Oulun Seudun Jousimetsästäjät, OSJM
Keskustelufoorumi => Jahtitarinat => Aiheen aloitti: rauno - 23. Huhtikuu, 2011 - 20:45:00
-
Perinteinen kainuun jousimetsästäjien järjestämä majavajahti on jälleen takanapäin.
Kokemuksia rikkaampana taas jälleen kerran palasimme reissusta.
Melkein kaikki jahtiin osallistuneet pääsivät näkemään majavan ja allekirjoittanut pääsi myös ampumaan, huonolla menestyksellä tosin.
Lauantaina aamulla aloitimme passittelun ja ensimmäisen näköhavainnon sain noin klo 17 aikoihin, pari tuntia siitä majava nousi jäälle n. 8 metrin päähän ja pääsin ampumaan. Osuma vitaaleille ja kärki meni läpi majavasta ei koko nuoli, kuullosti niin kuin olisi ampunut pakkaan oli aika tiukan oloinen elukka, sitten alkoi hardelli.
Majava siinä ärisi tärisi mutta jossain vaiheessa masse alkoi kääntymään sulaan veteen päin kuin lähteäkseen lipettiin, otin narusta löysät pois ja silloin masse lähti ja nuoli vain luisti ulos elukasta ja majava oli menetty.
Sain kuiten valokuvan otettua majavien metsätöistä.
http://kuvablogi.com/nayta/3012362/