
-
Tilasin Varustelekasta uuden verikauhan uudella camokuviolla kun lahjoitin setämiehen itämailla ja Lapissa seikkailleen verikauhan parempaan talteen.
XXL:sta tuli ostettua blackbear skrama eli xitun ison puukon telttalaatikkoon - kun sai halavalla -25% tarjouksesta....
-
Olen käynyt vaimon läskipyörällä pari reissua viemässä riistakameroita kaurismestoille. Eilisellä reissulla villiinnyin pariksi tunniksi ajelemaan pitkin metsiä ja pellonpientareita elukoiden perässä. No niinhän siinä kävi että mullakin on nyt oma läskipyörä....😞
-
On se mukava harrastus maastopyöräily. Kunto kasvaa ja hermo lepää.
-
Ja perse kipeytyy...
-
Osta semmoiset vaippahousut ne auttaa kyllä. Niitä on semmoisia alushousu mallisia jos ei halua tiukkoja pyöräilyhousuja käyttää.
-
Hui kauhistus! Tässä iässä on viisainta pysyä vapaaehtoisesti kaukana vaippahousuista joten taidan tyytyä geeli istuinpäälliseen...😋
-
Kyllä rikoo o riskillä ruma ;D
-
Danalta tuli keppejä, uus rataviini ja vihdoin uus stabi. Trophy Ridge static 9". Tuntuu ainakin laatupeliltä kun tässä vähän sitä käpistelin. Vieläkö Jaakko on kiinnostunut tuosta octanesta?
-
Tilasin ulkomitoiltaan isomman monokulaarin, 12*52, ettei mene toiste hukkaan.. 👹👹👹👹
-
Skumbe! Meikä vois olla kans kiinnostunu siitä octanesta, jos jaakko ei ota sitä.. Oisko muute messuilla mahollista testata sekä sitä octanea että sitä sun uutta Staticia.. Itellä ku stabivalinta pyöriskelis nimittäin just noitten välillä nii ois mukava jos sais vähä tutkailla miltä ne tuntus omassa jousessa? :)
-
Skumbe! Meikä vois olla kans kiinnostunu siitä octanesta, jos jaakko ei ota sitä.. Oisko muute messuilla mahollista testata sekä sitä octanea että sitä sun uutta Staticia.. Itellä ku stabivalinta pyöriskelis nimittäin just noitten välillä nii ois mukava jos sais vähä tutkailla miltä ne tuntus omassa jousessa? :)
Joo voin ottaa molemmat mukaan. Tosiaan siis toi octane balance x pidennettävä stabi. Mulla ei oo siinä lisäpaino kiinni mut koitan kaivaa jos se vielä olis jossain pakin pohjalla
-
Vapautan myyntiin. Mulla on tulossa 11 tuumanen stabi
-
Skumbe! Meikä vois olla kans kiinnostunu siitä octanesta, jos jaakko ei ota sitä.. Oisko muute messuilla mahollista testata sekä sitä octanea että sitä sun uutta Staticia.. Itellä ku stabivalinta pyöriskelis nimittäin just noitten välillä nii ois mukava jos sais vähä tutkailla miltä ne tuntus omassa jousessa? :)
Joo voin ottaa molemmat mukaan. Tosiaan siis toi octane balance x pidennettävä stabi. Mulla ei oo siinä lisäpaino kiinni mut koitan kaivaa jos se vielä olis jossain pakin pohjalla
Jees hieno homma! Just sitä pidennettävää octanea haluaisinkin tutkia tarkemmin :)
-
Yksipinnisen tähtäimen lohenpyrstöllä. Kokeillaas tuommoistakin.
-
Jaahas, sille sun pitää anoa teamin johdon hyväksyntä! Mikä ihmeen tähtäin...😋 ?
-
Topoint ei tiimissä hyväksyntää tartte. 8)
https://m.aliexpress.com/s/item/32793760429.html
Tuommoinen, mutta isommalla scopella ja kuljetuspussukalla.
Tossa oikia
https://m.aliexpress.com/s/item/32812051278.html?trace=wwwdetail2mobilesitedetail&productId=32812051278&productSubject=Hunting-Bow-LED-lights-Fine-tuning-Bow-slight-package-Sight-set-compound-bow-Kit&spm=2114.40010508.4.24.aHvolb
-
Jumalauta jätti kinkki lähettämättä ja tuli automaattinen peruutus.
Nyt arvon tilaisko apex covert pro:n
-
Tilasin 8)
-
Kävin eilen Erätukun konkurssia tutkimassa ja ostin semmosen "pikselicamo"-puvun kun olivat jo 70% alennuksessa. Aiemmin ostin taitettavan retkisahan Slovakian matkaa varten ;) Saa joutavat kaiteet ja tientukkeet kyytiä...
-
Oliko mitenkä kumppareita. Pitäisi kesämallit investoida.
-
Dodii tänään lähti tilaukseen Danalta Trophy Ridge React H5 mikrosäätönen tähtäin ja sammaan syssyyn uus, isompi peeppi.. :)
Myöhemmin tulee vielä TR Static stabi.. Sitte voiski toistaseksi olla jousivehkeet siinä :P (Yeah, right :D )
-
Varjaagin kanssa käytiin montulla ampuun. Lätkin 3kpl nuolia lainajousella kivikkoon paskaksi. Tästä innostuneena tusina aftermatheja tilaukseen. Sais tuon oman jousen takas.
-
Kempeleen outletista kympillä.
Siellä oli muutamalla kympillä varsi- ja vastakaarijousta
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Adalle?
-
Kempeleen outletista kympillä.
Kaapelinohjaimen liukupala ei kuulunut kauppaan? Vai onko tuo jousi ihan suunniteltu ajatuksella, ettei liukupalaa tarvita...
-
Adalle?
Näin oli tarkoitus. Katsotaan koskeeko edes jouseen. ;D
-
Kempeleen outletista kympillä.
Kaapelinohjaimen liukupala ei kuulunut kauppaan? Vai onko tuo jousi ihan suunniteltu ajatuksella, ettei liukupalaa tarvita...
Tuo nyt on pieniä puutteita lasten jousessa. Pitää napata radalta se mun ohjuri. Sori Tuomas! Tosin eipä nuo teräsvaijerit muovisuojalla ohjuria hirveästi kaipaa.
-
Mulla on ainakin pari liukupalaa...
-
Tosin eipä nuo teräsvaijerit muovisuojalla ohjuria hirveästi kaipaa.
Sitäpä mietin, että onko tuo ihan suunniteltu tuollaiseksi.
-
Jumalauta jätti kinkki lähettämättä ja tuli automaattinen peruutus.
Nyt arvon tilaisko apex covert pro:n
Tänään tuli. On kyllä laadukas tähtäin ja mitä tuota scopea testailin, niin ei ole pinniin palaamista.
-
Jumalauta jätti kinkki lähettämättä ja tuli automaattinen peruutus.
Nyt arvon tilaisko apex covert pro:n
Tänään tuli. On kyllä laadukas tähtäin ja mitä tuota scopea testailin, niin ei ole pinniin palaamista.
mistäs tuon tilasit? vaikuttas ainaki kuvisa kyl aika käypäseltä. ja itekki ku miettiny et vaihtaa pois tuo misä tulee pinni sivusta
-
Olikohan ll core archery puljun nimi, mutta ebaysta viimoisen nappasin. Jenkkilästä tuli.
-
Tännään ostin vaelluksia ja vastaavia varten fjällrävenin kajka 75 rinkan. Kävin jo vkl kattelemassa ja melkeen jo ostinki. Sitte piruuttani vilkasin tori.fi sivustoa ja bongasin kerran käytettynä samaisen rinkan ja hinta oli reilun satasen uutta halvempi. Sopivasti vielä oulun alueelta.. Kyllä nyt kelpaa!!
-
Tännään ostin vaelluksia ja vastaavia varten fjällrävenin kajka 75 rinkan. Kävin jo vkl kattelemassa ja melkeen jo ostinki. Sitte piruuttani vilkasin tori.fi sivustoa ja bongasin kerran käytettynä samaisen rinkan ja hinta oli reilun satasen uutta halvempi. Sopivasti vielä oulun alueelta.. Kyllä nyt kelpaa!!
On muuten pirun hyvä rinkka.. Itellä kans Kajka, useamman vuoden vanhempi kyllä mutta hyvä kuitenki :)
-
Sen mitä partioaitassa testasin ko se oli fyllingillä täytetty niin eka rinkka missä pysty kattoon ees vähän yläviistoonki. Muissa oli pahimmillaan notta varpaita vaan tuijotelee ko rinkka ottaa takaraivoon kiinni, osassa suoraan eteen mutta sillonki rinkka ikävästi takaraivossa..
Ja onhan tuossa kankaat ja ketjut ihan eri luokkaa ko monessa saman hintasessa rinkassa.
-
Blackview BV 6000 puhelin ja ihan vaan trackerin uusien päivitysten vuoksi kun catista loppuu muisti...
-
Neet lantiomallin nuoliviini (camo), iso ammuntapakka Kangasmäen Artolta, mukkanuolen toorum
-
Thermacellin kävin hakeen. Jospa nyt ei ois radalla käynnin jälkeen yhtä näppynen naama, kuin 15-kesäsellä.
-
Juu, kyllä Jaakko on sananmukaisesti ollut keskimääräistä rumempi jäsen B-teamissa sääskikauden alettua vaikka minutkin laskee mukaan...😋
Nyt sitten kikkailemaan kaasutäytöillä ja tyynyillä...
-
Kuhan kaasu loppuu, niin muutan täytettäväksi...
Pakkohan se oli jotain tehdä, kun toinen ampuu mun takia nuolia metikköön urakalla, kun pysty keskittymään Quasimodon vieressä.
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Juu oli se hirveetä....😥
-
hahaa. kävin sunnuntain koulutuksen jälkeen radalla pyörähtämässä pienimuotoisen esittelyn yhdelle kurssilla olleelle. Ei sääskimyrkkyä, thermacelliä, ei edes paksua paitaa. Aivan vittuna sääskiä kun kostia ilma ollu koko päivän. ei yhtään paukamaa eikä mistään kutise!
-
Sulla oli muut pistokset mielessä kuin sääsket...😋
Vakavasti ottaen häiriintyminen itikoista on sangen yksilöllistä - häiriintyä voi joko fyysisesti tai sitten henkisesti. Tulee hirveitä paukamia tai sitten vaan ininä vituttaa...😋
-
Sulla oli luut pistokset mielessä kuin sääsket...😋
äläppäs nyt, yleinen osa foorumia vielä! 8)
Vakavasti ottaen häiriintyminen itikoista on sangen yksilöllistä - häiriintyä voi joko fyysisesti tai sitten henkisesti. Tulee hirveitä paukamia tai sitten vaan ininä vituttaa...😋
Joo mullaki penskana kyllä kutisi ja tuli noita paukamia mutta jossain kohtaa se vaan lopetti. Luin joskus jostain tutkimuksesta missä meinattiin että kun on tarpeeksi tikattu niin elimistön vastustuskyky on jo noussu sille niitten syljelle niin korkeelle että ei enää tee noita kutisevia patteja. Kyllä ne mullaki yhtälailla muuten ärsyttää.
Toisaalta taas jos on kaveri joka on kulkenu mettässä pitempään ku meikäläinen on ollu telluksella ja sillä vieläki kutisee niin eipä tuossakaan nyt järjen häivää ole... Jos nämä etelän hyttyset on vaan löysempiä kun meillä tuola kotopuolessa ? :D
-
Ei nuo ole ikinä kutissut, mutta pari ekaa viikkoa nostaa pattia. Sen jälkeen rauhoittuu. Epäilisin, että kanta muuttuu. Mistäpä tuosta tietää.
-
Kehno tiennee tuosta tottumisesta, mutta Hankkijalla on mun mielestä ihan ok tarjous noista täyttöpakkauksista. Meinasin ainakin itse hakea.. Piru kun saisi tuota ainetta oikeana jostain että voisi liottaa tyynyt uudelleen. Vois olla sitten omavarainen tuon vehkeen suhteen...
-
Mulla on Raid Liguid Electric ainetta pikku pullo enkä kuolemaksenikaan muista mistä ostin sen tai paljonko maksoi. Pari tippaa käytettyyn tyynyyn ja taas pelittää...
Jaahas: http://www.motonet.fi/fi/tuote/421638/Raid-Liquid-Electric-Killer-tayttopakkaus
-
Kyllähän noissa sääskissä on eroja.. Tuolla pohjosessa ko on kersana kaikki kesät pyöriny pitkin mettiä, niin ei mulla siellä tuu koskaan mitään paukamia, mutta taas esim. hietasaaren viljelypalstalla tahi iissä käypi ja hyttyset tikkaa, niin johan on illalla ihan mahottoman kokoset ja hirviänä kutiavat paukamat..
Kai ne on jossain paikoin eri kantaa ja niille ei sitten oo saanu sitä siedätystä vielä tarpeeksi, edes 10:ssä vuodessa..
EDIT: Ei varsinainen hankinta, mutta tulipa tekastua tuonne auton perään välipohja tuota meän kesälomareissua varten.
Viime kesänä tympäännyin ko aina piti purkaa puoli konttia ko jotain piti jostaki kassista tai laukusta kaivaa.
Nyt on välipohjan alla sitten kaikki leiriytymistarvikkeet (makuualustat, makuupussit, teltat, trangiat jne) ja sitten välipohjan päälle tulee laukut ja vastaavat. Helpottaa kun ei tartte aina heitellä kasseja jotta saa teltan ja muut kamat ulos tai päin vastoin..
-
Minun tulee käytettyä termacelliä kyllä suht harvoin, oisinkohan viime kesänäkin käyttänyt 3-5 kertaa. Investoin kaasupatruunat ja tyynyt niin hokasin että mulla on raidin tyynyjäkin ainakin 5 vuodeksi tuolla käyttömäärällä...😋
-
Ostinpas actionkameran. Waltter 500 4k wifi. On aika asiallisen oloinen. Tuossa on resoja useampia.
On siis 4k@25fps, 2,7k@30fps, 1080p@60fps ja vielä 720p@120fps. Eli saa myös hidastettuna kuvattua 👍
Itellä ei kylläkään ole edes 4k töllötintä, niin saa tyytyä fullhd kuvaan. Syksyllä ohilaukaukset talteen 😁🤘
-
Paljon oli hintaa? Itekki tässä harkinnut jonkinlaisen kameran hankintaa
-
Kannattaa vain muistaa, että laajakulmainen actionkamera tuottaa helposti pettymyksen, kun elukat jää kuvassa kärpäsen kokoiseksi. Tuo Waltter taisi olla TM:ssä edullisten actionkameroiden testivoittaja.
-
Mikä kulma ois bueno? Kattelin, että kiinassa ois muutamalla kympillä vaikka ja mitä.
-
120 taitaa olla jo sika hyvä....
-
Ois tuolla 60 ja 90 asteistakin. Pitääpä vähän tutkia löytyykö mitään järkevää laatua.
-
Hahaa...konsultoippa Arton kanssa ominaisuuksista niin katsotaan jos min.....😋
Se taitaa taitaa tuo sopiva astemäärä olla jonkinlainen kompromissi: liiaan kapea ei satu kohdilleen ja liian laajasta ei näy mitään....
-
Jostain eilen kaivoin, että tactacamissa ois 60 asteen linssi, mutta tuossa ois linssillä tehtynä zoomi. Vastaavaa melko vaikia löytää.
-
Jostain jos löytyy hyvä ja edullinen niin laitetaanko kamppailussa pystyyn?
-
...siis kimppailu...
-
Prismasta bongasin, hintaa 89€. Vissiin uudempi malli kuin entinen 500, jossa ei ollut speksien mukaan tuota 720p@120fps, korjatkaa jos olen väärässä..
Mutta motonet ja kärkkäinen myy 79€. No saan 5% bonaria, niin ei jää hinta eroa merkittävästi 😁
Arto on oikeessa. 170 astetta on kuva, joten ei tosiaan kauas näe, varsinkin jos pieni kohde on, kuten vaikkapa jussi tms. Jos katsoo kuvaa 55" telkkarista, niin auttaa toki asiaa. Ja jollain videonkäsittelyohjelmalla saa varmaankin parannettua tuota?
On mulla tuossa testausvideookin, jossa kamera on stabissa kiinni, ja ammun 3d possua. Possun näkee kyllä, mutta osumaa ja nuolen lentorataa ei. Jos lähelle menee, esim 10m päähän, niin sitten näkyy paremmin..
https://youtu.be/_-kNnFQY-Fo
Tossa jussituubi linkki, pari testilaakia possuun..
-
120 taitaa olla jo sika hyvä....
No varsin laajakulmainen sekin on. Minulla tuossa vanhemmassa kypäräkamerassa on valittavana 110 tai 135 astetta. 110 on varsin laajakulmainen sekin, vaikka toki suppea verrattuna johonkin 170 asteeseen. Tuosta kamerasta tein pari vuotta sitten testin Jäkkärään ja testivideot löytyvät täältä (mm. sorsan ammunta):
https://m.youtube.com/user/aysvideos
Potentiaalia voi olla 4K-kameroissa, koska niistä voi rajata videoeditorilla suppeamman kuvan vaikka full HD -resoluutiolla.
-
Jostain eilen kaivoin, että tactacamissa ois 60 asteen linssi
Joo, mutta onko tuo ilmoitettu 2.7k vai Full HD -resoluutiolle. Full HD:na kuva on suppeampi. Ne näytevideot, joihin laitoin aiemmin linkin, oli kuvattu Full HD:na.
-
Eipä muuten ihan huonosti kirjoiteta mun uudesta jousesta tuolla ;)
http://compoundbowchoice.com/brands/mathews/halon-6/review/
-
Tänään hain Mathews Halon 6:sen. On komia ja miellyttävän pehmeä vetää vireeseen vaikka onkin 70 paunaa. Paikallaan Apexin 1 pinninen tähtäin ja Qadin hdx hylly. Mukaan tuli vielä Trubalin short'n sweet laukaisulaite. Kaikki tämä kovassa kantolaukussa. On muuten komea tuo Lost camo xd värityksenä. Ens viikolla pitäisi Danalta tulla vetopituus moduli ja nuolet niin pääsee säätämään. Odotusarvot on korkealla. ?? 👍
-
On siinä miehellä nyt kampe...👍👍👍👍 Koklasin 60# halon kutosen luhangalla pikaisesti ja totesin "ihan kivaksi ampua" - jota ei voi sanoa kovinkaan monesta jousesta kun on tottunut iconin helppouteen
-
Ei malttais oottaa että pääsee säätämään. ?? 👍
-
Katohan, tää tekkee puhelimen hymiöt kysymysmerkeiksi :D
-
joo komia on kyllä matthewssi. Kuuleman mukaan ovat myös melko mielusia ritsoja ampua... Paha sanoa kun en yhtään matthewsia Arton kisajousen lisäksi ole tainnut päästä pyörittelemäänkään.
-
Otin käyttöön Blackviewin Bv kuustonnisen...ainakin näin alkuun ihan hirvee halko..melkein kuin mun eka kännykkä Benefon NMT450 joskus rautakauden alusta....😄
-
Otin käyttöön Blackviewin Bv kuustonnisen...ainakin näin alkuun ihan hirvee halko..melkein kuin mun eka kännykkä Benefon NMT450 joskus rautakauden alusta....😄
Äkkiä siihen tottuu, minä olen tykännyt :)
-
Otin käyttöön Blackviewin Bv kuustonnisen...ainakin näin alkuun ihan hirvee halko..melkein kuin mun eka kännykkä Benefon NMT450 joskus rautakauden alusta....😄
Äkkiä siihen tottuu, minä olen tykännyt :)
Kieltämättä melkonen halko. Cat on pieni tuohon verrattuna. Ilmeisesti melkoinen akku?
-
Akku on aika iso, 4500 mAh.
-
Veikkaan että voi olla vaikea tottua... No katotaan miten käy
-
Otin käyttöön Blackviewin Bv kuustonnisen...ainakin näin alkuun ihan hirvee halko..melkein kuin mun eka kännykkä Benefon NMT450 joskus rautakauden alusta....😄
Äkkiä siihen tottuu, minä olen tykännyt :)
Komppaan Artoa. Siihen tottuu gyl: ku tarpeeksi kantaa :o
-
Tänään asennutin Trackerin puhelimeen - se oli ainut syy miksi halusin puhelimen isolla tai ainakin isommalla näytöllä. Näytön lisäksi tuli kaupanpäällisinä huomattavasti vikkelämpi toiminta trackeriin, tosin en ole kokenut Catissa sitä liian tai edes häiritsevän hitaaksi.
Trackerin veneilynavigaattori ei vaikuta pohjaavan viralliseen merikarttaan mutta menettelee hätätapauksissa.
-
itelä tuli laitettua oukitel k10000 metästys puhelimeksi. kokemuksia ei ole ja jospa puhelin saapus tuosa ensviikola, nii näkis millane se o
-
Kumma ajatella teitä kun että oo hirvihommissa kukaan, se normikapulakin kestää 3-4 tuntia seurata koiraa kaurisjahdissa.. Koiran poishaku on asia erikseen. Maalainen ei oikein ymmärrä noita teijän ekstreemepuhelimia....
-
Kumma ajatella teitä kun että oo hirvihommissa kukaan, se normikapulakin kestää 3-4 tuntia seurata koiraa kaurisjahdissa.. Koiran poishaku on asia erikseen. Maalainen ei oikein ymmärrä noita teijän ekstreemepuhelimia....
mie tuo kyllä lähinnä hirvi jahtii laitoinki. pari kertaa käyny nii että keske päivä loppunu puhelimesta akku nii sillä sitte pitäny seuranta puhelime eriksee. toisaalta ei se mulla itelä aina mukana olekkaa ku sitä saattanu muukki käyttää iha sen mukaa kuka tarvinnu. uue puhelime hankinta tuli vastaa ku edelline puhelin ollu 1.5 vuotta hukasa ;D
-
Täytyypä sanoa, että on kyllä matikka miellyttävä ampua. N. 30 nuolta ja jousi säädöissä. Vielä kun saa ampujan kohilleen niin hyvä tullee. Jousi on ristitty Junttaniksi, junttaa meinaan melko syvälle kepit :D :D :D :D
Huomas usiamman sarjan jälkeen, että alko paunat tuntumaan, ja samalla keskittyminen herpaantumaan.
-
Tuota sun Matikkaa olisi Pekka kiva joskus kokeilla. Jotenkin kiinnostavamman oloinen minusta kuin Matikat yleensä.
-
Suhtaudun terveystilanteeseen niin optimistisesti, että pidän täysin mahdollisena varatun Slovakian reissun toteutumista omaltakin osaltani marraskuun lopussa. Torneihin voi kyllä varmasti kiivetä, mutta puupassi lienee syytä jättää toistaiseksi väliin epilepsiariskin vuoksi. Hiipimisjahtiin olen joka tapauksessa aikonut satsata viime kerran rohkaisevien kokemusten vuoksi aiempaa enemmän. Siltä varalta että menee sikojen kanssa "lähitaisteluksi", tilasin tällaisen kevlar-vahvisteisen kalvopuvun:
http://www.eranetti.fi/tuote/metsastyspuku-aktiv-kevlar/
Tuon päälle puen jahtiin lehtimallisen röllipuvun. Omistan ennestään vain yhden Deerhunterin kalvopuvun, joka on palvellut jo todella pitkään.
-
Tuota sun Matikkaa olisi Pekka kiva joskus kokeilla. Jotenkin kiinnostavamman oloinen minusta kuin Matikat yleensä.
Eiköhän se jossain välissä onnistu :)
-
Yllättävän edullinen puku, elkätadkun peruseella haisee hurrien suunnittelemalta asulta.
-
Yllättävän edullinen puku, elkätadkun peruseella haisee hurrien suunnittelemalta asulta.
249 €, ei kyllä paha. Miten lie ominaisuudet sitten, jää nähtäväksi.
-
...siis: "...selkätaskun perusteella...."
Mulla kiinnitti huomiota se että kevlar on siellä välissä eli miten sen äänekkyys ja jäykkyys varsinkin kylmässä...pintakankaanhan luvataan olevan äänetöntä... :D
-
Mulla kiinnitti huomiota se että kevlar on siellä välissä eli miten sen äänekkyys ja jäykkyys varsinkin kylmässä...pintakankaanhan luvataan olevan äänetöntä... :D
Samaa mietin itsekin, kokeilemallapa selviää. Pikku riskejä pitää joskus hankinnoissa ottaa...
-
Oikea asenne poikani....👍
-
Otin käyttöön Blackviewin Bv kuustonnisen...ainakin näin alkuun ihan hirvee halko..melkein kuin mun eka kännykkä Benefon NMT450 joskus rautakauden alusta....😄
Käpistelin tänään Varjaagin BV6000-luuria ja siinä oli ero omaani: minulla on Android 6 ja Varjaagilla Android 7 -käyttöjärjestelmä. Valitettavasti vain Android 7 näyttää huonosti testatulta :( Minulla luuri on ollut stabiili ja toimiva, mutta Varjaagilla kosketusnäyttö toimii huonommin ja puhelin sekoilee. Tympeä juttu, en tiedä saisiko sitä päivitettyä Android 6 -versioon. Linkissä on asiaa aiheesta. Tilanne huomioon ottaen BV6000:sta ei uskalla tällä hetkellä suositella hankittavaksi. Itse olen onnekas, kun omani on toiminut hyvin (selvästi paras puhelin, mitä olen omistanut).
http://bbs.blackview.hk/viewtopic.php?f=144&t=97969
Oliko Tuomaksella vielä Android 6? Ei kannata päivittää!
-
Juupa juu, aika paskalta vaikuttaa mutta jospa sen kanssa tulisi toimeen. Ongelmia on lähinnä kaksi: muistissa olevat puhelinnumerot taltioituvat ja poistuvat miten sattuu ja sitten puhelin kytkee toimintoja itsekseen päälle tai ei ollenkaan eli välilä on wifi ja tracker päällä itsekseen mutta esim luutuutti ei löydä mun handsfreetä. No ja vielä kolmanneksi kaupan päälle se että kosketusnäyttö vaikuttaisi olevan laaduton herkkyyden suhteen kun jollakin kohtaa reagointi on niin herkkää että kevyellä hipaisulla tulee 5-8 kirjainta ja joku toinen kirjain vaatii kunnon kopauksen eti kohdasta näyttöä. Kokonaisuutena ottaen kuitenkin ihan hyv... siis ei kun paska puhelin jolla voi soittaa ja lähettää tekstareita suht luotettavasti.....😀😀😀😀
-
Mulla kiinnitti huomiota se että kevlar on siellä välissä eli miten sen äänekkyys ja jäykkyys varsinkin kylmässä...pintakankaanhan luvataan olevan äänetöntä... :D
Samaa mietin itsekin, kokeilemallapa selviää. Pikku riskejä pitää joskus hankinnoissa ottaa...
Sain puvun tänään. Äkkiseltään materiaalit tuntuvat laadukkaalta. Takin mitoitus on täydellinen, housun lahkeissa on vähän ekstramittaa meikäläiselle ja vyötärökin vähän väljä. Lahkeiden pikku lyhennyksellä ja vyöllä homma kuitenkin hoituu. Takki on todella lämpimän oloinen, jos fleece-vuoren jättää paikoilleen. Huoneenlämmössä ei pahemmin suhise, mutta saas nähdä pakkasella. Tuostapa oppii enemmän syssymmällä, mm. hengittääkö... Valmistaja on ilmeisesti saksalainen firma, joka on valmistuttanut puvun Kiinassa.
-
Tässä vielä kuva uudesta puvusta:
(http://imageshack.com/a/img924/2014/03PbGD.png)
Ja jousimetsästyshenkisempi kokonaisuus, jossa lisänä lehtipuku.
(http://imageshack.com/a/img923/662/y6hk2B.png)
-
Ostin 6 makuualustaa, niin saa lyödä lisää kerroksia mökkipakkaan. 15cm lisää, niin eiköhän ne junttanin nuolet ala pysähtymään :D
-
Käväsin tullinpultista stabeihin tuumasia pultteja ja läjän erikokoisia prikkoja. Aika äkkiä huomas säätelyssä eroa vakauteen.
Edessä nyt 10" ja päässä n. 70g ja sivustabina 12" n. 150g
Alunperin noissa tuli mukana 45g painot.
Retkitukulta on tulossa alaskan huppari ja kevyet vettä hylkivät housut.
Catfish customsilta tilasin jännesetin tehtynä brownell furysta.
-
Puvussa on aika väljä ja perinteinen leikkaus mikä on pelkästään positiivinen asia nykypäivän metsästysasujen pillihiha ja -lahjeleikkauksissa.
Artollekin kestää tulla 15kg lisää ja puku istuu silti..😋
-
Hitto, ukkoskuuro keskeytti harrastustoiminnan. 4cm vasta kerkes laittaan uutta kerrosta, no onneksi se pysäyttää vastakaaren nuolet. Ammutaan välissä :D
-
On muuten päästy junttanin kanssa siihen pisteeseen, ettei uskalla ampua kahta nuolta enempää samaan pisteeseen :)
-
Ostin kaveriltani Alilta 250 kpl oranssimustia 75mm maalitaulutarroja hintaan 12 ekua.
Lätkin niitä pakkoihin ja 3d öttiäisten persuuksiin niin kotona kuin joskus radallakin (siellä on jo muutama mun 50 millinen tarra). Tarkoituksena on säästää elikoiden vitaaleja sekä vähän monipuolistaa treeniä...
-
Buttolo....😞
-
Hain ittelleni eilen mettä-auton.
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
;D
Magee mettä-auto! Aika koleet vanteetki. Kalliimat ku auto ite ;D
-
Sopivasti maavaraa ku nuo 18:Set! ;)
-
6 kpl 100gn Muzzyn kolmiteräisiä kun on uupelo kiinteistä...
-
Tikka m07 deluxe, 12/70+5.56x50rMag. Vissiin se pittää sitä pystykorvaa alkaa kattoon seuraavaksi ;D
-
;)
-
Sanokaapa kertokaapa ku toinen ei tiedä.
http://iqbowsights.com/iq-pro-hunter/
Tommonen on tuloillaan kunhan vaan saa Suomen asti. Tuossa olis optiona 2X suurentava linssi, mutta kun ei koskaan moista ole nähnyt tai hypistellyt, niin kuinka hyvin nuo linssit oikeasti toimivat? Ite kun on tämmönen likinäkönen muutekin silmälasien kanssa elävä hyypiä, niin kiinnostais kovasti olisko moisesta apua pidemmillä matkoilla?
-
Maximal Defender pehmeä jousilaukku. Onpa fiksun oloinen kyllä sen entisen jo puhki kuluneen halpiskassin jälkeen. Tämä on eri malli kuin monella oleva Maximal Guardian, tämä on muutaman sentin pidempi, niin mahtuu tuo "kisajousikin" sisään. Hyvät varustetaskut.
-
yhteesä 48 flatlineä ja niille sulat tuli tilattua :D sitte pitäs olla vielä sulituslaite nii saa alkaa tekee nuolia. (määrää kauhistelijoile et ei tule kaikki itele)
jospa nuita ei kuites menis samaa tahtia ku aftermathia
-
Asian vierestä.. Onko täällä puukko asiantuntijoita? Isäukolta sain aikoinaan marttiinin tekemän puukon. Osaako joku valaista tarkemmin mitä puukossa olevat kaiverrukset meinaa ja mikä on tämä puukon "malli/historia? Katso kuvat.
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Näyttäisi olevan Marttiinin perinnepuukko sarjan pikkuleuku, teksti toisella puolen luultavasti J. Marttiini, Finland, Lapinleuku. Kaiverruksessa on ollut alunperin tunturimaisema jonka edessä poro vetää saamelaisukkoa ahkiossa. Pertti Vallo taas on luultavasti ollut puukon alkuperäinen omistaja. Puukko on ollut ja on tänä päivänäkin tilattavissa Marttiinilta omistuskaiverruksella. Ko. puukko on myös edelleen valmistuksessa ja tilattavissa. Enempää en osaa tuosta sanoa.
-
Näyttäisi olevan Marttiinin perinnepuukko sarjan pikkuleuku, teksti toisella puolen luultavasti J. Marttiin, Finland, Lapinleiku. Kaiverruksessa on ollut alunperin tunturimaisema jonka edessä poro vetää saamelaisukkoa ahkiossa.
Loistavaa! Löytyhän täältä asiantuntijoita. Onkohan entisöinnin arvoinen tämä yksilö enää.. Aika kulahtanut tuo teräosa.
-
Uuden hinta ilman kaiverrusta näkyy olevan tänä päivänä 53,90, eli ei mitenkään kauhean tyyris puukko. En tiedä mitä terästä tuossa alkuperäisessä tai uudessa on käytetty joten toimivuuden kannalta en osaa sanoa onko toinen parempi kuin toinen. Tunnearvo skaalassa taas entisöisin, vanhoissa työkaluissa on minun silmään enemmän arvoa kuin uusissa. Terähän tuossa toki on kulunut, mutta putsaamalla ja teroittamalla siitä toki saa aivan kelvollisen. Kahva vaatisi enemmän töitä kun on näemmä ottanut vettä jonnin verran. Yksi vaihtoehto on joko hioa se ja öljytä, tai vaihtoehtoisesti kunnostaa messinki helat ja tehdä uusi kahva, mutta siinä toki katoaa se vanhan patina jonka itse säilyttäisin.
-
Sen mitä tuota terää vielä katselin, niin nuo ruosteraatit pitäisi saada hiottua kokonaan pois terän läheltä, muuten ne "nousevat" leikkupinnassa esiin pikkuhiljaa sitä mukaa kun puukkoa teroittaa. Leukun terä taas tosin on verrattain ohut eikä uutenakaan kestä hirveästi vääntöä, joten kovin paljoa sitä ei taas kestäisi ohentaa. Jos löydät jostain hienolla kivellä olevan tahkon, niin sillä aluksi siitiä tuo terän hionta ja päälle teroitus esim vesihiomakivillä tai jos niitä ei ole saatavissa, niin vesihiomapaperia esim. 400, 800, 1200 ja 2000 ja niitä vasten teroittaa järjestyksessä. Lopuksi vielä leikkuupinnan viimeistely nahalla ja hiontatahnalla.
-
Uuden hinta ilman kaiverrusta näkyy olevan tänä päivänä 53,90, eli ei mitenkään kauhean tyyris puukko. En tiedä mitä terästä tuossa alkuperäisessä tai uudessa on käytetty joten toimivuuden kannalta en osaa sanoa onko toinen parempi kuin toinen. Tunnearvo skaalassa taas entisöisin, vanhoissa työkaluissa on minun silmään enemmän arvoa kuin uusissa. Terähän tuossa toki on kulunut, mutta putsaamalla ja teroittamalla siitä toki saa aivan kelvollisen. Kahva vaatisi enemmän töitä kun on näemmä ottanut vettä jonnin verran. Yksi vaihtoehto on joko hioa se ja öljytä, tai vaihtoehtoisesti kunnostaa messinki helat ja tehdä uusi kahva, mutta siinä toki katoaa se vanhan patina jonka itse säilyttäisin.
Melkeimpä järkevää pitää puukko jonninmoisessa terässä mut ei lähde sen kummemmin entisöimään..
-
Ostin käytettynä 60 paunasen bowtech specialistin. Mitä nyt eilen testailin ampua muutaman nuolen verran, niin onhan tuo vakaa kampe ampua. 37" ata ja 7.5" jänneväli. Kahvakin on siro ja muotoiltu iconiin verrattuna. 8)
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Tilasinpa itekki noita montecceja Danalta.. Taas kerran pitää kyllä Danan palvelualttiutta kehua, ku kysyin siltä niitä montecin harjoitusteriä oikeiden lisäksi. Noh, niitä ei Danalla varastossa ollut, mutta sepä lähetti sitte kolme omistaan :D
-
Hahaa... tilasin mun kaveri Alilta 6 kpl montec g5 kopioita.
Spinneröin ne ja totesin että suorin niistä on vain 1,5 mm kiero. Painot on kaikissa tasan 100gn eli laatu on huomattavasti parempi kuin aikoinaan ostamissani "made in U.S.A." Woodmanin Stingereissä....
No, onneksi on hankittuna kunnollisiakin kiinteitä...😄
-
Tuli tuo rocky mountainin tähtäin. Laatu ihan ok muutamaa asiaa lukuunottamatta. Korkeuden säätö ei mikään pehmein ole ja korkeudensäädön lukitusruuvi "löysää" aukaistessa. Tuon nyt fiksaa laittamalla, jonku kumitiivisteen ruuvin alle. 140€ ei mikään paha hinta tähtäimestä. Kyllä tuosta tähtäin tulee pienillä muutoksilla. Pitää vielä katsoa miten saisi tehtyä sen putkipinnin tuohon.
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Tilasin Deerhunterin kevyen Sneaky 3D Snow lumipuvun. Arvelin, että voisi lähteä Slovakiaan mukaan, jos vain terveyteni sinne lähdön nyt kestää. Sen kesällä ostamani jahtipuvun päälle voi vetää sitten säistä riippuen vihreän tai lumimallisen kevyen camopuvun (jos nyt molemmat kohtuudella mahtuvat mukaan - painahan ne eivät oikeastaan mitään). Viime vuonna sateli vähän luntakin.
Ahtihuvila oli selkeästi halvin, mistä moisen löysin:
https://www.ahtihuvila.fi/cgi-bin/webio2kauppa?Naamiointi/Deerhunter_Sneaky_3D_Snow_-puku&naytasivu=1100&id=983&saitti=ahtihuvila
-
Onkohan noita ollut kauankin markkinoilla? Ei pahan hintainenkaan...
-
vihdoi tuli laitettua sulituslaite tilauksee :D pääseepähä tekkee vihdoi uusia nuolia
-
Onkohan noita ollut kauankin markkinoilla? Ei pahan hintainenkaan...
Enpä osaa sanoa. Perusidea näkyy täältä, vielä ilman lumipukua:
http://oulunseudunjousimetsastajat.net/forum/index.php/topic,218.msg21420.html#msg21420
Meinaankin virittää nyt tuosta kuvissa näkyvästä Rytera Alien Nemesis -jousesta metsästyskamppeen, kun se on aiemmin useammin palvellut kisoissa. Nuolihylly vaihtuu, kahva saa pinnoitteen, painavammat nuolet käyttöön, valonokit käyttöön, valaistut tähtäimet ym. Toinen jouseni Martin Onza 3 kaipaisi narujen vaihdot, kun tässä Ryterassa uudet narut on jo keväästä asti saaneet vakaantua. Onzankin narut vaihdan (kaapissa on uudet), mutta en nyt halua mitään paineita niiden vakautumisesta ihan lähiviikoille.
-
Merlinillä oli näköjään -15% kaikista tuotteista. Pistin tilaukseen muutamat stabit ja 5" jatkopalasen.
-
tulipaha nyt se punapiste tähtäi itelki :D henkalta jakolta peräsi oleva apex
-
Ostinpa Burrell edge red lähettävän riistakameran. Lyhyen testin perusteella ihan asiallisen oloinen. Tosin näyttäis siltä, että kameran "kantama" vois olla vähän pitempi. Näyttäis n 10m päässä olevasta kohteesta ottavan kuvaa.
En tiedä johtuuko tehdasfirmiksestä. Täytyy kokeilla päivitystä, mikäli semmonen löytyy, ja auttaako asiaa.
Kuvan laatu ok sinänsä, myös pimeällä.
Retkitukusta 249€ nou toimituskulu ;D
Edit: Hyvin ottaa näköjään kauempaakin kuvaa. Nou hätä. :)
-
Eston FMJ 6mm 320 spinellä, nyt kova sulitusrupeama päällä, tai jos ainakin 6 alakuun niin pääsee säätään :D
-
Sulituslaitekki tuli nii ainaki näi aluksi tusinaa flatlineä ois tarkotus sulat laittaa. Pääseepä sitte itekki enempi tähtäintä säätää
-
Onkohan noita ollut kauankin markkinoilla? Ei pahan hintainenkaan...
Enpä osaa sanoa. Perusidea näkyy täältä, vielä ilman lumipukua:
http://oulunseudunjousimetsastajat.net/forum/index.php/topic,218.msg21420.html#msg21420
Tässäpä se uusi lumipukuni:
(http://imageshack.com/a/img922/7681/yhwIi8.jpg)
Kasvoille saa halutessaan myös hupun, joka toimii myös suojapussina koko rakenteelle kuljetettaessa. Koko S/M mahtuu helposti päälle huolimatta lääkityksen aiheuttamasta (ohimenevästä) turvotuksestani...
-
Ei paha...
-
Tilasin kaveriltani Alilta tähtäimeen sinisen 2 x 12mm tritium puikon tähtäimeen. Valoa pitäisi riittää 25 vuodeksi...
-
Aiemmin ostamastani kalvopuvusta:
http://www.eranetti.fi/tuote/metsastyspuku-aktiv-kevlar/
Jonkin verranhan olen tuota tänä syksynä ehtinyt jahdissakin käyttää. Outomerkkisen puvun tapauksessa eniten huolestutti hankkiessa, millainen on sen kalvon laatu. Itse asiassa jahtikokemuksissa (jotka ovat olleet perusvuotta vähäisemmät) en tehnyt siitä huonoja havaintoja, mutta paljon useammin asu on ollut päällä hevostallin huoltohommissa. Ja niissä on tullut vaikutelma, että kalvo hengittää huonosti ja aina on hiki. Ellei se sitten johdu normaalitasoa nyt jonkin verran heikommasta kunnosta tms.
Pitää kokeilla ensi kerralla tallilla aiempaa kalvopukua vertailun vuoksi...
-
Cat S41
-
Cat S41
Ilmeisesti uusi malli Catilta ja vaikuttaa äkkiseltään asialliselta.
-
S41:n pitäisi olla S60 vastaava mutta ilman lämpökameraa sillä vekkulilla erotuksella että neliykkösessä on reilusti isompi akku. Aikahan sen näyttää miten pelaa mutta ne catit mitä olen päässyt näpräämään ovat olleet kuuluvuudeltaan ja kosketusäytön toimivuudelta ihan eri luokkaa kuin pläkveivi. Akaalla oli yhdellä Catin S41 joka hitto vieköön toimi ruuhka-Suomen erämaassa kaukana kaikesta sivistyksestä...
-
Ihana puhelin 💓💓💓💓💓💓💓
-
Sivujousilajiin eli ratsastusjousiammuntaan sain vaimolta synttärilahjaksi uuden nuoliviinin:
(http://imageshack.com/a/img922/3749/SBEUtR.jpg)
Meni aikansa, kun selvitin itse, millainen sen kannattaa olla. Tuo on lajin kuuluisan iranilaisen harrastajan tekemä, jonka minulle toimitti Iranissa usein käyvä kotimainen nuori naisharrastaja. Rakenne on simppeli, mutta nuolikapasiteettia on 11 nuolelle, mikä riittää kaikkiin kisalajeihin (en tarkoita, että välttämättä koskaan kisaisin). Oikeakätisellä tuo tuleekin kehon vasemmalle puolelle siten, että nuolten nokkipää osoittaa eteenpäin. Tuo minimoi matkaa viinistä jouselle, kun kyseessähän on laji, jossa ammutaan rivakkaa tahtia laukasta (eikä riistaa vaan tauluja).
Viinin rakenteessa on sellainen jännä juttu, että sen tukevuus hoidetaan laittamalla sisälle tukikepeiksi pari särkynyttä nuolta.
Yksi pikku erikoisuus muuten ratsastusjousiammunnasta - nokit on tapana käsitellä kuvan mukaisesti normaalia avoimemmiksi, jotta nokitus onnistuu helpommin. Onnistuu kärkipihdeillä ilman nokin lämmittämistä. Vähän yllättävää, mutta totta.
(http://imageshack.com/a/img924/5895/Woe1v1.jpg)
-
Sivujousilajiin eli ratsastusjousiammuntaan sain vaimolta synttärilahjaksi uuden nuoliviinin:
Kun meillä OSJM:ssäkin on peräti kolme ratsastusjousiampujaa, niin laitanpa vielä linkin hienoon juttuun tämän nuoliviinen tekijästä ja toimittajasta :)
https://www.raymond.fi/paajuttu/soturi/
-
Tulipa luettua mutta jotenkin en saanut jutusta kiinni sen ylenpalttisen paatoksen vuoksi...
-
Tulipa luettua mutta jotenkin en saanut jutusta kiinni sen ylenpalttisen paatoksen vuoksi...
Minusta jo yksin jutun kuvamateriaali on poikkeuksellisen hieno. Tuo kuvaaja ei ole suomalainen vaan jostain muualta.
-
Kuvat ovat todella hienoja...
-
Aiemmin ostamastani kalvopuvusta:
http://www.eranetti.fi/tuote/metsastyspuku-aktiv-kevlar/
Yksi moka tuossa ainakin on hengittävyyden kannalta se, ettei kainaloissa ole tuuletussaumoja, jotka voisi aktiivisemman tekemisen ajaksi avata vetoketjulla. Sellaisethan ovat kalvovaatteissa varsin tavallisia, esim. JahtiJaktin lumikalvopuvusta löytyy. Vaimolle jo alustavasti esitin moisen parannuksen toteutusta tuohon takkiin, ehkä hänellä on joululomalla sopivasti aikaa :)
Tosin alempana vyötärön paikkeilla on avattavat n. 15 cm pystyvetoketjut molemmin puolin. Selkäpuolella on ikään kuin "putki" näiden välillä, mutta ei mitään tuuletusyhteyttä vuoren läpi. Se on vain erikoiseen paikkaan laitettu tasku.
-
Se on tyypillinen hurrilähtöisten asujen riistapussi tai tasku riippuen miten se on eristetty. Mulla on kaksi hurriasua joista toisessa on veden/verenpitävä selkätasku ja toisessa se on normi vuorella.
Hurreilla on jopa sotavaltion kamppeissa selkätaskut jotka ovat varmaankin käteviä kunhan niitä vaan käyttäisi...
-
Heräteostos tilattu. Hunter Tight VHF-puhelin + kuuloke + 2 antennia. Postikuluineen paketille hintaa 143,90€. Tuossa kaikki tarvittavat roinat mukana.
https://www.greentrail.fi/tuote/hunter-tight-vhf-puhelin--kuuloke--2-antennia/3950001237677/
-
Suosittelisin että ostat vielä semmoisen korvakuulokedarjan jossa on erillinen tangentti jonka saa esim kaulukseen. Puhelimen käyttö helpottuu huomattavasti kun ei tarvitse puhua puhelimen mikkiin ja "pahassakin paikassa" viestiminen onnistuu hiljaisella kuiskauksella...
-
Suosittelisin että ostat vielä semmoisen korvakuulokedarjan jossa on erillinen tangentti jonka saa esim kaulukseen. Puhelimen käyttö helpottuu huomattavasti kun ei tarvitse puhua puhelimen mikkiin ja "pahassakin paikassa" viestiminen onnistuu hiljaisella kuiskauksella...
Juu sellaane pitää vielä laittaa. Hyvä huomio👍
-
https://www.vaeltajankauppa.fi/Makuupussit-ja-makuualustat/Modulaarinen-makuupussi-Mil-Tec (https://www.vaeltajankauppa.fi/Makuupussit-ja-makuualustat/Modulaarinen-makuupussi-Mil-Tec)
Miltecin pussukan ostin. Saa nähdä jos loppuis paleltumiset.
-
Heräteostos tilattu. Hunter Tight VHF-puhelin + kuuloke + 2 antennia. Postikuluineen paketille hintaa 143,90€. Tuossa kaikki tarvittavat roinat mukana.
https://www.greentrail.fi/tuote/hunter-tight-vhf-puhelin--kuuloke--2-antennia/3950001237677/
Nopeaa toimintaa Green Traililta. Eilen tilasin tuotteen nyt se on jo noutopisteessä 😊
-
https://www.vaeltajankauppa.fi/Makuupussit-ja-makuualustat/Modulaarinen-makuupussi-Mil-Tec (https://www.vaeltajankauppa.fi/Makuupussit-ja-makuualustat/Modulaarinen-makuupussi-Mil-Tec)
Miltecin pussukan ostin. Saa nähdä jos loppuis paleltumiset.
Kerroppa vähän fiiliksiä jahka käyttökokemusta kertyy.
-
Mulla on ollut nelisen vuotta ja voin sanoa muutaman kymmenen yöpymisen perusteella että riittävän lämmin -10 asteessa mutta vitun painava ja tilaa vievä. Mukana tuleva kompressiopussi hajoaa eka kiristyksellä mutta kannattaa ostaa orkkis pussi jos on vaan saatavilla. Sitä kestää kiristää vaikka päällä seisten...
Jos nyt ostaisin pussin niin päätyisin SAintin Carinthiaan - mutta kyllä tuollakin pärjää eikä palele.
-
Peuran takajalka haettu tänään lämminsavusta. En oo vielä maistellut. Saa nähdä onko syötävää :D
-
Mullon vielä pakkasessa...
-
Päätin laiskuuttani heittäytyä kerettiläiseksi ja ostin Tokmannilta 1100w sähkösavustimen! Ja halavalla alle 40 ekua!!!!
Koesavustukseen menee kauriin ulkofile joulupöytää varten mutta epäonnistumisen backuppina uuniin menee muflonin takapaisti....😋
-
Heräteostos tilattu. Hunter Tight VHF-puhelin + kuuloke + 2 antennia. Postikuluineen paketille hintaa 143,90€. Tuossa kaikki tarvittavat roinat mukana.
https://www.greentrail.fi/tuote/hunter-tight-vhf-puhelin--kuuloke--2-antennia/3950001237677/
Nopeaa toimintaa Green Traililta. Eilen tilasin tuotteen nyt se on jo noutopisteessä 😊
Nyt tämä sama paketti 99.90€😥
-
Heräteostos tilattu. Hunter Tight VHF-puhelin + kuuloke + 2 antennia. Postikuluineen paketille hintaa 143,90€. Tuossa kaikki tarvittavat roinat mukana.
https://www.greentrail.fi/tuote/hunter-tight-vhf-puhelin--kuuloke--2-antennia/3950001237677/
Nopeaa toimintaa Green Traililta. Eilen tilasin tuotteen nyt se on jo noutopisteessä 😊
Nyt tämä sama paketti 99.90€😥
Prkl sun kanssa piti tilata itelle.
-
Heräteostos tilattu. Hunter Tight VHF-puhelin + kuuloke + 2 antennia. Postikuluineen paketille hintaa 143,90€. Tuossa kaikki tarvittavat roinat mukana.
https://www.greentrail.fi/tuote/hunter-tight-vhf-puhelin--kuuloke--2-antennia/3950001237677/
Nopeaa toimintaa Green Traililta. Eilen tilasin tuotteen nyt se on jo noutopisteessä 😊
Nyt tämä sama paketti 99.90€😥
Prkl sun kanssa piti tilata itelle.
😂😂😂
-
saksasta tuli vaistoo nippu nuolia ja sulkia.
halvempia kiina sulkiaki tuli tilattua ku mistäpä nuista tietää koska tulee. vaa tulipa sitte kiinastaki jo tällä viikkua yht 200 4" luonnosulkaa :D kai ne vähä aikaa riittää vaikka muilekki jakas ::)
-
Heräteostos tilattu. Hunter Tight VHF-puhelin + kuuloke + 2 antennia. Postikuluineen paketille hintaa 143,90€. Tuossa kaikki tarvittavat roinat mukana.
https://www.greentrail.fi/tuote/hunter-tight-vhf-puhelin--kuuloke--2-antennia/3950001237677/
Nopeaa toimintaa Green Traililta. Eilen tilasin tuotteen nyt se on jo noutopisteessä 😊
Nyt tämä sama paketti 99.90€😥
Prkl sun kanssa piti tilata itelle.
😂😂😂
Hain just matkahuollosta
-
https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/mora-220-vetopuukko-parepuukko
No ny löytyi varuste, jollaista olen kaipaillutkin: Päre/sytykepuukko. Elikkä puukko jossa on kahvat terän molemmissa päissä. Oksattoman mäntyklapin lohkoo tuolla päreiksi hetkessä. Tasalaatuisimmat päreet soveltuisi jopa jonkinlaiseen askarteluun, ainakin johonkin joulukoristehommiin lapsosille.
Yks pärehimmeliteelmys jo roikkuukin möksän katosta. Olen katsellut päretyövideoitakin netistä, jospa joskus tohtisi jotain pientä pärekippoakin tehdä.
Jos vuolee tavallisella puukolla kiehisiä, ei niitä kummoista kasaa viitti vuoleskella kun on käsi kipee.
-
No hemmetti...👍
-
https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/mora-220-vetopuukko-parepuukko
No ny löytyi varuste, jollaista olen kaipaillutkin: Päre/sytykepuukko. Elikkä puukko jossa on kahvat terän molemmissa päissä. Oksattoman mäntyklapin lohkoo tuolla päreiksi hetkessä. Tasalaatuisimmat päreet soveltuisi jopa jonkinlaiseen askarteluun, ainakin johonkin joulukoristehommiin lapsosille.
Yks pärehimmeliteelmys jo roikkuukin möksän katosta. Olen katsellut päretyövideoitakin netistä, jospa joskus tohtisi jotain pientä pärekippoakin tehdä.
Jos vuolee tavallisella puukolla kiehisiä, ei niitä kummoista kasaa viitti vuoleskella kun on käsi kipee.
...tuntuisi 5-10 mm päre jatkojalostuvan vaivattomimmin kiehiseksi. Ihmeen koukuttavaa hommaa tommonen vuoleskelu. Kun saapi tuntuman kohilleen, alkaa tulla jo kohtalaisen pitkää ehjää lastua.
Vielä ei kuiten synny minulta tommonen puulintu, hienon näköstä hommaa kun osaaja käyttää puukkoa:
https://www.youtube.com/watch?v=_f-Nvr5B7Tg
-
Vermil Archeryltä peukalosormus hevosjouseen. Ei aiempaa kokemusta vastaavasta, vaan peukalossa on ollut suojana teippiä. Kyse on siis jousimetsästyksessä (olemattoman?) harvinaisesta peukalolaukaisusta, jonka toimivuutta leikkurin kanssa aion kuitenkin myös kokeilla. Vermililtä saa eri kokoja, eli mittauksen mukaan valitaan oikea koko. Otin muovisen ("ivory") Victory mallin, joka maksoi alennuskoodin kera alle 15 taalaa plus muutama taala toimituskuluja. Jos jää käyttöön, voi tilalle hommata samasta firmasta myös vastaavan metallisen, hinta noin tuplat tai vähän päälle.
-
Kait siihen on jokin syynsä ettei peukkurengasta käytetä metsästyksessä, taatustihan sitä on kokeiltu, muistelisin että primitiivijousi sivuilla oli aikoinaan juttua kokeiluista...
Mulle pukki toi mm. survival sahan ja parranhoito välineet. Kun katsoin sahan ohjevideon niin tulin siihen tulokseen että pukki ihan selvästi vihjailee jotakin lahjoillaan ja ne jotenkin liittyvät toisiinsa...😀
https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=10156630981582388&id=397891797387&_rdr
-
Kait siihen on jokin syynsä ettei peukkurengasta käytetä metsästyksessä, taatustihan sitä on kokeiltu, muistelisin että primitiivijousi sivuilla oli aikoinaan juttua kokeiluista...
Niin, tai oleellisinta lienee peukalolaukaisu ylipäätään, jonka taustalla on nyt se urheilumuoto metsästyksen sijaan. Pitääpä googlata primisivustoa.
-
Kait siihen on jokin syynsä ettei peukkurengasta käytetä metsästyksessä, taatustihan sitä on kokeiltu, muistelisin että primitiivijousi sivuilla oli aikoinaan juttua kokeiluista...
Niin, tai oleellisinta lienee peukalolaukaisu ylipäätään, jonka taustalla on nyt se urheilumuoto metsästyksen sijaan. Pitääpä googlata primisivustoa.
Jos en ihan väärin muista, peukalorenkaan avulla olisi helpompi ampua nuoli jousen oikealla puolella (oikeakätisellä). Varanuolet voi pitää vetokäden nyrkissä, josta (kai) osaaja voi aika nopeesti asettaa uutta nuolta jänteelle, siihen jousen oikealle puolelle on helpompi lätkiä uutta nuolta. En ole kokeillut tosin ite.
Voi olla että peukalorenkaalla on myös helpompi pitää loppupito pitkävetoisella turkkilaisella sarvijännejousella, jolla ammuttaessa nokki näkyisi olevan pitovaiheessa suunnilleen jossain pakaran tasalla.
Ehkä peukalorengas voisi poistaa sormilaukaisun aiheuttamaa virhemahdollisuuttakin. Mutta nämä oli vaan arveluita.
Metsästyksessä saattaa olla peukalorenkaasta hyötyä jos on tulittamassa esim. ohi laukkaavaa myskihärkälaumaa Grönlannissa. Eskimoillakin oli ennenvanhaan vastaavassa tilanteessa merkannut laukauksissa enemmän "määrä kuin laatu"
-
Jos en ihan väärin muista, peukalorenkaan avulla olisi helpompi ampua nuoli jousen oikealla puolella (oikeakätisellä).
Kyllä. Oman taustani aiheeseen liittyen voi lukea täältä, missä voidaan myös jatkaa aiheesta:
http://oulunseudunjousimetsastajat.net/forum/index.php/topic,1460.0.html
-
Minusta on niin että jos hevosjousesta ja sen ampumatekniikasta peukkurenkaineen saisi jotakin ylivertaista hyötyä metsästykseen sitä käytettäisiin ympäri maailmaa enemmän kuin vastakaarijousta ja perinteistä sormilaukaisua...
Tämä aihe ei juurikaan jaksa kiinnostaa tällä hetkellä kun fasessa on menossa useampi valkohäntäpeuran metsästykseen liittyvä keskustelu. Itse aihe ei rehellisesti sanottuna juurikaan kiinnosta.....
-
Minusta on niin että jos hevosjousesta ja sen ampumatekniikasta peukkurenkaineen saisi jotakin ylivertaista hyötyä metsästykseen sitä käytettäisiin ympäri maailmaa enemmän kuin vastakaarijousta ja perinteistä sormilaukaisua...
Tällaisesta väitteestä ei minulla olekaan pätkääkään kyse. Asian tausta löytyy äsken laittamastani linkistä foorumin omaan aiheeseen.
EDIT: kun komppasin, että nuoli on helpompi ampua peukkulaukaisulla jousen oikealta puolelta, en verrannut mihinkään välimeren otteeseen vaan siihen, että peukkulaukaisulla ammutaan nimenomaan oikealta eikä vasemmalta puolen jousen runkoa (oikeakätinen ampuja).
Itse en noita Facebookin uusimpia peurakeskusteluja ole vielä jaksanut lukea. Sen verran olen kuitenkin jyvällä, että keskustelukulttuuri saman harrastuksen ihmisten kesken saisi Facebookissa mieluusti olla paljon parempi ja vähemmän epäystävällinen toisia kohtaan.
-
Kyllä se on aika haasteellinen juttu peukalorengas.
Olen muutaman version sorvannu pommista ja kyllä peukaloon käy kipiää yli 40# ammuttaessa.
-
Kyllä se on aika haasteellinen juttu peukalorengas.
Olen muutaman version sorvannu pommista ja kyllä peukaloon käy kipiää yli 40# ammuttaessa.
Ehkä se on ollut muotoiluvirhe sinulta ;) No, tämä nyt on tässä vaiheessa joka tapauksessa vain kokeilu. Peukalolaukaisua kun voi tehdä ilmankin moista härveliä, jonka pitäisi paremminkin suojata peukaloa kuin aiheuttaa kipua. Suurin epäilyksen aihe minulla on se, heikentääkö peukalosormus itse asiassa tuntumaan nuolten nopeaan nokitukseen - siis siinä hevosurheilulajissa, ei ratsastusjousimetsästyksessä.
-
Siksi piti tehdä muutama versio että sai reijän halkaisijan omalle peukalolle sopivaksi ja lisäksi sen pitää istua peukuun mahdollisimman hyvin.
-
Siksi piti tehdä muutama versio että sai reijän halkaisijan omalle peukalolle sopivaksi ja lisäksi sen pitää istua peukuun mahdollisimman hyvin.
Joo, tuolla Vermilillä on eri kokoja ja itselle valitaan sopiva mittaamalla peukalo kahdessa suunnassa työntömitalla.
-
Kiinan valonokkeja. Vähän joutu hiaseen että Mahtu putkeen.
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Mulla on kanssa setti noita viilaamista vaatineita kiinan valonokkeja mutta ainakin ne ovat ihan onnettomia valoteholtaan jos verrataan vaikkapa Lumenokin nokkeihin. Jätin Slovakiassa yhden kiinan valonokin viimeiselle verijäljelle puuhun että jälki löytyy pimeässä. No löytyihän se kun huomasi kiinan valonokin nippanappa 5m päästä. Lumenok näkyy +100m.
Minusta ero tulee siitä että Lumenokin led on punainen ja muovi kirkas kun minun kiinalaisissa led on valkoinen ja muovi punainen - siihempä se valoteho katoaa kun pitää valaista värjätyn muovin läpi.... Mutta voihan nuo Tuomaksen nokit olla eri valmistsjalta...
En tiedä kannattaako nokeissa kuinka paljon pihistellä - ostin 6kpl 5-6 vuotta sitten ja 4 on vielä ehyenä ja 2 on mennyt jumiin, jokaisella nokilla on pieksetty vähintään muutama elukka hengiltä ja suosikkinokilla hyvästikin toistakymmentä. Valonokki kestää vettä mutta veri jumittaa sen joten se kannattaa käyttää Savonmuan Jousarmeijan ylpiällikkö Kulliinin Joukon konstia ja laittaa kirkasta teippiä virtakytkimen aukon suojaksi... ( muistas etes itse laittaa)
-
Onhan se niinkin tietenkin juu.. Mut katsotaan ny kuis pelittää ja näkyyks! Se teippi hommeli pitää Laitta korvantaakse!
-
T.r.u ballin short n sweet s2 laukaisulaitteen tilasin.
-
Toyota Corolla 4WD STW - ei kauhean ruma mutta ei ruusukaan....
-
Toyota Corolla 4WD STW - ei kauhean ruma mutta ei ruusukaan....
Mikä vuosimalli, kun on oikein neliveto? Kysyy nimim. autoista välillä kiinnostunut
-
1997 ja ajettu 283t. Tarkoitus on hiukan lisätä maavaraa mutta siihen se taitaa tuunaus jäädä. Vaikuttaa siltä että tekniikka on kunnossa mm. laturi, startti, kytkin ja iskarit on vaihdettu 20t sisällä asennuskuittien mukaan. Kori on sitten mitä on...
-
Ok. Minulla oli joskus facelift-malli tuosta, mutta etuvetoisena hatchbackina. En ole edes tiennyt, että tuota on myyty myös nelivetona.
Aamulla tuli Facebookissa vastaan Peugeotin mainos kolmesta SUVista. Ne olivat hienosti muotoiltuja, joten uteliaisuuttani kävin katsomassa Peugeotin nettisivuja. Kävi ilmi ettei yhtään noista kolmesta mallista edes myydä nelivetoisena! Melkein jo nolotti valmistajan puolesta...
-
Niimpä, maailmassa on hirveästi wannabee asioita...😉
-
Kaikkea mielenkiintoista sitä "uudesta" autosta löytää; huopakumisaappaan vuori 1kpl, pipo camo/punainen värillä, 2kpl ohjekirjan mukaista Toyota kuormaliinaa avaamattomassa paketissa, avaamaton tikkari, kolme (3) saksitunkkia...😉
-
kolme (3) saksitunkkia...😉
Toivotaan, että olen väärässä, mutta vähän tulee tuosta sellanen kutina, että niille on jokin syy olla siellä autossa :P Toivotaan ettei tuu tarvetta =D
-
Ostin Huttusen Veijolta halavalla Apexin Covert 1 pinnisen. Siitä vekkuli että mukana tuli 0.10 ja 0.19 pinnit joissa on kolme valinnaista väriä. Sen verran tuli testattua että punainen pinni on perseestä ja oranssi vielä enemmän - pitää siis tyytyä vanhaan kunnon vihreään. Scopen halkaisija on n vartti tuuman pienempi kuin vanhassa joten sen ympärillä on liikaa ilmaa "aivot narikassa" ampumiseen ainakin tässä vaiheessa...
-
Kieltämättä Apexin tekninen toteutus on hienoinen pettymys ja mutta sen vesivaaka sydeemi on täysi fiasko.
Vesivaaka on sijoitettu vasten pinnin jalkaa jolloin se ei näy selvästi missään olosuhteissa ja itse vesivaaka on suorastaan ällistyttävän hidas reagoimaan kallistuksiin. Ja sen kun vaan hidastuu kun ilma kylmenee -13 asteessa kuplan siirtyminen laidasta laitaan kestää n 20 sekuntia ja viivojen välinkin siirtymiseen menee vajaat 10 sekuntia.
Vesivaaka sydeemin parantaminen on helppo ja halpa homma mutta katsotaan miten tekniseen toteutukseen tottuu...😉 Onneksi veritöissä ja kisahommissa hyväksi koulutettu kinkkitähtäin on vain ruuvauksen päässä...👍
-
Tulipas tilattua toisesta kotimaasta baofeng vhf-puhelin. Hintaa 20€ ja risat, 2kpl puhelimia, akut ja laturit. Kuuluu jopa yli 3km. Hyvin toimivat kun kaverin kans vähän jänöjussia miesajolla härnättiin.
-
VHF? ...vai sittenkin PMR?
-
VHF? ...vai sittenkin PMR?
Joo prrkle, korjausta asiaan. UHF puhelimet siis kyseessä ::)
-
On niitä PMR-puhelimiakin joskus Äimärautiolla käytetty. Kaurisjahdeissa puolestaan VHF:ää :)
-
Nykyään on alkanut tulla noiden VHäFfien hinnat alas ja kun lupaakaan ei enää tarvitse maksaa niin ne ovat kyllä yleistyneet vauhdilla...
-
Särmän hupullisen fleecetakin ostin, kun oli poistossa.
-
Tilasin toisen tusinan noita black eagle carnivore nuolia ja otin samalla pinninokit.
-
Jaakko, mistä tilasit nuolet ?
Itselläkin on mietinnässä uusien nuolien hommaaminen
-
http://www.thearcherycompany.com/shop/
Ei voi ku kehua. Sunnuntaina myöhään illalla tilasin. Ma aamuna tuli viesti, että postitettu ja keskiviikko aamuna oli, muka posti koittanu toimittaa ovelle, mutta en usko ku olin kotosalla. Eli kolmessa päivässä Briteistä. Järkevin paikka eiroopasta noille black eagle nuolille. Poikolaiselta tilasin pinninokit saa nähdä kauan niitten kanssa menee.
20£ postit, eli melko suolaset. Kannattaa kimpassa tilata.
-
sulkateippiä ja jonku moine nuoliputki
ku ei iha pientä tilausta viittiny tehä nii otimpa sitte pari rullaa teippiä, säilyypä se toine komerosa itelki varale
nuoliputkesta ei iha varmuutta millane se on vaa eipä se maksanu ku 10e
-
Uudessa villisikateemaisessa Jahti-lehdessä oli juttua mm. villisian jousimetsästyksestä, mutta myös villisialle tarkoitetuista suoja-asuista, joita kerrottiin käytettävän mm. Saksassa ja Ruotsissa, mutta tekevän tuloaan myös Suomeen. Minähän ostin tuontyyppisen asun viime vuonna ajatellen Slovakian hiipimisjahtia, joka sitten jäi terveyssyistä väliin.
Jutussa sanotaan housujen olevan jäykkyytensä ja reilun lämpimyytensä vuoksi kelpaamattomat yleishousuiksi. Noissa omissa housuissa en ole moista havainnut, mutta takkiahan olen moittinut hiostavaksi. Eilen hainkin takin ompelijalta, joka toteutti siihen kalvovaatteissa ylipäätään tavalliset, vetoketjuin toteutetut tuuletussaumat kainaloihin. Alkaa olla jo lämmin keli tuon takin testaamiseen, mutta ratkaisun vaikutusta pitää vähän kokeilla. Kuten tapoihin kuuluu, avattavissa saumoissa on myös hyttysverkko.
Yksi moka tuossa ainakin on hengittävyyden kannalta se, ettei kainaloissa ole tuuletussaumoja, jotka voisi aktiivisemman tekemisen ajaksi avata vetoketjulla. Sellaisethan ovat kalvovaatteissa varsin tavallisia, esim. JahtiJaktin lumikalvopuvusta löytyy.
-
Isompana android pohjainen kosketusnäytöllinen radio autoon. Ja nuolia tusinan verran lisää. :D Niille o vamaan tarvetta....
-
Tuorein metsästäjän opas saapui.....aloitamma opiskelun.
-
Tuli huudeltua ebaysta Shibuya ultima carbon cpx tähtäin runko ja CBE scope.
-
Pienellä rahallisella panostuksella "takuusta" leupold rx-1300i etäisyysmittari. Hyvin taas onnistunu en osta mitään jousikamoja kuukausi. :o
-
https://www.ebay.com/itm/Waterproof-600M-6X-LCD-Telescope-Laser-Range-Finder-Distance-Height-Speed-Meter/152965086275?epid=22008778780&hash=item239d6dfc43%3Ag%3Apd4AAOSwBcNa1wE3 (https://www.ebay.com/itm/Waterproof-600M-6X-LCD-Telescope-Laser-Range-Finder-Distance-Height-Speed-Meter/152965086275?epid=22008778780&hash=item239d6dfc43%3Ag%3Apd4AAOSwBcNa1wE3)
Tuollanen etäisyysmittari tuli klikattua....saas nähä kuis pelaa. ..
-
Osa B-teamin uudesta liikuteltavasta kalustosta...
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
https://www.ebay.com/itm/Waterproof-600M-6X-LCD-Telescope-Laser-Range-Finder-Distance-Height-Speed-Meter/152965086275?epid=22008778780&hash=item239d6dfc43%3Ag%3Apd4AAOSwBcNa1wE3 (https://www.ebay.com/itm/Waterproof-600M-6X-LCD-Telescope-Laser-Range-Finder-Distance-Height-Speed-Meter/152965086275?epid=22008778780&hash=item239d6dfc43%3Ag%3Apd4AAOSwBcNa1wE3)
Tuollanen etäisyysmittari tuli klikattua....saas nähä kuis pelaa. ..
Ja mittari tulikin nopeasti. Sai hakea postista jo 1.6 pikkusen reilu viikko....ny jäi saksan poika toiseksi, kun sieltä odotin pakettia ja oletin sen olevan postissa, niin tämä olikin mukava ylläri. Saikin jo vaunupaikalla matkoja harjotella ja samalla sai siellä kohdistettua tähtäimen 30 ja 40 metrille taas kohilleen.
-
nuolia taas kulunu viime aikoina jote tilauksee lähti nippu nuolia ja 125grain taulukärkiä.
-
Ostimpa tuossa hetäteostoksena 70# APA taljan. Ja ihan vaan vittusillani että pääsisin säätämään kunnolla taljaa ja ampumaan "vaikeaksi mielletyn" pienellä jännevälillä. APA on pieni kanadalainen (laatu?)jousivalmistaja jolla on ilmeisesti jotakin tekemistä Hoytin kanssa.
Jousi on mallia Kong Cobra ja ata nopeus on niinkin huima kuin 370fts - juutubesta löytyi pätkä jossa koopralla ammuttiin 380gn kepillä 327 feettiä ja 650gn kepillä muistaakseni vielä 260 feetin tienoille...
Voihan se olla ettei sillä tee paskaakaan mutta kaupanpäälliset oli jo hyvinkin hinnan arvoiset..😉
-
Siinä se APA nyt on härpäkkeineen. Mukaan tuli 35 keppiä joista tusina sulittamattomia....
Mielenkiintosta on jousen runkoon on integroitu leikkurin kovapalateroitin, leikkuri avain, nokki työkalu ja camin lukitus työkalu jolloin esim jänteen ja/tai moduulit voi vaihtaa ilman prässiä. Jousesta ei löydy niin merkin merkkiä siitä että sitä olisi käytetty.
Käy aika pitkäksi kun joutuu tuijottelemaan seinällä riippuvaa jousta parhaimmassakin tapauksessa vielä kolmisen viikkoa mutta eiköhän nuo innokkaat koeampujat löydy suht läheltä...😉
-
Jaakko piiska APA:lla. Antakoon värvätty koeampuja kommenttia mutta sivusta kuuneltuna APA on yllättävän hiljainen...
-
Vortex opticsia pitää kehaista. Juoksa -openissa hukkasin toisen etulinssinsuojan ja tänään nakkasin päivällä Vortexille viestiä, että löytyskö niiltä noita suojia kadonneen tilalle. 3h päästä tuli kysely, että mikä on osoite ja, että lähettävät kaikki suojat. 8)
-
Jaakko piiska APA:lla. Antakoon värvätty koeampuja kommenttia mutta sivusta kuuneltuna APA on yllättävän hiljainen...
Vetopituus oli itselle pari tuumaa liian lyhyt. Vaikka onkin ns. Speedbow, niin todella miellyttävä ampua. 5" jänneväliä ei kyllä huomaa ja hiljaisuus yllätti. Nätimpi virittää, mitä iconi samalla paunoilla. Leveän jännestopparin vuoksi todella jämäkkä "backwall". Ainoa moitittava juttu jousen yläpainoisuus. Ammuttaessa ei mitään tärinöitä käteen ja jousi ei lähde hyppimään.
-
Minä olin vähän järkyttynyt noista Jaakon kommenteista sillä ostin uteliaisuuttani APAn juuri sen takia että sen pitäisi olla kaikilta muilta ominaisuuksiltaan täyspaska pl. nopeus. Tais mennä kaupat pieleen mutta toisaalta nuoliahan minä ostin ja jousenreuhka tuli kaupantekijäisinä..😉
-
Jos oisin 1300 euroa laittamassa runkoon ei kuitenkaan olisi ykkösvalinta ;)
-
Eipä tosiaankaan kuten en olisi missään tapauksessa laittamassa muuhunkaan jousen runkoon...🤔 Pienvalmistaja jonka etuna tosin on se että pörssiosakkaat eivät luo taloudellisen voitonmaksimoinnin paineita. Jousi oli varmasti myös juuri sen harvinaisuuden vuoksi kauan myynnissä ja hp tippui tippumistaan. En olisi ilman Perttilän Vesan kokemuksia APAsta edes harkinnut huumoripitoista ostosta. Joka nyt kyllä vaatinee jo vähän vakavampaa suhtautumista...
Ruotsissa ja Saksassa näyttäisi olevan APAn edustajat.
-
Ostakaa poijat parin vuoden takasia obsessioneita. Sillon tuli käsityöläispainosta silkinpehmeitä 6-7" risellä olevia jousia jotka ei häpiä nopeudessa näille noppeusjyrillekkään. ;)
-
Eihän niissä ole edes haarakaapeleita :o
-
Eihän niissä ole edes haarakaapeleita :o
Miksi pitäis ? :)
-
Koska haarakaapelit mahdollistaa paremman ja helpomman säätämisen ;)
-
Minä olen sitä mieltä että haarakaapelit on yhtä pätevät kuin SAintin vanhat "vitukkeet" eli tetsarit. Iconin kanssa ei ole tullut edes mieleen edes niitä tarvitsisi mutta nyt hankin ihan tarkoituksella semmoiset vitukkeet oikein tuplana kun sai käytännössä ilmaiseksi...😉
-
Koska haarakaapelit mahdollistaa paremman ja helpomman säätämisen ;)
Ostaa semmosen jousen joka ampuu suoraan iliman että pitää joka vuosi olla penkissä sen kans ;)
Minä olen sitä mieltä että haarakaapelit on yhtä pätevät kuin SAintin vanhat "vitukkeet" eli tetsarit. Iconin kanssa ei ole tullut edes mieleen edes niitä tarvitsisi mutta nyt hankin ihan tarkoituksella semmoiset vitukkeet oikein tuplana kun sai käytännössä ilmaiseksi...😉
Ovat SA:ssakin ymmärtäneet että tetsari oli vähän vanha keksintö ja siirtyneet modernimpaan... ;)
.. ei vain kunhan lämpimikseni vittuilen. Hyvä jousi varmasti.
-
Koska haarakaapelit mahdollistaa paremman ja helpomman säätämisen ;)
Ostaa semmosen jousen joka ampuu suoraan iliman että pitää joka vuosi olla penkissä sen kans ;)
Kellä nyt vuottakaan kaapelit/jänteet kestäis. Sähän ammut ihan liian vähän ;D
-
Voihan se APA olla hyvä, vaikea sanoa mitään kun on vaan voinut kuolata vieressä kun toiset koeampuu. Äsken Hanttikin jysti APAlla kymmeniä keppejä ja minä toimin naama norsunvitulla nuolipoikana...😞
APAssahan ei ole mahdollisuutta kikkailla vetopituuden ja jännestopparin kanssa kuten Iconissa mikä voi tuottaa mulle vaikeuksia. Iconin kanssahan pystyy hyppimään vaikka voltteja jousi vireessä...
Taitaa olla noiden jousien kanssa vähän sama juttu kuin puolarihaulikoiden kanssa. Minulta on moni kysynyt että mikä olisi hyvä puolari ja olen vastannut että merkillä ei väliä kunhan kyseessä laatumerkki ja jättää ameriiikan ja turkin halpis ihmeet kaupan hyllylle suosiolla. Puolari on hyvä jos se on vaikkapa Browning, Benelli, Beretta, Franchi, Remington, Breda, Winchester, jne... Tämän päivän yksi mainos"argumentti" puolareissa on koneiston nopea toiminta ja on todella merkittävää parannus jos lataus tapahtuu 2/1000 sekuntia nopeammin ja 5 laukausta pystyy ampumaan 0,3 sekunnissa...🤣 Tai alle 5 sekunnissa tapahtuva purkaminen kuljetuskuntoon.
Jos nuo jousivalmistajien mainoskehut pitäisivät paikkansa niin 2-3 vuotta vanha jousihan on viimeisimpään vuosimalliin verrattuna jo primitiiviluokan kampe ominaisuuksiltaan ja pitäisi kelvata jopa Seikulle...
-
Koska haarakaapelit mahdollistaa paremman ja helpomman säätämisen ;)
Helpoin säätötapa on se, että sivusäätö onnistuu nuolihyllyn sivusäädöllä ilman mitään camien kallistelua. Omat Martin/Rytera -jouseni ovat molemmat tuollaisia, vaikka Ryteran yläcamin kallistus on silmin nähden iso, kun jousin on täydessä vireessä. Tätähän katsottiin joskus VVK-kisassakin. Vaikea tietysti sanoa, voisiko tilanne olla valmistustoleranssista riippuen toinen. Näissä ei ole haarakaapeleita.
Jos cameja on kallistettava kuten JaakkoK kirjoittaa, on haarakaapeleille käyttöä. Yhden oman jousen eli Hoyt CRX 32:n ja joidenkin menneiden tutor-tapauksien verran tuosta kokemusta. En oikein tykännyt, kun olen niin laiska. Mystistä tuossa oli, kuinka tarkka tuo jousi oli juuri kallistukselle: herkkyys nuolihyllyn sivusäädölle oli varsin tunnoton, mistä en osannut tykätä, kun en ollut moiseen tottunut.
Hankalin tapa on sitten siirtää camin paikkaa akselilla säätöprikkojen avulla, kun haarakaapeleita ei jousessa ole. Onko niin, että huonommalla tuurilla olisin joutunut tuohon pirullisimpaan säätötapaan?Rytera ja Martin ovat molemmat Martinin tekemiä lähes sisarmalleja: sama kahva, sama jänneväli, toiminnallisesti samat camit, mutta toisessa vajaat 2 tuumaa pidempi akseliväli. Toisessa huomattavampi camin kallistus kuin toisessa, mutta säätö toimii molemmissa hyllyn sivusäädöllä. Olisi oikeasti kiva tietää, mihin säädön helppous näissä perustuu, kun rakenne on kuitenkin nykyaikainen. Joskus spekuloitiin, onko sillä merkitystä, että lavat ovat näissä yksiosaiset.
-
Veikkaan sitä lapojen yksiosaisuutta tai vitut veikkaa sillä sehän on ihan maalaisjärjelläkin selvä asia kun huomioi valmistustoleranssit ja kahden eri kappaleen materiaalien mahdollisen tasalaatuisuuden vaihtelun... Kaksiosainen lapayhdistelmä voi toimia tällöin huomattavan epätasaisesti liikeratansa eri vaiheissa mikäli lavat eivät ole ihan täysin identtisiä.
On muuten kumma kun kukaan ei ole tehnyt kolmi- tai jopa neliosaisia lapoja niin olisi vielä enemmän säädettävää ja kehua mullistavista innovaatioista jotka ajavat muut jousimallit kivikaudelle...🤣 Ja taas olisi helmi- maaliskuulla saatavilla hyrymykke muutaman kuukauden vanhoja käytännössä ampumattomia jousia...🤣
-
Se varmaan jää ikuiseksi mysteeriksi miten JaakkoKoo sai Iconin säätöihin vaikka siinä oli tehtaan jäljiltä eripari lavat, 60 ja 70 paunaiset. Lapapultit pohjaan ja sjoitusmerkit kohdilleen ja "däts it!"! Asia ei olisi ehkä koskaan edes paljastunut jos ei olisi kronotettu kahta/kolmea eri Iconia ja ihmetelty että miksi Jaakon pössykkä reilusti muita hitaampi vaikka vetopituus on pisin. Mutta kyllä se meni käsittääkseni parillisillakin lavoilla nätisti säätöihin
-
Kyllä mä puhun haarakaapelien puolesta. Ampuu tuo specialisti, niin nätisti. Hylly kohdilleen ja vaadittavat säädöt camia kallistellen.
Parista iconista kuullut, että ei saa leikkuria käymään ja hyllyn säätö siirtää leikkuria ja taulukärkeä yhtäaikaa.
-
Minä yhdestä mutta kun omistaja vaihtui niin jousi meni säätöihin...😉
Ei niistä haarakaapeleista varmaankaan mitään haittaa ole mikäli ne ovat tarpeen - päin vastoin.
-
Mitä seuraa noita keskusteluja leikkuri vs. taulukärki käynneista niin käyntiä vaaditaan vaihtelevasti 20-100m matkoille ja nimeonomaan "samaan pisteeseen". Mitäpä se "sama piste" sitten on. Minä olen sen verran surkea ampuja etten ole saanut säädettyä mitään jousta käymään "samaan pisteeseen" miltään matkalta. Useat jouset olen saanut käymään oman ampumataidon mukaisesti hyvin mutten koskaan samaan pisteeseen 🤣
-
Kyllä mä puhun haarakaapelien puolesta. Ampuu tuo specialisti, niin nätisti. Hylly kohdilleen ja vaadittavat säädöt camia kallistellen.
Selväähän se on, kumpi säätötapa on erityisesti aloittelijan kannalta helpompi: se tapa, jossa jousi uskoo hyllyn sivusäätöä. Harvemmin kun aloittelijalla on edes jousiprässiä omistuksessaan. Toki sopivaan seuraan kuulumisen kautta voi ollakin, mutta hyllyä uskovaa jousta voi säätää vaikka mökin pihalla. Tokihan niitä halpoja matkaprässejäkin saa, mutta voi kun se tuntuu vaikealta hyllyn säätöön tottuneelle ;) Eipä vanhanaikaisten taljojen aikaan kai muuta tapaa edes tunnettu.
Muistaakseni suorien tai haarakaapelin ja yksi-/kaksiosaisten lapojen suhteen näkee nykyjousissa erilaisia kokoonpanoja, eli nämäkään eivät yksiselitteisesti säätötavan eroa selitä.
-
Lähettävä ja ei lähettävä. Retkitukusta saatiin hyvä tarjous, yht 265€ sis asennukset 16 gigaset muistikortit ja paristot. Punasalamalla mutta sillä ei ole livenä merkitystä. Harmillista muttta nämä eivät ole minulle vaan OlsTan salille kulunvalvontaa... 😖
Juu, ja valvonnan laillisuus on selvitetty ihan virallisesti viimeistä piirtoa myöden...
-
Bomarin vetostopparit. Nyt on jämy takavalli specialistissa.
-
Tämmönen mettäkaveri tuli haettua sunnuntaina..
-
👍ja ei muutaku mettään mahollisimman pian ja vaikka monesti päivässä. Alkuun metsäksi riittää vaikka kukkapenkki...😉
-
Mettässähän tuo kyllä viihtyy, mutta pitäis saaha se tottumaan kaupunkiinki, pääsis kotipihaa pitemmällle lenkille täällä cityssäki. Kun se ei oo polkupyörää aikasemmin nähnykkään, ja liikkuvat autotki on uutta ja pelottavaa.
Kyllä se tuntuu jo kotipihan ympäristössä vähän tarkemmin nuuhkivan ja penkovan niitä puskia minkä ympärillä peltolan cityrusakot pyörii. Pikkuhiljaa..
Positiivista että matkapahoinvointia ei vielä oo tullu, tosin pisimmillään vasta iissä käyty. Kävi vähän pöllyyttämässä appiukon kolmisen viikkoa vanhempaa beaglea =D
-
Hommasinpas PekkaH:n perässä Eräkalasta sen latan millä saapi stabin kiinnitettyä sivulle päin ja lisäksi toisen, boosterin stabin. Piti vaan vaihtaa boosteri eteen ja static sivulle taakse. Säätöjen ja useamman testilaukauksen jälkeen homma toimii nyt huomattavasti paremmin ku aikasemmin.
Alko kyllä löytyä ilo ampumiseen taas kun alko tasasuutta löytymään laukauksiin ja pyssyy jousi vaaterissa :D
-
flatlinet menee nyt vaihtoon ja bloodlineä tilalle. Ei noihin vaan saa niitä perhanan valonokkeja niin ei sitte. Samaten tähtäinvalo on hukkunu johonki jemmapaikkaan niin semmonenki piti tilata samalla...
-
Oliha se pekkah jostako löytäny flatlinee sopivia valonokkeja. Sinäsä pitänis selvittää et mitä ne oli
-
Oliha se pekkah jostako löytäny flatlinee sopivia valonokkeja. Sinäsä pitänis selvittää et mitä ne oli
... Joo ja mistä saa jne. On noihin valonokkeja ollu tarjolla sillon tällön mutta kaikkia yhdistävä tekijä on tainnu olla että ne ei kestä tai joutuu vähän säätään adapteria tai muuta. Ajattelin sitte että helpompi ku siirtyy vaan H-nokkiin niin niihin löytyy kaikkia romuja kaikkien pakeista jos tiukka paikka tulee.
-
H nokki on helppo ja jos haluaa toimia K.I.S.S. periaatteella niin ylivoimaisesti paras ratkaisu. Siihen en osaa antaa vastausta että tappaako H nokki paremmin kuin esim Ö nokki mutta sitä on helpoin hankkia. Se on vähän niin kuin 308 patruuna ja 100gn leikkuri - niitä on joka maitokaupassa.
-
Yritin katella, kun kerran tosiaan löysin nuita microlite valonokkeja jostain kotimaan verkkokaupasta. aikaa tosin on varmaan se 3 vuotta ku ostin ne, niin eihän nuita ennään näy, enkä muista mistä ne ostin. Ja Babina osti multa ne mitä oli :D
-
Nockturnalin S nokki ainakin niiden kotisivujen mukaan pitäisi olla sopiva flatlineen. Tilasin just paketin kokeille turun jousivarusteesta. Kohta näkee miten käy.
https://www.feradyne.com/nockturnal/size-chart/
-
Nockturnalin S nokki ainakin niiden kotisivujen mukaan pitäisi olla sopiva flatlineen. Tilasin just paketin kokeille turun jousivarusteesta. Kohta näkee miten käy.
https://www.feradyne.com/nockturnal/size-chart/
Kerroppa sitten miten kävi niin uskaltaa itsekin tilata :D
-
Minäpäs kerron kunhan nokit saapuu ja kerkeää sovitella.
-
Mää muistaakseni halkasin yhen nuolen perän s-nokeilla, kokeile varovasti.
-
Nockturnalit tuli, S on sopiva flatlinen putkeen ja nokinpaikkaan. Koeammuin 4 kertaa ja hyvin toimi.
Ainut että nokin kaulusta mikä tulee putkea vasten on aavistus vähemmän kuin microlite nokissa, luulen että sama juttu on kyllä muittenkin nuoliputkien kanssa. Johtuneeko pekkah:oon nuoli rikko tästä?
Noh. Ainakin toimi koeammunnassa hyvin että pysykööt nyt paikallaan parissa kepissä.
-
Mulla halkes kun paikoilleen laitoin. Hyvä että passasivat.
-
Puuilosta kuvan mukaisia kumitettyja koukkuja "pikapuukierteellä" 1.70€/kpl. Toin pari vastaavaa jenkeistä mutta aika on syönyt toisen niistä. Käteviä puu- ja maapassissa...
-
Tuli vähän korjattua ja varusteltua jahtiautoa: uusi takalokasuojan kaari, kunnon pakkivalopari ja RajuArcheryn logo!
-
https://www.facebook.com/rajuarcheryrms.rajuarcheryrms
:D
-
;D
-
Hommasin äijäluolaan lisää rekvisiittaa. Vaikuttaa varmasti katu-uskottavalta luolan kirjahyllyn päällä. Tosin vaimo nimittää mun hienoa äijäluolaa haisevaksi rojuvarastoksi ja sen kirjahyllyä roskankerääjäksi...😖
-
Erehdyin käymään Lokalahdella yöllä ulkohuussissa summassa pimeässä naulakosta nappaama takki päällä. Ähistelyn päälle aloin ihmettelemään takin äänettömyyttä ja hyvin istuvaa leikkausta. Aamulla tutkailin takkia tarkemmin joten tuli kallis huussireissu: https://www.jousivaruste.fi/jousimetsastysvaatteet/tuote/-Scentlok-Taktix-takki/10269/
-
:D
-
On siinä haitekkiä kerrakseen 🤣 Takin lisäksi tuli tilatua käsineet...
-
Pistä ny passissa kuitenki suu suppuun.. pelästyy kauriit muute :D
-
Saapa nähdä maltanko 😄
-
Niinhän siinä perskeles kävi että piti tilata myös Centlokin pakkaspuku. Tuli kalliiksi käydä lainatakissa paskalla Lokalahdella...🤣
Harmittaa vaan kun sitä ei saa Realtree Original camokuosilla 😣
-
Menin hitto soikoon ja tilasin Eerolle tuliterän Bear Cruze Liten 5-45#! Siitä onkin sitten hyvä siirtyä suoraan ei-laajasäätöiseen metsästysjouseen kun on aika...
-
kovasti yritin pekalta ostaa sen pse mustangin vaa ei se myyny :D
ei muuten mutta ammuin 2 nuolta tölkkikisa jälkee semmosel ja kumpiki osu heti tölkkii ;D