Kopsasin veispuukista:
- Kaksi vanhaa vaistojätkää -
Kaksi vanhaa vaistojätkää istuu tummetessa illan
Kenttä hiljaa on ja tuntuu tuoksu tuttu jännevahan.
Toinen räplää sormiläppää, jolla ikää paljon lienee.
Toinen nuoliviiniänsä, muistot nuoruutehen vienee.
Muistatkos - matkat ne hurjimmat ennen, ammuttiin vaistolla vaan.
Toinen on hiljaa niin kauan ja vastaa: nyt ei ne nuoret, nyt ei ne nuoret, osu tähtäimelläkään.
Kaksi vanhaa vaistojätkää, jätkää vain, ei mitään muuta.
Jostain soitto soi - se heviä on ja elokuuta.
Jätkä siinä sammaltaen istuu hetken - sammuu iltaan.
Toinen sammuu kohta myöskin, vaisto jää vain elon pirtaan.
Muistatkos - taulut ne kymppirenkaiset ennen, ammuttiin vaistolla vaan.
Toinen on hiljaa niin kauan ja vastaa: Nyt ei ne nuoret, nyt ei ne nuoret, osu tähtäimelläkään.
Kaksi vanhaa vaistojätkää, päällä vanha kilpanuttu.
Nippua tehty on - ja paljon, niin on - se on vaistojätkän juttu.
Kilpa kulki, nuoli kulki, kaupat siinä kyllä hankki.
Jänne heilui, nuoli keinui, jätkän jousi on vaistojousi.
Muistatkos - paunat ne suurimmat ennen, vedettiin harteilla vaan.
Toinen on hiljaa niin kauan ja vastaa, nyt ei ne nuoret, nyt ei ne nuoret, pärjää taljoillakaan.
Kaksi vanhaa vaistojätkää istuu, yöksi ilta vaihtuu.
Usva hiipii kenttää pitkin, jännevahan tuoksu haihtuu.
Toinen pysyy paikallansa, toinen jätkä painuu juomaan.
Jätkä on kuin vaistojousi: nuolen heittää kohtalonsa huomaan.
"Muistatkos silloin, kun päätimme, että
vuos, pari vaistolla vaan . . . ?" Toinen on hiljaa niin kauan ja vastaa: "Nyt ei ne nuoret, nyt ei ne nuoret, kestä ees kauttakaan.
