Toinen seuralle hankituista opastusjousista on 25-paunainen pitkäjousi, kuten kaikki foorumia seuranneet jäsenet tietävät. Suurin osa jäsenistä (itseni mukaanlukien) on kuitenkin taljajousen käyttäjiä, ja vaistoampujillakin saattaa olla erilaisia tapoja ampua. Mietinkin, pitäisikö meillä olla joku yhtenäinen tapa opettaa pitkäjousella ampumista opastustilaisuuksissa.
Tässä artikkelissa Sinikka Uusitalo kuvaa vaistoammuntaa sen puhtaimmassa muodossa (taljajousen mollausosiot voi suosiolla skipata
):
http://www.luonnossa.net/Jousimetsastys/Vaistojousiammunta/body_vaistojousiammunta.htmlLainasin Nahkahanskalta Fred Bearin Archer's Biblen ja lueskelin, mitä siinä kerrotaan vaistoammunnasta. Sinikankin kuvaama tapa on se perustekniikka vaistoammuntaan, tässä Bearin kirjasta tiivistettynä:
- kumarrutaan hieman eteenpäin
- kallistetaan jousta, ei siis pidetä pystyasennossa
- ote jänteestä kolmella sormella siten, että etusormi on nokin yläpuolella ja keskisormi ja nimetön alapuolella
- veto tehdään siten, että jousikäsi työntää jousta eteenpäin samalla kun vetokäsi vetää vireeseen (tauluammunnasta poiketen, syytä tähän ei tosin selitetty)
- ankkuroidaan suupieleen, nuoli tulee suorassa linjassa hallitsevan silmän alapuolelle
- keskitytään maalin keskipisteeseen eikä nuoleen
- Harjoittelun myötä jousikäsi hoitaa oikean korkeuden eri etäisyyksillä automaattisesti
Seuraava variaatio on "Gap shooting"eli nuolen kärjellä kiipeäminen. Eroaa edellisestä siten, että nuolelle annetaan enemmän huomiota ammunnassa, eli tarkkaillaan sitä väliä, joka jää nuolen kärjen ja tähtäyspisteen väliin. Eri etäisyyksiltä ammuttaessa muutetaan tätä väliä. Sivusuunta nähdään nuolesta. Lyhyesti: tähdätään nuolen kärjellä, mutta tähtäyspiste kohteen ylä- tai alapuolella riippuu matkasta.
Seuraava tapa on sellainen, jossa kaikkien kolmen sormen ote jänteestä on nokinpaikan alapuolelta, ankkuroinnin tapahtuessa normaalisti suupieleen, kuten edelläkin. Näin nuoli nousee lähemmäksi silmää, mikä helpottaa osumapisteen arviointia korkeussuunnassa.
Neljäs tapa on "string walking" eli jänteellä kiipeäminen. Tässä tavassa ote on sitä enemmän nokinpaikan alapuolelta, mitä lähemmäksi ollaan ampumassa. Tähtäys tehdään nuolen kärjellä aina samalla tavalla, eli etäisyyden muutokset kompensoidaan otteella jänteestä (jänteellä voi jopa olla merkintöjä tätä varten). Bearin kirja ei asiaa mainitse, mutta nuolen lento on väkisinkin epäpuhdas kun ote siirtyy kauemmaksi nokin paikasta (sama nokinpaikka ei enää toimi kun ote jänteestä muuttuu radikaalisti). Käsittääkseni tapa ei siten sovellu metsästysammuntaan: osumapiste ei säily samana, kun taulukärjen tilalle vaihdetaan leikkuri. Korjatkaa, jos olen väärässä.
Eli ainakin tuon viimemainitun jättäisin pois laskuista. Ehkä yksinkertaisinta olisi opettaa vaikka kahta ensimmäistä tapaa? Jos annamme liikaa vaihtoehtoja, menee homma varmaan turhan monimutkaiseksi satunnaisen kokeilijan kannalta. EDIT: Paras tapa opastuksiin voisi olla tuo Gap shooting, jotta olisi mahdollisuus osuakin johonkin. Puhtaimmassa muodossa jos vaistoammuntaa harjoittelee, pitäisi ensin harjoitella hyvän aikaa pyrkimättä niinkään osumaan taulun keskelle, kuin pyrkiä puhtaaseen ampumasuoritukseen. Näin perusteelliseen treeniin ei ole opastusten puitteissa mahdollisuutta. Eli: politiikkana voisi olla vaikka Gap shooting, mainiten kuitenkin että taitavimmat vaiastoampujat eivät välttämättä tiedosta nuolta ampumasuorituksen aikana.
Sen olen havainnut, että monesti ihmiset ankkuroivat kokeiluissa silmän viereen siten, etttä voivat helpoisti tähdätä suoraan nuolta pitkin.
Ottakaahan kantaa!
EDIT: Hyytisen Suuri Jousikirja mainitsee vielä tavan, jossa ankkurointipaikkaa muutetaan ylemmäksi tai alemmaksi etäisyyden mukaan ("poskella kiipeäminen"). Hyytisen mukaan niin tämä tapa kuin jänteellä kiipeäminenkin ovat FITA:n säännöissä kiellettyjä.
