Eilen noin 19:30 näin kytiksellä ollessani vanhan tutun, eli möhkäleen. Möhkäle on sellanen koiran kokonen (tai ainakin melkeen) veteraanirusakko, tuttu jo useamman vuoden takaa.
Olin ulkopassissa kuusirivistön keskellä ja havaitsin möhkäleen tulla pompottavan naapuritonttia pitkin, nokka kohti ruokintaa. Tilanne näytti jo niin hyvältä että ehdin kuvitella möhkäleen padassa muhimassa...koipee ja filettä ai nam nam nam, möhkäleestä liha riittäisi nälkäsemmänkin miehen suuhun. No, kuten niin monesti, ennenaikainen ilo on turhaa. Noin 30 metrin päässä ruokinnasta möhkö istahti perseelleen että tanner tärähti, nosti korvat ylös ja kuullosteli. Empi hetken ja sitten pyöräytti ketterästi itsensä tulosuuntaan ja katosi kuusikkoon.
Voi....kerpele....sinne meni rusakonreisi että vilahti. Mietiskelin hieman syytä....oliko kylätiellä liikkujia vai miten elikko muutti niin totaalisesti kurssinsa tuosta noin vaan. Minua se ei voinut nähdä...havaitsin sen hyvän aikaa ennen kuin liike pysähtyi ja naamiointi oli niin hyvä että ei voi nähdä. Sitten vilkaisin puiden latvoja ja perkeles...tuuli puhalsi melko vauhdilla juuri piilopaikasta rusakon tulosuuntaan. Veikkaan että möhkölle riitti tuttu haju talvikumppareihin sonnustautuneesta pahanhajuisesta mettästäjästä ja se tiesi että nyt ei oo asiaa ruokinnalle

Olen katellut tuolla mökkimaalla viikon jäniksenjälkiä ja jälkien määrä on harventunut, siellä risteilee harvakseltaan isokokoiset rusakonjäljet. Päättelin että möhkäle on nyt valloittanut mökkimaan, lieneen syönyt kaikki pienet lajikumppaninsa siinä kauranjyvien ohella kuin ei muuta eloa näy. Vaan on varovainen tämä kokenut rusakko, riistakameraankin jäänyt vain pari kertaa vaikka varmaan siellä yöllisillä reissuillaan hyppelee useamminkin. Yllätyin vähän kellonajasta, koska oletin pihamaan aktivoituvan vasta tuntikausia myöhemmin. Kaikki kameraan jääneet havainnot ovat paria poikkeusta lukuunottaen tuolla 22 paremmalla puolen. Olisiko siis sitten niin että elikot liikkuvat jonnekkin alkuillasta ja tulevat paluumatkallaan kaurakasalle....voiko rusakolla ja metsäjäniksillä olla erilaiset syöntiajat...? Ja ennenkaikkea...miksi möhkäle ei jää riistakameraan samaan malliin kuin edesmenny mettäjänis.
Olen nyt tehostanut houkuttelua viemällä paikalle uuden suolatun heinäsatsin, kauraa, sekä jyrsijän herkku -nimistä sekoitetta. Saisikohan tuollainen kattaus myös möhkäleen niin varomattomaksi että tulla loikkisi kohti nuolenkärkeä... Päätin myös linnoittautua paskahuussiin tuliasemiin, niin katetusta suojasta eläin ei voi metsästäjää mitenkään nähdä, eikä kuullakkaan jos osaan jähmettyä paikoilleni. Ainoa lieneen sitten se haju....pitää toivoa suotuisia tuulia ja hyvää tuuria, josko möhkäle erehtyisi siihen 5m päähän jotta pääsen tuikkaamaan nuolen sille kylkeen....
Kyllä siinä vain on perää ettei isot kokeneet rusakot oo niin helppoja paloja....NO, vielä on 3 viikkoa aikaa selvitellä välejä möhkäleen kanssa ja siinä sivussa voi tuurilla tulla hollille vielä metsäjäniskin, sellainenkin näyttäisi taas toisinaan esiintyvä ruokinnalla, lieneen möhkäle ei ole saanut sitä vielä kiinni ja syönyt suihinsa.
Möhkäleen kokoa kuvaa hyvin se että jopa vaimoke puhuu siittä vavisten

. Kaksi kevättä sitten olimme ihan toukokuun lopussa jo mökillä yötä. Siinä lämmiteltiin 21-22 maissa saunaa ja istuskeltiin kuistilla kun vaimoke äkkäs möhkäleen ekan kerran. Muistaakseni hän sanoi jotenkin näin " ei herranjumala, tuohan on koiran kokoinen, hyi...." Luulen kuitenkin että möhkälekkin on vain lihjaa ja verta, hyvin suunnattu nuoli kylmettää myös mökkipihojen mahdin, jahka olen möhköä ovelampi ja kärsivällisempi kun koetellaan kärsivällisyyttä odottaa rusakkoa ruokinnalle...tänään taas mennään.