Dodih ja tuolla kuvalla sää sit masensit meikäläisen
Ei muuta kun kaksin kertastaa treeni määrä, että pääsee tuommosiin tuloksiin 
Sattuu joskus sokeallakin.
Normaalisti juuri ja juuri linnussa pysyy ja huonompina päivinä A4-arkilla noilta +/-30m matkoilta Kyllähän tuo homma vähän kehittyi siittä vuosien takakaisesta haulikkokuviosta. Ei tarvi masentua kuule ollenkaan.
Otappa huomioon ampumani laukaus- ja harrastusvuosimäärä tuohon 2008 vuoteen mennessä. Särjettyjen/hävitettyjen nuolien määrä on muuten sitten kans jotakin ihan älytöntä. useita kymmeniä kuituputkia ja tais PSE:llä mennyt semmoinen 5 tai 6 laatikkoa Eastonin alunuolia. 12kpl/laatikko.
Omat metodit menee jotensakin allaolevan mukaisesti ja varmaan joku ammattilainen sanoo, että ei missään nimessä näin

Laukaustahti oli isoon tauluun 20-36 nuolen sarjoja (eri spotteihin välillä) 10-20 sarjaa normaalisti. Sitten välillä pikku sarjoja noihin pieniin targeteihin. jos alkaa porsimaan/väsyn niin lopetan. Seuraavana päivänä pikkusarja ja mietitään missä mättää.
Joskus sitten muutenkin ihan muutaman kymmenen nuolen setti jos osuu hyvin ja lopetus. Siten kun alkoi niputtamaan, niin aloin tähtäämään pienempään kohteeseen (Kiinnitystikkariin, nuolen reikään yms.) Ammunnat aina ulkona kaikki releet kiinni jousessa vaikka räntäsateessa, harvemmin sisällä metsästetään.
Välillä silmät kiinni muutamia sarjoja lähempää backtensio ja mielikuvamielessä. Lon Lauberin kirjasta luin systeemin ja jotakin muutakin oppia. Suht kokenut ukko muten
http://www.bowhunting.net/Hunts/Deer/2006/06-WU-IL-Nov-Interiews1.html#LonLauber---
He has 44 official P&Y class animals in the book with two more that haven't been entered. He lived in Alaska 17 years and was a 9 time Alaska state archery champion and bowhunter all the Alaska big game.
---
Eli silmät kiinni. Esiveto, veto, tähtäys yms läpi ja backtensiolla laukaus. Kuulemma hyvä keino jos target panic rämpii kupoliin.
Silleen sykleissä menee reenit laukausmäärä kuiteskin ilmeisen älyvapaa ja varmaan kaikkien oppien vastainen. Lähes joka päivä tuli ammuttua muutama vuosi. Jouluaaattona kans. Tosin olin minä joskus punttisalillakin jouluaattona joutessaan

Ja naurettavintahan tässä on se, että ryssin sen teeren blindistä viime syksynä plus 4 pyytä. Noi pyyt oli kyllä tosi huonossa paikassa, vaikea asento ja liian pitkä matka. tilanteet vain vähissä niin pakko koittaa. Teeri ja yks kohtuullinen pyylaulaus kyrsii jonnin verran.
Voisinkin muuten yhden wanahan jahtikertomuksen laittaa tuonne tarinaosioon niin saadaan peli auki sinnekin. Tarina on jossain maileissa.
Vaikka en valmennuksesta mitään tiedä, niin Timpalle vinkkinä se, että en suosittele tähän minun kelkkaan lähtemistä. Ammu mieluimmin todella harkitusti keskittyen oikeaan laukauseen ja vähemmällä laukausmäärällä enimmäkseen. Sitten noita sikapäivä välillä niin tietää mihin lihaksiston kropan paukut riittää. Väsyneenä tai paikat kipeänä ei yhtään laukausta.
Niijoo. löysin aikoinaan Bowhunter-magazinesta hyvän linkkilista noille printattaville elukkamaleille. Laitan johonkin päin forumia linkit.