Keskustelufoorumi > Metsästys ja riistaeläimet

Jäkkärän majavareseptit

(1/2) > >>

Arto_Y:
Luitteko uutta Jäkkärää? Siinä oli kolme reseptiä majavalle ja silmään pisti minulla se, että viimeisessä liha jäi varsin mediumiksi (kuvassa näytti suorastaan raa'alta), eikä trikiinistä varoitettu sanallakaan. Trikiinin mahdollisuus kuitenkin on majavanlihassa olemassa, minkä varmaan moni tietää, joten kyllä minusta asian huomioiminen kuuluisi tuollaisten juttujen yhteyteen.

Vähän niin kuin velvollisuudentunnosta seurakavereita kohtaan ajattelin, että tämä on syytä varalta kirjoittaa tänne seuran foorumille. Olin kyllä jo yhteydessä SJML:ään, mutta epäselväksi jäi, miten he aikovat asian korjata. Itse en mielelläni alkaisi siitä tätä suositummille foorumeille kuten Facebookiin enää kirjoittamaan, koska tavalla tai toisella siitä jonkinlainen kaplakka syntyy. Niihin alan olla melkoisen kyllästynyt.

Varjaagi:
Itsekin vähän ihmettelin asiaa...

Mutta ylipäänsä minä en henk.koht. ymmärrä miksi mitään lihaa pitää syödä mediumina tai ylipäänsä raakana. Paitsi tietysti suolattuna...

Osaiskohan Evira vastata mikä on aikuisten oikeasti saada trikiini majavasta? Hajanaisia trikiinitartuntoja löytyy jopa lehmistä ja ompa tiettävästi sellainen löytynyt jopa teerestä

Arto_Y:

--- Lainaus käyttäjältä: Varjaagi - 22. Kesäkuu, 2020 - 15:55:00 ---Osaiskohan Evira vastata mikä on aikuisten oikeasti saada trikiini majavasta? Hajanaisia trikiinitartuntoja löytyy jopa lehmistä ja ompa tiettävästi sellainen löytynyt jopa teerestä

--- Lainaus päättyy ---

Jäkkärän päätoimittajan mukaan riski on todella pieni ("ei koskaan tavattu Suomessa"). Riskieläimenä majavaa on kuitenkin totuttu tämän suhteen pitämään, joten se tieto pitää minun mielestäni jakaa ja jokainen kokki voi sitten käyttää omaa harkintaansa siinä, kuinka vakavasti asian ottaa.

Hevoset on myös trikiinin yhteydessä mainittu, vaikka lähtökohtaisesti tuntuisi, ettei kasvissyöjien pitäisi tuota loista itseensä saada.

Varjaagi:
Trikiiniä siis ei olisi tavattu Suomessa majavissa? Vaikka niitä on ilmeisesti tutkittu suhteellisen paljon juuri tuon riskieläin tittelin takia...🤔

Ilmeisesti on kuitenkin niin että käytännössä kaikki "vegaani" nisäkkäät ja linnut käyttävät jossain määrin eläinpohjaista ravintoa - mikä enemmän ja mikä vähemmän.

Tempe:
Näin minäki muistelen jostai lukeneeni ettei Suomessa ole koskaa löydetty majavasta trikiiniä. Muutamia tapauksia Virosta ja ruotsista. Liittyisikö jotenki sitten suurempaan villisika kantaan?

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta